12. toukokuuta 2016

Unelmien liikuntapäivä

Otimme varaslähdön otsikonmukaiseen toimintaan jo etuajassa, sillä maanantaina saimme Lahdesta pitkään hartaasti toivotun, odotetun ja valmistellun lähetyksen. Noin sata hyllymetriä asiakirjoja.
Tämä potti koostui pääosaltaan ehkä suurimmasta aukostamme arkistossa: Suomen Hiihtoliiton arkistosta.

Kyseinen arkisto on sijainnut Lahden Hiihtomuseon hallussa jo ammoisista ajoista. Käytännön syistä tuli ajankohtaiseksi siirtää se meille. Olemme tehneet aiempinakin vuosina siirtoja Lahden museoista urheiluaineistojen tiimoilta, kun esimerkiksi Lahden Reipas ja Kaleva sekä useita muita seura-arkistoja siirrettiin kokoelmiimme.

Tasavallan presidentin telefax-onnittelu Jari Isometsälle 2001.
Tällä kertaa Hiihtoliiton ohella matkaan lähti SVUL:n Lahden piirin arkisto sekä Lahden Ahkeran arkisto, josta tuli samalla yksi suurimmista seura-arkistoistamme kymmenen hyllymetrin koollaan. Kaikkiaan aineistoa tuli noin 1 200 kotelollista, joten jumpattavaa hyllyihin nostelussa oli sopivasti.
Avataanpa tällä kertaa vähän arkistojen maailmaa asiakirjojen silmin. Mitä aineistoja meille nyt tässä yhteydessä tuli?

Tsemppiviesti Suomen joukkueelle Lahden MM-hiihdoissa 2001
Lyhyesti ja ytimekkäästi. Hiihdon historia 1900-luvulla, Lahden alueen urheilutoiminta SVUL:n puolella 1900-luvun ajalta sekä yhden seuran arkisto, joka myöskin kattaa koko 1900-luvun. Näin ollen tällä arkistonluovutuksella katettiin oikeastaan koko urheilutoiminnan kaari valtakunnalliselta tasolta paikalliselle urheilukentälle ja norsunluutornin yleishallinnosta talkoolaisen arkeen.

Hiihtourheilu on ollut aina merkittävä osa suomalaista liikuntaa. Milloin on hiihdetty hirveä ja milloin kilpaa. Hiihtoliiton arkisto alkaa noin 1920-luvun kilpailutuloksista ja lopulta liiton virallisesta synnystä 1930-luvulla. Arkisto käsittää kattavasti niin maastohiihto- kuin alppihiihtotoiminnan mäkihyppyä ja yhdistettyä unohtamatta. Hiihtoliitto on myös vastannut Suomen kansainvälisestä kilpailutoiminnasta FIS:n jäsenliittona, joten arkistosta löytyy kattavasti eri lajien arvokilpailujen tulokset, kuten myös kotimainen kansallinen kilpailutoiminta.

Hankasalmelaissyntyinen Veikko Hintikka hiihti kovaa
ja valvoi järjestystä Jyväskylässä poliisikonstaapelina.
Hiihtoliiton arkistoon on tallentunut monta mielenkiintoista aineistokokonaisuutta. Esimerkiksi sosiologeille tiiviin aineistopaketin tarjoavat urheilijoiden taustatietolomakkeet, joista löytyy asuinkuntaa ja ammattia urheilutietojen ohella.

SVUL:n Lahden piiri vastasi SVUL:n piiriasioista kyseisellä seudulla. Käytännössä piiri toimi massiivisen organisaation väliportaan hallintona ja oli siten alueen seurojen lähin vallankäyttäjä, mutta toisaalta erilaisten tukipalvelujen järjestäjä. Piirin koulutustoiminta antoi mahdollisuuden seurojen jäsenille kehittää osaamistaan eri lajeissa ja piirin kilpailut taas olivat useassa lajissa arvostettuja tapahtumia vuosikymmenten ajan.


Piirin arkisto on tyypillinen yhdistysarkisto henkilö- ja tulosluetteloita, hallinnollisia pöytäkirjoja, kirjeenvaihtoa, koulutusaineistoja ja vuosikertomuksia. Kooltaan se on kolmisenkymmentä hyllymetriä, eli tarpeeksi.

Piirin arkistosta löytyy monipuolinen kattaus tietoa alueen seurojen toiminnasta, mutta myös yhteiskunnallisesta suhdetoiminnasta. Esimerkiksi kirjeenvaihdon ja tilikirjojen perusteella pääsee syvälle seudun järjestötoimintaan käsiksi.

Piirin tilikirjoista selviää mihin järjestössä käytettiin varoja. Ja toisaalta mistä niitä saatiin.


Viimeisimpänä, muttei vähäisempänä avaan Lahden Ahkeran arkistoa. Ahkera urheilukilpailujen järjestäjä ja erityisesti yleisurheiluun vihkiytynyt seura on ollut yksi suomalaisen yleisurheilun näkyvimmistä seuroista. Lahden Ahkera perustettiin vuonna 1907, joten se kuuluu myös Suomen vanhimpiin edelleen toimiviin suuriin urheiluseuroihin, vaikka ei aivan vanhin olekaan.

Seuran arkisto kattaa koko sen historian ja sisältää tietoa niin Lahden urheiluelämän kehitysvaiheista ja järjestäytymisestä kuin kriisiajoistakin. Arkistosta löytyy tietysti kattavasti seuran järjestämien kilpailujen tulokset sisulisähuipentumista ja seuraotteluista Kalevan kisoihin.

Seuratoiminnan kautta pääsee mukaan myös kunnallispolitiikkaan niin liikuntapaikkojen rakentamisen kuin avustusten myöntämisen kautta. Ylipäätään urheiluseurojen toiminta on ollut yksi laajamittaisimmista vapaan kansalaistoiminnan muodoista. Urheiluseurojen toiminnan tutkiminen avaa ihmisten arkipäivän ja vapaa-ajan elämää.

Lahtelaisia urheilumiehiä 1900-luvun alusta.

Kokous uuden yhteisen urheiluseuran perustamiseksi Lahteen 1907.
Lahden Ahkeran arkisto on kooltaan yli kymmenen hyllymetriä, joten se käsittää kymmeniä tuhansia sivuja asiakirjoja kilpailupöytäkirjoista kokouspöytäkirjoihin, muistioihin ja kirjeisiin. Tutkittavaa riittää.

Kaikki edellämainitut arkistot ovat käytettävissä tutkijatiloissamme ja niiden arkistoluettelot löytyvät tietokannastamme.

Tiedote 12.5.2016 (pdf)

Kalle Rantala

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti