2. lokakuuta 2015

Kysy Urheilumuseolta muutosta!



Varmasti useampi on pohtinut jotain muuttoomme liittyvää. Nyt on mahdollisuus kysyä mikä mieltä painaa muutossamme. Mietitkö esimerkiksi, mitä käy kirjastopalveluille, tai kuinka monta esinettä muuttaa pois Olympiastadionilta? Tai mikä on ehkä suurin esine, jonka muutamme? Tai kuinka monta hyllymetriä arkistomateriaalia kuljetetaan uuteen väliaikaiseen toimipisteeseemme? Mistä saa valokuvia jatkossa…? Kysy, me vastaamme! 

Kysyä voi Facebookissa, Twitterissä tai tämän blogipostauksen kommenttikentissä. Sähköpostikin toimii. Laita kysymyksesi osoitteeseen urheilumuseo(at)stadion.fi. Kysymyksiä voi esittää 1.11. asti. Keräämme kysymyksiä yhteen, vastaamme niihin ja julkaisemme ne täällä blogissa marraskuun aikana. 

--

Urheilumuseon näyttelyt suljetaan toistaiseksi 25.10.2015 jälkeen. Varsinaiset näyttelypalvelut pysyvät suljettuina uuden perusnäyttelyn avaamiseen asti. Näillä näkymin uusittu museo näyttelyineen avataan Olympiastadionilla vuonna 2019. Pop-Up- ja muita tapahtumia tullaan näkemään kyllä myös vuosien 2016–2019 välillä. Lisäksi esineistöstämme osa lähtee lainaan muihin museoihin, joten ei hätää!

Kokoelmapalvelut toimivat normaalisti 23.10.2015 asti, jonka jälkeen ne avataan 11.1.2016 uudessa osoitteessa Helsingin Kalasatamassa (Vanha Talvitie 3 C). Arkisto-, valokuva- ja kirjastopalvelut lähtevät pyörimään siis normaaliin tapaan heti tammikuussa. Esinekokoelmien osalta yhteydenotto etukäteen on välttämätöntä.

Kolme vuotta on pitkä aika olla poissa kotoa. Urheilumuseo aikoo kuitenkin näkyä ja kuulua koko "evakkoajan". Parhaiten tapahtumista ja toimista pysyy kärryillä tilaamalla uutiskirjeen. Lisäksi sosiaalisen median kanavat pidetään aktiivisina. Pysykäähän kyydissä!


Riikka Aminoff

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti