Tarinoita jalkapallon MM-kisoista osa 2: Häviäjätkin muistetaan

Toisen maailmansodan jälkeen jalkapallomaailma kokoontui ratkomaan paremmuuttaan Brasiliassa 1950. Vuosikymmenen lopulla kisat tulivat lähelle Suomeakin, kun maailmanmestaruudesta pelattiin länsinaapurissa Ruotsissa. Minisarjamme toisessa osassa mukana myös kisahistorian runsasmaalisin ottelu ja koiran suorittama pitch invasion. 

Varma voitto

 

Brasilian MM-kisoissa 1950 mitalit ratkottiin neljän joukkueen jatkolohkossa. Ennen viimeisiä otteluita Brasilia–Uruguay ja Espanja–Ruotsi tilanne näytti selvältä. Isäntämaa oli jyrännyt tieltään Ruotsin 7-1 ja Espanjan 6-1. Uruguay oli raapinut nihkeän tasapelin Espanjasta ja niukan voiton Ruotsista ollen molemmissa otteluissa tappioasemassa vielä toisella puoliajalla.

Viimeistä peliä pidettiin muodollisuutena. Pelipäivänä Brasilian joukkuetta kierrätettiin ympäri Rio de Janeiroa ottamassa vastaan onnitteluita mestaruudesta, ja pelaajille jaettiin kultaiset palkintokellot. Brasilian voitonmarssi oli sävelletty valmiiksi, lehtien etusivut painettu, onnittelupuheet kirjoitettu. Osa Uruguayn jalkapallojohtajista oli jo lähtenyt kotimatkalle saatesanoinaan pelaajille, että muutamankin maalin tappio olisi hyvä suoritus. 

12 minuuttia ennen loppua pelin ollessa yllättävässä mutta Brasilialle riittävässä tasatilanteessa 1-1 FIFA:n puheenjohtaja Jules Rimet lähti aitiostaan Maracanãn uumeniin kohti kenttää. Aikaisen lähdön syynä oli pitkä matka, johon sisältyi pätkä stadionin katakombeissa. Rimet’n astuessa maan alta nurmelle Maracanã oli vaiennut. Alcides Ghiggia oli hetkeä aiemmin laukonut vieraille johtomaalin. Loppuvihellyksen koittaessa shokissa olivat kaikki: Maracanã, Rio de Janeiro, muu Brasilia, Rimet, ehkä hieman voittajatkin. Palkintojenjakotilaisuus jäi pitämättä, kun Rimet antoi puolihuolimattomasti, sanaakaan sanomatta, nimeään kantavan voittopokaalin Uruguayn kapteenille Obdulio Varelalle.

12 maalia

 

Sveitsi selvisi isännöimissään MM-kisoissa 1954 puolivälieriin, joissa vastaan asettui naapurimaa Itävalta. Alppimaiden kohtaaminen Lausannen stadionin viheriöllä jätti jälkeensä todennäköisesti pysyvän jäljen MM-tilastoihin.

Tukahduttavan kuumassa säässä pelattu ottelu eteni maaleitta viisitoista minuuttia, kunnes alkoi tapahtua. Sveitsin Robert Ballaman ja Josef Hügi iskivät neljässä minuutissa Sveitsin kolmen maalin karkumatkalle. Seuraavan 20 minuutin aikana itävaltalaiset vastasivat tekemällä käsittämättömästi viisi maalia. Ballaman nosti 5-4 -kavennuksellaan ensimmäisen puoliajan maalilukemat yhdeksään. Toisella puoliajalla väsyneet pelaajat tekivät enää kolme maalia. Isäntämaan kisat päättyivät tennislukemiin 5-7.

