Pyeongchang olympiajatkumossa: Suomi talviolympialaisissa 1924–2018

Urheilun tila -juttusarjassamme tarkastelemme urheilussa pinnalla olevia puheenaiheita historiallisen linssin lävitse. Sarjan avausosassa aiheena on Suomen menestys talviolympialaisissa 1924–2018.

Pyeongchangin olympialaiset 2018 päättyivät suomalaisittain iloisissa tunnelmissa. Viimeisen kisaviikonlopun mitalit vaiensivat urheilupuheeseen ilmaantuneet tutut teemat: menestymättömyyden, urheilujohtoon ja urheilijoihin kohdistuneen kritiikin, huippu-urheilun yhteiskunnallisen arvon. Millaisena olympiamenestys Etelä-Koreassa näyttäytyy kun se sijoitetaan osaksi Chamonix’ssa 1924 alkanutta talviolympiajatkumoa? Noudatan tässä samaa kaavaa kuin Rion kesäolympialaisten jälkeen blogissamme julkaistussa Kalle Rantalan analyysissä. Menestystä arvioidaan suhteessa joukkueiden kokoon, maiden väkilukuun ja talouden kokoon. Vertailen Suomea erityisesti Ruotsiin ja Norjaan.

Joukkueiden koot ja mitalimäärät

Joukkueen koko vaikuttaa luonnollisesti paljon siihen, kuinka monta mitalia maa voi odottaa saavansa. Suurimmat joukkueet olivat Pyeongchangissakin hyvin edustettuja mitalitaulukossa, joskaan eivät aivan niin hyvin kuin esimerkiksi Rion kesäkisoissa. Maiden kokovertailu perustuu Kansainvälisen olympiakomitean verkkosivuilla oleviin tietoihin, jotka taas perustuvat ennakkoilmoittautumisiin. Ne on siis nähtävä suuntaa antavina: esimerkiksi Suomen joukkueen lopullinen koko oli 100 urheilijaa, kun ennakkoilmoittautumisia sivustolle on Suomen osalta kirjattu 105.

Ennakkoilmoittautuneiden urheilijoiden perusteella Suomella oli kisoihin osallistuneista maista 12. suurin joukkue. Viisi suurinta joukkuetta Etelä-Koreassa olivat tällä tavalla mitattuna Yhdysvallat (241 urheilijaa), Kanada (225), venäläiset olympiaurheilijat (168), Sveitsi (167) ja Saksa (152).Ylivoimaisesti mitalitaulukon valloittanut Norja oli 109 ennakkoilmoittautumisellaan vasta 10. suurin; muita selvästi suuremmat Yhdysvallat ja Kanada jäivät taulukossa myös Saksan taakse. Selvän poikkeuksen muodostaa Alankomaat, joka kahmi mitaleita urheilijamääräänsä nähden todella kovalla prosentilla: 34 ennakkoilmoittautumista ja 20 mitalia. Valtaosa niistä tuli hollantilaisten dominoimasta urheilumuodosta, pikaluistelusta.

Yli 100 joukkueen urheilijoista Suomen kuuden mitalin saalis on selvästi heikoin: sillä sijoituttiin mitalitaulukossa sijalle 18. Muista melko isoista joukkueista kokoonsa nähden heikosti menestyivät Slovenia ja Puola, joiden saldo oli kaksi mitalia. Yhteensä mitaleille ylsi 29 maata, eli eniten talviolympialaisten historiassa. Jos kesäolympialaiset ovat globaalissa mittakaavassa melko rajallisen huomion saava tapahtuma, talviolympialaiset ovat luonnollisista syistä johtuen sitä vielä enemmän. Etelä-Koreassa mukana oli vain 20 maata, jotka olivat ilmoittaneet joukkueeseensa 50 urheilijaa tai enemmän. Osallistujamaita oli 92, mutta niistä 56 koostui alle kymmenestä urheilijasta.

Verrataanpa vielä Suomen lopullisen joukkueen kokoa aiempiin talviolympiaryhmiin. Kaaviosta 1 havaitsemme, että Suomen joukkueen koko lähti selvään nousuun Naganossa 1998 – syynä naisten jääkiekko, joka debytoi tuolloin olympiaohjelmassa. Selvästi pienin joukkue Suomella oli Lake Placidissa 1932. Pitkä etäisyys kisapaikkaan merkitsi suuria matkakustannuksia kaikille kisoihin osallistuneille Euroopan maille. Tästä syystä Suomikin lähetti Pohjois-Amerikaan vain seitsemän urheilijaa. Pyeongchangissa Suomen joukkueen koko jäi hieman Sotšin lukemista, mutta naisurheilijoiden kohdalla saavutettiin uusi virstanpylväs. Etelä-Koreassa kilpaili Suomen talviolympiahistorian suurin määrä naisurheilijoita, kaikkiaan 39 urheilijaa.

Menestys suhteutettuna maiden väkilukuun ja talouden kokoon

Kun maiden suhteellista menestystä Pyeongchangissa mitataan väkiluvun perusteella, listan kärjessä on Liechtenstein, jonka vajaasta 40 000 kansalaisesta yksi voitti mitalin: super-G:ssä pronssille laskenut Tina Weirather. Reilun viiden miljoonan asukkaan ja 39 mitalin Norja on listalla yhtä selvästi toisena. Suomi oli väkilukuunsa nähden seitsemänneksi menestynein maa. Rion kesäolympialaisissahan Suomen sijoitus oli 56:s (86 mitalin voittaneesta maasta).

Historiallisessa katsannossa Suomi on väkilukuunsa nähden niittänyt hyvin olympiamitaleita niin kesä- kuin talvikisoissa. Talviolympialaisissa 1924–1998 Suomi oli kaikissa kisoissa neljän parhaan joukossa, 1956 ja 1984 jopa listan kärjessä. Maratontaulukossa Suomi onkin kolmantena. Norja on omassa luokassaan. Kaksia kisoja (1956 ja 1988) lukuun ottamatta se on ollut kahden parhaan joukossa kaikissa talviolympialaissa.

Medalspercapita -sivustolla maiden menestystä bruttokansantuotteeseen suhteutettuna mitataan ”painotettujen mitalien” avulla, eli niin että kullasta saa neljä pistettä, hopeasta kaksi ja pronssista yhden. Kun menestystä tarkastellaan tältä pohjalta, havaitaan, että Suomi saavutti taloutensa kokoon nähden varsin hyvää olympiamenestystä 1964–1992.  Näinä vuosina Suomi oli kolmen parhaan joukossa kaikkina vuosina ja se menestynein maa 1976, 1984 ja 1988. Erityisesti esiin nousee Calgary 1988: vahvassa talouskasvussa olleen Suomen bruttokansantuote kaksinkertaistui vuosien 1984 ja 1988 olympialaisten välissä, joten kärkipaikan pitäminen edellytti todellista huippumenestystä. Matti Nykäsen johdolla sitä saatiinkin. Samalla aikavälillä kesäolympialaisissa sijoitus putosi selvästi (5 -> 25).

2000-luvulla menestys on tälläkin tavalla mitattuna ollut selvästi heikompaa. Vancouverissa 2010 Suomi oli samalla listalla sijalla 16, jota voi talviolympialaisten rajalliseen osallistujamäärään nähden pitää todella heikkona. Norjan dominanssi on jatkunut 2000-luvullakin. Sen edelle on 2002–2018 lähinnä kiilannut Itä-Euroopan maita, jotka pääsevät kärkisijoille heikommallakin mitalisaalilla pienemmän BKT:nsa takia.

Vertailu Ruotsiin ja Norjaan

Selkeimmät mittatikut Suomelle ovat naapurimaat Norja ja Ruotsi, joilla on paitsi samanlainen maantieteellinen sijainti ja yhteiskuntamalli kuin Suomella, myös melko samanlainen väestöpohja ja talviurheiluperinteet. Suomen, Ruotsin ja Norjan mitalimäärät 1924–2018 ovat esillä kaaviossa 3. Jo ensi silmäyksellä voidaan todeta, että suurimmat muutokset menestyskäyrissä koskevat Norjaa, jonka menestys on hypännyt ennen kuulumattomalle tasolle kaksi kertaa: 1990-luvun taitteessa ja nyt päättyneellä olympiadilla. Edellisen taustalla lienee ollut onnistunut valmistautuminen kotiolympialaisiin 1994, jälkimmäistä lienee pedannut kilpailijoita laduilta poistanut Venäjän dopingskandaali – toki huomioiden, että myös Theresa Johaug oli sivussa.

Kaavio havainnollistaa, että Suomen menestys on heilahdellut ennenkin, mutta samanlaista menetettyä kultakautta kuin kesäolympialaisissa ei talviurheilun puolella ole. Paras mitalisaalis Sarajevossa 1984 tuotti 13 mitalia. Torinon 2006 jälkeinen notkahdus on melko selvä, ja vielä jyrkemmältä pudotus näyttäytyy, kun sitä tarkastellaan painotetuilla mitaleilla per väkiluku. Tällä listalla Suomi sijoittui 1924–2002 sijoille 1-4 kaikissa kisoissa, kun olympialaiset 2006–2018 tuottivat sijat 6, 12, 9 ja 8. Suomen romahdusta, tai ainakin notkahdusta, alleviivaa Ruotsin samanaikainen nousu. Ruotsin talviolympiahistorian neljä parasta mitalisaalista ovat tulleet 2006, 2010, 2014 ja 2018.

Yhteenvetoa

Tuottavatko taloudellisesti vauraat olosuhteet menestystä huippu-urheilussa? Tätä kysymystä on pohdiskeltu viime vuosina paljon varsinkin jalkapallossa Simon Kuperin ja Stefan Szymanskin Soccernomics-kirjassa esiteltyjen löydösten myötä. Tutkijat määrittelivät kansainvälisen jalkapallomenestyksen lähtökohdiksi maiden pelaamien A-maaotteluiden määrän, asukasluvun ja bruttokansantuotteen. Näiden mittarien perusteella jokaiselle maalle laskettiin odotusarvoinen maalilukema – kuinka paljon enemmän tai vähemmän maaleja kuin vastustaja maajoukkueen pitäisi resurssien perusteella tehdä – jota sitten verrattiin toteutuneisiin lukemiin. Tulokset olivat pohjoismaalaisittain varsin kiinnostavia. Ylivoimaisesti parasta menestystä resursseihinsa nähden oli saavuttanut Norja. Suomi oli listan toisessa päässä. Suomen jalkapallomaajoukkue oli siis menestynyt resurssien pohjalta määriteltyä odotusarvoa huomattavasti kehnommin ja Norja puolestaan tyrmäävän hyvin.

Mitalimäärät eivät luonnollisesti anna kaiken kattavaa vastausta siihen, missä huippu-urheilu menee; ne ovat vain yksi näkökulma. Tämän olympia-analyysin johtopäätöksenä voi todeta ainakin sen, että aiemmin jalkapalloon rajautunut suomalaisen huippu-urheilun alisuorittaminen on 2000-luvulla alkanut koskea myös talviurheilua, samaan aikaan kun naapurimaat ylisuorittavat niin kesä- kuin talvilajeissa. Resurssien määrää merkityksellisempää on se, miten ne käytetään.Vaikka Pyeongchang ei tässä suhteessa merkinnyt kurssinmuutosta, yksilötasolla se jätti useita jälkiä Suomen urheiluhistoriaan. Alla niistä hieman kertausta kuvien avulla.

Iivo Niskasesta tuli 26-vuotiaana kaksinkertainen olympiavoittaja ja maailmanmestari. Talviolympialaisista kaksi kultaa on Niskasen lisäksi voittanut vain yhdeksän suomalaista. Kuva: Giuliano Bevilacqua/Urheilumuseo

Krista Pärmäkoski palasi olympialaisista kolmen henkilökohtaiselta matkalta otetun mitalin kanssa, 11. suomalaisena kaikki kesä- ja talviolympialaiset mukaan luettuna. Kuva: Giuliano Bevilacqua/Urheilumuseo

Riikka Välilästä tuli vanhin talviolympialaisissa Suomea edustanut naisurheilija ja vanhin suomalaismitalisti. Kuva: Giuliano Bevilacqua/Urheilumuseo

Enni Rukajärvestä tuli neljäntenä suomalaisnaisena henkilökohtaisen mitalin kaksissa olympialaisissa voittanut urheilija. Kuva: Giuliano Bevilacqua/Urheilumuseo

Avajaisissa Suomen lippua kantanut seitsemänkertainen olympiakävijä Janne Ahonen nousi eniten olympiaosallistumisia keränneeksi suomalaiseksi.

Jouni Lavikainen

Lähteet:

Kisaopas. PyeongChangin talviolympialaiset. 9.-25.2.2018. Urheilumuseon tietopalvelu.
http://www.medalspercapita.com/
https://www.pyeongchang2018.com
https://www.olympic.org/

Urheilumuseon tietopalvelu.