30. marraskuuta 2015

Hyvä Urheilumuseo - miten, missä ja milloin?

Muutto uusiin väliaikaisiin tiloihin on käynnissä ja Olympiastadionille heitetään piakkoin hetkelliset hei-heit. Keräsimme yhteen eri kanavien kautta tulleita kysymyksiä siitä, missä ja miten Urheilumuseo toimii seuraavat kolme vuotta.
 
 

 
Minne Urheilumuseo muuttaa?
 
Uusi osoitteemme sijaitsee Sörnäisissä. Vanha Talvitie 3 C, 00580 Helsinki on posti- ja käyntiosoite. Postiosoite on voimassa 16.12.2015 alkaen. Kokoelmapalvelut avautuvat samaisessa osoitteessa 11.1.2016.


Milloin palaatte vanhoihin tiloihin?
 
Varmaa tietoa paluuaikataulusta ei vielä ole. Alustavan arvion mukaan muutto on mahdollista vuonna 2019.


Milloin ja mitkä palvelut ovat uudessa osoitteessa auki?
 
Lähinnä kokoelma- ja tietopalvelut pidetään auki uudessa osoitteessa. Tämä tarkoittaa käsikirjastoa, arkistoa, valokuva- ja esinepalveluita. Urheilumuseon kirjasto-, arkisto- ja tietopalvelut ovat 11.1.2016 alkaen auki ma–ti, pe klo 9.00–16.00 ja ke–to 9.00–19.00. Esine- ja valokuvapalvelut ovat käytettävissä myös, mutta yhteydenotto etukäteen on suotavaa.


Miten tavoitan henkilökunnan parhaiten?
 
Suosittelemme soittamaan tai lähettämään sähköpostia. Yhteystietomme löytyvät verkkosivuiltamme.


Mitä kanavia voin seurata, jotta pysyn mukana Urheilumuseon toiminnassa lähivuosina?
 
Näistä kanavista saat parhaiten tiedot toiminnastamme ja tapahtumista:
Museon nettisivut
- Uutiskirje, jonka voit tilata täältä
- Facebook
Twitter
Blogi
Instagram
YouTube


Mitä uutta on tiedossa kun Urheilumuseo avataan uudestaan yleisölle?
 
Näyttelytilat ainakin uusitaan ja laajennetaan. Muutoin asiat ovat vielä mietintämyssyssä. Seuraa edellä mainittuja kanaviamme!


Tuleeko verkkoon palveluita/näyttelyitä museon ollessa suljettuna?
 
Kehitämme uusia verkkopalveluita väistötila-aikana. Seuraa sivujamme. Hyvä tapa pysyä ajan tasalla palveluistamme on tilata Urheilumuseon sähköinen uutiskirje.


Kuinka monta esinettä muuttaa Urheilumuseon tiloista pois?
 
Kokoelmissamme on lähes 35 000 esinettä, joista noin 500 on jo valmiiksi etävarastolla. Lisäksi osa perusnäyttelyssä olleista esineitä lähtee Suomen kiertueelle ennen muuton yhteydessä, joten arviolta 34 000 esinettä pakataan ja muutetaan väliaikaiseen varastoon. Osa esineistöstä on pieniä seuramerkkejä ja postikortteja, mutta joukkoon mahtuu myös kokonainen vene, kymmeniä pareja suksia jne.
 
 
 

Voiko näyttelyjä käydä katsomassa jossain muualla tai onko Urheilumuseo näkyvillä jossain toisessa tilassa? Missä kaikkialla Urheilumuseon esineistöä on nähtävillä?
 
Urheilumuseon omat näyttelyt on suljettu Olympiastadion peruskorjauksen aikana, mutta museon esineet ovat jo aloittaneet Suomen (ja maailman) valloituksen: ensimmäisenä lähtivät Matti Nykäsen mitalit kierrokselle: Jyväskylässä Keski-Suomen museossa avattiin näyttely Mitalin kaksi puolta – se on fifty sixty (31.10.2015–31.1.2016), ja siellä Matin mitalit ovat näyttelyn vetonaula.

Suuri määrä esineitä on myös menossa Oulun Museokeskus Luuppiin ensi vuoden puolella. Muita paikkoja, joissa esineitä on näytillä, ovat Wäinö Aaltosen museo Turussa ja Hiihtomuseo Lahdessa. Kiinnostusta ovat osoittaneet myös Vantaan Heureka sekä Mobilia Kangasalalta.

Helsingin Uimarit sekä uintiseura Kuhat viettävät ensi vuonna juhlavuottaan ja näihin seuroihin liittyvää esineistöä on nähtävissä Pirkkolan uimahallissa.

Myös nettisivuillamme on esinetietokantoja (esim. 3D-esineitä, Helsingin olympialaiset 1940 ja 1952), joihin kannattaa perehtyä.


Kuinka monta hyllymetriä muuttaa uuteen osoitteeseen?
 
Asiakirjoja siirtyy Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteestä vuokrattuihin kahteen makasiiniin 1272 hyllymetriä ja valokuvia noin 180 hyllymetriä.



Miten toimin, kun jatkossa tarvitsen kokoelma- ja tietopalveluja?

Asiakirjoja saa käyttöönsä samalla tavoin kuin stadionillakin: tulemalla paikan päälle! Asiakkaat voivat tehdä asiakirjatilauksensa myös etukäteen ottamalla yhteyttä joko Ossi Viitaan tai Kalle Rantalaan. Muissa vuokratiloissa olevan aineiston näkee Urheilumuseon kotisivuilta. Tämä aineisto on edelleen tilattava etukäteen, mielellään kaksi päivää ennen käyttöä.

Keskeisin urheiluhistoriallinen kirjallisuus on edelleen asiakkaiden käytössä, mutta väistötiloissa käsikirjastona. Lainaustoimintaa ei ole väistötiloissa. Lisäksi asiakkaiden käytössä ovat keskeisimmät urheilulehdet.

Valokuva-arkisto palvelee myös uudessa osoitteessa 11.1.2016 alkaen. Yhteydenotto etukäteen on aina suotavaa joustavan palvelun takaamiseksi.

Esinetiedustelut hoituvat parhaiten ottamalla etukäteen yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse esinekokoelmista vastaaviin henkilöihin. Yhteystiedot löytyvät nettisivuiltamme.


Minkälaista kirjaston aineistoa on käytettävissä väliaikaisissa Urheilumuseon tiloissa? Toimiiko lainaus normaaliin tapaan?

Kirjaston palvelut ovat avoinna, mutta käsikirjastona. Väistötila-aikana ei ole lainaustoimintaa.


Miten voin käyttää Urheilumuseon valokuvapalveluita jatkossa? Tuleeko verkkoon lisää kuvia tms.?

Valokuva-arkisto palvelee uusissa tiloissa. Palvelu aukeaa muiden kokoelmapalvelujen tapaan 11.1.2016 uudessa osoitteessa. Tällä hetkellä valokuva-arkisto on jo muuttanut uusiin varastotiloihin, jonka takia ennen tammikuuta valokuva-arkisto toimittaa vain jo digitoituja kuvia. Väistötila-aikana yhteydenotto etukäteen on aina suotavaa. Nettisivuillemme on tulossa vuoden 2016 aikana lisää valokuvia.


Pystynkö jatkossakin käyttämään tietopalvelua (artikkelipalvelut jne.)?

Tietopalvelu toimii samalla tavoin kuin stadionilla. Artikkelipalvelua kehitetään.


Kuinka kauan kokoelmien muuttaminen kestää?

Arkiston ja valokuvien muuttaminen (siirto stadionilta tiloista väistötiloihin) kestää 5–7 päivää. Kirjaston 2–3 päivää ja museoesineiden 3–5 päivää. Muuttovalmisteluihin on mennyt ja edelleen menee aikaa useita viikkoja.




Urheilumuseon henkilökunta

2. lokakuuta 2015

Kysy Urheilumuseolta muutosta!



