Varastokertomuksia: Hannes Kolehmaisen juoksuasu

Palasin marraskuun alussa äitiyslomalta. Istuessani vanhan työhuoneeni tuolille, huomasin heti nurkassa olevassa vaaterekissä vanhoja urheiluasuja. Tulkitsin ne nopealla silmäyksellä juoksuasuiksi. Rekillä roikkui Suomi-verkkarin paita, kahdet shortsit (siniset ja valkoiset) ja kaksi paitaa. Paitojen rinnuksissa oli jo hieman repeytyneet Suomen liput. Äitiyslomatuuraajani oli jättänyt asut siihen blogin varastokertomuksia varten.

Käyttiköhän Hannes tätä paitaa Pariisin olympialaisissa 1924?

Alustava silmäily paljasti, että kyseiset vetimet kuuluivat juoksija Hannes Kolehmaiselle (1889–1966). Siis miehelle, jonka kerrotaan juosseen Suomi maailmankartalle Tukholman 1912 olympialaisissa – kisoissa, joista muodostui yksi Suomen urheiluhistorian suurimmista käännekohdista. Asujen ajoituksesta ei ollut tarkkaa tietoa, eikä siis siitäkään missä asua olisi käytetty. Lisäselvitys oli tarpeen. Päätin ottaa haasteen vastaan ja selvittää toisen asukokonaisuuden taustan. 

Kisa-asu ei missään nimessä voinut olla Tukholman olympialaisista, koska paidan rinnuksissa oli Suomen lippu. Tukholmassa Hannes juoksi Suomen leijonavaakuna, ei lippu, rinnassaan. 1912 Suomi oli vielä osa Venäjää, eikä siis Suomen lippu koristanut Hanneksen kisa-asua.

Miten sitten edetään ajoituksessa, jos tiedossa ei ole tarkkaa käyttöajankohtaa? Silloin käytetään hyväksi mm. Urheilumuseon valokuva-arkistoa. Ensimmäisenä törmäsin kuvaan, jossa Hannes poseerasi vastaavanlainen asu päällä Antwerpenin olympialaisissa 1920. Paidan hihat olivat kuitenkin liian pitkät ja rinnuksen lippu oli jotenkin ”pyöreähkö” verrattuna käsilläni olleeseen asuun. Sitten huomasin, että toisella juoksijalla, Paavo Nurmella, oli 1924 Pariisin olympialaisissa lähes identtinen asu päällä. Juuri sellaista etsin! Sininen paita, lyhyet hihat ja valkoiset shortsit, joissa oli siniset radat lahkeiden ulkoreunoissa. Tiesin, että Hannes oli Suomen joukkuevahvuudessa Pariisissa urheilijana. Etsin kuvan Hanneksesta Pariisissa, ja siltä se näytti, että asun oikea ajoitus löytyi. Kysyin mielipidettä kollegoiltani ja "Hannes-expertiltä," eli Ossi Viidalta, joka välittömästi totesi, että kyllä tuo paita näyttää Pariisin edustusasulta. 

Hannes on keskimmäisellä rivillä viides oikealta. Onkohan kyseessä sama asu?

Vaikka en voi tietenkään sataprosenttisesti olla varma, että kyseessä on Pariisin olympia-asu, uskallan vahvasti ajatella niin. Salapoliisityö tuotti taas tulosta.

Kuka sitten tämä Hannes Kolehmainen oikeastaan oli?

Hannes Antwerpenin olympialaisissa 1920.

Lyhyesti tarina kaunis: Kolehmaisen juoksu-ura alkoi hänen ollessaan 17-vuotias. Lapsena hiihdon parissa ahkeroinut nuori mies päätti "vähän" juosta ja valitsi ensimmäiseksi matkakseen maratonin. Niinpä hän suuntasi Viipurissa vuonna 1907 käytyihin kisoihin ja hyvän tuloksen (3. sija) siivittämänä ahkeroi samana vuonna vielä toisenkin maratonin ja paransi aikaansa alle kolmeen tuntiin. Sittemmin Kolehmainen panosti enemmän maratonia lyhyempiin pitkiin matkoihin ja hankki useimmilla matkoilla 1900–1910-lukujen taitteessa Suomen mestaruudet. Loppu onkin historiaa; 1912 Tukholman olympialaisissa kolme kultaa (5 000 m, 10 000 m ja maastojuoksu) ja yksi hopea (maastojuoksun joukkuekilpailu). 1920 Antwerpenissä tuli vielä yksi olympiakultamitali (maraton). Maailmanennätyksiäkin Kolehmainen ehti rikkoa liukuhihnalta. Aktiiviuran jälkeen Kolehmainen nähtiin tahkoamassa pidempiä matkoja (mm. 25 000 m) ja viimeisen kerran isolle urheiluyleisölle hän esiintyi Helsingin Olympiastadionilla 1952 olympiatulen sytyttäjänä yhdessä Paavo Nurmen kanssa.  

