Varastokertomuksia: Hei, me protestoidaan!

Elokuinen jalkapallopeli vuonna 1920 alkoi hieman nihkeissä tunnelmissa Helsingissä. ”Protesteeraaminenhan on teidän tapaistenne”, kommentoi Helsingin Jalkapalloklubin joukkueenjohtaja Helsingin palloseuralaisille, jotka väittivät, että HJK:n maajoukkuetason pelaajalla Verner Eklöfillä ei ollut edustusoikeusasiat kunnossa. HPS:n syytös perustui sille, että Eklöf oli vielä kesällä edustanut Helsingin IFK:a. Ja näin oli myös ollut.

Palloseuralaiset eivät kuitenkaan tienneet, että HJK oli kaikessa hiljaisuudessaan kysynyt Suomen Palloliitolta luvan Eklöfin pelaamiselle ja liiton mukaan esteitä ei ollut, sillä kevät- ja syyskausi katsottiin eri pelikausiksi. HPS lähetti liittoon tiukkasävyisen protestin ottelusta ja lisäsi vielä loppuun olevan tärkeää, että Palloliitto ”…jo oman arvonsakin tähden samaisen pykälän mukaan rankaisee syyllisiä moisesta omavaltaisesta menettelystä ja siten siveellisesti tuomitsee kaikenlaisten selkärangattomien mitalimetsästäjien hyppelemiset seurasta toiseen.”

Palloliitto hyväksyikin hieman yllättäen protestin ja mitätöi pelin, sillä se katsoi, että seuroja ei ollut tiedotettu riittävästi tästä kausitulkinnasta, vaikka se oli antanut luvan Eklöfin pelaamiseen. Tämän lisäksi liiton johtokunta päätti yksimielisesti huomauttaa Palloseuraa, että ”on sopimatonta lähteä arvioimaan ja määrittelemään, mitkä motiivit ovat aiheuttaneet jonkun yksityisen pelaajan siirtymisen seurasta toiseen” ja lisäsi, että ”…useata Teidän arvon seuranne pelaajaa voisi soimata samasta teosta.”

Edellä kuvattu tapaus kuvaa hyvin jalkapalloseurojen tekemiä protesteja Palloliitolle toista maailmansotaa edeltävänä aikakautena. Toisaalta, jos katsoo lähemmäs nykypäivää, niin juuri pelaajien edustuskelpoisuudesta tehdyt protestit ovat erityisesti korkeimmalla tasolla niitä, jotka pääsevät otsikoihin nykyäänkin. Tässä muutamat viime vuosien hyvät esimerkit Karjalaisessa ja Savon Sanomissa. Paljoa ei ole urheilu muuttunut vuosikymmenten saatossa.

Suomen Palloliiton arkistosta löytyy mielenkiintoinen aineistokokonaisuus toista maailmansotaa edeltävän ajan protesteista, sillä saapuneet protestikirjeet ja osittain myös lähteneet päätöskirjeiden toisteet kerättiin yhteen mappiin, jonka sisältö on edelleen hyvässä tallessa.

Aineistosta löytyy yhteensä 43 yksittäistä protestitapausta jalkapallopelejä koskien. Aineiston voi luokitella mukavasti osiin, sillä tapauksia tarkastellessa syytösaiheet jakautuvat selkeästi kolmeen erilaiseen ryhmään:
- erotuomarin päätöksiä koskevat syyt 20 kappaletta
- pelaajan tai pelaajien edustusoikeutta koskevat syyt 17 kappaletta
- ottelun järjestelyä koskevat syyt 9 kappaletta

Aika selvältä vaikuttaa vai mitä? Muutamassa protestissa syytettiin vastustajaa useammasta syystä, joten syiden lukumäärät eivät ihan täsmää protestimäärän kanssa. Protestit painottuvat selkeästi tuomarin päätöksiin sekä pelaajien edustusoikeuksiin. Sinällään tämä ei juuri yllätä, sillä erotuomarikomiteasta huolimatta Palloliiton tuomarikoulutustoiminta oli tuona aikana vielä lapsenkengissä, kuten suomalainen jalkapallo ylipäätään. Sääntöjen tulkitsemista yhtenäistettiin satunnaisilla lyhyillä kursseilla. 1920–30-luvun vaihteessa aloitettiin myös erotuomariohjaajien kouluttaminen, jolla pyrittiin välillisesti lisäämään erotuomarien määrää Suomessa.

Suurin osa erotuomareihin kohdistuneista protesteista koski sitä, oliko pallo maalissa vai ei, tai tehtiinkö maali tuomarivirheen, kuten paitsion seurauksena. Muutamassa tapauksessa tuomari julistettiin puolueelliseksi runsaiden esimerkkien kera ja joissain selostettiin vain yhtä nimenomaista maalintekotilannetta. Käytännössä jo sata vuotta sitten tulkinta maalista aiheutti usein ongelmia. Ja vasta viime vuosina asialle on alettu tehdä jotakin, vaikka videotarkistuksen kannalta olennainen tekniikka on ollut olemassa massatuotannossa jo vuosikymmeniä. Huomattava määrä protesteista tehtiin muuten mestaruussarjan loppuvaiheessa, kun panokset olivat korkealla. Tässä muutama protestikirjelmä tutkailtavaksi.

 

 

Edustusoikeuskysymykset olivat jutun ensimmäisen esimerkin kaltaisia. Pelaaja oli vaihtanut seuraa ja kiisteltiin siitä, oliko kulunut riittävästi aikaa edellisestä ottelusta toisessa paidassa. Toinen yleinen edustusoikeuskysymys oli se, että pelaaja oli esimerkiksi lomareissunsa aikana käynyt pelaamassa ottelun toisessa joukkueessa, vastustaja sai sen selville, teki protestin ja sai uusintaottelun. Ei liene ihme, että voittanut joukkue ei vaikuttanut koskaan tekevän protesteja. Usea edustusjoukkueita koskeneista protesteista myös hylättiin siksi, että se oli tehty ottelun jälkeen, kun säännöt sanovat, että tällaiset protestit tulee tehdä jo ennen peliä. Ehkä mielenkiintoisin protestityyppi edustusoikeuksien osalta oli se, että vastustajajoukkueessa pelasi ulkomaalainen henkilö. Säännöstö meni tuona aikana suunnilleen niin, että ulkomaalaisen tuli olla asunut Suomessa vähintään kahden vuoden ajan ennen kuin sai osallistua kilpailutoimintaan.

Loppukevennyksenä saatte tutustua Porvoon Akilleksen laatimaan protestiin, jossa valitettiin niin yösijoista, pallosta, tuomarista kuin otteluarvonnastakin. Vielä olisi puuttunut vastustajan pelaajista protestoiminen, niin olisi saatu kasaan koko protestikirjo.

Nämä ja muut asiakirjat löytyvät tutkittavaksi Urheilumuseolta arkiston hyllyiltä.

Kalle Rantala