11. heinäkuuta 2018

Tarinoita jalkapallon MM-kisoista osa 5: Someaikaan


MM-kisasarjamme päätösosassa seikkailevat maailmanlopun takia uransa lopettanut maalivahti, MM-kisoissa tekemänsä maalinsa takia seurastaan lähtöpassin saanut hyökkääjä ja historiallisen korttihattutempun tehnyt tuomari. 2000-luvun digitaalisen vallankumouksen myötä MM-kisojen seuraaminen ei enää ole sidoksissa aikaan tai paikkaan.

1998: MM-sankarista erakoksi

 

Argentiinan ja Englannin puolivälieräottelu Ranskan MM-kisoissa muistetaan 18-vuotiaan ihmepojan, Michael Owenin, soolomaalista, David Beckhamin ulosajosta ja rangaistuspotkukilpailusta, jossa Argentiinan torjui jatkoon maalivahti Carlos Roa. Urallaan jyrkässä nousukiidossa ollut Mallorcan maalivahti koppasi seuraavalla kaudella Espanjan liigan Zamora-palkinnon vähiten maaleja suhteessa pelattuihin otteluihin päästäneenä maalivahtina.

Roa oli sankari, jollaista jalkapallohullussa Argentiinassa oli tuskin koskaan ollut. Hän noudatti tiukkaa kasvisruokavaliota, mikä oli lihaisia pihvejä rakastavassa maassa sen verran erikoista, että häntä alettiin kutsua lempinimellä lechuga (salaatti). Lisäksi Roa oli harras seitsemännen päivän adventisti.

Totutut kaavat olivat miehen pelaajaurasta kaukana. Uransa alussa Roa sairastui malariaan seurajoukkueensa Racing Clubin kiertueella Kongossa. Mallorcan valmistautuessa kauteen 1999/2000 30-vuotias maalivahti ilmoitti yllättäen lopettavansa uransa. Syynä oli lähestyvä vuosituhannen vaihde, jolloin Roa uskoi maailmanlopun koittavan. Hän halusi viettää viimeiset hetkensä maan päällä etsien henkistä yhteyttä Jumalan kanssa. Tätä varten hän matkusti takaisin kotimaahansa ja eristäytyi syrjäiseen retriittiin Córdoban maakunnassa.

Kun maailmanloppu ei tullutkaan, Roa jatkoi uraansa. Maajoukkuepaitaa hän ei enää pukenut päälleen, ja Mallorcassakin suuruudenpäivät olivat takana. Uskonnollisen vakaumuksensa takia Roa kieltäytyi pelaamasta lauantaisin, jolloin oli adventistien viikoittainen lepopäivä. Siirryttyään Albaceteen Roalla diagnosoitiin kivessyöpä, josta hän toipui vuoden intensiivisten kemoterapiahoitojen jälkeen. Pelaajauransa jälkeen hän on työskennellyt maalivahtivalmentajana maajoukkueaikojensa pelikaverin, Matías Almeydan, valmentamissa seuroissa: River Platessa, Banfieldissa ja Meksikon liigan Guadalajarassa.

2002: Lähtöpasseja

 

Etelä-Korean valtasi kesällä 2002 ennenkuulumaton jalkapallokuume. Epäilykset isäntämaan tason riittävyydestä Japanin kanssa jaetuissa MM-kisoissa haihtuivat jo avausottelussa, jossa kokenut kisakävijä Puola kaatui 2-0. Etelä-Korean seuratuin pelaaja oli Ahn Jung-hwan, kotimaassaan pop-tähden suosion omannut hyökkääjä, joka seuratasolla edusti italialaista Perugiaa.

Neljännesvälierässä Etelä-Korean vastustajaksi tuli juuri Italia. Jo muutaman minuutin kuluttua pelin alusta stadionin punainen yleisömeri kohahti, kun ecuadorilainen erotuomari Byron Moreno vihelsi rangaistuspotkun Etelä-Korealle. Vetovastuun otti Ahn, jonka yrityksen Gianluigi Buffon kuitenkin torjui.

Tapahtumarikas ottelu eteni jatkoajalle lukemissa 1-1. Jatkoajan tapahtumat antoivat runsaasti aihetta peri-italialaisille salaliittoteorioille. Damiano Tommasin maali hylättiin kyseenalaisesti paitsiona, ja Francesco Totti sai toisen keltaisen kortin sukelluksesta rangaistusalueella, vaikka näytti tulleen rikotuksi. Kolme minuuttia ennen loppua Lee Young-pyon keskitys leijaili yli Paolo Maldinin pään, ja Ahn puski pallon maalin. Kultaisen maalin myötä peli päättyi siihen, ja Italian lähtöpassit voitiin leimata.

Seuraavana päivänä Italian sanomalehdet kirkuivat maan kokemaa vääryyttä. Perugian presidentti Luciano Gaucci ilmoitti, ettei Ahnilla olisi hänen seuraansa enää mitään asiaa. Myöhemmin Gaucci perui puheitaan ja tarjosi Ahnille jatkosopimusta. Korealaistähti oli kuitenkin saanut Italiasta tarpeekseen ja jatkoi uraansa Japanin J-liigan Shimizu S-Pulsessa.

2006: Kolme keltaista

 

Kroatia-Australia oli jo lähtökohdiltaan kiinnostava kamppailu. Siirtolaisuuden virrat olivat luoneet maiden välille tiiviit yhteydet. Neljällä australialaispelaajalla oli sukujuuria Kroatiassa, ja kolme Kroatian pelaajaa oli syntynyt Australiassa. Lisäksi kummallakin joukkueella oli mahdollisuudet jatkoon. Ottelun päätuomarina oli kokenut englantilainen oikeudenjakaja, Graham Poll. 

Viimeisen kymmenminuuttisen koittaessa tilanne oli 2-2. Kroatian Dario Šimić näki viisi minuuttia ennen loppua punaista, ja vain kaksi minuuttia myöhemmin Poll ajoi ulos Australian Brett Emertonin. Loppuminuutit huipensivat kaoottisen pelin Pollin kannalta kiusallisella tavalla. Kroatian Stjepan Tomas pelasi palloa kädellään rangaistusalueella, mutta vihellystä ei kuulunut. Lisäajalla Poll antoi puolustaja Josip Šimunićille – yhdelle Kroatian joukkueen Australiassa syntyneistä pelaajista – toisen varoituksen, mutta unohti ajaa hänet ulos. Lisäajan vedellessä viimeisiään pallo oli lipumassa Kroatian maaliin kolmannen kerran, kun Poll vihelsi pelin päättyneeksi – juuri ennen kuin pallo ylitti maalilinjan. Ottelu päättyi tasatulokseen 2–2, mikä toi jatkopaikan Australialle. Pelin jälkeisissä hulinoissa Poll näytti Šimunićille keltaista korttia kolmannen kerran muistaen tällä kertaa nostaa perään myös punaisen kortin.

MM-kisahistoriaan jäänyt korttihattutemppu jäi odotetusti Pollin viimeiseksi teoksi kansainvälisissä lopputurnauksissa. Näin hän osoitti todeksi oman lausuntonsa erotuomareista ennen kisoja: ”jos teet pelissä ison virheen, se on viimeinen pelisi”.

2010: Ranskalainen kapina

 

Ennusmerkit olivat olemassa jo kuukausia ennen lopputurnausta Etelä-Afrikassa. Edelliskisojen finalistimaa Ranska oli selviytynyt MM-kisoihin ilmiselvän tuomarivirheen turvin, kun Thierry Henry oli jatkokarsinnassa Irlantia vastaan ottanut pallon kädellään mukaansa ja syöttänyt sitten William Gallasille, joka oli tehnyt ratkaisevan maalin. Eric Cantona oli luonnehtinut päävalmentaja Raymond Domenechia Ranskan huonoimmaksi johtajaksi sitten Ludvig XVI:n. Huhuttiin klikeistä ja kiusaamisesta. Kisojen alla neljä pelaajaa jäi kiinni alaikäiseltä prostituoidulta ostetuista palveluista.

Ranskan jäätyä avausottelussaan maalittomaan tasapeliin Uruguayn kanssa ja hävittyä sitten surkean esityksen jälkeen Meksikolle kipinä roihahti kapinaksi. Nicolas Anelka oli vaihdettu kentältä Meksiko-ottelun tauolla, ja pelin jälkeen kävi ilmi, että vaihdon syynä oli Domenechin solvaaminen pukukopissa. Muun joukkueen sympatiat olivat hyllytetyn Anelkan puolella. Pelaajat vetäytyivät harjoituksissa joukkueen bussiin, vetivät verhot alas ja laativat kapinakenraali Patrice Evran johdolla valmentajalleen kirjallisen lausunnon, jossa he ilmoittivat tukevansa Anelkaa ja kieltäytyvänsä harjoittelemasta. Viimeisen ottelunsa riitainen joukkue hävisi Etelä-Afrikalle 1–2.

Nöyryytetty jalkapallomaa pesi kisojen jälkipyykkiä kuukausia. Ranskan jalkapalloliiton puheenjohtaja Jean-Pierre Escalettes ilmoitti erostaan joukkueen palattua kotimaahan. Domenechin pestin päättyminen oli ollut tiedossa jo aiemmin. Kuulustelujen jälkeen kapinaringin ydin tarkentui viiteen pelaajaan, joista pisimmän pelikiellon sai Anelka. ”Nämä ihmiset ovat klovneja. Kuolen nauruun”, kuittasi 18 ottelun pannansa Anelka, ilmoittaen samalla maajoukkueuransa päättyneen.

MM-kisat 1998–2018 Suomessa

 

Vuosituhannen vaihteessa jalkapallon arvokisojen mediasisällöt olivat perinteisten medioiden kohdalla vakiintuneet nykyisiin muotoihinsa: suorat TV-ottelulähetykset kaikista paitsi päällekkäisistä otteluista, kisastudiot, satamäärin lehtijuttuja, urheilulehtien perusteelliset kisaennakot. Yhdysvaltojen MM-kisojen 1994 ja Ranskan 1998 välillä oli kuitenkin yksi merkittävä ero: 1990-luvun puolivälissä maailmanlaajuisen läpimurron tehnyt internet. Ranskan MM-kisoilla oli jo virallinen kisasivustonsa, ja kisoja puitiin lukuisilla erikielisillä sivustoilla ja keskustelupalstoilla.

Internet tarjosi mahdollisuuden paitsi tiedonhankintaan myös mielipiteiden vaihtoon. Uutta keskustelukulttuuria ihmeteltiin Helsingin Sanomien palstoilla asti. "Kisat herättävät intohimoja myös Suomessa, vaikka Suomi ei olekaan mukana kisoissa", kirjoitti toimittaja Reijo Hakola HS:n jutussaan "Jalkapallohuumaa verkossa" 12. kesäkuuta 1998. "Esimerkiksi Soccernetin futisfoorumissa käytiin torstaiaamuna kiivasta mielipiteenvaihtoa kisojen avausottelusta Brasilia-Skotlanti. Marko sai aikaan kipakan keskustelun ilmoittamalla, että Ronaldo on tasan yhtä hyvä kuin 'amputoitu kameli'. 'Ei ollut hääppöinen esitys mieheltä, jota niin kovin hehkutetaan maailman parhaaksi', Marko kirjoitti. Markon tölväisy tuotti muutamassa kymmenessä minuutissa puheenvuoroja Ronaldon puolustukseksi."

World Wide Web oli vasta alkusoittoa: 2000-luvulla globaali mediamaisema on mullistanut urheilun seuraamisen. Digitalisaation myötä jalkapallon MM-kisat eivät enää ole vain olohuoneissamme, vaan myös taskuissamme. Vaikka valtavirtaa olevat alustat ovat edelleen sohva ja televisio, yhä useampi katsoo pelejä älypuhelimestaan tai tabletistaan. Sosiaalisen median murros on pirstonut perinteisen median roolin julkisuuden portinvartijana ja tehnyt käyttäjistään sisällöntuottajia, joiden viestit leviävät hetkessä ympäri maailman. MM-kisojen neljän vuoden sykli havainnollistaa muutoksen nopeutta. Vielä Saksan MM-kisojen aikaan 2006 Facebook, Twitter ja YouTube olivat pitkälti tuntemattomia. Kahdeksan vuotta myöhemmin 35,6 miljoonaa twittertiliä visersi sisältöä niiden kahden tunnin ajan, kun Saksa murjoi Brasiliaa MM-välierässä Maracanãlla.

Some synnyttää nopeasti leviäviä ja yhtä nopeasti unohtuvia ilmöitä sekä tarjoaa yhteyden katsojien ja pelaajien välille. Meneillään olevissa Venäjän MM-kisoissa eniten huomiota saaneesta somejulkaisusta on toistaiseksi vastuussa Ranskan hyökkääjä Antoine Griezmann. Griezmannin Instagram-tilillä julkaistu kuva Griezmannista ja Kylian Mbappésta tuulettamassa maalia Argentiinaa vastaan on kerännyt tykkäyksiä jo lähes kaksi miljoonaa. Mahdollisuuksia olisi vielä suurempaankin määrään, sillä seuraajia Griezmannilla on 17,9 miljoonaa.

Päätämme MM-futissarjamme Internetin nopeasta muutoksesta kertoviin kuvakaappauksiin MM-kisojen virallisilta nettisivuilta 1998, 2002, 2006, 2010, 2014 ja 2018. (lähde: Wayback Machine).







FIFATV:n pätkiä MM-finaaleista 1998–2014.


Brasilia- Ranska, 1998.
Saksa-Brasilia, 2002.
Italia-Ranska, 2006.
Hollanti-Espanja, 2010.
Saksa-Argentiina, 2014.


Jouni Lavikainen

5. heinäkuuta 2018

Tarinoita jalkapallon MM-kisoista osa 4: Kansojen karnevaali


MM-kisasarjamme neljännessä osassa on saavuttu 1980-luvulle. Suorat TV-lähetykset ovat arkipäiväistyneet ja urheilulehtien sisällöt laajentuneet kattaviin kisaennakoihin. MM-kisoista on tullut globaali spektaakkeli, jonka oudot ja mieleenpainuvat tapahtumat todistetaan samaan aikaan ympäri maailmaa.

Gijónin hyökkäämättömyyssopimus


MM-kisojen otteluohjelmassa alkulohkojen viimeiset ottelut pelattiin vielä MM-kisoissa 1982 eri aikoina. Niinpä kun naapurimaat Länsi-Saksa ja Itävalta kohtasivat potentiaalisessa hegemoniakamppailussa, kummallakin joukkueella oli tiedossa lohkon toisen päätösottelun lopputulos. Algerian voitettua Chilen 3-2 tilanne oli se, että Länsi-Saksa etenisi jatkopeleihin voitolla, kun Itävallalle riittäisi kahden maalin tappiokin.

Horst Hrubesch vei Länsi-Saksan johtoon kymmenen minuutin pelin jälkeen. Tämän jälkeen paikan päälle saapuneille katsojille ja kansainväliselle TV-yleisölle tarjoiltiin skandaalimainen näytelmä, jossa kumpikin joukkue keskittyi varmistamaan, että 1-0 -tulos säilyisi loppuvihellykseen saakka. Tai näin ainakin ottelusta kertovat tarinat vakuuttavat. Filmipätkät ottelusta antavat hieman monitahoisemman kuvan, mutta viimeisen vartin kävelyvauhtista tempoa ei niidenkään perusteella käy kiistäminen. Toisen puoliajan tilastot ovat kuvaavia: kumpikin joukkue laukoi yhteensä kolme kertaa, ja nekin ohi maalin, ja syötti omalla kenttäpuoliskolla toisilleen lähes 100 prosentin tarkkuudella. Kyse ei ollut varsinaisesta sopupelistä, mutta sanaton yhteisymmärrys joukkueiden välillä selvästi vallitsi.

Espanjalaisyleisön vihellyskonsertti kiihtyi pitkin toista puoliaikaa, ja valkoiset liinat kaivettiin esiin. Kansainväliset sympatiat olivat jatkopaikatta jääneen Algerian puolella, joka oli yllättänyt avausottelussa saksalaiset 2–1 ja esittänyt viihdyttävää peliä. Jopa osapuolina olleissa maissa peliä kuvattiin häpeälliseksi. Katsomossa ottelua seurannut Ranskan valmentaja Michel Hidalgo, joka oli tullut vakoilemaan Itävaltaa jatkopelejä silmällä pitäen, lähti pelistä ilman ainuttakaan merkintää muistikirjaansa. ”Kummallekin joukkueelle pitäisi myöntää Nobelin rauhanpalkinto”, Hidalgo ehdotti. 

Tanskalainen dynamiitti

 

Huliganismin ja katsomokatastrofien tahraaman 1980-luvun positiivinen väriläiskä kansainvälisessä jalkapallossa oli Tanska. Edellisen vuosikymmenen lopulla alkanut Tanskan marssi maailman huipulle nojasi visionääriseen saksalaisvalmentaja Sepp Piontekiin, hollantilaista totaalijalkapalloa muistuttaneeseen pelityyliin ja yksilötaidoillaan loistaneeseen joukkueeseen, jonka tähtinä tuikkivat Preben Elkjær, Michael Laudrup, Allan Simonsen, Frank Arnesen ja Jan Mølby. Runsaasti kansainvälistä huomiota saivat myös uutta karnevaalifanikulttuuria edustaneet tanskalaisfanit, ”ruligaanit”.

Meksikon kesässä 1986 ruligaanihuuma oli huipussaan. Tanskan värikäs joukkue ihastutti taidoillaan ja hyökkäysvoittoisella pelillään, ja ehkä silläkin, että osa pelaajista muistutti fanejaan asenteiltaan ja elämäntavoiltaan. ”Hullu” Elkjær poltti ketjussa ja harrasti juhlimista ja oluen juomista: eräällä harjoitusleirillä hänen kerrottiin maksaneen sakkonsa jo etukäteen, koska tiesi ettei olisi huoneessaan nukkumaanmenoaikana. Kentällä Elkjær loisti juoksuvoimallaan ja teknisillä taidoillaan. Meksikossa 1986 Elkjær latoi hattutempun Uruguayta vastaan ja palkittiin pronssisella pallolla turnauksen kolmanneksi parhaana pelaajana – edelleen MM-historian ainoana pelaajana kahdeksan parhaan joukkueen ulkopuolelta.

Tanska oli hävinnyt Espanjalle EM-kisojen 1984 välierässä, ja dynamiitti jäi suutariksi samaa vastustajaa vastaan myös Meksikossa. Neljännesvälierässä iloiset tanskalaiset romahtivat johtoasemasta 1-5 -tappioon Espanjan kuuluisan Quinta del Buitre -viisikon tehdessä tuhojaan. ”Tällaisia me tanskalaiset olemme, kaikki on mahdollista”, kiteytti Piontek.

Kohtalokas pallonmenetys

 

Italian MM-kisoissa 1990 tehtiin kaikkien aikojen vähiten maaleja (2,21 per ottelu) ja jaettiin eniten punaisia kortteja (16). Kisat muistetaan kuitenkin myös värikkäistä yllättäjistään, Kamerunista ja Kolumbiasta, jotka kohtasivat Napolissa pelatussa neljännesvälierässä.

Neljännesvälierä oli jatkoajalla, kun kummankin joukkueen kohupelaajat nousivat jälleen kerran ratkaisijoiksi. Kolumbian maalivahti René Higuita hääri tavoilleen uskollisena kaukana omasta maalistaan, kun Kamerunin hyökkääjä Roger Milla säntäsi prässäämään häntä. Higuita pyrki purkamaan yhden miehen prässin syöttämällä toppari Luis Perealle. Perea palautti pallon yllättäen Higuitalle, jolloin ”El Loco” yritti kohtalokkain seurauksin harhauttaa Millaa. Riistettyään pallon Milla pääsi sijoittamaan pallon vapaasti tyhjään maaliin, ja tanssit kulmalipulla saattoivat alkaa. Maali oli pieneltä Réunionin saarelta joukkueeseen kutsutulle 38-vuotiaalle konkarille turnauksen neljäs. Kolumbia oli ulkona, ja kisojen suuryllättäjä Kamerun jatkoi puolivälieriin.

Gazzan kyyneleet

 

MM-välierässä 1990 kohtasivat kaksi jalkapallon suurmaata, Länsi-Saksa ja Englanti, joista kisojen edetessä oli vakuuttanut erityisesti jälkimmäinen. 23-vuotias keskikenttäpelaaja Paul Gascoigne oli taiturimaisilla otteillaan nostattanut kotimaassaan ”Gazzamaniaa” ja luonut uskoa siihen, että kotikisoista 1966 lähtien odotettu maailmanmestaruus oli jälleen tarjottimella.

