Kokoelmia uudella tavalla verkossa

Urheilumuseon uusilla verkkosivuilla on käytössä uudenlaista 3D-tekniikkaa, joka antaa mahdollisuuden tarkastella museoesineitä todella tarkasti eri puolilta. Parhaiten tämä onnistuu kosketusnäytöllä, mutta myös tarkentaminen ja kääntely tietokoneen rullahiirellä onnistuvat mainiosti.

Pitkä ja monivaiheinen 3D-projekti alkoi lokakuussa 2014. Aluksi kokoelmista valittiin 50 esinettä kuvauksia varten. Valinnan tekeminen ei ollut helppoa, mutta vähitellen lista valmistui. Kriteerinä oli luonnollisesti esineiden urheiluhistoriallinen merkittävyys. Pyrimme myös valikoimaan esineitä mahdollisimman monesta urheilulajista sekä esineryhmästä; mitalien ja piikkareiden lisäksi joukossa on urheiluvälineitä, taide- ja muistoesineitä sekä asuja.

Esineiden arviointia ennen kuvauspäätöksen tekemistä. Salibandymaalivahdin kypärä ei soveltunut 3D-kuvattavaksi.

Melko pian kuvausten edetessä kävi selväksi, että alun perin tekemämme lista kuvattavista kokoelmien helmistä ei toteutuisikaan.  Valokuvaustekniikka ei soveltunut esimerkiksi kiiltäville palkintoesineille tai nahkaisille mustille esineille.  Urheilumuseon esinekokoelmassa on noin 34 000 esinettä, joten epäkelpojen tilalle uusien miettiminen onnistui melko mukavasti.

Varsinainen esineiden 3D-kuvaaminen oli verrattain hidasta puuhaa. Käytännön työn teki firma nimeltään Versoteq.  Yhden esineen kuvaaminen kesti muutamasta minuutista jopa 15 minuuttiin ja kuvauspäiviä kertyi kaikkiaan 12. Museon henkilökuntaa tarvittiin lähinnä esineistön kuljettamiseen ”kuvausstudioon”, kuvausten valvomiseen sekä olemaan välillä teknisenä avustajana kuvaajalle.

Legendaarisen urheiluselostajan Pekka Tiilikaisen lakki kuvattavana.

Valokuvaamisen lisäksi kuvat vaativat luonnollisesti jälkikäsittelytyön, jonka Versoteqin ammattilaiset tekivät kuvausten jälkeen ja meidän tehtäväksemme jäi joko lopputuloksen hylkääminen tai hyväksyminen.  Pitkä projekti alkoi olla tältä osin olla lopuillaan huhtikuussa 2015.

Pelkkä 3D-kuva uusilla nettisivuilla ei tietenkään riitä, vaan kuvat tarvitsevat tuekseen faktatietoa ja tarinoita. Aika monesta esineestä löytyikin helposti tarina kerrottavaksi, mutta joidenkin kohdalla tietojen löytäminen vaati hieman salapoliisityötä. Kollega ilahtui suunnattomasti etsiessään tietoja Karhun valmistamasta kiekosta ja törmäsi Suomen Urheilulehden juttusarjaan vuodelta 1935, jossa kerrottiin japanilaisryhmän vierailusta Suomessa. Otsikot ”Nipponin pojat ovat tulleet” ja ”Japanilaiset Suomea samoilemassa” kirvoittivat leveän hymyn huulille ja sai kynän syyhyämään.  Aiheesta syntyikin sekä esinetarina että blogiteksti.

Melkein poikkeuksetta sivuilla olevat urheiluvälineet ja useat jalkineet ovat Karhun valmistamia ja onneksi museossa on lähdemateriaalia liittyen juuri näihin Karhun valmistamiin esineisiin. Vanhimmat tuotekuvastot ovat 1920-luvulta, ja niissä on upeita piirroskuvia ja tietoja näistä välineistä. Useamman kuin kerran askeleet johdattivat t arkistomakasiinin tietylle hyllylle Karhun aineistojen pariin.

Karhun retkeilykuvastossa vuodelta 1936 esitellään erityyppisiä jalkineita.

Museon uudet nettisivut avautuivat kesäkuun alkupuolella ja ensimmäiset 15 3D-mallinnosta revähtivät ruudulle kaiken kansan tarkasteltavaksi.  Projekti on edelleen vaiheessa, sillä loput 35 valittua esinettä odottavat edelleen pääsyä nettisivuille. Sitä odotellessa tutustukaa ihmeessä näihin ensimmäisiin valittuihin paloihin ja tarinoihin niiden takaa. 

http://urheilumuseo.fi/Default.aspx?tabid=3914

Kannattaa vierailla myös Versoteqin omassa 3Dmusea-sivustolla, jolta löytyy Urheilumuseon esineiden lisäksi myös muiden museoiden esineistöä.

http://www.3dmusea.com/

Riitta Forsman

Varastokertomuksia: Tutkijalle vähän päänvaivaa - saksankielistä tekstiä ja iso määrä japanilaisia nimikirjoituksia

Urheilumuseossa digitoidaan alituisesti kokoelmia. Uusimpana digitoinnin muotona mukaan on tullut 3D-skannaus. Mukana 3D-skannauksissa oli 1930-luvulla valmistettu Oy Urheilutarpeita Ab Karhun kiekko. Kyseinen koivuinen kiekko on edelleen loistokunnossa. Se näyttää siltä, ettei sitä ole juurikaan heitetty. Lakkaus kiiltää ja leimat ovat nähtävillä. Metallikehikossa ei ole vikoja. Erikoista kiekossa on lähinnä se, että siihen on kirjoitettu saksankielistä tekstiä molemmin puolin. Lisäksi toiselta puolelta kiekkoa paljastuu merkittävä määrä japanilaisia nimikirjoituksia. Mitä ihmettä?

Kiekossa lukee:

”An Herrn J.Tossavainen zum andenken von Japanischer Studentmannschaft Jüli 1935”

Vapaasti suomennettuna tekstissä todetaan "Kiitollisuudella Herra J. Tossavaiselle japanilaiselta opiskelijajoukkueelta heinäkuussa 1935."

Kun katsoin kiekon luettelointitietoja, en huomannu merkintää kuka oli J. Tossavainen, ja ketä nämä japanilaiset henkilöt, joiden nimikirjoituksia kiekossa oli runsain mitoin, oikein olivat. Ja mikä heitä oikein yhdisti kesällä 1935?

J. Tossavaisen henkilöllisyys oli helppo homma sinänsä, koska kollegani osasi yhdistää hänen heti Jussi Tossavaiseen, stadionin pitkäaikaiseen isännöitsijään. Tehtäväksi jäi vain varmistaa, että kyseinen mies oli jotenkin mukana heinäkuussa 1935 kun japanilaiset urheilijat kisasivat Suomessa. 

Kun viisitoista japanilaisurheilijaa ja heidän taustajoukonsa saapuivat Helsinkiin 20.7.1935, viidentoista matkapäivän jälkeen, oli joukko uteliaita suomalaisia heitä vastassa. Jo samana päivänä japanilaiset lähtivät Eläintarhan kentälle harjoittelemaan HKV:n kutsusta. Paikalle oli saapunut maineikkaita suomalaisia urheilumiehiä, mm. Lauri Lehtinen, Kalevi Kotkas, Gunnar Höckert ja valmentaja Armas Valste. Mukana oli myös Jussi Tossavainen, joka toimi harjoituksissa pikajuoksijoiden lähettäjänä. BINGO!

(Suomen Urheilulehti 22.7.1935)

Japanilaisten yliopistourheilijoiden oli tarkoitus kilpailla Suomessa eri paikkakunnilla suomalaisia urheilijoita vastaan. Myöhemmin Suomessa oli määrä myös ottaa mittaa yhdysvaltalaisista urheilijoista, joista kuusi saapui japanilaisten vanavedessä Helsinkiin 23.7. Joukossa oli pääasiassa heittäjiä, hyppääjiä ja pikajuoksijoita, samoin kuin Japanin joukkueessa. 

Japanilaiset kävivät haastamassa suomalaiset Kuusankoskella, Kuopiossa ja Vaasassa. (Suomen Urheilulehti 29.7.1935) 

Eläintarhan kenttä kelpasi yhdysvaltalaisille (Suomen Urheilulehti 25.7.1935)

Varsinaiset Suomi-USA-Japani-ottelupäivät järjestettiin Helsingissä 25.–26.7.1935. (Suomen Urheilulehti 25.7.1935)

Päähuomio ja jännityksen kohde Suomen kisoissa oli tietenkin se, ketkä olivat todennäköisiä olympiamitalisteja seuraavana vuonna Berliinissä. Yhdysvaltalaisten pienestä joukkueesta kiekonheittäjä Gordon Dunn voittikin olympiahopeaa ja Marc Robinson puolestaan nappasi hopeaa 200m:n juoksussa. Kun palataan takaisin Karhun valmistamaan kiekkoon, huomataan nimikirjoitusten joukosta ainakin Berliinin 1936 olympiakulta- ja pronssimitalisti Naoto Tajiman nimikirjoitus. Kultaa hän voitti kolmiloikassa ja pronssia pituushypyssä. Myös Masao Haradan nimikirjoitus löytyy kiekosta. Hän voitti 1936 olympiahopeaa kolmiloikassa.

Jussi Tossavainen luultavammin sai kiekon Japanin joukkueen valmentajalta Mikio Odanilta, joka osasi saksaa. Jussin kielitaidosta ei ole tietoa, mutta ilmeisen hyvän vaikutuksen hän hymyileviin japanilaisiin kuitenkin jätti. Kiekko tuskin kuului alunperin japanilaisille, koska siitä löytyy Suomen Urheiluliiton merkki.  

Tämän kiekon ympärille siis kietoutuu mielenkiintoinen tarina, josta saisi varmasti vielä lisääkin kerrottavaa, jos sukeltaisi syvemmälle Suomen kesään vuonna 1935.

Riikka Aminoff