 

Tänään 9.12. on Hannes Kolehmaisen syntymäpäivä! Kolehmaisen syntymästä tulee 125 vuotta. Lisää Hanneksesta mm. Urheilumuseon Youtube-kanavalla.

Riikka Aminoff

Ludovika Jakobsson – Suomen ensimmäinen naisolympiamitalisti

Ensimmäisen olympiamitalin Suomelle tuonut nainen oli saksalaissyntyinen Ludovika Jakobsson, joka voitti yhdessä puolisonsa Walter Jakobssonin kanssa pariluistelun olympiakultaa Antwerpenissä vuonna 1920. Jakobssonien kultamitali on lisäksi itsenäisen Suomen ensimmäinen.

Ludovika Eilers syntyi Berliinissä 25.7.1884 ja sai luistimet jalkaansa jo koulutyttönä. Ludovikan mukaan luistelu oli Keski-Euroopassa ollut suosittua jo pidemmän aikaa ja siksi hänen vanhempansakin suhtautuivat harrastukseen kannustavasti. Olipa jopa paikallisen luisteluseurankin johdossa hyvin merkittäviä henkilöitä, muun muassa keisarillisen perheen jäseniä.

Ludovika ja helsinkiläinen Walter kohtasivat ensimmäisen kerran Berliinin uudessa jääpalatsissa keväällä 1908. Ludovika muistelee tuota maanantaipäivää seuraavasti:  

Itävaltalainen luistelunopettaja Hirsh ja minä, yliopiston kirjaston virkailija, kiisimme jäällä valssin tahdissa, kun kolme outoa miestä ilmestyi katselijain paikolle radan viereen. Kun näytäntömme oli päättynyt, he tulivat kiittämään meitä esityksestämme. He ilmoittivat olevansa suomalaisia. Eräs heistä ojensi minulle kimpun orvokkeja.

Walter Jakobsson oli saapunut Berliiniin opiskelemaan Charlottenburgin teknillisessä korkeakoulussa tähdäten sähkö- ja koneinsinöörin tutkintoon. Hän oli Suomessa luistellut paljon ja osallistunut kilpailuihinkin, mutta saapui Saksaan ilman luistimia. Walterin äiti oli nimittäin epäillyt, etteivät opinnot ehkä etenisi toivotulla tavalla, jos aika kuluisi harrastusten parissa. Nähtyään Ludovikan jääpalatsin jäällä Walter oli kuitenkin hankkinut uudet luistimet. Tulevan luisteluparinsa ja vaimonsa lisäksi Walter oli vaikuttunut myös jääpalatsista itsestään: lattiasta kattoon saakka ulottuvilla peileillä varustettu sisärata oli varsin toista kuin suomalaiset luonnonradat.

Walter saapuikin pian uudelleen jäähalliin ja ilmoitti haluavansa harjoitella neiti Eilersin kanssa. Ludovikaa imartelivat eksoottisen pohjoismaalaisen innostus ja ihailu, ja niinpä hän suostui yhteisharjoituksiin. Vuotta myöhemmin pari Eilers-Jakobsson lähetettiin jo berliiniläisseuran edustajina Budapestiin kilpailemaan paikallisen luistinseuran 40-vuotisjuhliin, jossa tämä vielä tuntematon pari sijoittui kolmanneksi. Pian heistä tulikin Berliinin luistinseuran pääedustajat ja Keski-Euroopan luistelijakuuluisuudet.

Ludovika Eilers ja Walter Jakobsson vuonna 1909

Yhdessä vietetty aika harjoitusjäällä ja kilpailumatkoilla johtivat pian parin kihlautumiseen. Walterin aloitteesta he myös muuttivat Suomeen. Ludovikan mukaan alkutaival ei tosin sujunut täysin ilman dramatiikkaa:

Hän tahtoi mennä naimisiin kanssani. Minua oli juhlittu Wienissä ja Pietarissa. Ehkä olin diiva tai käytännöllinen saksalainen tai mitä tahansa – mutta jonkin aikaa Helsingissä oltuani räjähdin. Kysyin, missä oli hänen toimensa ja missä tuleva asuntomme – ei tässä niin vain naimisiin mennä.

Kun Ludovikaa miellyttävää asuntoa ei alkanut löytyä, hän ilmoitti lähtevänsä takaisin Berliiniin. Walterin oli taivuttava ja matkustettava mukana takaisin Saksaan. Häät kuitenkin vietettiin seuraavana kesänä Berliinissä ja pian sen jälkeen he muuttivat pysyvästi Helsinkiin. Asunto sijaitsi Punavuorenkadulla ja tällä kertaa se kelpasi myös Ludovikalle. Suomi sai heistä tyylikkään luistelijaparin, jonka saavutuksiin kuuluvat muun muassa maailmamestaruudet vuosina 1911 ja 1914 sekä maailmanmestaruuskisojen hopeamitalit vuosina 1912 ja 1913.

Anna-Lisa Allardt ja Ludovika Jakobsson MM-kisoissa Tukholmassa vuonna 1913. Jakobssonit ylsivät pariluistelun hopealle.

