”Rakas Ilmo” - Ilmo Lounasheimon monipuolinen henkilöarkisto

Sidotun kirjan päädyssä on teksti: ”Muistoja elämäni taipaleelta” ja kannessa nimi Ilmo Lounasheimo. Kun tätä laajaa lehtileike- ja asiakirjakokoelmaa selaillee, tajuaa nopeasti, että kädessä on yksi aarre viime kesänä kuolleen Ilmo Lounasheimon elämään ja samalla nyrkkeilyhistoriaan.

Kokoelma alkaa koskettavasti Ilmo Lounasheimon isän ”Rakas Ilmo” kirjeellä poikansa konfirmaatiopäivänä.  Seuraavaksi silmiin pistää Turun kaupungin huoneenvuokralautakunnalta saatu asunnonsaantihakemus 1950-luvun alusta. Lounasheimon nyrkkeilyaiheisia kirjoituksia otsikolla Kehän Viereltä on runsaasti lehtileikkeinä.

”Tuomarien yhteismies” todetaan Helsingin olympiakisojen junalähettäjä Lounasheimon henkilöllisyyskortissa; siis luonnollisesti kyseessä oli nyrkkeilytuomarien avustaminen. Sidoksessa on lukuisia kutsuja nyrkkeilykilpailuihin. Vuonna 1956 Lounasheimoa pyydettiin DDR:n nyrkkeilyjoukkueen vierailuun liittyvään cocktailtilaisuuteen ja urheilufilmin esitykseen.  Samoihin aikoihin Lounasheimo alkoi olla tv:stä tuttu esitellessään nyrkkeilytietämystään TES-television tietokilpailussa. Hyvä esiintyminen toi radio- ja televisiotyötä urheilutoimituksissa.

Sidoksessa olevat asiakirjat osoittavat ainakin sen, mitä niiden tallettaja itse piti tärkeänä. Yksi tällainen Lounasheimolle tärkeä asiakirja oli puolustusvoimien vuoden 1960 ilmoitus ylennyksestä luutnantiksi. Ensimmäinen sidos kattaa vuodet 1930-luvulta aina 1960-luvun alkuun. Toinen vastaavanlainen Muistoja elämäni taipaleelta kokoelma on täyttynyt Lounasheimoa koskevista lehtileikeistä ja asiakirjoista jo 1960-luvun muutamana hektisenä vuotena. Erillinen, hieno kokonaisuus on vuoden 1964 Tokion olympiakisoista.

Lisäksi Lounasheimo kirjoitti 2000-luvulle saakka elämänsä tapahtumia ja seuraamiensa urheilulajien tuloksia muistiin kalentereihin ja Valtion Rautateiden muistivihkoihin. Kirjoitusten määrä ja sisältö häkellyttää.  Tätä aineistoa täydentää laaja kirjeenvaihtokokoelma 1950-luvulta 2000-luvulle.

Arvokkaita ovat 1950- ja 1960-luvun ammattinyrkkeilyiltojen ohjelmalehtisistä kootut sidokset, jotka kattavat myös Ruotsin ja Tanskan tapahtumat.

Nyrkkeilyn lisäksi Lounasheimo laittoi ylös urheilutoimittajan työn käytännön rutiineja. Muistiinpanoista selviää radion urheilusunnuntain ohjelmaan liittyviä tietoja: ketkä olivat paikalla ja mitä kukin päivän mittaan teki. 1980-luvulta tallella on Lounasheimon asiakirjoja kaapelitelevisiotoiminnan alkuvaiheesta.

Lounasheimon asiakirjat saatiin Suomen Urheilumuseon arkistoon lähiomaisten yhteydenoton ansiosta. Asiakirjojen lisäksi he lahjoittivat meille runsaasti valokuvia ja nyrkkeilyaiheisia kirjoja.  Lounasheimon henkilöarkisto on erinomainen esimerkki siitä, millaisia henkilökohtaisia asiakirjoja tällainen kokoelma parhaimmillaan sisältää.

Ossi Viita

Varastokertomuksia: ”Purtsi” Purhonen – nyrkkeilevä taiteilija

Urheilumuseon esinekokoelmaan lisättiin hiljattain merkittävä lahjoitus nyrkkeilijä Pertti ”Purtsi” Purhosen esineistöä 1960-luvulta. Lahjoitukseen kuuluu muun muassa pronssimitali Tokion olympialaisista 1964, kahdeksan SM-kultamitalia vuosilta 1960–1968, kilpailuvarusteita ja kolme leikekirjaa.

Urheilumuseon saamaan lahjoitukseen kuuluva Pertti Purhosen maajoukkueasu, Pro Box -merkkiset nyrkkeilyhanskat ja Tokion olympiapronssimitali.

”Purtsi” oli aikansa menestyneimpiä suomalaisnyrkkeilijöitä ja ensimmäisiä urheilijoita, jotka nousivat mediassa esiin myös yksityiselämänsä takia. Kansalliseen nyrkkeilyeliittiin Purhonen liittyi jo 17-vuotiaana, kun hän nousi Messuhallin yleisön lemmikiksi voitettuaan näytöstyyliin oman ottelunsa Suomen ja Sveitsin välisessä nyrkkeilymaaottelussa vuonna 1959. Ensimmäisen Suomen mestaruutensa hän voitti jo seuraavana vuonna. Nousevasta tähdestä kiinnostuttiin myös ulkomailla: pian Sveitsi-maaottelun jälkeen Purhoselle tehtiin ammattilaistarjoukset sekä Espanjasta että Ruotsista.

Pertti Purhonen (oik.) ja Willy Capiaghi Suomi-Sveitsi -nyrkkeilymaaottelussa 20. marraskuuta 1959. Kuva: Helge Heinonen

Purhosen mahdollinen siirtyminen ”paidattomien” leiriin oli kestouutisaihe lehdistössä lähes koko 1960-luvun ajan. Huhuille iski kipinää läheinen suhde kiisteltyyn ammattilaispromoottori Elis Askiin: Purhonen harjoitteli lähes koko amatööriuransa ajan Askin pyörittämässä ammattilaistallissa sparraten muun muassa Olli Mäkeä, Risto Luukkosta ja muita Askin ”paidattomia”. Kysyttäessä ”Purtsi” vaivautui harvemmin peittelemään kiinnostustaan ammattilaisuraa kohtaan – osoittivathan harjoituskumppanitkin, että suomalaisen oli mahdollista luoda uraa ammattilaisena ja lyödä rahoiksi. Purhonen toi lehdistössä toistuvasti esiin amatöörinyrkkeilijän heikkoa taloudellista asemaa, joka johtui menetetyn työajan korvaamisen ja muut palkkiot kieltävistä sääntöpykälistä.

Unelma olympiakullasta piti pitkään paidan Purhosen päällä. Rooman olympialaisista 1960 hän putosi viimeisellä mahdollisella hetkellä hävittyään katsastusottelussa Väinö Järvenpäälle, mutta seuraaviin olympialaisiin Tokioon Purhonen lähti kovien odotusten saattelemana. Tokiossa vuonna 1964 – tasan 50 vuotta sitten – Purhonen kilpaili välisarjassa (67 kg). Suomen lehdistössä ”Purtsin” otteet eivät juuri kehuja keränneet. Avausottelun lopputuloksena oli selvä voitto Australian Francis Robertsista, mutta seuraavalla kierroksella Rooman kultamitalisti, Tšekkoslovakian Bohumil Němeček oli huomattavasti kovempi vastus. Suomalaisen pelasti ottelussa vain onni: vakuuttavasti iskenyt tšekki otettiin kehästä ottelun loppupuolella silmäkulman aukeamisen takia, ja kun kehätuomari ei antanut hänen jatkaa, Purhonen tuomittiin voittajaksi teknisellä tyrmäyksellä. Mitalin Purhonen varmisti voittamalla Nigerin Issaka Daboren kiistanalaisesti tuomariäänin 3-2. Viimeiseksi olympiaotteluksi jäi välierätappio Neuvostoliiton Ričardas Tamulisille.

Urheilu-uran lisäksi Purhosen elämää leimasi aikakauden urheilijoille epätyypillinen julkisuus, jota hän sai esiintyvänä ja laulavana taiteilijana. