Varastokertomuksia: Hannes Kolehmaisen juoksuasu

Palasin marraskuun alussa äitiyslomalta. Istuessani vanhan työhuoneeni tuolille, huomasin heti nurkassa olevassa vaaterekissä vanhoja urheiluasuja. Tulkitsin ne nopealla silmäyksellä juoksuasuiksi. Rekillä roikkui Suomi-verkkarin paita, kahdet shortsit (siniset ja valkoiset) ja kaksi paitaa. Paitojen rinnuksissa oli jo hieman repeytyneet Suomen liput. Äitiyslomatuuraajani oli jättänyt asut siihen blogin varastokertomuksia varten.

Käyttiköhän Hannes tätä paitaa Pariisin olympialaisissa 1924?

Alustava silmäily paljasti, että kyseiset vetimet kuuluivat juoksija Hannes Kolehmaiselle (1889–1966). Siis miehelle, jonka kerrotaan juosseen Suomi maailmankartalle Tukholman 1912 olympialaisissa – kisoissa, joista muodostui yksi Suomen urheiluhistorian suurimmista käännekohdista. Asujen ajoituksesta ei ollut tarkkaa tietoa, eikä siis siitäkään missä asua olisi käytetty. Lisäselvitys oli tarpeen. Päätin ottaa haasteen vastaan ja selvittää toisen asukokonaisuuden taustan. 

Kisa-asu ei missään nimessä voinut olla Tukholman olympialaisista, koska paidan rinnuksissa oli Suomen lippu. Tukholmassa Hannes juoksi Suomen leijonavaakuna, ei lippu, rinnassaan. 1912 Suomi oli vielä osa Venäjää, eikä siis Suomen lippu koristanut Hanneksen kisa-asua.

Miten sitten edetään ajoituksessa, jos tiedossa ei ole tarkkaa käyttöajankohtaa? Silloin käytetään hyväksi mm. Urheilumuseon valokuva-arkistoa. Ensimmäisenä törmäsin kuvaan, jossa Hannes poseerasi vastaavanlainen asu päällä Antwerpenin olympialaisissa 1920. Paidan hihat olivat kuitenkin liian pitkät ja rinnuksen lippu oli jotenkin ”pyöreähkö” verrattuna käsilläni olleeseen asuun. Sitten huomasin, että toisella juoksijalla, Paavo Nurmella, oli 1924 Pariisin olympialaisissa lähes identtinen asu päällä. Juuri sellaista etsin! Sininen paita, lyhyet hihat ja valkoiset shortsit, joissa oli siniset radat lahkeiden ulkoreunoissa. Tiesin, että Hannes oli Suomen joukkuevahvuudessa Pariisissa urheilijana. Etsin kuvan Hanneksesta Pariisissa, ja siltä se näytti, että asun oikea ajoitus löytyi. Kysyin mielipidettä kollegoiltani ja "Hannes-expertiltä," eli Ossi Viidalta, joka välittömästi totesi, että kyllä tuo paita näyttää Pariisin edustusasulta. 

Hannes on keskimmäisellä rivillä viides oikealta. Onkohan kyseessä sama asu?

Vaikka en voi tietenkään sataprosenttisesti olla varma, että kyseessä on Pariisin olympia-asu, uskallan vahvasti ajatella niin. Salapoliisityö tuotti taas tulosta.

Kuka sitten tämä Hannes Kolehmainen oikeastaan oli?

Hannes Antwerpenin olympialaisissa 1920.

Lyhyesti tarina kaunis: Kolehmaisen juoksu-ura alkoi hänen ollessaan 17-vuotias. Lapsena hiihdon parissa ahkeroinut nuori mies päätti "vähän" juosta ja valitsi ensimmäiseksi matkakseen maratonin. Niinpä hän suuntasi Viipurissa vuonna 1907 käytyihin kisoihin ja hyvän tuloksen (3. sija) siivittämänä ahkeroi samana vuonna vielä toisenkin maratonin ja paransi aikaansa alle kolmeen tuntiin. Sittemmin Kolehmainen panosti enemmän maratonia lyhyempiin pitkiin matkoihin ja hankki useimmilla matkoilla 1900–1910-lukujen taitteessa Suomen mestaruudet. Loppu onkin historiaa; 1912 Tukholman olympialaisissa kolme kultaa (5 000 m, 10 000 m ja maastojuoksu) ja yksi hopea (maastojuoksun joukkuekilpailu). 1920 Antwerpenissä tuli vielä yksi olympiakultamitali (maraton). Maailmanennätyksiäkin Kolehmainen ehti rikkoa liukuhihnalta. Aktiiviuran jälkeen Kolehmainen nähtiin tahkoamassa pidempiä matkoja (mm. 25 000 m) ja viimeisen kerran isolle urheiluyleisölle hän esiintyi Helsingin Olympiastadionilla 1952 olympiatulen sytyttäjänä yhdessä Paavo Nurmen kanssa.  

 

Tänään 9.12. on Hannes Kolehmaisen syntymäpäivä! Kolehmaisen syntymästä tulee 125 vuotta. Lisää Hanneksesta mm. Urheilumuseon Youtube-kanavalla.

Riikka Aminoff

Brändätkää historianne!

Historiassa on voimaa. Urheiluelämässäkin sen toimijat ja vaikuttajat haluavat, että heidän nimensä ja tekonsa jää elämään. Edelleen kun jotain merkittävää tapahtuu, todetaan, että nyt tehtiin historiaa. Kuitenkin historiaa tulisi arkipäiväistää. Sen voimaa voisi ottaa näkyviin toiminnassa muulloinkin kuin poikkeuksellisen menestyksen päivinä tai kun juhlitaan jotain merkkivuotta.

Urheiluyhteisön on mahdollisuus ammentaa historiastaan identiteettiä ja yhteenkuuluvuutta. Vanhoihin asioihin tutustumalla nykyiset toimijat aikuisista nuoriin ja lapsiin ymmärtäisivät olevansa osa yhteisönsä merkittävää historiallista ketjua, jolloin seuran nimeä ja tunnuksia kannettaisiin entistä suuremmalla ylpeydellä.

Muutamat urheiluseurat ovat erinomaisesti brändänneet historiaansa tuomalla esiin vanhoja menestyksen päiviä ja seuran aiempia huippu-urheilijoita. Kun menee Helsingin Nordenskiöldin vanhaan jäähalliin, historia havisee. Vanhalla jäähallilla on takanaan 50-vuotinen historia. Se on merkittävä osa suomalaista jääkiekkokulttuuria.

Helsingin jäähallia rakennetaan vuonna 1965.

Kaikki jääkiekkoa seuraavat tietävät, että vanha halli on IFK:n kotiareena. Asia ei jää epäselväksi muillekaan halliin astuessa. Eri katsomonosien sisäänkäynneissä on esillä IFK:n vanhoja huippupelaajia. Se on komeaa oman menneisyyden, vanhojen starojen kunnioittamista. Tätä hienoa historiaa korostetaan vielä ennen pelin alkua screenillä näytettävillä vanhoilla kuvilla voitokkaista hetkistä.

Toinen hyvä esimerkki on Kuopiossa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna pidetyt Kalevan Kisat. Siellä tuotiin ennen kisoja ja kisojen aikana näkyvästi esiin Kuopiossa syntyneen legendaarisen kestävyysjuoksijan Hannes Kolehmaisen uraa ja elämää. Kahdessa kisalehdessä hehkutettiin Hannesta ja kisatapahtumien välilläkin oli aikaa kerrata hänen huippujuoksujaan laadukkaalta jättiscreeniltä. Tunnelmahan siinä väkisin nousi, kun ei korostettu lentävän suomalaisen sadan vuoden takaisia huippuaikoja 5000 ja 10 000 metrillä. Se olisi masentanut tämän päivän kestävyysjuoksijoita.

Kaikki tuo Hannes-hehkutus oli paikallaan. Pidettiinhän kisat Väinölänniemellä, jossa Hannes kuolemattomana edelleen juoksee, komeana patsaana, joka paljastettiin 1950-luvun alussa. Tällä historiallisella teolla aikoinaan korostettiin suurjuoksijan kuopiolaisuutta, vaikka koko elämästään hän asui kaupungissa vain parisenkymmentä vuotta ja parhaat saavutuksensa sankari teki muiden kuin kuopiolaisseurojen väreissä.

Hannes  Kolehmainen Väinölänniemen kentällä Kuopiossa kesällä 1914

Oman historian hyödyntäminen edellyttää, että sitä on jo aiemmin kunnioitettu tallentamalla vanhoja asiakirjoja, valokuvia ja esineitä huolellisesti. Jos näin ei ole tehty, oman historian kokoaminen vuosikymmenten jälkeen on työlästä.

Arkipäivän kova kiire saattaa estää pysähtymisen miettimään oman järjestön historiaa. Urheilumuseon monipuoliset palvelut auttavat urheilujärjestöjä tallentamaan menneiden vuosien asiakirjoja, valokuvia ja esineitä. Asiantuntijoita meidän talossa riittää, jos järjestö haluaa tuoda esille omaa historiaansa arkipäiväisen toiminnan keskellä valokuvien avulla, kirjana, sähköisenä julkaisuna tai nettisivuillaan. Mikäli omaa menneisyyttä halutaan esitellä laadukkaalla näyttelyllä, siinäkin Urheilumuseon henkilökunta osaa auttaa.

Brändätkää siis historianne! Siihen panostaminen lisää arkipäivän toimintaanne yhteenkuuluvuutta ja identiteettiä.

Ossi Viita

Urheiluidentiteettiä rakentamassa

Jokaisella ihmisellä on oma identiteettinsä, joka koostuu monesta eri palasesta. Yksi näistä paloista on usealla myös urheiluidentiteetti. Lähes jokaiselta löytyy joku mielipide urheilusta niin hyvässä kuin pahassa, ja nämä mielipiteet korostuvat usein suurien urheilutapahtumien aikaan. Urheiluidentiteetti on myös kansallinen. Suuret massat ovat kiinnostuneita samoista lajeista ja fanitus on joillekin jopa elämäntapa.

Kesätöissäni Urheilumuseossa sain tutkailla omaa suhtautumistani ja käsitystäni varsinkin suomalaista, mutta myös ulkomaista urheilumenestystä kohtaan. Tätä toteutin käymällä läpi suurta kuvalahjoitusta - kuvia olympialaisista ja urheilulajeista - sekä valokuvaamalla urheilutekstiilejä.

Kesätyöntekijöiden työpisteeltä

Aloittaessani työt omistin pienen tietouden suomalaisesta urheilukulttuurista, joka suurimmalta osalta rajoittui menestykseen 2000-luvulla. Nimet kuten Heli Rantanen, Toni Nieminen ja Tomi Poikolainen eivät herättäneet suurempaa liikettä aivoissani kuin tiedon, että kaikki olivat menestyneitä omassa lajissaan. Kuvat kertoivat kuitenkin enemmän kuin tuhat sanaa, ja käymällä läpi olympialaisia vuoden 1976 kesäolympialaisista Montrealista lähtien, opin hiljalleen enemmän ja enemmän urheiluhistoriaa. Olympialaiskuvien jälkeen siirryin eri urheilulajeja koskeviin kuviin ja kävin esimerkiksi jääkiekon MM-kisoja läpi 1980-luvulta lähtien. Vuoden 1995 kisojen jälkeistä juhlahumua oli monta kymmentä kuvaa, ja se sai pohtimaan fanitusta ja sitä, mitä urheilu voi ihmisille merkitä.

Kesätyöntekijän kuvaama Otakar Janeckyn jääkiekkopaita. Paita on ollut käytössä Jokereiden voittamassa jääkiekon Euroopan cupissa vuonna 1995. Huomaa komea Urheilumuseon mainos!

Historia monessa muodossaan sitoutuu usein identiteettiin, ja niin se tuntuu tekevän myös urheilun osalta. Voitot, mutta myös katkerat häviöt, muistetaan pitkään. Kuvissa pettymyksen tunteet näkyivät yhtä selkeästi kuin voitonriemu. Identitteettiin kuuluvat erilaiset puolet, ja omalta osaltani pääsin tutkailemaan tätä puolta itsestäni: mitä urheilu minulle oikeasti merkitsee ja mitä siitä haluan edes tietää. Ymmärsin nopeasti, että tietoni rajoittuvat paljolti 2000-luvulle ja tämän ajan valtalajeihin, joita televisiossa näkee jatkuvasti. Kiinnitin myös huomiota siihen, että koulussa eri oppiaineissa menestyjistä kerrotaan aina. Musiikintunneilla kuunnellaan ja soietaan hittibiisejä, äidinkielentunneilla luetaan klassikkokirjailijoiden teoksia. Liikuntatunneilla yritetään kasvattaa intoa omatoimiseen liikuntaan, mutta unohdetaan urheiluhistoria täysin. Historiantunneilla saatetaan sivuuttaa Hannes Kolehmaista ja Paavo Nurmea, mutta urheilu ja sen valtapeli jätetään täysin käymättä läpi.

Miten siis voidaan olettaa, että kunnioitus, tieto ja ymmärrys urheilua ja sen menestyjiä kohtaan voisi jatkua. Katoaako identiteetistä osa, jos urheilun osalta sen historia tippuu pois tiedosta tai katoaa kokonaan? Jos perustamme tietomme ja intomme viimeisen 10 vuoden tapahtumille tai valtamedian mainostamille urheilijoille ja lajeille, unohdammeko jossain vaiheessa historialliset urheilijat?

Juoksupaita, jota Hannes Kolehmainen käytti paita Antwerpenin olympialaisten maratonilla vuonna 1920 ja voitti kultaa.

Tajusin oman urheiluidentiteettini muuttuneen viimeistään viimeisenä työpäivänäni. Kuvasin urheilutekstiilejä ja ennen jokaista laatikkoa kävin läpi listan, mistä yleissilmäykseltä näin, mitä oli luvassa. Joskus kyseessä oli uima-asuja, joskus olympialaisista tuotuja toimitsijapaitoja. Sykkeet kohoilivat tasaiseen tahtiin kun nostin laatikon kantta ja poimin vaatteiden seasta lopulta Paavo Nurmen ja Hannes Kolehmaisen urheiluvaatteita. Omassa urheiluidentiteetissäni oli muuttunut jotain, eikä vähiten kunnioitus suomalaista urheilua ja sen historiaa kohtaan. Voisi sanoa, että hieno päätös hienolle kesätyölle.

Eeva Tolonen
Urheilumuseon kesätyöntekijä kesällä 2014