Antti O. Arponen 1950–2015

Urheilukirjoittaja, urheilumies, toimelias ihminen ja ystävä on poissa. Urheilumuseon hoitajana 1977–79 toiminut ja pitkän työuran toimittajana tehnyt Antti O. Arponen menehtyi vakavaan sairauteen 30.3.2015.

Antin elämäntyö näkyy suomalaisessa urheilukirjallisuudessa enemmän kuin hyllymetrin mittaisena. Valtaisa määrä urheilutekstiä syntyi lisäksi toimittajana viidellä vuosikymmenellä. Antti jää mieliimme miehenä, joka oli valmis tarttumaan toimeen, kun tarvittiin kirjalle tekijöitä ja järjestötoimintaan aktiivisia puuhaajia. Hän oli karjalaisella luontevuudella valmis jakamaan tietomäärästään, joka etenkin urheilusta tiedettiin valtaisaksi.

Vuoden urheilukirja -palkintoa Antti oli voittamassa kahdesti, vuonna 1996 Urheilu 2000 -kirjasarjan toimituskunnassa sekä vuonna 2006 yhtenä kirjoittajana Suomen yleisurheilun satavuotishistoriassa Suomi voittoon – kansa liikkumaan. Helmikuussa 2015 Antti O. Arposelle myönnettiin Suomen Urheilumuseosäätiön kunniakirja pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä suomalaisen urheilukirjallisuuden parhaaksi.

Kaikkiaan Antti laski kirjoittaneensa 58 urheilukirjaa. Lisäksi hän oli kirjoittamassa 14 tietokirjaa, jotka eivät liittyneet urheiluun. Kirjailijan ura alkoi Anjalan liiton seurahistoriikista 1972, ja viimeistä omaa kirjaansa Antti oli julkistamassa nyt maaliskuussa Salibandykirjan ilmestyessä. Hänen kirjoittamaansa tekstiä tullaan vielä painamaan parhaillaan työn alla olevissa teoksissa.

Henkilökohtaisesti jään kaipaamaan erityisesti hetkiä, jolloin Antti istui Urheilukirjastossa selaten vanhoja urheilulehtien vuosikertoja ja muistellen samalla kokemaansa tai tutkimaansa. Aiheina olivat erityisesti suomalainen urheiluelämä, sotahistoria ja mediamaailma. Mielessä säilyy myönteinen, perushumaani ja humoristinen keskustelutyylisi, Antti.

Matti Hintikka

Laulelman mestari herkistää

Tapio Rautavaarasta oli moneksi: hän oli olympiavoittaja, maailmanmestari, elokuvatähti ja rakastettu laulaja. Urheilumuseon Reissumies-näyttelyä varten pääsin tutustumaan Rautavaaran musiikkiin. Tunsin kyllä ennestään monia hänen klassikkokappaleitaan, mutta en ollut kuunnellut niitä sitten lapsuusvuosien. Nyt kuuntelin – ja suorastaan herkistyin.

Tapio Rautavaara tulkitsee lauluissaan suomalaista mielenlaatua. Hilpeys ja melankolia soivat rinnakkain hänen persoonallisessa äänessään. Mollivoittoisten sävelmien haikeus herkistää, mutta taustalla on aina toiveikkuus. Peter von Bagh osasi taitavana sanankäyttäjänä pukea tuon Rautavaaran herättämän tunteen sanoiksi: ”Mielenrauha ja epäily, tieto ihmisen ristiriidoista ja suvaitsevaisuus, ei vivahteeton optimismi, vaan hienoisen surumielen sävyttämä toivo – nämä olivat Tapio Rautavaaran ominaisuuksia kansakunnan seremoniamestarina. (- -) Hänen katseessaan ja äänessään on vavahduttavaa viattomuutta sekä maailmastamme melkein kadonnutta tunteellisuutta.”

Rautavaara tunnetaan ennen kaikkea Reino Helismaan ikimuistoisten laulujen esittäjänä. Pääosan niistä hän levytti 1940- ja 50-lukujen taitteessa. Näitä olivat muun muassa Päivänsäde ja menninkäinen, Reissumies ja kissa, Kulkuri ja joutsen sekä Rakovalkealla.

Myöhemmin Rautavaara levytti monet varhaisimmista lauluistaan uudestaan. Levytyksissä voi kuulla selkeän eron. Ensimmäisissä taltioinneissa esiintyy nuori mies, joka kurkottaa kaihoisasti tulevaisuuteen. Ääniala on kirkas tenori. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin tehdyissä uusintalevytyksissä esiintyy paljon nähnyt ja usein pettynytkin laulaja, joka ei kuitenkaan ole menettänyt alttiuttaan nähdä maailman kauneus. Nyt ääniala on syvä ja lämmin bassobaritoni.

Rautavaara levytti uransa aikana, vuosina 1946–1979, yhteensä 328 laulua. Niistä parisenkymmentä on hänen omia sävellyksiään. Neljään kappaleeseen Rautavaara teki itse sekä sävellyksen että sanoituksen; tunnetuin näistä on Isoisän olkihattu. Klassikoiksi ovat tulleet myös kappaleet Sininen uni, Ontuva Eriksson ja Kulkuriveljeni Jan.  Rautavaara totesi eräässä haastattelussa, että lauluja ei tarvitse tehdä monta, mutta ne jotka tekee, on tehtävä tosissaan. Niin hän myös teki.

Tapio Rautavaaran sävellykset ovat laulelmia. Kappaleissa on rauhallinen tempo, ja mollisävellaji korostaa niiden tunteellisuutta ja vilpittömyyttä. Rautavaara ei nuotittanut laulujaan itse, vaan sen tekivät kappaleiden sovittajat, kuten Molli-Jorina tunnettu Georg Malmstén. Oli sanoitus sitten omasta kynästä tai toisen kirjoittama, laulun piti aina sisältää tarina. Mielellään vielä tarina, jonka Rautavaara tunsi omakseen. Tunteellinen tulkinta tuli sellaiseen luonnostaan.

Kitara oli aina Rautavaaran mukana keikoilla. Alkuaikoina taustalla soitti lisäksi kiertueyhtye, mutta 1960-luvulta alkaen jäljellä oli enää mies ja kitara. Soitin oli osittain asiaan kuuluvaa rekvisiittaa. Rautavaara ei ollut kitaristina mikään virtuoosi. Hän otti kitarastaan yksinkertaisia mollisointuja, ja varsin usein molemmat kädet olivat irti kitarasta, kun laulaja tehosti eleillä sanomaansa. Laulu kantoi esitystä, muuta ei tarvittu.

Tapio Rautavaaran suosionvuodet ajoittuivat 1940-luvun lopulta 1960-luvulle. Kuuntelijat äänestivät hänet 1950-luvun alkupuolella kolme kertaa suosituimmaksi radioesiintyjäksi, ja 1960-luvulla hänellä oli useita listamenestyksiä. 1970-luvulla suosio kuitenkin hiipui. Rautavaaran musiikkia soitettiin radiossa harvoin, eikä levymyynti ollut entisenlaista. Uudelleen reissumies nousi suosioon vasta kuolemansa jälkeen. Loppuvuodesta 1979 julkaistu kokoelmalevy 

Reissumiehen taival ylitti tuplaplatinaan oikeuttavan 150 000 kappaleen myynnin rajan. Levy on edelleen kaikkien aikojen 20 myydyimmän kotimaisen albumin joukossa.

Lopuksi vielä kolme linkkiä Rautavaara-taltiointeihin, jotka löytyvät Ylen Elävästä arkistosta. Herkistykää!

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/05/24/varhaista-tapio-rautavaaraa

Kooste, joka sisältää äänitaltiointeja 1940–50-lukujen taitteesta. Joukossa on sekä Helismaa-klassikkoja että Rautavaaran omia sävellyksiä.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/07/10/tapio-rautavaara-laulu-iloni-ja-tyoni#media=32195

Vuodelta 1963 oleva nauhoitus, jossa Rautavaara ei ainoastaan laula, vaan syvällisesti tulkitsee, J. Alfred Tannerin laulelman Laulu on iloni ja työni.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/07/14/tapio-rautavaara-laulaa-repea

Rautavaara esiintyy Reino Helismaan muistokonsertissa helmikuussa 1979, vain reilut puoli vuotta ennen kuolemaansa. Erityisen koskettava on kappale Kulkuri ja joutsen. Rautavaaran esityksessä on hänelle tutun surumielisyyden ohella tietynlaista elämänriemua.

Reissumies, Tapio Rautavaaran tarina -näyttely on Urheilumuseossa esillä 25.9.2015 saakka. Näyttelyssä voi sekä kuunnella että laulaa itse Tapio Rautavaaran ikimuistoisia lauluja.

Kaisa Laitinen

Kuvapäiväkirja: Kohti Reissumies-näyttelyä

Tämä on tarina näyttelyn pystyttämisestä 2.-6.3.2015.

Lastennäyttely puretaan alta pois.

Näyttelytilojen valkoiset pinnat saavat dramaatisemman sävyn.

Karaoketilan tapetointi oli tarkkaa puuhaa.

Viimeisetkin teippaustahrat pois lattialta.

Kun ovesta ei mahdu, tuodaan tavarat sisään vaikka ikkunasta.

Rakenteet nousevat.

Karaoketila valmistumassa.

Matto ja sahanpurut... oli imurille hommaa.

Näyttelyn suunnittelijoista toinen, Jari Salo työn touhussa.

Näyttelybanderollin kiinnittämisessä oli tuuliset paikat.

Karaoketila on valmis laulajia varten.

VALMIS! Näyttelytiimi kiittää!

Riikka Aminoff