13. maaliskuuta 2014

Varastokertomuksia: Pitkien perinteiden Tervahiihto

Suomalaiset ovat hiihtokansaa, ja tämä tuli taas todistettua Sotšin olympialaisissa muutama viikko sitten. Vanhimmat Suomesta löydetyt sukset ovat yli 5000 vuotta vanhoja, joten traditioita riittää hiihtourheilun saralla. Yksi vanhimmista ja edelleen järjestettävistä hiihtotapahtumista on Oulussa järjestettävä Tervahiihto.

Oulun Hiihdot järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1889, ja tapahtumalla on siis ikää kunnioitettavat 125 vuotta. Ensimmäisenä vuonna reitin pituus oli 30 virstaa eli kilometreiksi muutettuna noin 32. Varsinainen kilparata oli pituudeltaan viisi virstaa, joten kilpailijat sahasivat sitä kolme kertaa edestakaisin.

Kilpailun voittajaksi selviytyi jo miehen ikään päässyt haapavetinen mestarihiihtäjä 44-vuotias Aappo Luomajoki ja toiseksi hiihti niin ikään haapavetinen 17-vuotias Juho Ritola. Palkinnoksi Luomajoki sai urakastaan 100 markkaa, joka tämän päivän euroiksi muutettuna vastaa noin reilua 500 euroa. Mökinmies Luomajoelle rahapalkinto oli huomattava, sillä tuohon aikaan palkinto vastasi hyvän ammattimiehen kuukausipalkkaa.

Kilpailua seuraavia katsojia huomioitiin myös mukavalla tavalla: joen jäällä Pokkitörmän kohdalla oli tarjolla lämmittäviä virvokkeita, kuten teetä ja kahvia, mutta myös – maistraatin erikoisluvalla – olutta, punssia ja viiniä. Kylmässä hytisevä yleisö sai paremmanlaatuista lämmikettä, mutta ehtona oli luonnollisesti, ettei tarjoilu aiheuttaisi järjestyshäiriöitä. Kilpailun ohessa järjestettiin myös mäenlaskukilpailu sekä suksinäyttely.

Oulussa oltiin niin sanotusti ajanhermolla hiihtourheilun suhteen 1902, sillä silloin tapahtuman järjestävä organisaatio, Oulun Hiihtoseura, siirsi reitin kulkemaan merenjäältä Oulujoelle ja sen itäpuolisiin metsiin. Kansainvälisten vaikutteiden mukaan siirryttiin siis tasamaahiihdosta ainakin osittain murtomaahiihtoon. Oulussa otettiin siis ensimmäisiä kehitysaskeleita tuohon suuntaan, mutta varsinaisesti tasamaahiihtokulttuuri väistyi Suomesta vasta 1920-luvulla.

Vuosikymmenien aikana Oulun Hiihdot ovat kokeneet kaikenlaisia muutoksia niin reitin kuin osanottajien suhteen. Tapahtuman nimi muutettiin vuonna 1955. Asiasta järjestettiin kilpailu ja voittajaksi valittiin Oulun Tervahiihto, sillä nimellä haluttiin kunnioittaa Oulun ja Oulujoen perinteitä tervaporvariajoilta.

Urheilumuseon kokoelmissa ei ole paljonkaan aineistoa tästä tapahtumasta, mutta kokoelmista löytyvät viehättävä kunniakirja sekä kultamitali vuodelta 1908.


Vuonna 1908 järjestettiin Oulun Hiihtojen 20-vuotisjuhlakilpailut ja ohjelmassa oli muun muassa viestihiihto Raahesta Ouluun sekä 30 ja 60 kilometrin hiihdot erikseen ammattilaisille ja amatööreille. Pidemmän matkan amatöörikisan voitti Juho Ritola, ja hän sai palkinnoksi kultamitalin.
Kunniakirja on puolestaan ojennettu vuonna 1913 kuopiolaiselle 24-vuotiaalle E. Korhoselle. 

Kunniakirjan tekstissä todetaan:
Oulun Hiihtoseuran 25:ssä Hiihtokilpailussa Oulussa 4. p:nä helmikuuta 1913 hiihti E. Korhonen, Kuopiosta 24-ikuinen huonolla kelillä Kolmekymmentä kilometriä 2 tunnissa 12 min. 27 sek., josta ennätyksestä hänelle annettiin pronssimitali kolmantena palkintona. Oulussa, 4 p:nä helmikuuta 1913.
Kunniakirjan ovat allekirjoittaneet Sakarias Westerlund ja K.A. Fellman.



Hiihtokeli oli siis huono vuonna 1913. Aamulla sää oli ollut vielä lauha ja pilvinen, mutta päivän edetessä alkoi tuiskuttaa niin kovasti lunta, että Suomen Urheilulehti joutui toteamaan lukijoilleen, ettei kisoista saanut luvattuja kuvia.

Kolmenkymmenen kilometrin matkan voitti iisalmelainen Lauri Kiiskinen, ja hän sai palkinnoksi voitostaan 50 markkaa ja hän vei mukanaan Oulun Hiihtoseuran kiertopalkinnon, L.E. Fabrituksen lahjoittaman kiertokilven. 30 kilometrin lisäksi kilpailtiin myös puolta pidemmällä matkalla, jonka voitti Matti Koskenkorva Haapaveden Urheilijoista.

Tänä vuonna Oulun Tervahiihto hiihdettiin vesikelissä naistenpäivänä 8. maaliskuuta. Osallistujia oli kaiken kaikkiaan noin 600 ja kilpailusarjoja 12. Onnittelut voittajille, kaikille osallistujille ja ennen kaikkea Oulun Hiihtoseuralla, joka on pitänyt traditiota yllä 125 vuotta.

Riitta Forsman

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti