18. marraskuuta 2013

Voiko museo oppia urheilulta – entä toisin päin? Viiden prinsiipin pelikirja

Olin juuri lopettanut pari viikkoa valmistellun yhteistyösopimustarjouksen esittelyn ison yrityksen markkinointijohtajalle. Vaakalaudalla oli yksi merkittävimpiä sponsorisopimuksiamme ja hermostuneesti odotin vastausta pöydän toiselta puolelta. Piinaavan pitkältä tuntuneen hiljaisuuden jälkeen kuulin nuo sanat: "Ymmärräthän varmaan Mikko, että jos yrität minulle näkyvyyttä kaupata, niin kilpailet käytännössä TV-mainosten ja ratikankylkien kanssa? Siinä tapauksessa nimittäin sinulla olisi parasta olla aika kovia kontaktilukuja esittää oman esityksesi tueksi…”

Tässä tarinassa on onnellinen loppu ja opetus, jonka urheilujohtaja Mikko Mäntylä lopuksi sai neuvotteluista oppia. Urheilujohtaja voisi olla museonjohtaja tai markkinointivastaava.

Oma taustani kahdenkymmenen vuoden ajalta urheiluvalmentajana ja osan aikaa tästä päällekkäin myös museotyöläisenä on mahdollistanut kahden, hyvinkin erilaisen, kulttuurin vertailun. Pääosin kuitenkin aina havahtuu huomaamaan, kuinka paljon oikeastaan näissä onkaan samankaltaisuuksia. Urheilu itsessään on kilpailua, jota on vaikea edes aasinsilloin yhdistää museomaailmaan muuten kuin museoiden välisenä kilpailuna rahoituksesta, kävijämääristä ja paikasta auringossa. Itse kilpailun ulkopuolella sitä vastoin on paljon perustyötä: tapahtumien järjestämistä, kouluttamista, tavoitteiden määrittelyä, talouden, toiminnan ja rakenteiden suunnittelua sekä ihmisten sitouttamista ja toimijoiden (asiakkaat, katsojat, urheilijat) haalimista. Tässä en voi olla näkemättä paljonkin yhtäläisyyksiä ja potentiaalia, jota yhteistyöllä voisi rakentaa toinen toistaan hyödyttävästi.

Rahavirrat jakautuvat yhä useamman kesken ihmisten vapaa-aikaan liittyen. Museoilta on karsittu koko ajan määrärahoja ja toimintoja on jouduttu vähentämään tai pienentämään. Urheilukentillä kilpailu sponsoreista sekä myös harrastajista on koventunut tarjonnan laajentuessa. Molemmilla tahoilla yhtenä validina mittarina ”menestykselle” ovat asiakkaat/katsojat. Paljonko kävijöitä on museossa tai katsomossa vuositasolla, on kysymys, joka yleensä kvartaalien jälkeen nousee pintaan. Näitähän aina tunnetusti tilastoissa halutaankin viilata erilaisin kikkailuin itselle edulliseen suuntaan – yleensä ylöspäin.


Urheilufaneja museolla

Urheilu ja kulttuuri ovat usein erillisiä saarekkeita, joiden harrastajat jopa karttavat toinen toistaan. Kulttuuri on ylempiarvoista ja urheilu rahvaanomaista. Kulttuurin harrastajat eivät voi ymmärtää, miksi joku voi kiihkeästi raivota pyöreän esineen saattamisesta maaliin. Urheilukatsojan myötätunto taasen ei riitä värin ja viivan maailman kohtaamiselle sekä niiden yhteisvaikutuksesta syntyvän maalauksen luomalle tunnekuohulle.

Nyt, sallikaa yksinkertaistukset! Museoissa on totuttu puhumaan esinekokoelman tärkeydestä (kokoelmapolitiikka) ja sen säilyttämisestä, jossa on jopa kainosteltu ajatusta tuoda arvokkaimmat esineet esille näyttelyihin altistumaan valolle ja ilman epäpuhtauksille. Säilyttäminen on siis museon tehtävä ennemmin kuin esineiden esittäminen. Urheilussa taas on jo kauan sitten unohdettu itse sisältö, urheilu, ja koottu sen ympärille sirkustapahtuma areenoille kaljahanoineen. Seuran taustat ja historia on jossain kaukaisessa unholassa. Ääripäiden kohtaaminen loisi taatusti ajatuksia. Osittainhan urheilumuseot toimivat tässä välimaastossa, mutta mitä kulttuurihistoriallisen- tai taidemuseon kohtaamisessa urheilutoimijan kanssa voisi tapahtua?