Varmasti useampi on pohtinut jotain muuttoomme liittyvää. Nyt on mahdollisuus kysyä mikä mieltä painaa muutossamme. Mietitkö esimerkiksi, mitä käy kirjastopalveluille, tai kuinka monta esinettä muuttaa pois Olympiastadionilta? Tai mikä on ehkä suurin esine, jonka muutamme? Tai kuinka monta hyllymetriä arkistomateriaalia kuljetetaan uuteen väliaikaiseen toimipisteeseemme? Mistä saa valokuvia jatkossa…? Kysy, me vastaamme! 

Kysyä voi Facebookissa, Twitterissä tai tämän blogipostauksen kommenttikentissä. Sähköpostikin toimii. Laita kysymyksesi osoitteeseen urheilumuseo(at)stadion.fi. Kysymyksiä voi esittää 1.11. asti. Keräämme kysymyksiä yhteen, vastaamme niihin ja julkaisemme ne täällä blogissa marraskuun aikana. 

--

Urheilumuseon näyttelyt suljetaan toistaiseksi 25.10.2015 jälkeen. Varsinaiset näyttelypalvelut pysyvät suljettuina uuden perusnäyttelyn avaamiseen asti. Näillä näkymin uusittu museo näyttelyineen avataan Olympiastadionilla vuonna 2019. Pop-Up- ja muita tapahtumia tullaan näkemään kyllä myös vuosien 2016–2019 välillä. Lisäksi esineistöstämme osa lähtee lainaan muihin museoihin, joten ei hätää!

Kokoelmapalvelut toimivat normaalisti 23.10.2015 asti, jonka jälkeen ne avataan 11.1.2016 uudessa osoitteessa Helsingin Kalasatamassa (Vanha Talvitie 3 C). Arkisto-, valokuva- ja kirjastopalvelut lähtevät pyörimään siis normaaliin tapaan heti tammikuussa. Esinekokoelmien osalta yhteydenotto etukäteen on välttämätöntä.

Kolme vuotta on pitkä aika olla poissa kotoa. Urheilumuseo aikoo kuitenkin näkyä ja kuulua koko "evakkoajan". Parhaiten tapahtumista ja toimista pysyy kärryillä tilaamalla uutiskirjeen. Lisäksi sosiaalisen median kanavat pidetään aktiivisina. Pysykäähän kyydissä!


Riikka Aminoff

30. syyskuuta 2015

Esinekokoelmatoiminnan aktivoitumista muuton varjossa

Urheilumuseon muutto lähestyy! Tämän vuoden loppuun mennessä olisi tarkoitus koko rakennuksen olla tyhjä ihmisistä, toimistohuonekaluista, tietokoneista sekä kaikesta säilytettävästä historiallisesta aineistosta. Esineet, asiakirjat, valokuvat, kirjat ja lehdet muuttavat samoin kuin henkilökunta skannereineen ja kahvikuppeineen. Kuulostaa ehkä haastavalta? Sitä se on, mutta samalla myös tärkeä prosessi kokoelmatoiminnassa – tai ainakin sellaisena haluan sen nähdä!

Esinekokoelmien kartuttamisessa, noin normaaleissa olosuhteissa, käytetään suuntaviivoja, jotka vaihtelevat vuosittain. Yhtenä vuonna saatetaan metsästää tuulipukuja kokoelmiin kissojen ja koirien kanssa. Toisena vuotena, jos rahaa on tarpeeksi, tähyillään jänniä huutokauppakohteita. Vuotta 2015 on määrittänyt vahvasti nurkan takana häämöttävä muutto. Kokoelmia ei ole pyritty aktiivisesti kasvattamaan suurilla lahjoituksilla tai ostoilla, vaan huomio on kiinnittynyt eri henkilöiden Urheilumuseoon aikojen saatossa toimittamiin lainoihin (määräaikainen laina, jolloin Urheilumuseo voi laittaa esineen esim. näyttelyyn) ja talletuksiin (toistaiseksi voimassa oleva säilytyssopimus, jossa omistusoikeus säilyy tallettajalla, mutta Urheilumuseo voi käyttää aineistoa näyttelyissä ja vastaa sen säilytyksestä). 

Tekisikö mieli poksauttaa?

Lainoista pysyvästi Urheilumuseon kokoelmiin

Kun perusnäyttelyämme edellisen kerran uusittiin (2006–2007), lainasi muutama urheilija varusteitaan, palkintojaan ja asujaan näyttelyä varten. Lisäksi jo aikaisempina vuosina - ja itse asiassa aivan viime vuosinakin - samaa toimintaa on tapahtunut melko paljon. Nyt kun esinekokoelmille etsitään uusia väliaikaisia varastotiloja, joudutaan miettimään, miten käy niille esineille, joihin Urheilumuseolla ei ole omistusoikeutta. Niitä kun ei enää voida säilyttää Urheilumuseon omissa varastoissa Olympiastadionilla, eikä niihin välttämättä pääse käsiksi niin nopeasti kuin aikaisemmin. Virallisiin omistajiin piti siis ottaa yhteyttä ja kysyä, miten he haluaisivat lainan jatkossa hoituvan. Kaikkien osapuolien on hyvä tietää missä liikutaan vuosien 2016–2019 välillä, kun esineet eivät ole Urheilumuseon näyttelyissä tai vanhoissa, tutuissa varastoissa.



Koska lainaesineet ovat päätyneet aikoinaan suoraan perusnäyttelyyn, ovat ne pääasiassa niin edustavia, että olimme valmiita lisäämään esineet pysyvästi kokoelmiin, mutta tietenkin lainaajien suostumuksella. Aktivoitumisen seurauksena olemmekin iloksemme onnistuneet kartuttamaan kokoelmia hienoilla esineillä. Esimerkiksi Minna Kaupin lainaama suunnistusvälineistö siirtyy suoraan perusnäyttelystä lahjoitukseksi, samoin Amin Asikaisen 2006 EM-nyrkkeilyhanskat. Lisäksi erilaisia palkintoja ja muita muistoesineitä on siirretty lainoista lahjoituksiksi lainaajien suostumuksella. Useiden esineiden osalta käydään edelleen neuvotteluja.

Mitä tapahtuu sitten jos lainaaja ei suostu lahjoitukseen? Se ei haittaa. Hänellä on siihen täysi oikeus. Olemme kiitollisia siitä, että esineistö on jo saanut ollut yleisön nähtävillä, ja ehkä aineisto palaa takaisin Urheilumuseoon samaan tehtävään myöhemmin. Olemme myös sopineet säilytyksen jatkamisesta ”evakon” aikana muutaman eri tahon kanssa. On tärkeä muistaa, että Urheilumuseo pitää huolta jo kokoelmissaan olevista esineitä, tallentaa ne ja sitä myötä tutkii niitä. Lainaesineistöä ei tallenneta museon järjestelmiin, mutta niitä kohdellaan samalla kunnioituksella kuin museon omia kokoelmaesineitä.


Talletukset ja muut varastoinnit

Varastoissamme on myös aikojen saatossa säilytetty eri urheilujärjestöjen esineistöä. Muuton seurauksena emme voi jatkossa säilyttää samanlaista tavaramäärää, ja siksi olemme päätyneet myös palauttamaan esineistöä takaisin omistajilleen. Arviolta hyllytilaa on vapautettu yli kymmenen hyllymetriä. Se auttaa niin itse muutossa, kuin sitten myöhemmin takaisin palaamisessa. Toivomme, että varastoissa olisi pysyvämmin hieman enemmän säilytystilaa museon esineille, koska varastotilamme eivät tule merkittävästi lisääntymään remontin jälkeenkään. Lisäksi aineiston palautuminen omistajilleen on ns. win-win-tilanne. Tavoitteena on, että urheilujärjestö innostuu uudelleen käymään aineistoaan läpi ja ehkä asettaa esineet näytille. Tällaisista tapauksista on ollut puhetta parin tallettajan kanssa, mikä on piristänyt ”museotädin” mieltä, koska näin varastoissamme ”piilossa” säilytetyt esineet pääsevät parhaimmassa tapauksessa kaikkien nähtäville!

Nämä kaikki laatikot lähtevät omistajilleen lähiaikoina.

Opettavainen muutto?

Yksi parhaimmista opetuksista kokoelmapuolella muuton varjossa onkin ollut ihan klassinen muuttokaaoksesta selviäminen. Vaikka museon eräänlaisena tehtävänä onkin olla hamsteri ja kerätä aineistoa, pitää myös raja vetää selkeästi siihen, mitä säilytetään ja miten. Ihan kaikkea ei voi säilyttää, mutta toisaalta joskus jonkun esineen luetteloiminen omiin tietokantoihin täydentää kokoelmien laatua merkittävästi. Koska museo kuitenkin palvelee ihmisiä, on tärkeä myös kuunnella lainaajien ja tallentajien mielipiteitä.

Muutto on väistämättä edessä. Pakko ikään kuin työnsi meidät aktivoitumaan lainaajien ja tallentajien suuntaan, sekä haravoimaan kokoelmia – osin täydentäen, osin karsien. Tärkeää työtä, jonka muutto mahdollistaa.  

Museotädin tutuimmat pakkausmateriaalit; silkkipaperi ja kuplamuovi.

Riikka Aminoff

3. syyskuuta 2015

Terveisiä arkistosta!

Elokuun syksyisen koleana aamuna todella huomaa, kuinka nopeasti jälleen yksi kesä alkaa olla lopuillaan. Kesä–heinäkuussa autioituneet varhaisimpien junavuorojen laiturit ovat jälleen täynnä kukin omaan Metro-lehteensä tuijottelevia työmatkalaisia. Huolimatta keskikesän kesälomaryntäyksestä, tämä korkeakouluharjoittelija on suunnannut kulkunsa viimeisen kolmen kuukauden ajan kohti Urheilumuseon arkistomakasiinien työtehtäviä.  

Urheilumuseon sulkeutuessa Olympiastadionin remontin vuoksi 26.10.2015 ovat katseet suuntautuneet jo hyvissä ajoin muuttojärjestelyihin ja asiakirjojen ohella muun aineiston valmisteluun muuttoa varten. Kuluneen harjoitteluajan tehtäväni suuntautuivatkin osaksi nimenomaan muuttoa helpottaviin toimenpiteisiin – mitä vähemmän arkistonmuodostajiin kuuluu aineiston kannalta epärelevantteja asiakirjoja, sitä vähemmän muuton yhteydessä on kannettavaa. Pikaisten laskelmien mukaan kolmeen kuukauteen on mahtunut lähes 13 asiakirjahyllymetrin seulontaa, järjestelyä ja luettelointia. Arkistonmuodostajiin kuulumatonta aineistoa poistui järjestelyvaiheessa lähes kahdeksan metriä – kaikkiaan koteloituna makasiinihyllyille päätyi siis noin neljä ja puoli metriä asiakirjoja. Puhuttaessa yhteensä yli tuhannen arkistometrin muutettavista kokonaisuuksista usean hyllymetrin poistot vähentävät kantotyötä huomattavasti.


Muuttotyön helpottamisen lisäksi järjestelytyöllä on luonnollisesti hyötyä myös itse arkiston asiakkaille: käytettävässä muodossa löytyvät nyt Helsingin alueella vuodesta 1973 eteenpäin toimineen Oulunkylän Kiekko-Kerhon, vuonna 1935 perustetun helsinkiläisen urheiluseura Arsenalin, liikuntatieteiden tohtori Jukka Viitasalon ja Työväen Urheiluseurojen Keskusliiton piirien asiakirjat. TUK:n piireistä järjestyksen löysi Helsinki, Kuopio, Kymenlaakso, Pohjanmaa, Satakunta, Tampere ja Varsinais-Suomi. Seulontatyön tuloksena oli mahdollista luoda myös kokonaan uusia kokonaisuuksia, sillä muista TUK:n piireistä löytyneistä asiakirjoista muotoutuivat Lahden, Lapin, Saimaan ja Uudenmaan piirien dokumentit omiksi arkistonmuodostajikseen. Työskentelyn ohessa täydentyi myös moni pieni TUL:n ja SVUL:n seurojen asiakirjaotanta edellä lueteltujen suurempien kokonaisuuksien asiakirjoista. Lisäksi juuri esimerkiksi Työväen Urheiluliiton ja Suomen Valtakunnan Urheiluliiton kookkaat dokumenttikokonaisuudet saivat täydennystä erilaisista ottelu- ja kilpailupöytäkirjoista, toimintakertomuksista, painotuotteista ja kiertokirjeistä.


Kukin arkistonmuodostaja on omalta osaltaan erilainen ja järjestetty kokonaisuuden luonnetta silmällä pitäen. Esimerkiksi pienimpien kokonaisuuksien arkistokotelot on vähäisemmän dokumenttimäärän ja suurempien asiakirjaluokkien puuttumisen vuoksi yleensä sarjamerkitty numerojärjestyksessä, kun taas haastavimpien dokumenttimäärien käytettävyyden parantamiseksi on sovellettu ABC-arkistokaavaa. Tästä hyvänä esimerkkinä mainittakoon juurikin kesän aikana järjestetyt helsinkiläiset urheiluseurat Arsenal sekä Oulunkylän Kiekko-Kerho, joista jälkimmäiseen on sovellettu numerojärjestyksen mukaista arkistoluettelointia.

Liikuntatieteiden tohtori Jukka Viitasalon henkilöarkisto tieteellisine julkaisuineen erosi valmiudellaan muista järjestelemistäni asiakirjaryhmistä - julkaisut oli luetteloitu ja jaoteltu julkaisutyyppinsä perusteella ryhmiin aikajärjestyksessä. Tällaisissa tapauksissa asiakirjojen "luontaista" muotoa ei luonnollisesti ole tarvetta rikkoa, vaan muovitaskujen poiston, arkistoluettelon tietojen tarkistamisen, välilehdityksen ja koteloinnin jälkeen tekstit ovat valmiita käytettäväksi ja arkistoitaviksi makasiiniin. Yleinen työohje onkin, että jokaisen tapauksen kohdalla on hyvä pysähtyä miettimään, onko jo mahdollisesti etukäteen tiettyyn muotoon järjestettyjä kokonaisuuksia tarpeellista tai edes järkevää muotoilla väkisin kaavaan, joka ei välttämättä toimi kaikkien arkistonmuodostajien kohdalla.

Arkistoharjoittelu ei suinkaan ole ollut vain asiakirjojen järjestelyä: lisäksi työtehtäviä on osoitettu Urheilukirjaston valvonnasta ja asiakaspalvelusta aina kirjaston tiloissa toimivan tutkijasalin käyttäjien palvelemiseen. Arkistokoteloiden kaukolainaus ja erilaisten tiedonhakujen hoitaminenkin tulivat tutuksi. Mainitsemisen arvoisia ovat myös käynnit Urheiluarkiston etämakasiinissa Siltavuoressa,  johon siirrettiin muutamia arkistonmuodostajia hyllytilan hallitsemiseksi täällä paikan päällä Urheilumuseon arkistossa. Siirtojen yhteydessä myös noudettiin tutkijoiden tilausten mukaisesti aineistoa tutkijasaliin toimitettavaksi. Urheilumuseon palvelut ja niihin liittyvät opeteltavat seikat ovat siis olleet varsin monimuotoisia.


Monimuotoinen on myös se tiedon määrä, jonka tutkijat tai muuten aiheesta kiinnostuneet voivat saada tarkasteltavakseen Urheiluarkistossa. On ollut hienoa päästä tutustumaan  talon tapoihin – omasta asiastaan kiinnostunut työympäristö on ehdottoman tärkeä tekijä harjoittelujakson onnistumisessa. Haluankin kiittää koko Urheilumuseon poppoota mukavasta ja opettavaisesta kesästä!

Marika Honkaniemi,
arkistoharjoittelija

18. elokuuta 2015

Kokoelmia uudella tavalla verkossa

Urheilumuseon uusilla verkkosivuilla on käytössä uudenlaista 3D-tekniikkaa, joka antaa mahdollisuuden tarkastella museoesineitä todella tarkasti eri puolilta. Parhaiten tämä onnistuu kosketusnäytöllä, mutta myös tarkentaminen ja kääntely tietokoneen rullahiirellä onnistuvat mainiosti.

Pitkä ja monivaiheinen 3D-projekti alkoi lokakuussa 2014. Aluksi kokoelmista valittiin 50 esinettä kuvauksia varten. Valinnan tekeminen ei ollut helppoa, mutta vähitellen lista valmistui. Kriteerinä oli luonnollisesti esineiden urheiluhistoriallinen merkittävyys. Pyrimme myös valikoimaan esineitä mahdollisimman monesta urheilulajista sekä esineryhmästä; mitalien ja piikkareiden lisäksi joukossa on urheiluvälineitä, taide- ja muistoesineitä sekä asuja.

Esineiden arviointia ennen kuvauspäätöksen tekemistä. Salibandymaalivahdin kypärä ei soveltunut 3D-kuvattavaksi.
Melko pian kuvausten edetessä kävi selväksi, että alun perin tekemämme lista kuvattavista kokoelmien helmistä ei toteutuisikaan.  Valokuvaustekniikka ei soveltunut esimerkiksi kiiltäville palkintoesineille tai nahkaisille mustille esineille.  Urheilumuseon esinekokoelmassa on noin 34 000 esinettä, joten epäkelpojen tilalle uusien miettiminen onnistui melko mukavasti.

Varsinainen esineiden 3D-kuvaaminen oli verrattain hidasta puuhaa. Käytännön työn teki firma nimeltään Versoteq.  Yhden esineen kuvaaminen kesti muutamasta minuutista jopa 15 minuuttiin ja kuvauspäiviä kertyi kaikkiaan 12. Museon henkilökuntaa tarvittiin lähinnä esineistön kuljettamiseen ”kuvausstudioon”, kuvausten valvomiseen sekä olemaan välillä teknisenä avustajana kuvaajalle.

Legendaarisen urheiluselostajan Pekka Tiilikaisen lakki kuvattavana.
Valokuvaamisen lisäksi kuvat vaativat luonnollisesti jälkikäsittelytyön, jonka Versoteqin ammattilaiset tekivät kuvausten jälkeen ja meidän tehtäväksemme jäi joko lopputuloksen hylkääminen tai hyväksyminen.  Pitkä projekti alkoi olla tältä osin olla lopuillaan huhtikuussa 2015.

Pelkkä 3D-kuva uusilla nettisivuilla ei tietenkään riitä, vaan kuvat tarvitsevat tuekseen faktatietoa ja tarinoita. Aika monesta esineestä löytyikin helposti tarina kerrottavaksi, mutta joidenkin kohdalla tietojen löytäminen vaati hieman salapoliisityötä. Kollega ilahtui suunnattomasti etsiessään tietoja Karhun valmistamasta kiekosta ja törmäsi Suomen Urheilulehden juttusarjaan vuodelta 1935, jossa kerrottiin japanilaisryhmän vierailusta Suomessa. Otsikot ”Nipponin pojat ovat tulleet” ja ”Japanilaiset Suomea samoilemassa” kirvoittivat leveän hymyn huulille ja sai kynän syyhyämään.  Aiheesta syntyikin sekä esinetarina että blogiteksti.

Melkein poikkeuksetta sivuilla olevat urheiluvälineet ja useat jalkineet ovat Karhun valmistamia ja onneksi museossa on lähdemateriaalia liittyen juuri näihin Karhun valmistamiin esineisiin. Vanhimmat tuotekuvastot ovat 1920-luvulta, ja niissä on upeita piirroskuvia ja tietoja näistä välineistä. Useamman kuin kerran askeleet johdattivat t arkistomakasiinin tietylle hyllylle Karhun aineistojen pariin.

Karhun retkeilykuvastossa vuodelta 1936 esitellään erityyppisiä jalkineita.
Museon uudet nettisivut avautuivat kesäkuun alkupuolella ja ensimmäiset 15 3D-mallinnosta revähtivät ruudulle kaiken kansan tarkasteltavaksi.  Projekti on edelleen vaiheessa, sillä loput 35 valittua esinettä odottavat edelleen pääsyä nettisivuille. Sitä odotellessa tutustukaa ihmeessä näihin ensimmäisiin valittuihin paloihin ja tarinoihin niiden takaa. 


Kannattaa vierailla myös Versoteqin omassa 3Dmusea-sivustolla, jolta löytyy Urheilumuseon esineiden lisäksi myös muiden museoiden esineistöä.


Riitta Forsman

11. elokuuta 2015

Stadikan uumenissa

Kuluvana kesänä on ollut mahdollista tutustua toistaiseksi viimeistä kertaa ohjatusti Helsingin Olympiastadionin uumeniin. Viimeistä kertaa siksi, että Olympiastadion sulkee toimintonsa vuoden 2015 päättyessä. Remontin aikana sisätilojen määrä tuplaantuu ja kaikki katsomot katetaan. Vuonna 2018–2019 avautuu siis entistä ehompi Olympiastadion!

Vuonna 1938 valmistunut stadion on varmasti tuttu monelle kävijälle joko urheilutapahtumista tai konserteista. Harva on kuitenkaan päässyt tutustumaan esimerkiksi pukuhuonetiloihin tai pannuhuoneeseen. Kesän opastettujen kierrosten tarkoituksena on ollut avata stadionin suljetumpaa puolta yleisölle.

Kierros aloitetaan yleensä Olympiastadionin tornin juuresta. Tornilla on korkeutta hurjat 72 metriä, ja se on varmasti yksi Helsingin parhaista näköalapaikoista. Monenlaisia tarinoita on kuultu siitä, miksi korkeus on juuri 72 metriä. Niistä ehkä kuuluisimman mukaan tornin korkeuden määritteli joko keihäänheittäjä Matti Järvisen vuonna 1930 heittämä ME-tulos (72,93m) tai olympiakultaheitto vuodelta 1932 (72,71m). Totuus taitaa kuitenkin olla vähän ”tylsempi”: valittu korkeus oli Helsingin Olympiastadionin suunnitelleiden arkkitehtien – Yrjö Lindegrenin ja Toivo Jäntin – mielestä se mieluisin. Vaivaa tornin rakentamiseksi on joka tapauksessa saatu nähdä; olihan sen rakentaminen 1930-luvulla lähinnä käsityötä.

A-katsomon läpi kulkiessa silmiin osuu erityisesti vuoden 1952 olympialaisten voittajientaulu. Kansainvälisen Olympiakomitean vaatimuksesta kaikkien olympiakaupunkien pääareenoilla tulee olla kyseinen taulu. Siinä on siis kaiverrettuna kaikkien lajien voittajat ja voittotulokset. Suomalaisia taulusta löytyy kuudesta kohtaa; melonnasta neljä (Sylvi Saimo (k1 500m), Thorvald Strömberg (k1 10 000m) sekä Kurt Wires ja Yrjö Hietanen (k2 1 000m ja 10 000m)) ja painista Kelpo Gröndahl (87kg) sekä Pentti Hämäläinen nyrkkeilystä (54kg). Ulkomaalaismenestyjistä huomion kiinnittää tšekkoslovakialainen kestävyysjuoksija Emil Zátopek, joka nousi kolmella kultamitalillaan (5000m, 10000m ja maraton) suomalaisyleisön suursuosikiksi.


A-katsomosta löytyy myös niin sanottu VIP-katsomo. Sieltä ovat aikojen saatossa presidentit ja prinssit seuranneet erilaisia tapahtumia. Arvovieraat ovat saapuneet stadionin parhaille paikoille suoraan parkkipaikalta johtavan tunnelin kautta. Tunnelin erikoisuuksiin kuuluu kaksiosainen porraskäytävä, jonka toinen haara johtaa umpikujaan – tarinan mukaan siksi, että arkkitehdit olivat halunneet säilyttää vaikutelman symmetriasta. A-katsomo on sitä alkuperäisintä Olympiastadionia kattoa myöten: katsomon takapuolen julkisivu ilmentää nauhaikkunoineen ja valkoisine betonirakenteineen funktionalistisen arkkitehtuurin ominaispiirteitä tarkemmin kuin muut osat monia muutoksia läpikäyneestä stadionista.

VIP-katsomo sijaitsee A-katsomon keskivaiheilla


A-katsomon käytävä
Kun mennään A-katsomon alle, päästään osaan, jossa urheilijat ja artistit ovat kaikkien näiden vuosikymmenten saatossa valmistautuneet urakkaansa. Kolme pukuhuonetta ja sisäjuoksurata ovat tarjonneet mahdollisuuden lämmittelyyn ja lopulta rentoutumiseen. Jari Litmanen, Zlatan Ibrahimović ja monet muut jalkapallon maailmantähdet ovat kuluttaneet pukukoppien penkkejä. Artisteista muun muassa Muse aikoinaan vuorasi kaikki kolme pukukoppia erivärisillä kankailla. Yksi huone oli punainen, yksi pinkki ja yksi musta. Madonna puolestaan sisustutti pukuhuoneet itämaisin matoin, sohvaryhmin ja kristallikruunuin. Pukuhuoneista on ollut siis moneksi.

Yksi Olympiastadionin erikoisimmista paikoista on vanha pannuhuone, jonne yleisöllä ei tavallisesti ole pääsyä. Pannuhuone oli tarpeellinen, sillä stadionin lämmitettiin hiilellä aina 1960-luvun loppupuolelle saakka. Hiiltä pannuhuoneen hämärässä lapioi muun muassa stadionin pitkäaikainen vahtimestari Albin Stenroos – maratonin olympiakultamitalisti vuodelta 1924. Vanhat lämmitysuunit ja Stenroosin pieni työhuone ovat edelleen paikoillaan.

Albinin työkoppi

Pannuhuone
Yleisökierrokset päätettiin stadionin siipirakennuksessa sijaitsevaan Urheilumuseoon. Alkuperäinen, vuonna 1936 valmistunut museosiipi oli varsin paljon nykyistä pienempi. Alun perin siivestä ei suunniteltukaan museota, vaan ravintolaa, mutta varojen loppuessa tästä suunnitelmasta jouduttiin luopumaan. Urheilumuseo muutti tiloihin vuonna 1940 ja näyttely avattiin yleisölle vuonna 1943.

--

HUOM!

Taiteiden yönä, torstaina 20.8. on vielä kerran mahdollisuus osallistua Stadionin uumenissa-kierroksille, jotka alkavat stadionin tornin aulasta klo 17 ja 19.

Samana päivänä Urheilumuseo pitää ovensa auki klo 20 asti. Museon opastetut kierrokset alkavat klo 16 ja 18. Voit siis kätevästi yhdistää sekä stadion- että museokierroksen Taiteiden yöhösi!

Kierrokset ovat ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Urheilumuseoon on ilmainen sisäänpääsy 20.8. klo 16-20.

Urheilumuseossa Taiteiden yönä myös edullisia kirjalöytöjä erikoishintaan!

Facebook-tapahtuman löydät osoitteesta https://www.facebook.com/events/1895043367388535/

Tervetuloa!

--

Riikka Aminoff, Henriikka Heikinheimo ja Jouni Lavikainen

1. heinäkuuta 2015

Kesätöissä Urheilumuseossa

Urheilumuseo palkkasi kaksi yhdeksäsluokkalaista poikaa neljäksi viikoksi kesätöihin. Mitä siitä seurasi ja mitä mieltä he olivat? Teksti ja kuvat ovat heidän itsensä kirjoittamia ja nappaamia. 


Olimme Urheilumuseossa kesätöissä neljä viikkoa kesäkuussa. Meillä oli monipuolisia työtehtäviä. Niihin kuului suksien pakkaamista, arkistointitehtäviä, urheilukirjaston avustavia tehtäviä, kirjojen poistamista ja yksi erikoisempi tehtävä, museon pakettiauton vahaaminen. 

Arkistointitehtäviä oli erilaisia. Yksi niistä oli SM-liigan jääkiekko-otteluiden kirjaamista tietokantaan. Toinen tehtävä oli Suomen kanoottiliiton erilaisten papereiden siirtely kansioihin, ja kolmas tehtävä oli Suomen tanssiurheiluliiton paperien järjestely. Urheilukirjastossa puolestaan otimme urheilu-uutisia sanomalehdistä talteen ja lajittelimme erilaisia urheilulehtiä. Suksia pakkasimme silkkipaperiin ja kuplamuoviin Olympiastadionin tulevaa remonttia varten.



Viljami: 

Mielestäni kesätyö Urheilumuseossa oli mukava kokemus. Museossa oli hyvä työilmapiiri ja siellä oli myös kiva henkilökunta. Itse pidän urheilusta erittäin paljon. Suosikkilajini on jalkapallo, jossa kannatan FC Barcelonaa. 

Urheilumuseo oli hyvä vaihtoehto työpaikaksi. Tein koko neljän viikon ajan monipuolisia hommia. Eniten pidin erilaisista arkistointitehtävistä. Niistä kävi aika selväksi, että Suomessa on monenlaisia urheiluliittoja mm. Suomen kanoottiliitto ja Suomen tanssiurheiluliitto. Pääsin myös tutkiskelemaan Suomen jääkiekkoliiton pöytäkirjoja vuosilta 1975-80. Niiden mukaan voi helposti sanoa, etteivät helsinkiläisjoukkueet oikein pärjänneet. HIFK tosin oli muutamaan otteeseen mukana välierissä ja voitti mestaruuden kertaalleen vuonna 1980. Parhaiten menestyivät TPS ja Tappara. Otteluissa taottiin reilusti enemmän maaleja kuin nykyään, eikä puolustaminen vaikuttanut kiinnostavan pelaajia niin paljon kuin nykyään, sillä jotkut pelit saattoivat päättyä jopa 18-6. Yleisökeskiarvot olivat 4000 ihmisen luokkaa, ja oli joitakin pelejä (enimmäkseen Tappara-Ilves -ottelut), joissa tupa oltiin myyty täyteen (10,200 henkilöä), joka oli silloin mahdollista vain Tampereen jäähallissa. Tykkäsin myös erilaisista kirjastohommista ja kirjojen poistamisesta. Urheilukirjastolle täytyy nostaa hattua, koska siellä on mielestäni erittäin hyvä urheilukirjavalikoima.





Joel: 

Tulin Urheilumuseoon hyvin odotuksin, koska olin ollut täällä edellisenä syksynä kaksi viikkoa TET-harjoittelussa. Olen myös todella kiinnostunut urheilusta, etenkin salibandystä. Harrastan salibandyä Tapanilan Erässä. Olen myös kiinnostunut muista urheilulajeista kuten jääkiekosta, jossa kannatan Helsingin IFK:ta, ja jalkapallosta, jossa kannatan Juventusta. 

Töihini kuului muun muassa museon auton vahaus, suksien pakkaus, arkistointihommat sekä kirjaston avustavia tehtäviä. Lempityöni oli jätepapereiden silppuaminen sekä arkistointityöt. Työilmapiiri oli mielestäni hyvä ja museossa oli kiva työskennellä ja minua neuvottiin asioissa, joita en ollut aikaisemmin tehnyt.






Joel & Viljami, kesäduunarit 2015

25. kesäkuuta 2015

Tapio Rautavaara, Tarzan – vitsistä legendaksi


Ajankäyttöä Richmon Parkissa Lontoon olympialaisten aikaan. Rautavaaran
lisäksi kuvassa korkeushyppääjä Kuuno Honkonen (vas.), estejuoksija Pentti
Siltakorpi ja kestävyysjuoksija Salomon Könönen.
Tapio Rautavaara -näyttelyn teemaopastuksien yhteydessä minulta on useasti kysytty samasta asiasta: tarjottiinko tälle urheilun, musiikin ja elokuvan monilahjakkuudelle mahdollisuutta nousta kansainväliseksi elokuvatähdeksi Tarzanin roolissa, Johnny Weissmüllerin seuraajana? Tarinan yhdessä variaatiossa Hollywoodista lähestyttiin Rautavaaraa Lontoon olympialaisten aikaan kesällä 1948, vain kuukausia sen jälkeen, kun Weissmüllerin viimeiseksi jäänyt Tarzan-elokuva Tarzan ja nainen mereltä (engl. Tarzan and the Mermaids) debytoi valkokankaalla. En osannut suoralta kädeltä ottaa kantaa huhun totuuspohjaan, joten asia oli selvitettävä.

Vuosikymmeniä elossa pysyneen tarinan juuriin pääsee käsiksi Lasse Erolan kirjoittaman elämäkerran Tapsa – Tapio Rautavaaran elämä (2012) kautta. Erolan mukaan Tarzan-huhu lähti liikkeelle Lontoon lähistöllä sijaitsevasta Richmond Parkista, jossa Suomen joukkue majoittui Lontoon olympialaisten aikana. Parakkikuoleman estämiseksi suomalaisurheilijat viihdyttivät olympiakylässä itseään erilaisilla kepposilla ja hullutuksilla. Yhdessä niistä kuulamies Yrjö Lehtilä esitti Tarzania ja Tapio Rautavaara hänen apinaystäväänsä Cheetaa. Urheilijoilla oli hyvin tiedossa se, että useampikin yhdysvaltalainen olympiamitalisti oli päässyt näyttelemään Tarzania elokuvissa – Weissmüllerin lisäksi muun muassa Herman Brix, hopeamitalisti vuoden 1928 Amsterdamin olympialaisten kuulantyönnössä.

Puussa istuvaa, banaania syövää Rautavaaraa muistellessaan joukkueenjohtaja Arvo Himberg veisteli myöhemmin, että jos hän olisi liikemies, hän veisi Tapsan Hollywoodiin ja tekisi hänestä uuden Tarzanin. Peitellyn kritiikin kohteena pääkonsuli Himbergillä oli suomalaisten liikemiesten heikot markkinointitaidot. Tämän kummempia aineksia legendan syntymiselle ei tarvittu. Hollywoodista kukaan ei ollut yhteydessä Rautavaaraan sen enempää kisojen aikana kuin niiden jälkeenkään.

Urheilijoiden pilailusta ja Himbergin heitosta sai alkunsa tarina, joka on pitänyt pintansa vuosikymmenien ajan. Ravintoa tarinalle lienee syöttänyt erityisesti se, että siihen sekä haluaa että voi uskoa. Tapsa Rautavaarassa ja Johnny Weissmüllerissa oli paljon samaa. Uimarina viisi olympiakultaa voittanut Weissmüller valittiin Tarzaniksi pitkälti samojen syiden takia, jotka Rautavaarankin veivät elokuva-alalle: komeana urheilijatyyppinä ja miehenä parhaassa iässään hän sopi erinomaisesti valkokankaalle. Erikoisena yksityiskohtana myös Weissmüller aloitti urheilemisen lääkärin määräyksestä, helpottamaan kamppailua poliota vastaan. Tapsan kohdallahan kyse oli riisitaudista.

Jos Weissmüller oli kuin tehty Tarzaniksi, on myös Rautavaara helppo kuvitella apinamieheksi. Roolissa ei tarvinnut olla taitava luonnenäyttelijä, sillä 1940-lukujen elokuvissa nähty Tarzan oli kaukana Edgar Rice Burroughsin kirjoissa esiintyvästä sivistyneestä aatelismiehestä. Viidakon kuninkaan uskottava tulkitseminen edellytti lähinnä Tarzan-ulinan hallitsemista, kun vuorosanojen vaatimustaso oli ”minä Tarzan, sinä Jane” -repliikin tasolla. Olipa Tarzan ja nainen merellä -elokuvassa vielä ajan elokuville tyypillisiä musiikillisia välinumeroita, joihin Tapsa olisi sopinut huomattavasti Weissmülleriä paremmin.

Tapio Rautavaara Veteraanin voitto (1955) -elokuvan kuvauksissa
Johnny Weissmüllerin ura näyttelijänä jatkui Jungle Jim -elokuvissa 1950-luvulla, kunnes hiipui olemattomiin vuosikymmenen puolivälissä. Weissmüllerin korvasi lopulta siihen asti näyttelijänä lähes tuntematon Lex Barker. Tapio Rautavaara puolestaan aloitti 1950-luvun alussa tuotteliaimman vaiheensa valkokankaalla näytellen yli 20 elokuvassa melodraamoista musiikkikomedioihin ja valistusdokumentteihin. Kenties Himbergin piikittelylle oli paikkansa.








Jouni Lavikainen

--

Tapio Rautavaarasta kertova Reissumies-näyttely on saanut jatkoaikaa! 25.10.2015 on viimeinen mahdollisuus käydä tutustumassa sekä Reissumies- että perusnäyttelyyn. Museon näyttelyt sulkeutuvat sen jälkeen Olympiastadionin remontin ajaksi.


21. toukokuuta 2015

Rööri Björn – parkettien väriläiskä

Joskus vielä kirjoitetaan suomalaiskoripallon historia. Toivottavasti yksi luku omistetaan suurille persoonille. Mitään Dettmannilta, Möttölältä, Kallu Tuomiselta ja kumppaneilta pois ottamatta, Reino Björn on ylitse muiden.

Johtaja Reino Björn promokuvassa.


Helsingissä vuonna 1932 syntyneen koripalloilijan pelaajaura kesti edustussarjatasolla vuodet 1954–71. Huoltajana eli valmentajana hän toimi useissa joukkueissa nuorten, naisten ja miesten sarjoissa 1960-70-luvuilla työ- ja peliuransa ohessa. Myöhemmin hän oli monessa roolissa veteraanitoiminnan innostajana ja voittamassa myös veteraanien maailmanmestaruusmitaleja Suomen väreissä. Hän saavutti pelaajana Helsingin Jyryssä ja Kisa-Tovereissa kolme SM-mitalia (1956, 1958, 1970), valmentajana mestaruuksia tuli eri sarjoista yli kymmenen sekä kaksi Suomen cupin voittoa Helsingin Kisa-Toverien ja Playboysin valmentajana. Se tilastoista.


Hillitön yrittäjä, arvokas raataja

Björn ei ollut pelaajana kaikista taitavin pallonkäsittelijä, mutta korvasi puutteensa yrittämällä sitäkin lujemmin. Jatkuva raivoisa kaikkensa antaminen teki hänestä yleisön suosikin. Björn innosti kanssapelaajiaan jatkuvalla huutamisella. Lehdistö suhtautui Björnin toilailuihin pääasiassa positiivisesti. Usein lehtien sivuilla lukikin: ”Rööri-show pyöri jälleen.” Luonnollisesti aggressiivinen pelitapa meni välillä ylitse, mikä näkyi Björnin virhetilillä. Joskus hänet jopa ajettiin ulos.

Björn (keskellä) tavoittelemassa palloa pelissä SNMKY - Jyry.
Björn lensi Jyryn väreissä. 
Periksiantamattomuus palkittiin toisinaan yli 20 pisteen peleillä. Parhaimmillaan Björnin kauden pistekeskiarvo oli 9.8. Erityisesti hän kunnostautui kuitenkin syöttäjänä, puolustajana ja vastustajan psyykkaajana. Häntä pidettiin joukkueelleen arvokkaana pelaajana. Björn valittiin myös Työväen Urheiluliiton liittojoukkueisiin pelaamaan Neuvostoliittoon, Itä-Saksaan ja Romaniaan. Lehdistön arvostuksesta kertoi erityisesti valinta lehdistön joukkueeseen vuonna 1962.

Helsingin Jyryn joukkuekuva 1950-luvulta. Björn ylärivissä toinen vasemmalta.


Björnistä kehkeytyi eräänlainen kulttihahmo yleisön ja lehdistön piirissä. Työväen Mailapojilta kyseltiin kesätauolla 60-luvun alussa, että pelaako Rööri syksyllä joukkueessa. Tähän TMP:n valmentaja Jaakko Pesonen totesi, että ”…muutoksia ei joukkueessamme tule olemaan, joten ”Rööri” pelaa, harhauttaa, riisuu paitansa ja täyttää äänellään Ruskeasuon hallin!”



Omapäinen edistäjä

Lyhyt sarjakausi ei riittänyt Björnille pelaamishimon tyydyttämiseen. Koska 1950-luvun lopulla Suomen Koripallo- ja Lentopalloliitosta ei ollut toimintaa organisoimaan, otti Björn asiat hoitaakseen. Hän järjesti Helsinkiin kaupunginosien välisen sarjan ja pelasi itse Herttoniemen joukkueessa. Sarjaan ilmoittautui 11 joukkuetta: Herttoniemi, Tapiola, Pohjois-Haaga, Eira, Pakila, Leppävaara, Munkkiniemi, Pasila, Kallio, Töölö ja Sörkka. Kahdessa lohkossa pelatun alkusarjan ja loppusarjan jälkeen mestariksi nousi Munkkiniemi. 

Torpan poikien kaupunginosasarjajoukkue. ToPo oli Helsingin Munkkiniemen seura, joka perustettiin 1932. Björn virnistelee eturivissä.


Luonnollisena osana 1950-lukua oli Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton sekä Työväen Urheiluliiton väliset hankaukset, joiden pohjalta lehdissäkin mietittiin, miten suhtautua ”Röörin sarjaan”, jossa maajoukkuemiehet saivat otella yksityisen miehen sarjassa. ”Ja mikä järjestö Reino Björn on SKL:n koneistossa?” Pelaajat halusivat vain pelata liittotaustasta riippumatta.


Valmentaja vailla vertaa

Mahtava ääni, huitovat kädet, vihaiset kasvot – koko olemus kuin ärsytetyllä karhulla. Ja nimikin Björn.

Työ- ja peliuran ohella Reino Björn valmensi niin nuoria kuin aikuisten joukkueita. Hän toimi jopa välillä pelatessaan oman joukkueensa huoltajana. Björn johdatti Helsingin Työväen Uimarien naisjoukkueen mestaruudesta mestaruuteen 1960-luvulla kuudesti peräkkäin, joinain vuosina voittamalla kaikki ottelut. Björn totesi, että joukkue harjoitteli ehkä saman verran kuin muut, mutta harjoittelun laatu oli parempi – pelitilanteisiin ja taktiikkaan kiinnitettiin huomiota. Välikausilla pyrittiin harjoittelulla totuttaa nopeaan peliin. HTU:n ohella Björn toimi myös naisten maajoukkuevalmentajana vuosina 1960–62.

HTU:n naiset hallitsivat suomalaista koripalloa 1960-luvulla Björnin valmennuksessa.
Mestaruuksia kertyi myös nuorten valmentajana.
Tulisieluiseksi valmentajaksi kuvattu Björn oli aktiivinen osallistuja valmennuskoulutuksissa ja osasi puhua medialle otsikoita innoittavaan tyyliin. ”Joukkueen taktiikka on valittava sen heikoimman, etten sanoisi tyhmimmän jäsenen mukaan”, Björn kiteytti vuoden 1970 MM-kisojen valmennusseminaarin opit. Helsingin Kisa-Toverien kanssa Björn otti tuntumaa myös koripallon Euroopan cupiin 1970-luvun vaihteessa.

HKT:n pelaajia ohjeistamassa.



Rattopojat rynnistivät

Björn siirtyi valmentamaan vastaperustettua espoolaista Playboysia vuonna 1971. Käytännössä taustalla oli Haukilahden Kisassa vaikuttaneita liikemiehiä, vetäjänään Mikko Marttinen. Ajatuksena oli laajentaa koripallojoukkueen kannattajakuntaa irti maantieteellisestä riippuvuudesta, luoda koripallosta oikea ilmiö ja samalla mainostaa yhteistyökumppaneita. Björnin valintaa valmentajaksi tällaiseen seuraan auttoi varmasti valmennustaitojen ohella hänen maineensa.

Playboysien tiedotelehti 1971.
Playboys


Playboysien tie oli menestyksekäs, mutta myös kohuja herättänyt. Playboy-kondomien, Urkki- ja Hymy-lehtien sekä Form-tupakan mainostaminen sytyttivät monenlaisia mielipiteitä. Myöskään strippauksen SM-kisojen järjestämistä ei laskettu urheiluaatteen suurimmaksi merkkipaaluksi. Erikoisin Playboys-kohu syntyi Mallorcan matkasta, joka toi joukkueelle puolen vuoden kansainvälisen pelikiellon käyttäytymishäiriöiden vuoksi. Osa pelaajista totesi hotellin epäjärjestyksen johtuneen kylläkin Manchester Unitedin pelaajista.

Playboys voitti miesten Suomen cupin vuosina 1973–75 sekä Suomen mestaruuden 1974 ja 1976. Taustalla oli toki espoolaista menestyvää koripallokulttuuria, voittihan Honka mestaruuden viidesti peräkkäin vuosina 1968–1972, joten aivan tyhjän päälle uutta toimintatapaa ei levitetty.

Työväen Mailapojat - Playboys ottelu 1970-luvulla.
Lehtileike Playboysin mestaruudesta.
Mielenkiintoista kaudessa 1973 oli se, että yhdysvaltalaiset pelaajat alkoivat ilmestyä suomalaisille kentille. Ylipäätään 1970-luku oli aikakausi jolloin koripallo astui Suomessa maalaiskuntien ja kaupunginosajoukkueiden lajista kohti kaupallista kilpaurheilua. Pelaajia alettiin rekrytoida ja ostaa uudella innolla. Harjoittelu vietiin uudelle tasolle valmennusosaamisen kehittyessä monien muiden lajien mukaisesti. Laji kaupallistui vauhdilla ja Björnin tapaiset väriläiskät vahvistivat lajin laajentumista. Vaikka Playboysista kehkeytyi jopa vihatuin ”ostojoukkue”, oli peiliin katsomista monella muullakin seuralla. Kärkiseurat jakoivat ruskeita kirjekuoria ja muita etuisuuksia kilvan pelaajilleen.

Urheilu-uran ohella Reino Björn teki menestyksekkäästi myös sitä ”oikeaa” työtä. Hän oli Suomen suurimman rintaliivimerkin Figuran johtavia myyjiä Etelä-Suomen alueella, joidenkin lehtijuttujen mukaan jopa tittelillä toimitusjohtaja.

Tämän jutun päätöskuva kiteyttäköön veikeän koripallohahmon Reino Björnin.






Kalle Rantala


Lähteet:

Basket.fi, tilastot.

Urheilumuseon arkisto, Reino Björnin arkisto, lehtileikekokoelma, painotuotteet ja valokuvat.

IS Veikkaaja, 22.4.2008, ”Rattopoikien Retki”, Terho Vuorinen.

Yle - elävä arkisto: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/06/08/koripallon-1950-luku-oli-pantterien-valtakautta

12. toukokuuta 2015

”Rakas Ilmo” - Ilmo Lounasheimon monipuolinen henkilöarkisto

Sidotun kirjan päädyssä on teksti: ”Muistoja elämäni taipaleelta” ja kannessa nimi Ilmo Lounasheimo. Kun tätä laajaa lehtileike- ja asiakirjakokoelmaa selaillee, tajuaa nopeasti, että kädessä on yksi aarre viime kesänä kuolleen Ilmo Lounasheimon elämään ja samalla nyrkkeilyhistoriaan.


Kokoelma alkaa koskettavasti Ilmo Lounasheimon isän ”Rakas Ilmo” kirjeellä poikansa konfirmaatiopäivänä.  Seuraavaksi silmiin pistää Turun kaupungin huoneenvuokralautakunnalta saatu asunnonsaantihakemus 1950-luvun alusta. Lounasheimon nyrkkeilyaiheisia kirjoituksia otsikolla Kehän Viereltä on runsaasti lehtileikkeinä.



”Tuomarien yhteismies” todetaan Helsingin olympiakisojen junalähettäjä Lounasheimon henkilöllisyyskortissa; siis luonnollisesti kyseessä oli nyrkkeilytuomarien avustaminen. Sidoksessa on lukuisia kutsuja nyrkkeilykilpailuihin. Vuonna 1956 Lounasheimoa pyydettiin DDR:n nyrkkeilyjoukkueen vierailuun liittyvään cocktailtilaisuuteen ja urheilufilmin esitykseen.  Samoihin aikoihin Lounasheimo alkoi olla tv:stä tuttu esitellessään nyrkkeilytietämystään TES-television tietokilpailussa. Hyvä esiintyminen toi radio- ja televisiotyötä urheilutoimituksissa.

Sidoksessa olevat asiakirjat osoittavat ainakin sen, mitä niiden tallettaja itse piti tärkeänä. Yksi tällainen Lounasheimolle tärkeä asiakirja oli puolustusvoimien vuoden 1960 ilmoitus ylennyksestä luutnantiksi. Ensimmäinen sidos kattaa vuodet 1930-luvulta aina 1960-luvun alkuun. Toinen vastaavanlainen Muistoja elämäni taipaleelta kokoelma on täyttynyt Lounasheimoa koskevista lehtileikeistä ja asiakirjoista jo 1960-luvun muutamana hektisenä vuotena. Erillinen, hieno kokonaisuus on vuoden 1964 Tokion olympiakisoista.

Lisäksi Lounasheimo kirjoitti 2000-luvulle saakka elämänsä tapahtumia ja seuraamiensa urheilulajien tuloksia muistiin kalentereihin ja Valtion Rautateiden muistivihkoihin. Kirjoitusten määrä ja sisältö häkellyttää.  Tätä aineistoa täydentää laaja kirjeenvaihtokokoelma 1950-luvulta 2000-luvulle.

Arvokkaita ovat 1950- ja 1960-luvun ammattinyrkkeilyiltojen ohjelmalehtisistä kootut sidokset, jotka kattavat myös Ruotsin ja Tanskan tapahtumat.

Nyrkkeilyn lisäksi Lounasheimo laittoi ylös urheilutoimittajan työn käytännön rutiineja. Muistiinpanoista selviää radion urheilusunnuntain ohjelmaan liittyviä tietoja: ketkä olivat paikalla ja mitä kukin päivän mittaan teki. 1980-luvulta tallella on Lounasheimon asiakirjoja kaapelitelevisiotoiminnan alkuvaiheesta.

Lounasheimon asiakirjat saatiin Suomen Urheilumuseon arkistoon lähiomaisten yhteydenoton ansiosta. Asiakirjojen lisäksi he lahjoittivat meille runsaasti valokuvia ja nyrkkeilyaiheisia kirjoja.  Lounasheimon henkilöarkisto on erinomainen esimerkki siitä, millaisia henkilökohtaisia asiakirjoja tällainen kokoelma parhaimmillaan sisältää.

Ossi Viita

6. toukokuuta 2015

Kansallisaarre myynnissä ennätyshintaan

Lontoolainen Graham Budd Auction on saanut toukokuun 18. päivä järjestettävään huutokauppaansa myyntiin todellisen harvinaisuuden: Helsingin olympiakisojen 1952 hopeasoihdun. Huutokauppaluettelossa olevista kuvista päätellen soihtu on alkuperäinen Kultakeskuksen vuonna 1952 valmistama soihtu. Miten kansallisaarteeksemme luokiteltava esine on päätynyt keräilymarkkinoille?


Graham Buddilla myynnissä oleva hopeasoihtu ja sen polttoainepurkki. Kuvakaappaus verkossa olevasta Graham Buddin huutokauppaluettelosta.
Helsingin olympiakisojen soihtuviestiä varten valmistettiin 22 soihtua, joista 15 oli hopeisia ja seitsemän messinkisiä. Kisojen jälkeen järjestelytoimikunta valmistutti vielä yhden hopeasoihdun. Määrä on historiallisen pieni. Esimerkiksi Lontoon olympiakisoja 2012 varten soihtuja tehtiin 8000 kappaletta ja Sotšin talviolympiakisoissa 2014 soihtuviestiin tarvittiin jo ennätykselliset 15 000 soihtua.

Urheilumuseo toteutti vuonna 2012 tutkimushankkeen, jossa selvitettiin Helsingin olympiakisojen soihtuviestin vaiheet sekä viestiä varten valmistettujen soihtujen historiaa ja nykyistä olinpaikkaa. Niin pitkälle kuin ne olivat selvitettävissä. Hopeasta valmistetuista viidestätoista soihdusta nimittäin peräti viisi jäi ennen kisoja järjestetyn soihtuviestin reitin varrelle. Neljä soihtua katosi jo viestin alkutaipaleilla Kreikassa ja yksi varastettiin Kokkolassa viestin viimeisinä päivinä. Tutkimuksen tulokset on julkaistu Terttu Mämmelän kirjoittamassa teoksessa "Tuli Olympiasta". Kannattaa tutustua!

Urheilumuseon kokoelmissa oleva hopeasoihtu on yksi kolmesta tunnetusta ns. isoreikäisestä soihdusta. Niissä maljaosan yläreunassa olevia reikiä suurennettiin kesken viestin, jotta soihtu ei sammuisi niin herkästi.
Museon kokoelmista löytyy myös käyttämätön polttoainepurkki.
Helsingin kisojen soihdut ovat nykyään himoittuja keräilyharvinaisuuksia. Huutokauppoihin niitä ilmestyy silloin tällöin; onhan aitoja, alkuperäisiä soihtuja "vapailla markkinoilla" ainakin nuo viestin aikana kadonneet viisi kappaletta. Vuonna 2011 pariisilaisessa huutokaupassa myytiin hopeasoihtu ennätykselliseen lähes 350 000 euron hintaan. Graham Budd ei ole asettanut Lontoossa myytävälle soihdulle kiinteää pohjahintaa, vaan hintahaarukan 300 000–400 000 puntaa (korkeimmillaan lähes 700 000 euroa!). Tulossa on uusi olympiakeräilykohteiden hintaennätys. Korkeaa hintaa perustellaan huutokauppaluettelossa muun muassa sillä, että mukana on soihdun alkuperäinen polttoainepurkki.

Tuo soihdun arvoa nostava polttoainepurkki sekä soihdun silmiinpistävän huono kunto viittaavat siihen, että huutokauppaan on päätynyt yksi soihtuviestin aikana kadonneista soihduista. Olympiakisojen järjestelytoimikunta nimittäin puhdistutti ja huollatti kaikki hopeasoihdut, jotka se luovutti kisojen jälkeen tarkoin valitsemilleen tahoille. Hopeasoihdun saivat muiden muassa Kansainvälinen olympiakomitea, Kreikan olympiakomitea ja Urheilumuseo. Messinkiset soihdut luovutettiin soihtuviestin järjestelyihin osallistuneille ja ne ovat nykyisin yksityiskokoelmissa Suomessa. Tuskin arvokkaana lahjana annetun, puhdistetun soihdun sisälle olisi jätetty käytettyä polttoainepurkkia.

Ehkäpä Lontoossa myynnissä olevan soihdun tarina liittyy tapahtumiin Kreikan Olympiassa vuonna 2012. Saimme pari vuotta sitten kuulla, että Olympiassa sijaitsevasta museosta on kadonnut yksi Helsingin hopeasoihduista. Yle uutisoi tapauksesta tämän vuoden helmikuussa otsikolla "Vaiettu varkaus? Helsingin olympiasoihtu katosi museosta". Olympiassa oli ollut aikaisemmin esillä kaksi Helsingin soihtua, toinen museossa ja toinen Olympia-akatemian kirjastossa. Molemmilla paikoilla on vahva yhteys Kreikan olympiakomiteaan, joka oli virallisesti saanut yhden soihdun Helsingin kisojen järjestelytoimikunnalta. Varkaiden mukana lähti museossa ollut soihtu. Kreikan olympiakomitean lehdistöpäällikkö totesi Ylelle, ettei soihtua oltu luetteloitu museon kokoelmiin, mutta "tämä soihtu – jos se siis todella oli olemassa – katosi, emmekä tiedä tarkkaan milloin". Soihtu on todistettavasti ollut olemassa: Urheilumuseolla on molemmista Olympiassa olleista soihduista valokuvia vuodelta 2007.

Lopuksi tarkennus siihen, mitä tarkoitin aiemmin mainitsemallani määritteellä "aitoja, alkuperäisiä soihtuja". Esimerkiksi olympic-selection.com -verkkokaupassa on myynnissä Helsingin olympiasoihtu. Aito se tosin ei ole, niin sivustollakin myönnetään. Soihtua markkinoidaan sanoin "faithful replica". Soihtu on myyntitekstin mukaan valmistettu tarkasti alkuperäisen soihdun mukaan. Jopa leimoja myöten: "The five engraved stamps on the metal segments are also true to original". Sivustoa ylläpitävä kreikkalainen keräilijä pyytää soihtuväärennöksestä 12 000 euroa, mutta huomauttaa, että soihdun asialliseen käsittelyyn tarvittavat puuvillahanskat eivät sisälly hintaan.

Kaisa Laitinen