8. helmikuuta 2017

Olympiastadionin rakennusvaiheet: Kohti EM-kisoja 1971


1960-luvulle tultaessa Olympiastadionin valmistumisesta oli kulunut jo reilut parikymmentä vuotta. Se oli selvinnyt kunnialla vuoden 1952 olympiaurakastaan, mutta uusia koitoksia oli edessä. Stadionille ei tehty mittavia remontteja 60-luvulla, vaan tyydyttiin lähinnä parantelemaan kentän valaistusta sekä selostamoita. Yleisradio rakennutti omalla kustannuksellaan kuusi uutta selostamoa ja kolme tarkkaamoa pääkatsomon eteläpään yläosiin 1963. Kahtena seuraavana vuonna tehostettiin kentän valaistusta. Kenttävalaistus uusittiin valotehovaatimuksia vastaavaksi ja maalisuoralle lisättiin kuusi valonheitintä.

Paavo Nurmen patsas ja Olympiastadionin eteläkaarre lokakuussa 1962



Osa pohjoista julkisivua 1962


Pohjoiskaarteen uudistaminen ajankohtaistui vuonna 1961. Stadionille oli suunniteltu retkeilymajaa jo 1950-luvun lopulla, mutta idea oli kaatunut rahoitusvaikeuksiin. Tilojen suunnittelusta vastasi arkkitehti Toivo Jäntti. Tilaratkaisultaan retkeilymaja oli samankaltainen kuin eteläkaarteessa sijaitseva verovirasto. Majoitustilat sijoitettiin kaarteen julkisivun puolelle ja ns. palvelutilat katsomonpuoleiselle matalalle osalle. Retkeilymajassa oli sen valmistuttua tilaa kahdessa kerroksessa yli 1500 neliötä.   

Retkeilymajan eteisaula

Retkeilymajan makuutilat
Retkeilymajan kahvio

Etelä- ja pohjoiskaarteen tilojen suunnittelun lisäksi arkkitehti Toivo Jäntti oli mukana myös Urheilumuseon ensimmäisen laajennuksen toteutuksessa 1963. Laajennusosa sijoittui alkuperäisen siipirakennuksen pohjoispuolelle kellarikerroksen ja 1. kerroksen tasolle. Länsijulkisivun jatkeeksi rakennettiin samoja periaatteita noudattava kokoelmahallin julkisivu. Sen rinnalle tuli uusi kirjastosali, jonka ikkunat antoivat stadionin pohjoiskaarteen suuntaan. Museon vanha eteishalli säilyi käytössä. Laajennustöiden jälkeen Urheilumuseon ja -kirjaston tilat kolminkertaistuivat.

Urheilumuseon etupiha

Urheilumuseon uusi laajennusosa
Urheilumuseon näyttelytila 1966

Urheilukirjasto

Helsingille myönnettiin yleisurheilun EM-kisat vuodelle 1971. Tämän seurauksena Olympiastadionilla aloitettiin laajat uudistustyöt, jotta se saataisiin ajan vaatimuksia vastaavaksi. Kentän suorituspaikkoja varten laadittiin uusi mitoitussuunnitelma, jonka tuli vastata EM-kisojen erityismääräyksiä. Näihin kuului muun muassa, että hyppypaikoilla tuli olla samansuuntaiset kaksoissuorituspaikat ja juoksuratoja tuli olla kahdeksan.

Rakennustyöt käynnistyivät syksyllä 1970 ja ne päättyivät keväällä 1971. Projekti käsitti kolme isompaa kokonaisuutta: kentän uudistus, pääkatsomon alakerta sekä tulostiedotusjärjestelmä. Näiden lisäksi tehtiin useita pieniä parannuksia. 

Kentälle tehtävät uudistukset olivat mittavia. Kentän pohja, vesijohtoverkosto sekä sadevesiviemäristö uusittiin täysin. Saman kohtalon kokivat juoksuradat. Pintamateriaalina ollut tiilimurska kaivettiin ylös ja tilalle laitettiin 12 mm vahva Tartan-pinnoite. Juoksuratojen määrä nostettiin kuudesta kahdeksaan ja kaarteiden geometriaa muutettiin niin, että kaarteissa säilyi koko matkan sama jyrkkyys. Estejuoksun vesihauta siirrettiin radan ulkopuolelta sen sisäpuolelle. 
 



Tiilimurska vaihtuu polyuretaanista valmistettuun Tartan-pinnoitteeseen.
 
Myös heitto- ja hyppypaikkoja uudistettiin. Itäkatsomon eteen takasuoralle rakennettiin toinen väliaikainen, kisojen jälkeen purettava pituushyppyrata.  Moukarin- ja kiekonheittopaikat yhdistettiin saman suojahäkin sisälle.  

Seiväshyppypaikan pehmikkeet laitetaan paikalleen miesvoimin.
Sähkömiehen vetäessä vielä viimeisiä piuhoja Juha Väätäinen treenaa uudella Tartan-pinnoitteisella juoksuradalla. Väätäinen, lempinimeltään Julma-Juha, voitti EM-kisoissa 1971 sekä 10 000 metriä että 5000 metriä ollen kisojen ainoa suomalaismitalisti.
Vuonna 1969 Olympiastadionille oli hankittu uusi tietokoneohjattu tulostaulu. Päätaulun avuksi hankittiin neljä kenttätulostaulua, jotka myös kytkettiin tietokoneen muistiin. Näiden lisäksi Stadionille tuli kaksi tuulennopeuden osoittavaa sähköistä näyttötaulua sekä kierroslukutaulu.