Vuonna 1920 ei vielä järjestetty varsinaisia talviolympialaisia. Antwerpenin kesäolympialaisten ohjelmaan oli kuitenkin kesälajien lisäksi sisällytetty myös jääkiekko ja kaunoluistelu, joissa kilpailtiin Antwerpenin jääpalatsissa huhtikuun lopulla 1920. Pariluistelussa Suomea edustivat Jakobssonit.

Kisoja edelsi huolellinen valmistautuminen. Helsingin Pohjoissatamaan varattiin Jakobssoneille tulevan kilpailuhallin kokoinen alue, jossa he saattoivat harjoitella koko talven ajan. Näin varmistettiin, ettei pari ”hämmentyisi” varsinaisessa kisassa. Kesäajan harjoittelu sisälsi muun muassa juoksua – Jakobssonien palvelijan kauhuksi sisällä pariskunnan huoneistossa joka päivä 20 minuutin ajan.

Suomalaiset saapuivat Antwerpeniin joitakin viikkoja ennen kisoja ehtiäkseen valmistautua tuleviin koitoksiin myös kilpailupaikalla. Jakobssonit harjoittelivat aamupäivisin parin tunnin ajan ja vielä iltapäivällä tunnin verran. Välillä pidettiin vapaapäiviä kierrellen Antwerpeniä ja tehden retkiä muun muassa Brysseliin. Ihmetystä herätti luistelu lämpimässä kevätsäässä; olivathan suomalaiset tottuneet luisteluun lähinnä kylmällä talvikelillä.

Myös jääpalatsi, Palais de Glace, teki vaikutuksen suomalaisiin valoisuudellaan ja ilmavuudellaan. Harjoitusolosuhteet viimeisteli ensiluokkainen jää, joka uusittiin joka päivä, jopa kolmekin kertaa. Itse kisoihin jääpalatsi oli valaistu sähkölampuin sekä koristeltu osallistujamaiden lipuin, ja tuomarit sekä runsaslukuinen yleisö olivat pukeutuneet juhlapukuihin. Pariluistelu kiinnosti yleisöä siinä määrin, etteivät kaikki mahtuneet sisälle, vaan osa joutui kääntymään pettyneenä takaisin. Pariluistelukisaan oli ilmoittautunut kahdeksan paria, ja toisiksi viimeisinä luistelleet Jakobssonit olivat hienoisia ennakkosuosikkeja.

Jakobssonien ohella Antwerpenissä Suomea edustanut taitoluistelija Sakari Ilmanen kertoo:

He eivät ehtineet olla montakaan hetkeä radalla kun huomasi, että he olivat erinomaisella luistelutuulella. Ei jälkeäkään kilpailukuumeesta, vaikeat hypyt ja käännökset onnistuivat täydellisesti, yhteisluistelu oli täsmällistä ja esitys kokonaisuudessaan musiikin mukainen. Se oli luistelua, joka sai yleisön haltioihinsa. Melkein lakkaamatta koko luistelun ajan osoitti se myrskyisästi suosiotaan eikä niistä luistelun päätyttyä tahtonut loppua tulla.

Myös tuomarit olivat yksimielisiä Jakobssonien paremmuudesta, ja näin kultamitali saatiin Suomeen.

Ludovika ja Walter Jakobsson olivat maailman paras taitoluistelijapari yli 10 vuoden ajan. Kuva on otettu vuonna 1913

Kaksi vuotta olympiavoittonsa jälkeen Jakobssonit saavuttivat MM-hopeaa, ja vuonna 1923 heistä tuli maailmanmestareita kolmannen kerran. Chamonix’n talviolympialaisissa vuonna 1924 he saivat tyytyä hopeamitaliin. Kun Ludovika ja Walter jäivät seuraavissa olympialaisissa Sankt Moritzissa vuonna 1928 viidensiksi, päättivät he lopettaa aktiiviuransa ja keskittyä nuorten luistelijoiden valmennukseen sekä tuomarintehtäviin.

Loistava kilpailu-ura oli ohi, mutta työ luistelun parissa jatkui. Suurimman työnsä Jakobssonit tekivät Helsingin luistinseura HSK:n hyväksi. Ludovika seurasi aktiivisesti taitoluistelua ja sen uusia tuulia kuolemaansa saakka vuonna 1968. Ludovika ja Walter Jakobsson valittiin vuonna 2010 Suomen urheilun Hall of Fameen ensimmäisten joukossa. Vuonna 2013 heidät valittiin myös kansainväliseen taitoluistelun Hall of Fameen.

Henriikka Heikinheimo


(Suorat lainaukset Ludovika Jakobssonin painamattomasta käsikirjoituksesta Luistelijan muistikirja sekä Sakari Ilmasen artikkelista Suomalaisten luistelijain osanotto Antverpenin olympialaisiin kisoihin. Aineisto löytyy Urheilukirjaston ja Urheiluarkiston kokoelmista.)