Jalkapalloa museossa – Suomen jalkapallomuseon uudistushanke

Suomea ei pidetä jalkapallomaana, mutta silti maassamme on jotain, mitä useissa jalkapallon suurmaissakaan ei ole – kansallinen jalkapallomuseo. Suomen jalkapallomuseo perustettiin lokakuussa 1993. Aloitteentekijänä olivat useat entiset Valkeakosken Hakan jalkapalloilijat, joiden pelaajauran ajalta kertynyt esineistö muodosti perustan museon perusnäyttelylle. Pysyvät näyttelytilat museo sai Valkeakosken kanavanrannassa sijaitsevan Myllysaaren museorakennuksen kolmannesta kerroksesta. Samassa yhteydessä perustettiin myös suomalaisen jalkapallon Hall of Fame, johon tähän mennessä on nimetty 40 suomalaista jalkapallolegendaa.

Jalkapallomuseo sijaitsee Valkeakoskella Myllysaaren museon kolmannessa kerroksessa.

Jalkapallomuseon toimintaa pyörittää Suomen Jalkapallomuseo ry apunaan Urheilumuseo, jonka tehtäväkenttään valtakunnallisena erikoismuseona kuuluu suomalaisten urheiluaiheisten museoiden koordinoiminen. Perusnäyttelyn lisäksi jalkapallomuseossa on vuosien varrella nähty useita vaihtuvia näyttelyitä. Vuodesta 2013 lähtien museon ”Pohjoiskaarre”-huoneessa on voinut katsella filmikoostetta suomalaisen jalkapallon historiasta 1930-luvun Tehtaan kentän tyylisillä puupenkeillä istuen. Ilman vakituista henkilökuntaa museon toimintaedellytykset ovat olleet rajalliset, mutta kokoelmia on silti pystytty kartuttamaan. Museosta löytyy esineiden lisäksi runsaasti suomalaista ja kansainvälistä jalkapallokirjallisuutta.

Saksan Bundesliigan HSV:ssä 1960-luvulla pelannut Juhani Peltonen oli yksi aloitteentekijöistä, kun jalkapallomuseo perustettiin.

Museo on ollut suljettu yleisöltä viime syksystä lähtien. Syynä tähän on meneillään oleva uudistushanke, jonka tavoitteena on muuttaa jalkapallomuseon perusnäyttely sekä sisällöltään että ulkonäöltään moderniksi museonäyttelyksi. Käytännössä tämä tarkoittaa näyttelyn käsikirjoittamista ja jäsentämistä hallittuihin kokonaisuuksiin, näyttelyrakenteiden ja valaistuksen uusimista sekä panostamista toiminnallisuuteen ja elämyksellisyyteen. Pakettiin kuuluu myös Hall of Famen uudistaminen. Vuonna 2014 käynnistynyt hanke on edennyt viimeiseen vaiheeseensa, jonka päätepisteessä häämöttävät uuden näyttelyn avajaiset myöhemmin keväällä. Näyttelyn ulkoista suunnittelua ja esillepanoa on työstänyt arkkitehti Kari Kuosma ja sisältöpuolta allekirjoittanut. Rakenteellisista töistä on vastannut museota ylläpitävä Jalkapallomuseo ry.

Mitä näyttelyn sisältösuunnittelu pitää sisällään?

Tehtävänantona oli – tai ainakin niin sen tulkitsin – Suomen sadan vuoden taakse yltävän jalkapallohistorian järjestäminen helposti lähestyttäväksi, ajatuksia herättäväksi ja tunteisiin vetoavaksi museonäyttelyksi, jonka vuoksi Suomen jokaisen jalkapalloihmisen kannattaa matkustaa Valkeakoskelle. Näyttely tarvitsee tällöin punaisen langan, ja esinemäärä on pidettävä rajallisena. Kullakin esineellä on oltava vähintään tunnistetiedot, osalla myös tarina. Kävijälle on myös tarjottava muutakin kuin vitriinien edessä seisoskelua, ennen kaikkea interaktiivisuutta ja toimintaa. Arkkitehti Kuosman suunnitelmat tarjosivat sisällön hiomiselle hyvän pohjan, sillä näyttävä audiovisuaalisuus ja toiminnalliset osiot ovat olleet niissä alusta saakka mukana. 

Näin laaja-alainen näyttely edellyttää tietysti mittavaa esine- ja valokuvakokoelmaa. Tiesin jo valmiiksi, että näyttelyn kuvatarpeet saataisiin varmasti tyydytetyksi Urheilumuseon valokuvakokoelmista. Huomasin kuitenkin nopeasti, että esineistönkin osalta tilanne oli varsin hyvä. Valkeakoskelle on vuosien varrella saatu kokoon sekä ajallisesti että temaattisesti kattava kokoelma jalkapalloaiheista materiaalia. Itse nostan kokoelman helmiksi Suomen mestaruuspokaalit 1900-luvun alusta ja suomalaisille ja ulkomaalaisille huippupelaajille kuuluneen esineistön. Erityisesti jälkimmäisestä ryhmästä löytyi myös muutama todellinen yllätys – niistä lisää tulevissa kirjoituksissa.

Suomen mestarijoukkue palkittiin tällä Yrjö Liipolan veistämällä Karhunpyytäjä -patsaalla 1920- ja 1930-luvuilla. HPS sai patsaan omakseen vuonna 1935.

Tuoreempaa aineistoa museon kokoelmissa edustaa muun muassa tämä Sami Hyypiän Liverpool-pelipaita. Hyypiän nimi ei ollut ”scousereille” aivan helpoimmasta päästä.

Näyttelyn suunnittelu on omalta osaltani edennyt käsikirjoituksen toiseen luonnokseen, valokuvamateriaalin kokoamiseen ja näyttelyn toiminnallisen puolen hahmotteluun. Suomen jalkapallohistoria on asettunut teemoihin ja niihin liittyvät esineet vitriineihin – ainakin paperilla. Seuraavaksi tekstit valokuvineen ja kuvateksteineen muokataan painovalmiiksi versioksi ja esinevalinnat lyödään lukkoon. Samalla etenevät näyttelytiloihin liittyvät rakenteelliset työt, joissa korvaamatonta apua tarjoaa talkooväki Valkeakoskella. Aivan kokonaan uusiksi museota ei sentään laiteta: Pohjoiskaarre-huoneen filmikoostetta pääsee ihailemaan myös uudessa näyttelyssä.

-60-luvun maajoukkueluotsi Olavi Laaksonen muistetaan ankaran fyysisen harjoittelun kannattajana, eikä syyttä, kuten kuvan harjoitusvälineistä näkyy. 

Näyttelyn valmistumisen aikataulu ei vielä ole varmistunut, mutta selvää on, että jossakin vaiheessa kevättä tapahtuu. Näyttelyn tekemistä seurataan myös jatkossa Tuuletuksia-blogissa ja Urheilumuseon muissa somekanavissa.

Vastaan mielelläni kysymyksiin jalkapallomuseon uudistushankkeesta tai yleisesti museon kokoelmista! 

Jouni Lavikainen
puh. 044 732 3040
jouni.lavikainen@urheilumuseo.fi

1930-luvun sotaisia liikuntaleikkejä

Sukellusvenesota. Osallistujia kolmesta neljään ryhmään. Leikkialue vähintään 500 x 500 metrin suuruinen, peitteinen ja vaihteleva alue. Leikissä on puolustajia ja hyökkääjiä. Hyökkääjien tehtävänä on päästä pujahtamaan puolustajien valvontalinjan yli ja hiipiä alueen keskellä olevaan lippulinnaan.

Tai miten olisi Muukalaislegionalaiset. Leikki alkaa legionalaisten hiipimisellä satamakaupunkia kohti. He koettavat huomaamatta ylittää valvontalinjat. Heitä vastassa on ”rahanahneita arabialaisia”. Muukalaislegionalaiset erottaa käsivarsinauhoistaan.

Itse alkaisin kyllä leikkiä ehdottomasti Dynamiittimiehiä. Siinäkin leikkijät toimivat kahtena vastapuolena. Jokaiselle pojalle on varattu toisesta päästä teroitettu kapula ”pommiksi”, johon jokainen kirjoittaa nimensä. Molemmilla ryhmillä on linnat. Tehtävänä on räjäyttää ilmaan vastapuolen linna sijoittamalla mahdollisimman monta pommia sen alle. Samalla omaa linnaa puolustetaan kapulapainissa, jossa tavoitteena on ottaa vastapuolelta kapula pois. Mutta ensin vakoillaan vihollisen linnan sijaintipaikka.

Muita 1930-luvun sotaisia liikuntaleikkejä olivat Taistelu Käkisalmen linnasta, Viestinkuljettaja, Taistelu lennätinlinjasta, Salaiset numerot, Sissileikkejä Transvaalilaisella timanttikentällä, Piiripolttopallo ja Suojeluskuntapoikain suunnistamiskoulutus.

Näiden sotaleikkien tarkemmat ohjeet saat meiltä, Urheilumuseon arkistosta, ja vielä tarkemmin: Väinö Lahtisen henkilöarkistosta. Lahtinen toimi vuodesta 1934 alkaen Helsingin Normaalilyseon voimistelunopettajana. Hän koulutti nuoria poikia hieman vakavampiin tehtäviin edellä mainittujen sotaisten liikuntaleikkien avulla.

Väinö Lahtinen ohjasi 1930-luvulla sotaisia liikuntaleikkejä. Yksi niistä oli Dynamiittimiehet.

Sotaleikkien ohjaajan toimen lisäksi Lahtinen kunnostautui 1900-luvulla miesvoimistelun ohjelmien tekijänä sekä telinevoimistelun erotuomarina ja joukkueen johtajana olympiakisoissa vuodesta 1948 lähtien. Lahtinen vaikutti useissa voimisteluseuroissa Viipurissa, Sortavalassa, Kuopiossa ja Helsingissä. Hän oli syntynyt Jyväskylässä 1897. Hänestä tuli 1900-luvun yksi merkittävimmistä suomalaisista miesvoimistelujohtajista.

Väinö Lahtinen liittyi Helsingin Voimistelijoihin syksyllä 1920. Hän oli aloittanut vuotta aiemmin opinnot Helsingin yliopiston voimistelulaitoksella. Lahtisesta kehittyi yksi 1900-luvun merkittävimmistä suomalaisista miesvoimistelujohtajista. Hän toimi olympiakisoissa Suomen voimistelujoukkueiden johtajana ja välillä myös arvostelutuomarina telinevoimistelussa.

Lahtisen tyttärentyttäret luovuttivat isoisänsä asiakirjat ja valokuvat Urheilumuseolle viime syksynä. Nyt arkisto on asiakkaiden käytössä järjestettynä ja luetteloituna.

Väinö Lahtinen toimi 1920-luvulla Viipurin Reippaan voimistelujohtajana. Kuva: Urheilumuseon valokuva-arkisto/Lahtinen.

Ossi Viita