Sisällä tehtävät korjaukset tehtiin pääkatsomon alla olevaan ensimmäiseen kerrokseen. Tilaan rakennettiin tilava sauna ja verryttelyrata päällystettiin Tartanilla. Pukuhuonetiloja laajennettiin ja niiden yhteyteen tehtiin lisää suihku- ja muita saniteettitiloja. Myös kahvio-ja keittiötilat uusittiin kokonaisuudessaan. Kahvilasalin sisustuksen suunnitteli sisustusarkkitehti Kai Harmia. 

Myös uusittu sisärata päällystettiin Tartanilla.

Stadionin kahvila uudessa asussaan.

Suomen joukkue marssii uudistetulle Olympiastadionille yleisurheilun EM-kisoissa 1971.


Riitta Forsman

Lähteet:
Nygren, Helge: Helsingin Olympiastadion. Stadion-säätiö, 1978
Raatikainen, Voitto: Meidän kaikkien Stadion. WSOY, 1994
Urheilumuseo, Stadion-säätiön arkisto
Urheilumuseon valokuva-arkisto

25. tammikuuta 2017

Olympiastadionin rakennusvaiheet: Maailman kauneimman stadionin virastokasvot

Helsingin olympialaisten 1952 jälkeen Olympiastadionin tilat palautettiin ennalleen ja väliaikaiset rakenteet purettiin. Purkutuomion saivat paloturvallisuussyistä myös olympialaisia varten rakennetut puiset lisäkatsomot. Kun työ vuoden 1953 loppuun mennessä saatiin päätökseen, käsittivät katsomot kunnia- ja sanomalehtiaitiot mukaan lukien 40 300 istumapaikkaa ja 8 700 seisomapaikkaa. Stadion-säätiössä katsomopaikkoja laskettiin itsevarmasti: kun edelliseen lisättäisiin vielä 10 000 mahdollista lisäpaikkaa, oli kokonaiskapasiteetti miltei 60 000 katsojaa. Se oli enemmän kuin millään vastaavalla stadionilla Pohjoismaissa.

Paavo Nurmen patsas ja ”riisuttu” eteläkaarre lisäkatsomoiden purkamisen jälkeen vuonna 1953

Vuoden 1952 olympialaisia varten tehtyjen väliaikaisten puukatsomoiden purkaminen pudotti katsomokapasiteetin 50 000 katsojaan.

Toinen merkittävä muutostyö kisoja seuranneena vuonna oli itäkatsomon toisen ja kolmannen kerroksen harjoitussalien ja huonetilojen rakentaminen. Toiseen kerrokseen valmistui kolme suurta harjoitussalia ja kolmanteen kerrokseen kaksi salia sekä niiden lisäksi toimistohuoneita ja pukeutumis- ja suihkutiloja. Valmistuneet tilat vuokrattiin syyskuusta 1953 alkaen Helsingin kaupungille nuorisolautakunnan sekä urheilu- ja retkeilylautakunnan käyttöön.

Itäkatsomon alle tehtiin kolme suurta harjoitussalia.

Itäkatsomon ulkosivua harjoitussalien ja huonetilojen rakentamisen jälkeen 1954 

Vuoden 1954 alussa arkkitehti Toivo Jäntille annettiin tehtävä. Oli tutkittava, voisiko katsomojen yhteyteen etelä- ja pohjoiskaarteisiin rakentaa huonetiloja; ”huonepula” oli nimittäin Helsingissä tuntuva. Toinen stadionin alkuperäisistä arkkitehdeistä, Yrjö Lindegrén, oli nyt jo edesmennyt eikä siksi osallistunut lisätilojen suunnitteluun.

Tilojen rakentaminen todettiin mahdolliseksi ja Jäntin ensimmäisissä ehdotuksissa niihin sijoitettiin kansakoulu. Suunnitelmaa pidettiin onnistuneena, sillä olihan stadionilla voimistelusalit jo entuudestaan ja urheilukenttiäkin lähiympäristössä, minkä takia kustannukset jäisivät urakasta verrattain pieniksi. Ajatuksesta kuitenkin luovuttiin, kun selvisi, ettei uudelle koululle itse asiassa ollutkaan kyseisellä alueella tarvetta. Pohdinta alkoi alusta ja lopulta eteläkaarteen tilat päädyttiin varaamaan veroviraston käyttöön. Pohjoiskaarteen tilojen rakentamista päätettiin toistaiseksi lykätä. Yhteensä reilut 3 000 neliömetriä toimistotiloja yhdeltä maailman arkkitehtonisesti upeimmalta urheiluareenalta valmistui verokarhun käyttöön vuoden 1955 loppupuolella.

Toimistotilat veroviraston käyttöön valmistuivat stadionin eteläkaarteeseen 1955. 

Nykyiset virastokasvonsa Helsingin Olympiastadion sai 1955
Stadionin eteläkaarre ja torni vuonna 1955
Torni ja osa eteläkaarretta kuvattuna vuonna 1955. Taustalla näkyy myös Urheilumuseon siipirakennus.  
Eteläkaarteen toimistotilat otettiin käyttöön vuoden 1955 loppupuolella. 
Ilmakuva stadionista vuodelta 1955

Henriikka Heikinheimo

Lähteet:
Nygren, Helge: Helsingin Olympiastadion. Stadion-säätiö 1978.
Railio, Raimo: Helsingin Olympiastadion legenda eläköön. Kuvaus Helsingin Olympiastadionin rakentamisesta. Stadion-säätiö 1994.
Urheilumuseo, Stadion-säätiön arkisto.