Tapio Rautavaara, Tarzan – vitsistä legendaksi

Ajankäyttöä Richmon Parkissa Lontoon olympialaisten aikaan. Rautavaaran
lisäksi kuvassa korkeushyppääjä Kuuno Honkonen (vas.), estejuoksija Pentti
Siltakorpi ja kestävyysjuoksija Salomon Könönen.

Tapio Rautavaara -näyttelyn teemaopastuksien yhteydessä minulta on useasti kysytty samasta asiasta: tarjottiinko tälle urheilun, musiikin ja elokuvan monilahjakkuudelle mahdollisuutta nousta kansainväliseksi elokuvatähdeksi Tarzanin roolissa, Johnny Weissmüllerin seuraajana? Tarinan yhdessä variaatiossa Hollywoodista lähestyttiin Rautavaaraa Lontoon olympialaisten aikaan kesällä 1948, vain kuukausia sen jälkeen, kun Weissmüllerin viimeiseksi jäänyt Tarzan-elokuva Tarzan ja nainen mereltä (engl. Tarzan and the Mermaids) debytoi valkokankaalla. En osannut suoralta kädeltä ottaa kantaa huhun totuuspohjaan, joten asia oli selvitettävä.

Vuosikymmeniä elossa pysyneen tarinan juuriin pääsee käsiksi Lasse Erolan kirjoittaman elämäkerran Tapsa – Tapio Rautavaaran elämä (2012) kautta. Erolan mukaan Tarzan-huhu lähti liikkeelle Lontoon lähistöllä sijaitsevasta Richmond Parkista, jossa Suomen joukkue majoittui Lontoon olympialaisten aikana. Parakkikuoleman estämiseksi suomalaisurheilijat viihdyttivät olympiakylässä itseään erilaisilla kepposilla ja hullutuksilla. Yhdessä niistä kuulamies Yrjö Lehtilä esitti Tarzania ja Tapio Rautavaara hänen apinaystäväänsä Cheetaa. Urheilijoilla oli hyvin tiedossa se, että useampikin yhdysvaltalainen olympiamitalisti oli päässyt näyttelemään Tarzania elokuvissa – Weissmüllerin lisäksi muun muassa Herman Brix, hopeamitalisti vuoden 1928 Amsterdamin olympialaisten kuulantyönnössä.

Puussa istuvaa, banaania syövää Rautavaaraa muistellessaan joukkueenjohtaja Arvo Himberg veisteli myöhemmin, että jos hän olisi liikemies, hän veisi Tapsan Hollywoodiin ja tekisi hänestä uuden Tarzanin. Peitellyn kritiikin kohteena pääkonsuli Himbergillä oli suomalaisten liikemiesten heikot markkinointitaidot. Tämän kummempia aineksia legendan syntymiselle ei tarvittu. Hollywoodista kukaan ei ollut yhteydessä Rautavaaraan sen enempää kisojen aikana kuin niiden jälkeenkään.

Urheilijoiden pilailusta ja Himbergin heitosta sai alkunsa tarina, joka on pitänyt pintansa vuosikymmenien ajan. Ravintoa tarinalle lienee syöttänyt erityisesti se, että siihen sekä haluaa että voi uskoa. Tapsa Rautavaarassa ja Johnny Weissmüllerissa oli paljon samaa. Uimarina viisi olympiakultaa voittanut Weissmüller valittiin Tarzaniksi pitkälti samojen syiden takia, jotka Rautavaarankin veivät elokuva-alalle: komeana urheilijatyyppinä ja miehenä parhaassa iässään hän sopi erinomaisesti valkokankaalle. Erikoisena yksityiskohtana myös Weissmüller aloitti urheilemisen lääkärin määräyksestä, helpottamaan kamppailua poliota vastaan. Tapsan kohdallahan kyse oli riisitaudista.

Jos Weissmüller oli kuin tehty Tarzaniksi, on myös Rautavaara helppo kuvitella apinamieheksi. Roolissa ei tarvinnut olla taitava luonnenäyttelijä, sillä 1940-lukujen elokuvissa nähty Tarzan oli kaukana Edgar Rice Burroughsin kirjoissa esiintyvästä sivistyneestä aatelismiehestä. Viidakon kuninkaan uskottava tulkitseminen edellytti lähinnä Tarzan-ulinan hallitsemista, kun vuorosanojen vaatimustaso oli ”minä Tarzan, sinä Jane” -repliikin tasolla. Olipa Tarzan ja nainen merellä -elokuvassa vielä ajan elokuville tyypillisiä musiikillisia välinumeroita, joihin Tapsa olisi sopinut huomattavasti Weissmülleriä paremmin.

Tapio Rautavaara Veteraanin voitto (1955) -elokuvan kuvauksissa

Johnny Weissmüllerin ura näyttelijänä jatkui Jungle Jim -elokuvissa 1950-luvulla, kunnes hiipui olemattomiin vuosikymmenen puolivälissä. Weissmüllerin korvasi lopulta siihen asti näyttelijänä lähes tuntematon Lex Barker. Tapio Rautavaara puolestaan aloitti 1950-luvun alussa tuotteliaimman vaiheensa valkokankaalla näytellen yli 20 elokuvassa melodraamoista musiikkikomedioihin ja valistusdokumentteihin. Kenties Himbergin piikittelylle oli paikkansa.

Jouni Lavikainen

--

Tapio Rautavaarasta kertova Reissumies-näyttely on saanut jatkoaikaa! 25.10.2015 on viimeinen mahdollisuus käydä tutustumassa sekä Reissumies- että perusnäyttelyyn. Museon näyttelyt sulkeutuvat sen jälkeen Olympiastadionin remontin ajaksi.

Laulelman mestari herkistää

Tapio Rautavaarasta oli moneksi: hän oli olympiavoittaja, maailmanmestari, elokuvatähti ja rakastettu laulaja. Urheilumuseon Reissumies-näyttelyä varten pääsin tutustumaan Rautavaaran musiikkiin. Tunsin kyllä ennestään monia hänen klassikkokappaleitaan, mutta en ollut kuunnellut niitä sitten lapsuusvuosien. Nyt kuuntelin – ja suorastaan herkistyin.

Tapio Rautavaara tulkitsee lauluissaan suomalaista mielenlaatua. Hilpeys ja melankolia soivat rinnakkain hänen persoonallisessa äänessään. Mollivoittoisten sävelmien haikeus herkistää, mutta taustalla on aina toiveikkuus. Peter von Bagh osasi taitavana sanankäyttäjänä pukea tuon Rautavaaran herättämän tunteen sanoiksi: ”Mielenrauha ja epäily, tieto ihmisen ristiriidoista ja suvaitsevaisuus, ei vivahteeton optimismi, vaan hienoisen surumielen sävyttämä toivo – nämä olivat Tapio Rautavaaran ominaisuuksia kansakunnan seremoniamestarina. (- -) Hänen katseessaan ja äänessään on vavahduttavaa viattomuutta sekä maailmastamme melkein kadonnutta tunteellisuutta.”

Rautavaara tunnetaan ennen kaikkea Reino Helismaan ikimuistoisten laulujen esittäjänä. Pääosan niistä hän levytti 1940- ja 50-lukujen taitteessa. Näitä olivat muun muassa Päivänsäde ja menninkäinen, Reissumies ja kissa, Kulkuri ja joutsen sekä Rakovalkealla.

Myöhemmin Rautavaara levytti monet varhaisimmista lauluistaan uudestaan. Levytyksissä voi kuulla selkeän eron. Ensimmäisissä taltioinneissa esiintyy nuori mies, joka kurkottaa kaihoisasti tulevaisuuteen. Ääniala on kirkas tenori. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin tehdyissä uusintalevytyksissä esiintyy paljon nähnyt ja usein pettynytkin laulaja, joka ei kuitenkaan ole menettänyt alttiuttaan nähdä maailman kauneus. Nyt ääniala on syvä ja lämmin bassobaritoni.

Rautavaara levytti uransa aikana, vuosina 1946–1979, yhteensä 328 laulua. Niistä parisenkymmentä on hänen omia sävellyksiään. Neljään kappaleeseen Rautavaara teki itse sekä sävellyksen että sanoituksen; tunnetuin näistä on Isoisän olkihattu. Klassikoiksi ovat tulleet myös kappaleet Sininen uni, Ontuva Eriksson ja Kulkuriveljeni Jan.  Rautavaara totesi eräässä haastattelussa, että lauluja ei tarvitse tehdä monta, mutta ne jotka tekee, on tehtävä tosissaan. Niin hän myös teki.

