Totta vai tarua – tapaus Matti-elokuva

Mikä on urheilumediaa? Mediallahan voidaan tarkoittaa koko viestinnän laajaa kenttää yleisesti, tiettyä viestintämenetelmää (televisio, radio, sanoma- ja aikakauslehdet, internet) tai tiettyä viestimuotoa (teksti, kuva, ääni).  Kaikkia näitä sisältyy myös urheilumediaan. Aloitin Sähkeestä someen -tutkimusmatkani urheilumedian marginaalista, suomalaisesta urheiluelokuvasta. Sieltä löytyi totta ja tarua, mutta mediaa silti kaikki tyyni.

Urheiluaiheista on tehty sekä fiktio- eli näytelmäelokuvia että tositapahtumiin perustuvia dokumenttielokuvia. Tunnettuja suomalaisia urheiluaiheisia dokumenttielokuvia ovat esimerkiksi Hannu Lemisen Helsingin olympiakisoja 1952 kuvanneet Maailmat kohtaavat sekä Kultaa ja kunniaa sekä vuonna 2012 ensi-iltansa saaneet Arto Halosen Sinivalkoinen valhe ja Arto Koskisen Kuningas Litmanen. Dokumenttielokuvia pidetään yleisesti puhtaana faktana, ja sellaisina niillä on paikkansa myös urheilutiedonvälityksessä. Näytelmäelokuvat puolestaan kertovat yleensä tarinan, jonka katsoja vaivatta mieltää fiktioksi. Esimerkkejä niistä ovat sekä ensimmäinen suomalainen urheiluelokuva, Urho Karhumäen romaaniin pohjautuva Avoveteen (1939) että Joona Tenan naisista, miehistä ja jalkapallosta kertova FC Venus (2005).

Joskus fiktion ja faktan raja kuitenkin hämärtyy. Kun näytelmäelokuva kertoo todellisista henkilöistä ja sisältää otteita todellisista tapahtumista, joutuu mediakriittisinkin katsoja ymmälleen. Onko kyseessä dokumenttielokuva, näytelmäelokuva vai jotain siltä väliltä? Hyvä esimerkki tästä on Aleksi Mäkelän elokuva Matti (2006), joka kertaa mäkihyppääjä Matti Nykäsen vaiheita faktaan pohjautuen, mutta runsaalla fiktiolla höystettynä. Useimmat elokuvan tapahtumista ja hahmoista ovat katsojille tuttuja urheilu-uutisista tai iltapäivälehtien lööpeistä. Elokuvan Urheilumuseo-kohtauskin kuvattiin aidossa ympäristössä, mutta oliko kohtauksessa mitään muuta totta?

Elokuvan Matti (Jasper Pääkkönen) yrittää rahapulassa myydä mitalikokoelmaansa managerinsa (Peter Franzen) avustuksella. Aluksi hintapyyntö on 100 000 markkaa, mutta kaksikko pudottaa sitä pikkuhiljaa. Lopulta ”Matti” päätyy lahjoittamaan mitalit Urheilumuseolle. Lahjoitustilaisuuden jälkeen Jasper Pääkkönen kävelee ulos ja Urheilumuseon johtajaa esittävä Pekka Autiovuori juoksee tämän perään huutaen: ”Matti, hei, odotas vähän! Kuule! Kerättiin tossa poikien kanssa pieni kolehti. Tosi hieno homma, Matti!” Autiovuori ojentaa setelin Pääkköselle, joka toteaa: ”Siinä se oli, mun näpeissä. Meikäläisen koko hyppyuran arvo. Sata markkaa.”  

Kohtaus löytyy myös YouTubesta: http://www.youtube.com/watch?v=Ky822U5_b5M

Fiktio muuttui monen katsojan silmissä faktaksi. Museokävijät saattavat edelleen kysyä närkästyneenä, miten on mahdollista, että Matti Nykänen sai vain alle 20 nykyistä euroa korvaukseksi mitaleistaan?

Mitalit tulivat Urheilumuseoon toisenlaisen tarinakulun kautta, eikä tuo tarina sisällä niin vahvoja draamallisia aineksia kuin Matti-elokuvan käsikirjoittajan kehittämä versio. Matti Nykänen joutui urheilu-uransa päätyttyä taloudellisiin vaikeuksiin ja mitalikokoelma päätyi velkojen pantiksi. Urheilumuseo käynnisti mitalien pelastamiseksi kansalaiskeräyksen marraskuussa 1994. Nykänen tuki keräystä vahvasti ja totesi julkisuudessa: ”Mitalini kuuluvat Suomen kansalle.” Keräys päättyi keväällä 1995 ja sen tuottamalla 220 000 markalla (noin 37 000 euroa) mitalit lunastettiin Nykäseltä osaksi Suomen Urheilumuseon kokoelmia. Ne asetettiin museokävijöiden nähtäville 11.5.1995 ja ovat tuosta alkaen olleet yksi museon tunnetuimpia kohteita.

Kaisa Laitinen

Urheilumedia – sähkeestä someen

Mielenkiintoinen aihe kieltämättä. Kaikenlaisen median päivittäiskuluttajana on ehkä hyväkin välillä perehtyä syvällisemmin urheilumedian historiaan, ja erityisesti sen muuttumiseen aikojen myötä. Nykypäivän kiihkeärytmisen tiedonvälityksen aikana nousee pieni hymy suupieliin, kun ajattelee tiedonkulkua vaikkapa sata vuotta sitten: suomalaisille niin merkittävien Tukholman olympiakisojen 1912 tärkeimmät uutiset Kolehmaisen ja kumppaneiden saavutuksista luettiin lehdestä vasta päivä kilpailujen jälkeen. Kyllä tämän päivän uutisnälkäiseltä penkkiurheilijalta pinna olisi palanut monta kertaa uutisia odotellessa…

Työnjaossa minulle valikoitui käsittelyn alle lähinnä Yleisradion osuus urheilutiedonvälittäjänä. Yle on ollutkin aikamoisen vaikutusvaltainen tekijä tässä työssä, sillä urheilu oli mukana ylen lähetyksissä heti alusta lähtien. Vuosikymmenten kuluessa kehitystä on tapahtunut niin tekniikassa kuin ylen roolissa tiedonvälittäjänä. 1920–30-luvuilla haastatteluissa käytettiin hiilimikrofonia, ns. sokeripalaa, joka painoi kolmisen kiloa ja sitä kannattelemaan tarvittiin valjaat. Ihan heppoinen kaveri ei niitä olisi jaksanut mukanaan raahata.

Aivan ensimmäiset urheiluaiheiset ohjelmat olivat lähinnä esitelmiä, joita piti muun muassa maisteri Lauri "Tahko" Pihkala, tuo omintakeinen (ainakin näin naisnäkökulmasta ajateltuna) urheilun monitoimimies. Hänen vaikutuksestaan urheilua janoava Suomen kansa sai kuulla radiosta esitelmiä urheilusta ja sen osuudesta eri maissa ja mm. luonnonkansojen keskuudessa. Harmi, ettei näitä esitelmiä ole säilynyt jälkipolvien kuultavaksi!? Valistusta kansalle ennen kaikkea!

Kaikki kehittyy ja usein vieläpä parempaan suuntaan – näin myös ylessä, jonka historia on täynnä mielenkiintoisia vaiheita ja värikkäitä persoonia. Nuo mainiot miehet pienessä lasikopissaan, Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen, tekivät lähtemättömän vaikutuksen aikalaisiin ja monet ovat vieläkin sitä mieltä, että tuo kaksikko on urheiluselostajien parhaimmistoa, ja nykypäivän selostajat eivät pääse lähellekään heidän verbaalisesti värikkäitä selostuksiaan.

Televisio tuli mukaan kuvioihin 60-luvun alussa, mutta esimakua siitä saatiin jo Berliinin olympialaisten yhteydessä, kun ylen reportteri Vuokko Arni kertoili ensivaikutelmiaan näköradiosta. Kaukonäkeminen tapahtui pimeässä huoneessa. Alla oleva linkki vie sinut suoraan tähän tarinaan. 

http://www.yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/nakoradiota_esitellaan_berliinissa_11047.html#media=11048

Ylen Elävä arkisto on oikea aarreaitta ja sieltä voi ammentaa aineksia myös tulevaan näyttelyyn. Kuuntelemisiin ja katselemisiin!

Riitta Forsman

Lähtölaukaus

Urheilumuseon kesän 2013 näyttely tulee käsittelemään uutta näyttelyaihetta – suomalaista urheilumediaa. Jo parin näyttelykokouksen jälkeen on ollut helppo huomata, miten urheilumedia on muuttunut yli sadan vuoden aikana. Lähtöpisteenä voidaan pitää sähkösanomaa ja tänä päivänä käytössä on jo sosiaalinen media. Sataan vuoteen mahtuu luonnollisesti useampia eri kanavia, kuten kirjat, lehdet, radio ja tv, ja niiden lähempi tarkastelu on edessä seuraavien kuukausien aikana.

Tätä projektia varten perustamme nyt tämän blogin – Urheilumuseon blogi: Sähkeestä someen! Tulevina kuukausina tähän blogiin kirjoittavat näyttelyprojektin jäsenet sekä toivottavasti muutama vieraskynä urheilumedian kentältä! Pysy siis kanavalla, kohta alkaa tapahtua! Toivottavasti viihdyt matkassa!

Riikka Aminoff