Jo aikalaisten silmissä järjettömien maalilukemien taustalla oli kuuma sää. Joukkueiden maalivahdit, Sveitsin Eugène Parlier ja Itävallan Kurt Schmied, eivät auringonpistoksissaan saaneet juuri mitään kiinni. Itävallan hieroja seisoi suurimman osan ottelusta Schmiedin maalin takana kertoen sekavassa tilassa olleelle maalivahdille, mistä suunnasta sveitsiläishyökkäys oli tulossa. Kuin transsissa kentällä harhailleen sveitsiläispuolustaja Roger Bocquetin esityksen taustalla oli vakavampi syy. 33-vuotiaalla Bocquetilla oli diagnosoitu aivokasvain, ja hän pelasi tärkeässä ottelussa vastoin lääkärinsä määräystä. 40 asteen helle tarjosi sairaudelle pahimmat mahdolliset olosuhteet. Pysyvämpiä seurauksia pelaamisella ei onneksi ollut: kasvain leikattiin myöhemmin onnistuneesti, ja Bocquet eli lopulta 72-vuotiaaksi asti. 

Tieteellistä valmentautumista

 

Brasilia valmistautui Ruotsissa pelattaviin MM-kisoihin 1958 kokonaisvaltaisemmin kuin koskaan aikaisemmin. Maajoukkuepelaajille tehtiin perusteelliset lääketieteelliset tutkimukset, jotka paljastivat laajan kavalkadin erilaisia sairauksia ja vaivoja: muiden muassa aliravitsemusta, loisia, syfilistä ja anemiaa. Useimmat pelaajista olivat lääkärintarkastuksessa ensimmäistä kertaa elämässään. Taustaryhmään kuuluneen hammaslääkärin kerrotaan poistaneen 33 maajoukkue-ehdokkaalta yli 300 hammasta.

Psykologi João Carvalhaes teetätti pelaajille psykologiset analyysit, joiden tarkoitus oli arvioida heidän soveltuvuuttaan henkisesti vaativaan lopputurnaukseen. Luonneanalyysin perusteella tohtori suositteli, että Pelé ja Garrincha jätettäisiin pois joukkueesta. Edellinen oli Carvalhaesin mukaan ”henkisesti lapsen tasolla”, jälkimmäisen yksinkertaisuus tuntui puolestaan ylittävän kaikki rajat; testissä Garrincha oli saanut 32 pistettä 123 mahdollisesta.

Valmentaja Vicente Feola jätti arviot omaan arvoonsa, mutta avausotteluissa kumpaakaan pelaajaa ei silti nähty. 17-vuotiasta Peléä vaivasi polvi, Garrincha puolestaan oli jätetty sivuun kurinpidollisista syistä. Harjoitusottelussa Fiorentinaa vastaan hän oli harhautellut tiensä maalivahdin ohitse, ja sitten tyhjä maali edessään odottanut maalivahdin palaavan paikalleen, kunnes oli kiertänyt hänet uudestaan ja ylittänyt maalilinjan kävellen. 

Kolmannessa ottelussa Neuvostoliittoa vastaan Feola päästi tähtensä irti. 20 sekuntia MM-debyyttinsä alettua toistui sama kuin Fiorentinaa vastaan: oikealla laidallaan pallon saanut Garrincha ohitti venäläispuolustaja Boris Kuznetsovin, pysähtyi, päästi hänet ohitseen ja harhautti sitten tämän uudestaan. Seuraava uhri oli Juri Voinov. Rangaistusalueelle päästyään mies malttoi luopua pallosta laukomalla sen tulisesti vasempaan tolppaan. Minuutin kuluttua toinen debytantti, Pelé, täräytti pallon toiseen tolppaan. Pyörityksen päätteeksi Vavá iski pallon maaliin. Peliä oli pelattu kolme minuuttia. 

Kahden brasilialaisen supertähden tarina oli alkanut. Garrincha ja Pelé pelasivat lopulta yhdessä 49 ottelussa, eikä Brasilia hävinnyt niistä yhtäkään.

Koiran pitch invasion

 

MM-kisojen 1962 puolivälieräottelua Englanti-Brasilia oli ehditty pelata jo tovi, kun Viña del Marin Estadio Sausaliton nurmelle juoksi pieni musta koira. Useampikin pelaaja yritti ottaa koiran kiinni, ennen kuin Englannin hyökkääjä Jimmy Greaves päätti näyttää, miten homma hoidetaan. Greaves laskeutui nurmelle nelin kontin, konttasi hitaasti kohti koiraa viittoen sitä samalla luokseen ja nappasi sen sitten äkillisellä niskaotteella syliinsä. Samalla kun kenttähenkilökunta saapui paikalle, hämmentynyt eläin virtsasi kiinniottajansa valkoiselle pelipaidalle. 

Varapaitoja ei ollut, joten Greavesin oli käytettävä paitaa pelin loppuun asti. Asialla oli valoisakin puolensa. ”Haisin niin pahalle, että brasilialaispuolustajat pysyivät kaukana minusta”, Greaves muisteli myöhemmin. Brasilian tähtipelaajaa Garrinchaa tapaus huvitti niin paljon, että hän otti koiran mukaansa palatessaan Brasiliaan. 

MM-kisat 1950–1962 Suomessa

 

Jalkapallon MM-kisojen näkyvyys säilyi Suomessa vähäisenä vuosina 1950 ja 1954, lukuun ottamatta MM-finaalia 1954, jonka yllättävän lopputuloksen käsittelyyn varattiin runsaasti palstatilaa. Unkarin kultaisen joukkueen taidot olivat tulleet tutuksi laajemmallekin suomalaisyleisölle kaksi vuotta aiemmin pelatuissa Helsingin olympialaisissa. MM-kullan menettäminen Länsi-Saksalle otettiin vastaan jättiyllätyksenä.

Unkarin kultaisen joukkueen ainoaksi voitoksi jäi olympiakulta Helsingissä 1952. Kuvassa valmistautuu laukomaan joukkueen tähtihyökkääjä Sándor Kocsis.

MM-kisojen seuranta Suomessa kasvoi merkittävästi niissä kisoissa, joita olikin helpointa seurata – Ruotsissa 1958. Niin Suomen Urheilulehdessä kuin muissakin lehdissä olivat esillä joukkueiden enemmän tai vähemmän tarkat kokoonpanotiedot, ja otteluista kirjoitettiin jo melko kattavia raportteja. Paikan päälle matkusti Suomesta niin toimittajia kuin kisaturisteja. Myös Palloliitto käytti tilaisuuden hyväkseen ja lähetti kymmeniä valmentajia ja taustavaikuttajia kisoihin stipendiaatteina imemään oppia kansainvälisestä huippujalkapallosta. Yksi suomalainen pääsi kentälle asti. MM-kisojen avausottelussa Ruotsi-Meksiko koitti historiallinen hetki, kun pietarsaarelaistuomari Arne Eriksson marssi Råsundan nurmelle toisena avustavana erotuomarina. Viikkoa myöhemmin Eriksson oli päätuomarina Unkarin ja Meksikon välisessä ottelussa. Ikimuistoinen työrupeama päättyi Wales-Unkari -playoff-otteluun, jossa Eriksson oli jälleen rajamiehenä. 

Kesällä 1958 MM-jalkapallo oli ensimmäistä kertaa mukana myös Yleisradion ohjelmatarjonnassa. Kovin laajaa tarjonta ei ollut, sillä seuranta rajoittui avausotteluun ja loppuotteluun, joiden vaiheita toimittaja Usko Santavuori selosti radiossa 40 minuutin verran otteluiden jälkeen. Ruotsin radion taajuuksiin virittäytymällä MM-otteluita oli mahdollista seurata myös suorina lähetyksinä. Neljä vuotta myöhemmin saatiin esimakua tulevasta, kun MM-jalkapalloa näkyi ensimmäisen kerran Suomen televisiossa. Brasilian ja Tšekkoslovakian välinen MM-finaali 1962 pyörähti käyntiin Anssi Kukkosen selostamana 19. kesäkuuta klo 22 – kaksi päivää itse ottelun jälkeen. Sen verran aikaa filminauhojen kuljettaminen Chilestä Suomeen oli vienyt.

Jouni Lavikainen 

FIFATV:n filmipätkiä MM-finaaleista 1950-1962.

Brasilia-Uruguay, 1950 (Alcides Ghiggian ratkaiseva maali kohdassa 1:11).
Länsi-Saksa-Unkari, 1954.
Ruotsi-Brasilia, 1958.
Brasilia-Tšekkoslovakia, 1962.