Jatkoajalla Englannin ja Gazzan taivas romahti. Gascoigne yritti riistää palloa Thomas Bertholdilta, mutta tuli kaataneeksi tämän. Brasilialaistuomari José Roberto Wright antoi tilanteesta keltaisen kortin. Gascoignen ymmärtäessä että finaali jäisi pelikiellon takia väliin, hän ei voinut hillitä tunteitaan. Gazza itki, ja Englanti itki hänen kanssaan.

Ottelu eteni rangaistuspotkukilpailuun. Poissa tolaltaan olleen Gascoignen paikan englantilaisvetäjien joukossa otti Chris Waddle. Waddle joutui tuleen neljäntenä vetäjänä tilanteen ollessa se, että maali oli tehtävä. Waddle laukoi pallon taivaan tuuliin. Länsi-Saksa eteni finaaliin, jossa se voitti Argentiinan. Englannin kisat päättyivät pronssiottelussa, jossa se hävisi Italialle.

Aavikon Maradona

 

Kun Saudi-Arabian numero 10, Saeed Al-Owairan, sai pallon kolmisen kymmentä metriä oman joukkueensa maalista alkulohkon ottelussa Belgiaa vastaan, monikaan miehen kotimaan ulkopuolella ei ollut hänestä kuullut. 15 sekuntia myöhemmin hänestä oli tullut kulttilegenda, jota muistellaan edelleen ympäri maailmaa. Al-Shababin hyökkääjä niputti tieltään neljä belgialaispelaajaa ennen kuin sijoitti pallon Michel Preud'hommen vartioimaan maaliin. 1-0 -voitolla Saudi-Arabia oli jatkossa.

Maali osoittautui kaksiteräiseksi miekaksi. Vaikka Saudi-Arabian pelit päättyivät ensimmäisessä jatkopelissä Ruotsia vastaan, Al-Owairanista tuli kotimaassaan supertähti. Maan lainsäädäntö kuitenkin kielsi jalkapalloilijoiden siirrot ulkomaille, joten hän ei voinut tarttua länsimaisilta seuroilta saamiinsa tarjouksiin. Jäätyään myöhemmin kiinni alkoholin juomisesta seurueessa, jossa oli mukana ulkomaalaisia naisia, Al-Owairan sai vankilatuomion ja vuoden pelikiellon jalkapallosta. Hän esiintyi maajoukkueessa vielä Ranskan MM-kisoissa 1998, mutta loppu-uralla kansainvälisiä mainetekoja ei enää syntynyt.

Maalikuningas

 

Leningradissa vuonna 1969 syntyneen Oleg Salenkon pelaajaura hakee outoudellaan vertaistaan. Synnyinkaupunkinsa Leningradin Zenitin riveissä 1986 debytoinut Salenko voitti Venäjän joukkueessa nuorten MM-kisojen 1989 maalikuninkuuden. Kolme vuotta myöhemmin hän pelasi ensimmäisen miesten maaottelunsa – Ukrainan riveissä. Marraskuussa 1993 Salenko asteli kentälle Venäjän miesten maajoukkueen paidassa, kun hänet vaihdettiin sisään viimeisessä MM-karsintaottelussa Kreikkaa vastaan.

Yhdysvalloissa 1994 Venäjän riitaisa joukkue hävisi kaksi ensimmäistä peliään ja oli ulkona jatkopeleistä ennen viimeistä peliä jatkosta myös jo pudonnutta Kamerunia vastaan. Salenko oli tehnyt rangaistuspotkusta maalin edellisessä pelissä Ruotsia vastaan ja jatkoi Kamerunia vastaan siitä mihin oli jäänyt – hattutemppu ensimmäisellä puoliajalla ja kaksi maalia toisella. Kuudella maalillaan hän jakoi turnauksen maalikuninkuuden Bulgarian Hristo Stoitškovin kanssa.

Lukemiin 6-1 päättynyt Venäjä-Kamerun -ottelu jäi tilastohistoriaan useista syistä. Salenko on edelleen eniten maaleja yhdessä ottelussa MM-kisoissa tehnyt pelaaja. Hän on myös ainoa jatkopeleistä pudonneessa joukkueessa pelannut maalikuningas ja vieläpä ainoa pelaaja, joka on voittanut maalipörssin sekä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa että aikuisten MM-kisoissa. Kamerunin ainoan maalin ottelussa tehnyt Roger Milla on yhä vanhin MM-kisoissa maalin tehnyt pelaaja (42 v 1 kk 8 pv).

Kamerun-ottelu jäi Salenkon viimeiseksi maajoukkuepaidassa, eikä suurempia saavutuksia kertynyt seurajoukkueurallakaan. Ura päättyi loukkaantumisten takia jo 31-vuotiaana. Myöhemmin Salenko on työskennellyt muun muassa Ukrainan rantafutismaajoukkueen valmentajana. 

MM-kisat Suomessa 1982–1994

 

Länsi-Saksan ja Itävallan sopuisa syöttely nähtiin suorana myös Suomessa. Paikan päällä Gijónissa ottelua selosti Pentti Salmi, jonka tutkaparina Espanjassa oli Antero Karapalo. Kuva- ja ääniyhteyksien toimivuutta osattiin epäillä jo ennen kisoja, ja kisojen aikaan kävi kuten pelättiin: joistakin otteluista yhteydet eivät toimineet, ja selostus oli hoidettava varamiesten turvin Suomesta käsin. Sama toistui neljä vuotta myöhemmin Meksikossa. Tiettävästi selostushommiin joutui ainakin yhdessä pelissä kommentaattoriksi pestattu maajoukkueluotsi Martti Kuusela.

Urheilulehtien kisaliitteet tulivat suomalaisille lehtihyllyille 1980-luvulla.

Argentiinan juhliin päättyneistä MM-kisoista 1986 oli tarjolla huomattavasti laajempi TV-paketti kuin koskaan aikaisemmin: 54 ottelusta kaikkiaan lähes 40 esitettiin televisiossa, useimmat suorina lähetyksinä. Vaihtoehtona oli nyt myös ruotsinkielinen selostus. Radion puolella tarjonta keskittyi aamuisin lähetettyihin kisastudioihin. Kisojen legendaarisimman ottelun, puolivälierän Argentiina-Englanti, suomalaiset näkivät juhannussunnuntaina kello 21 alkaen, selostajana Pentti Salmi. Otteluselostuksessa nykykatselijan huomion kiinnittää Salmen kuvaus Diego Maradonan ensimmäisestä, ”Jumalan kätenä” tunnetusta maalista. Salmi ei vaikuta nähneen maalin syntyneen kädellä ja ihmettelee siitä syntyneitä englantilaisprotesteja vielä ottelun jälkeen. Salmi ei tässä erehdyksessään ollut suinkaan ainoa. Tapahtumahetkellä kyse ei ollut niin helposti havaittavasta tilanteesta kuin maalin tekotapa ja sen myöhemmin saama maine antavat ymmärtää. Maalin luonne kävi piinallisen selväksi vasta pelin jälkeen, kun englantilaismaalin takaa otetut valokuvat alkoivat kiertää kansainvälisissä medioissa.




Yhdysvaltoihin 1994 mennessä Yleisradion vanha kaarti oli jäänyt sivuun, ja äänessä oli uusi sukupolvi. Paikan päälle lähti jälleen kolme selostajaa. Jo aiemmissa kisoissa mukana olleen Hannu-Pekka Hännisen lisäksi Atlantin taakse matkustivat Bror-Erik ”Bubi” Wallenius ja Antero Mertaranta. Ruotsiksi otteluita selosti Suomesta käsin Kaj Kunnas. Pääselostaja oli urallaan vahvassa nousukiidossa ollut Mertaranta, joka oli tullut tunnetuksi Englannin liigaotteluiden ja Lillehammerin olympiajääkiekon tunteikkaista tulkinnoistaan. Käytäntö oli edelleen se, että suorat ottelut selostettiin paikan päältä, mikä aiheutti logistisia haasteita lähes Euroopan kokoisessa maassa. Uutuutena oli TV-otteluiden kyljessä ollut kisastudio, jota isännöi Tapio Suominen. Asiantuntijavieraina äänessä olivat muun muassa Pasi Rautiainen, Martti Kuusela ja Jukka Pakkanen.