Urheilutaidetta museossa Madridissa

Käyvätkö urheiluihmiset museoissa? Käyvätkö kulttuuri-ihmiset urheilutapahtumissa? Miten museo ja urheilutapahtuma voisivat markkinoida toimintaansa yhdessä? Kotkassa Kymi-Sinfonietta ja paikallinen koripalloseura loivat asiakkailleen yhteistapahtumia, jotka tuntuivat kommenteista päätellen varsin antoisilta ja avartavilta. Uudet kokemukset tutussa ympäristössä toivat asiakkaille heidän kaipaamaansa lisäarvoa. Voisiko molemmat oppia toisiltaan uudenlaista ajattelua ja yhdessä luoda uudenlaisia arvoja toiminnalleen? Toisiko yhteistyö mahdollisia synergiaetuja ja/tai lisäarvoa asiakkaiden silmissä? Moniko paikallinen urheiluseura on vieraillut paikallismuseossa? Hyviä esimerkkejä paikallisen urheilun ja museon kohtaamisestahan on esimerkiksi Porista ja Uudestakaupungista. Molemmissa oli kiinnostavat näyttelyt paikalliseen urheiluun liittyen, ja oletettavasti asiakkaita sekä innostuneita puuhaihmisiä riitti.

”Aurinkokuningas” Juhani Tamminen on tuotteistanut erinomaisesti itsensä henkilönä ja urheilutoimijana. Tammismaisesti alla viisi prinsiippiäni urheilun ja museomaailman dialogille:
  1. Tuotteistaminen – kuinka luoda myyvä tuote nimeltä museo tai joukkue? Mitä voimme oppia toisiltamme onnistuneista tapauksista? Miten selvitä yhä kovenevassa kilpailussa ihmisten vapaa-ajasta?
  2.  Yhteisöllisyys – kuinka luoda työyhteisöön ”joukkuehenkeä” yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi? Tässä varmasti joukkueurheilulla olisi paljonkin ammennettavaa museoiden suuntaan. Mutta kuinka luoda yhteisöllisyyttä eri toimintasektoreiden välille (fanclub–seura, museon ystävät–museo, rahoittajat–museo/seura…). Kuinka siis innostaa ihmiset mukaan!
  3. Rahoitus – kuinka markkinoida ja millä innovatiivisilla uusilla keinoilla on mahdollista kasvattaa tulovirtaa ja sitä kautta mahdollisesti tarjota laadukkaampia ”tuotteita” (näyttelyitä, harjoituksia, jne.). Uusia palveluja, verkostoja, yhteistyömuotoja…
  4. Innovatiivisuus – löytäisivätkö museot ja urheilu yhteisellä vuoropuhelulla aivan uudenlaisia toimintatapoja ja kykenisivät kyseenalaistamaan vanhat mallit?
  5. Kulttuurin, arvojen ja historian esiin nostaminen – ”jos et tunne historiaa, et voi ymmärtää nykyisyyttä”. Pystyisikö urheilu museoiden avustuksella nostamaan omaa historiaansa ja juuriaan paremmin esiin? Toimisiko tämä juuri innovatiivisena mahdollisuutena tuotteistamiselle, yhteisöllisyydelle ja rahoitukselle?
Mikä museo ja urheiluseura ottavat ensimmäisenä kopin ja alkavat yhteistyössä ideoimaan ja verkottumaan oppien toisiltaan organisaatioina, ihmisinä? Olen enemmän kuin innokkaana kuulemaan ja seuraamaan hankkeiden etenemistä ja niiden luomia uusia käytänteitä ja oivalluksia!

Jari Toivonen
tutkija, valmentaja ja kyselijä

4. marraskuuta 2013

Mitäs me urheilumuseot

Suomessa on noin viitisentoista urheilualan museota – määrä vaihtelee hieman laskutavasta riippuen, sillä osalla museoista toiminta voi olla pysähdyksissä tai vasta suunnitteluasteella. Ammatillisesti hoidettuja museoita on kolme: Hiihtomuseo Lahdessa, Suomen Jääkiekkomuseo Tampereella ja Suomen Urheilumuseo Helsingissä. Muut urheilualan museot ovat pääosin harrastelijavoimin ja oman toimen ohessa hoidettuja museoita.


Varalan liikuntamuseon kokoelmia

Urheilumuseoita on siis aika vähän ja työtä paljon. Toimivasta yhteistyöstä on hyötyä kaikille tälläkin saralla. Hyvänä esimerkkinä on näiden kolmen ammatillisen museon käynnistämä yhteistyöhanke, jossa tallennetaan ja tutkitaan suomalaisen urheilumaailman idoleita ja fanikulttuuria sekä sen muutosta viimeisten 50 vuoden aikana. Erittäin kiinnostava aihe, jota on tutkittu lähinnä populaarikulttuurin näkökulmasta. Aiheesta kiinnostuneet pääsevät tutustumaan työn tuloksiin kussakin yhteistyömuseossa avattavassa näyttelyssä keväällä 2014. Näiden näyttelyiden aiheet vaihtelevat luonnollisesti museon teeman mukaan. Erityisen mielenkiintoiseksi asian tekee aineiston keruutapa: tavoitteena on tehdä kiinteää yhteistyötä yleisön kanssa ja hyödyntää sosiaalista mediaa. Hankkeen vetovastuu on Urheilumuseolla ja siitä syntyvä aineisto tallennetaan kokoelmiin museoiden välisen tallennustyönjaon mukaisesti.

Suomen Urheilumuseon rooliin erikoismuseona kuuluu yhtenä osana urheilualan erikoismuseoiden toiminnan koordinointi ja neuvonta. Toiminta hoituu lähinnä henkilökohtaisilla tapaamisilla, puhelin- ja sähköpostikeskusteluilla sekä vuosittaisella yhteistapaamisella. Olemmekin kokoontuneet urheilumuseopäiville aina vuodesta 2008 lähtien.

Päivien teemat ovat vaihdelleet, mutta tavalla tai toisella kokoelmat ja niiden parissa työskenteleminen on ollut mukana joka vuosi. Päivien yhteydessä olemme päässeet tutustumaan muun muassa Helsingin kaupunginmuseon kokoelmakeskukseen ja saaneet konservaattorin päteviä ohjeita kokoelmien käsittelyssä. Olemme vierailleet Lahdessa Hiihtomuseossa, Tampereella Jääkiekkomuseossa ja Ypäjällä Hevosurheilumuseossa. Ypäjällä pääsimme kurkistamaan myös ns. kulissien taakse, kun vierailimme Hevosopiston talleilla ja näimme mm. presidentti Sauli Niinistön uuden uutukaisen varsan, söpön Ypäjä Juulian.


Tutustumiskäynti Helsingin kaupunginmuseon kokoelmakeskukseen vuonna 2009

Tämän vuoden kokoontuminen pidetään täällä Urheilumuseossa Helsingissä muutaman vuoden tauon jälkeen. Teemana on paikallismuseotoiminta ja sen kehittäminen. Museoviraston asiantuntija on lupautunut kertomaan hankkeesta lisää.

Konkreettista hyötyä museot ovat kokoontumisten lisäksi saaneet hankkeesta, jonka tavoitteena oli urheilualan museoiden nettisivujen uudistaminen tai jopa kokonaan niiden luominen. Saimme tähän projektiin erillisavustuksen opetus- ja kulttuuriministeriöstä vuonna 2010 ja kahden vuoden aikana useampi museo sai projektin avulla uudistettua sivunsa lähemmäksi nykypäivän vaatimuksia. Tästä projektista hyötyivät Valkeakosken Jalkapallomuseo, Hevosurheilumuseo, Tampereen Nyrkkeilymuseo sekä Kotkan Koripallomuseo.


Hevosurheilumuseon kokoelmia

Käykääpä tutustumassa joko paikan päällä tai virtuaalisesti, ja opitte paljon suomalaisesta urheiluhistoriasta ja värikkäästä nykypäivästä!

Suomen Urheilumuseo, Helsinki
Hiihtomuseo, Lahti
Suomen Jääkiekkomuseo, Tampere
Suomen Jalkapallomuseo, Valkeakoski
Suomen Hevosurheilumuseo, Ypäjä
Suomen Nyrkkeilymuseo, Tampere
Suomen pesäpallomuseo, Vimpeli
Keihäsmuseo, Pihtipudas
Koripallomuseo, Kotka
Varalan liikuntamuseo, Tampere
Suomen melontamuseo, Lahti
Suomen moottoriurheilumuseoyhdistyksen virtuaalimuseo


Riitta Forsman