Kekkonen hiihti ja Kekkonen kalasti, mutta mitä teki Svinhufvud?

Presidentillisiä esineitä Urheilumuseon kokoelmissa

 

Kesällä 2017 Urheilumuseo vastaanotti kokoelmiinsa presidentti Mauno Koivistolle kuuluneita lentopalloesineitä. Lahjoitukseen sisältyi Reebok-merkkiset pelikengät, Sikariporras-seuran pelikassi, kisapassi Tampereella vuonna 2000 järjestetyistä veteraanien MM-kisoista, mitaleita veteraanien lentopalloturnauksista sekä Koiviston 90-vuotisjuhliin teetetty ns. "Manu-mitali". 

Presidentti Mauno Koiviston lentopallovälineistöä.

Presidentti Koivistoon liittyvää lentopalloaineistoa oli tullut kokoelmiin jo aiemminkin, mutta uusin lahjoitus täydensi kokoelmia hienosti. Koivisto tunnettiin pitkänlinjan intohimoisena lentopalloilijana; hänen harrastuksensa oli alkanut jo jatkosodan aikana rintamalla. Koivisto pelasi lentopalloa maineikkaassa Sikariporras-seurassa, jota oli itse perustamassa vuonna 1970.

Urheilevista presidenteistä kenties maineikkain oli Urho Kekkonen, jolla oli sormensa urheilupelissä monella tavalla. Nuorena hän oli aktiivinen yleisurheilija ja Suomen mestaruuksia tuli muun muassa korkeushypystä. Jätettyään kilpaurheilun Kekkonen siirtyi järjestöpuolen jyräksi ja vaikutti sekä Suomen Olympiakomitean että Suomen Urheiluliiton johtotehtävissä. 

Urheilu ja liikunta olivat hänelle elämäntapa ja kaikki, ainakin aikalaiset, muistavat lukuisat valokuvat hiihtävästä presidentistä perässähiihtäjineen. Kekkonen otti voimakkaasti kantaa liikuntaan ja urheilupolitiikkaan ja ohjeisti myös kansalaisia liikunnan pariin. ”Jokainen syy, joka estää kuntoilun, on tekosyy”, hän totesi dokumentissa Presidentin päivä vuodelta 1977.

Kekkoseen liittyvää esineistöä museon kokoelmissa on jonkin verran. Varastosta löytyvät tietenkin sukset, mutta myös rekkitanko ja voimistelurenkaat sekä pari kisaohjelmaa vuodelta 1932.

Ohjelmalehtiset liittyvät Suomen joukkueen olympiamatkaan Los Angelesiin 1932. Kekkonen oli tuolloin Urheiluliiton puheenjohtaja ja matkusti kisoihin yleisurheilujoukkueen johtajana. Kekkosen ja koko muun joukkueen matkaa varjosti ns. Nurmi-jupakka. Ammattilaissyytösten takia Paavo Nurmelta evättiin osallistuminen olympialaisiin. Lievitystä Nurmi-jupakan aiheuttamaan mielipahaan toi Suomen kohtalaisen hyvä olympiamenestys. Kultamitaleita tuli kaikkiaan viisi kappaletta ja keihäänheitosta jopa kolmoisvoitto. Hyppylajeissa, joissa Kekkonen oli kilpailutuomarina, menestys jäi vaatimattomaksi.

Kisojen jälkeen pidettiin jälkiolympialaiset Chicagossa, jonne myös suomalaisia yleisurheilijoita matkasi Kekkosen johdolla. Ohjelmalehtisen mukaan Kekkonen tuomaroi myös Chicagossa hyppyissä. Chicagosta osa joukkueesta siirtyi Worcesteriin, jossa he ottivat osaa amerikansuomalaisten urheiluseurojen järjestämään näytöskilpailuun. 

Jälkiolympiakisat 1932 pidettiin Chicagon maineikkaalla Soldier Field -urheilukentällä.

Suomalaiset ovat hiihtokansaa ja tämän vahvistaa myös vuonna 1932 museoon tullut lahjoitus: presidentti Pehr Evind Svinhufvudille kuuluneet siperialaismalliset poronnahkasukset. Sukset ovat mielenkiintoinen palanen Suomen autonomisen ajan historiaa, tarkemmin sanottuna toista sortokautta, jonka uhriksi silloinen kihlakunnantuomari Svinhufvud joutui. Tiukkana perustuslaillisten ajatusten kannattajana Svinhufvud ei hyväksynyt venäläisten sortotoimia. Hän protestoi voimakkaasti ja rangaistukseksi venäläiset karkottivat hänet Länsi-Siperiaan loppuvuodesta 1914. Kotimaahan Svinhufvud pääsi palaamaan vasta 1917 suoraan keskelle itsenäistyvää Suomea. 

Karkotusaikaansa Svinhufvudin ei onneksi tarvinnut viettää lukkojen takana, vaan oleskelu oli varsin vapaata. Hän sai aikansa kulumaan muun muassa hiihtelemällä suksilla, jotka paikallinen kauppias hänelle hankki. Sukset ovat ns. tunguusilaista mallia, joissa on poronnahkakappaleista ommellut irtopohjat, jotka kiinnitetään paikoilleen nahkanyöreillä. Vapauden koittaessa sukset matkasivat Svinhufvudin mukana Suomeen. 

Suomeen palattuaan Svinhufvud ei enää hiihdellyt siperialaissuksillaan, vaan käytti mieluimmin suomalaisia suksia, jotka hänen mukaansa olivat "sopivampia ja luistavampia".

Presidentti Svinhufvud, kansanomaisesti Ukko-Pekka, oli myös innokas metsästäjä ja ampumaurheilun harrastaja. Helsingissä pidetyissä ammunnan MM-kisoissa 1937 Svinhufvud ei tyytynyt pelkkään kisakatsomossa oleiluun, vaan osallistui itse kisaan ikämiesten kivääri- ja pistoolisarjassa. 

Suomen tasavallan neljäs presidentti, Kyösti Kallio, oli myös hiihtomiehiä. Hiihto oli erityisesti nuoruusvuosien harrastus ja kilpaladuilta hän saavutti lukuisia palkintoja. Ne eivät päätyneet Urheilumuseoon, vaan muistona hänen harrastuksestaan museolle on lahjoitettu Kallion nahkainen ja kippurakärkinen hiihtokenkä. Vanhemmalla iällään presidentti Kallio innostui kilpahevosten kasvatuksesta, ja kävi ahkerasti raveissa. 

Kyösti Kallion hiihtokenkä 1900-luvun alkupuolelta.

Museossa ei ole varsinaisesti marsalkka Carl Gustaf Mannerheimin käyttämiä urheiluesineitä, mutta kokoelmissa on esine, joka liittyy sekä häneen että pesäpallon historiaan. Esine on nahkainen pesäpallo ja se on ristitty Marskin palloksi. Tällä sinivalkoisella pallolla heitettiin ensimmäisen kerran avausheitto Itä-Länsi -pesäpallo-ottelussa Jyväskylässä 1949. Mannerheimin signeeraama pallo kiersi näissä otteluissa aina vuoteen 1974 asti.  

Mannerheimin nimikirjoitus on himmeänä nähtävissä pallon kyljessä.

Presidentti Tarja Halonen on muistanut Urheilumuseota lahjoittamalla tänne saamiaan muistolahjoja ja huomionosoituksia eri urheilutapahtumista. Presidentti Martti Ahtisaari tunnetaan golfin ystävänä, ja näyttelyymme saimme aikoinaan lainaksi hänen golfasunsa. Presidenttiehdokas Ahtisaareen liittyy mielenkiintoinen kokoelmissa oleva jalkapallopaita. Presidenttipelin ollessa täydessä käynnissä 1993 oululainen jalkapalloseura FC Oulu teki yhteistyösopimuksen SDP:n ehdokkaan Ahtisaaren kanssa. Tähän sopimukseen kuului, että oululaisseuran pelipaitaan painatettiin Ahtisaaren vaalimainos. Nykypäivänä näin selkeästi politiikan tuominen urheiluun taitaa olla sääntöjen vastaista. Ohessa kollegan mielenkiintoinen blogi aiheesta.

Presidentti Tarja Halosen saama muistoesine Torinon talviolympiakisoista 2006.

FC Oulun Mara-paita kaudelta 1993.

Tällä hetkellä nämä esineet ovat ainoita ns. presidentillisiä esineitä, mutta kokoelmissa on tilaa aina yksille tai kaksille rullaluistimille…

Riitta Forsman

Varastokertomuksia: Jalkapallon ja politiikan kohtaamisia – Martti Ahtisaari FC Oulun pelipaidassa

Kokoelmatyössä tulee toisinaan vastaan esineitä, jotka jäävät mieleen. Yksi sellainen nousi esiin tutkaillessani jalkapallopaitakokoelmaamme Jalkapallomuseon uutta näyttelyä varten viime vuonna. Varastolaatikosta paljastui punakeltainen pystyraitapaita, jonka rinnusta täytti valtava karikatyyri Martti Ahtisaaresta yläpuolellaan ytimekäs teksti MARA. Logo kertoi seuran olleen FC Oulu. Selkäpuolelta löytyi numero 94.

Liikeyritysten logojen täyttämät suomalaiset pelipaidat eivät todellakaan ole harvinaisia – kuten kaikki kotimaista jalkapalloa seuranneet tietävät – mutta yhtäkään poliittista mainosta en pelivarusteissa ollut nähnyt. Tänä päivänä sellaisen kieltävät säännötkin. Palloliiton jalkapallosääntöjen mukaan pakollisessa perusvarustuksessa ei saa olla ”mitään poliittista, uskonnollista tai henkilökohtaista viestiä.” Säännöt perustuvat IFAB:n (International Football Association Board) linjaukseen, joten se koskee kaikkia FIFA:n jäsenmaita. Sille on sukua myös vuonna 2003 vahvistettu sääntökohta, jossa esimerkiksi maalituuletuksen aikana paitansa pois ottavaa pelaajaa muistetaan keltaisella kortilla – saattaisihan paidan alta löytyä poliittinen viesti.

Millainen tausta tällä FC Oulun paidalla oikein on? FC Oulu, jota ei tule sekoittaa tämän päivän AC Ouluun, oli vuonna 1991 Oulun Työväen Palloilijoiden (OTP) ja Oulun Luistinseuran (OLS) fuusion myötä syntynyt jalkapalloseura. Uusi seura pääsi aloittamaan suoraan Veikkausliigasta saatuaan OTP:n sarjapaikan, mutta putosi jo ensimmäisellä kaudellaan I divisioonaan. Kesäkuussa 1993 FC Oulu ilmoitti tehneensä yhteistyösopimuksen SDP:n presidenttiehdokkaan, aikoinaan Oulussa opiskelleen Martti Ahtisaaren kanssa. Sopimuksen myötä oululaisseura sijoitti pelipaitaansa Ahtisaaren vaalimainoksen loppukaudeksi, johon myös presidentinvaalikampanja ajoittui.

FC Oulu kertoi tiedotteessaan pitävänsä kumppanuuden kautta saatua julkisuutta tärkeämpänä kuin varsinaista taloudellista hyötyä, jonka suuruutta ei julkistettu. Veikkaajan haastattelema seuran hallituksen puheenjohtaja Timo Koskela kertoi yhteistyön olevan tiettävästi ainutlaatuista maailmankin mittakaavassa lisäten tosin, että FC Oululle kyse ei ollut ensimmäisestä kerrasta – edellisissä kunnallisvaaleissa yhteistyötä oli tehty Kokoomuksen Algot Kettusen kanssa.

Veikkaaja uutisoi Ahtisaaren ja FC Oulun yhteistyöstä kesäkuussa 1993.

 

Ahtisaari iloitsi opiskelukaupunkinsa jalkapalloseuran kädenojennuksesta ja piti sopimusta hyödyllisenä kummallekin osapuolelle. Ahtisaari tunnettiin enemmän koripallo- kuin jalkapallomiehenä, mutta hän tunnustautui myös "jalkapallodiggariksi" ja kertoi ihailleensa kaikkien syntymäkaupunkinsa Kuopion pikkupoikien tavoin kaupungin suurta poikaa Aulis Rytköstä. Diplomaattiurastaan tunnetun valtiosihteerin kampanja oli muiltakin osin omaperäinen, eikä urheilun ja politiikan sekoittamista kaihdettu. Ahtisaaren vaalimainos nähtiin myös ainakin Lahden jäähallissa – jään pinnassa.

FC Oulun tarina suomalaisessa jalkapallossa jäi lyhyeksi, mutta sen kohokohdat koettiin epäilemättä juuri kampanjasyksynä 1993, kun ”Maran suojatit” varmistivat nousunsa Veikkausliigaan. Synkkiä pilviä alkoi kuitenkin kerääntyä pian nousujuhlien jälkeen. Joulun alla verottaja haki seuraa konkurssiin satojen tuhansien markkojen verorästien ja muiden velkojen takia. Maksusuunnitelman myötä FC Oulu sai osallistua liigaan kaudella 1994, mutta talousvaikeudet jatkuivat, eikä peliesityksissäkään ollut hurraamista. Verottajan lisäksi saataviaan peräsi sarjanousun arkkitehti, valmentaja Juha Malinen, joka oli purkanut sopimuksensa palkanmaksuongelmien takia pian nousun jälkeen. Helmikuussa 1995 leikki loppui, kun konkurssi viimein toteutui.

FC Oulun pelipaidan vaalimainos jäi kuriositeetiksi, kuten koko seurakin. Tällaista kampanjayhteistyötä tuskin Suomessa enää nähdään, sillä tänä päivänä vastaavia kuvioita vastustaisivat niin liitto kuin kannattajatkin. Kansainvälisessä jalkapallossa näin ei välttämättä ole. Tunnetuin esimerkki niistä monista kerroista, kun jalkapallo ja politiikka ovat sekoittuneet, ajoittuu sattumalta samoihin aikoihin Ahtisaaren vaalikampanjan kanssa. Silvio Berlusconin Forza Italia -puolueen vaalivoitto keväällä 1994 perustui pitkälti siihen, että mies valjasti omistamansa AC Milanin kannattajineen vaalikampanjansa veturiksi. Omaa kuvaansa hän ei seuran ikoniseen raitapaitaan sentään sijoittanut.

FC Oulun ja Ahtisaaren yhteistyön hedelmä päätyi yhdeksi lainaesineeksi Jalkapallomuseon uusittuun perusnäyttelyyn Valkeakoskella. Vieressään sillä on Sauli Niinistön nimellä varustettu Suomen maajoukkueasu – Niinistöhän oli Palloliiton puheenjohtaja oman presidentinvaalikampanjansa aikana. Tästä paidasta vaalimainosta ei löydy.

Jouni Lavikainen