Tapio Rautavaaran sävellykset ovat laulelmia. Kappaleissa on rauhallinen tempo, ja mollisävellaji korostaa niiden tunteellisuutta ja vilpittömyyttä. Rautavaara ei nuotittanut laulujaan itse, vaan sen tekivät kappaleiden sovittajat, kuten Molli-Jorina tunnettu Georg Malmstén. Oli sanoitus sitten omasta kynästä tai toisen kirjoittama, laulun piti aina sisältää tarina. Mielellään vielä tarina, jonka Rautavaara tunsi omakseen. Tunteellinen tulkinta tuli sellaiseen luonnostaan.

Kitara oli aina Rautavaaran mukana keikoilla. Alkuaikoina taustalla soitti lisäksi kiertueyhtye, mutta 1960-luvulta alkaen jäljellä oli enää mies ja kitara. Soitin oli osittain asiaan kuuluvaa rekvisiittaa. Rautavaara ei ollut kitaristina mikään virtuoosi. Hän otti kitarastaan yksinkertaisia mollisointuja, ja varsin usein molemmat kädet olivat irti kitarasta, kun laulaja tehosti eleillä sanomaansa. Laulu kantoi esitystä, muuta ei tarvittu.

Tapio Rautavaaran suosionvuodet ajoittuivat 1940-luvun lopulta 1960-luvulle. Kuuntelijat äänestivät hänet 1950-luvun alkupuolella kolme kertaa suosituimmaksi radioesiintyjäksi, ja 1960-luvulla hänellä oli useita listamenestyksiä. 1970-luvulla suosio kuitenkin hiipui. Rautavaaran musiikkia soitettiin radiossa harvoin, eikä levymyynti ollut entisenlaista. Uudelleen reissumies nousi suosioon vasta kuolemansa jälkeen. Loppuvuodesta 1979 julkaistu kokoelmalevy 

Reissumiehen taival ylitti tuplaplatinaan oikeuttavan 150 000 kappaleen myynnin rajan. Levy on edelleen kaikkien aikojen 20 myydyimmän kotimaisen albumin joukossa.

Lopuksi vielä kolme linkkiä Rautavaara-taltiointeihin, jotka löytyvät Ylen Elävästä arkistosta. Herkistykää!

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/05/24/varhaista-tapio-rautavaaraa

Kooste, joka sisältää äänitaltiointeja 1940–50-lukujen taitteesta. Joukossa on sekä Helismaa-klassikkoja että Rautavaaran omia sävellyksiä.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/07/10/tapio-rautavaara-laulu-iloni-ja-tyoni#media=32195

Vuodelta 1963 oleva nauhoitus, jossa Rautavaara ei ainoastaan laula, vaan syvällisesti tulkitsee, J. Alfred Tannerin laulelman Laulu on iloni ja työni.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/07/14/tapio-rautavaara-laulaa-repea

Rautavaara esiintyy Reino Helismaan muistokonsertissa helmikuussa 1979, vain reilut puoli vuotta ennen kuolemaansa. Erityisen koskettava on kappale Kulkuri ja joutsen. Rautavaaran esityksessä on hänelle tutun surumielisyyden ohella tietynlaista elämänriemua.

Reissumies, Tapio Rautavaaran tarina -näyttely on Urheilumuseossa esillä 25.9.2015 saakka. Näyttelyssä voi sekä kuunnella että laulaa itse Tapio Rautavaaran ikimuistoisia lauluja.

Kaisa Laitinen

Kuvapäiväkirja: Kohti Reissumies-näyttelyä

Tämä on tarina näyttelyn pystyttämisestä 2.-6.3.2015.

Lastennäyttely puretaan alta pois.

Näyttelytilojen valkoiset pinnat saavat dramaatisemman sävyn.

Karaoketilan tapetointi oli tarkkaa puuhaa.

Viimeisetkin teippaustahrat pois lattialta.

Kun ovesta ei mahdu, tuodaan tavarat sisään vaikka ikkunasta.

Rakenteet nousevat.

Karaoketila valmistumassa.

Matto ja sahanpurut... oli imurille hommaa.

Näyttelyn suunnittelijoista toinen, Jari Salo työn touhussa.

Näyttelybanderollin kiinnittämisessä oli tuuliset paikat.

Karaoketila on valmis laulajia varten.

VALMIS! Näyttelytiimi kiittää!

Riikka Aminoff

Reissumies Rautavaara ja jousiampujauran tietolähteet

Otaksun, uskon ja toivon, että nykyajan nuorisokin tietäisi, kuka on Tapio Rautavaara. Vanhemmalle väelle Tapsa, Reissumies, on legenda. Suomen Urheilumuseossa ensi maaliskuussa avautuva Rautavaara-näyttely tulee antamaan lisätietoa niin nuorisolle kuin vanhemmallekin väelle.

Minun tehtäväni oli selvittää keihäsmies Rautavaaran jousiampujauraa. No problemino, ajattelin. Rautavaarastahan on kirjoitettu paljon. Viimeisin on Lasse Erolan 2012 ilmestynyt elämäkerta Tapsa. Kirja toimikin hyvänä lähteenä. Rautavaaran jousiampujaurasta löytyi useita värikkäitä tarinoita.

Kuva: Urheilumuseo (Helge Heinonen)

Ensimmäisenä aloin kuitenkin selvittää, onko mahdollista todeta milloin ja missä tarkalleen Tapsan jousiammuntaura alkoi. Siinä erinomaisena lähteenä oli arkistossamme oleva Pukinmäen Sagittariuksen aineisto. Jäsenluetteloista löytyi tarkka seuraan liittymispäivämäärä: 18.6.1950. Seuran kilpailukirjasta löytyi ensimmäisen kisan tarkka aika ja paikka. Rautavaara kilpaili Sagittariuksen jousiampujana Helsingin Pukinmäessä kaksi päivää jäseneksi liittymisen jälkeen.

Kaikissa julkaisuissa tämä varsin olennainen tieto jousiammuntauran alusta ei ole oikein. Se johtuu Suomen Jousiampujain Liiton Jousiampuja-lehden Rautavaara-jutusta vuodelta 1961, jossa on väärää tietoa. Sitä on sitten käytetty lähteenä mm. liiton historiassa. Ensimmäisenä tämän virheellisyyden huomasi Pukinmäen Sagittariuksesta kirjoittanut historioitsija Tero Tuomisto, jolla oli Sagittariuksen asiakirjat käytössään.

Rautavaarasta löytyi paljon mielenkiintoista tietoa Sagittariuksen arkistosta. Lisäksi kilpailu-urasta sai yksityiskohtaisen kuvan Suomen Jousiampujainliiton kilpailutuloksista, Jousiampuja-lehdessä olleista tuloksista ja arkiston lehtileikkeistä.

Rautavaaran jousiampujauran tähtihetki koettiin 1958, jolloin hän saavutti MM-kultaa joukkuekisassa. Reissumies oli seuraavana vuonna jos mahdollista vielä entistä kysytympi kilpailija eri puolella Suomea. Muutamien Rautavaarasta kirjoittaneiden mukaan hänen uransa oli tämän vuoden 1959 jälkeen jo jäähdyttelyä. Näin ei ollut Jousiampujaliiton asiakirjojen ja Jousiampuja-lehden tulosten perusteella. Tapsa Rautavaaran jousiampujaura jatkui aina vuoteen 1964 saakka ja vasta tänä viimeisenä vuonna tulokset alkoivat olla jäähdyttelijän tasoa.

Rautavaara oli jousiampujanakin showmies, yleisön ja myös kilpakumppaneiden suosikki. Hänen omat kommenttinsa olivat värikkäitä. Joukkuekultaa tuoneisiin MM-kisoihin hän pääsi puhelinsoitolla, kun MM-karsinnat olivat jääneet keikkamatkan takia väliin.

Vähintäänkin samalle tasolle värikkäissä kommenteissa ylsi yksi innokkaimmista Rautavaara-faneista, hänen kilpakumppaninsa Väinö Ansala, joka muisteli ihaillen läpimärän Rautavaaran toimia MM-kisojen ammunnan aikana ja majapaikassa: "Tapsa riisui paidan pois ja tähtäili ruskea, komea yläruumis paljaana kuin pronssiin valettu antiikin jumala. Ne olivat ihania hetkiä, paljolti Tapsan ansiota, jotka iltaisin vielä majapaikalla herkistyivät Tapsan kitaran ja laulun perin suomalaiseen tunnelmaan".

Ossi Viita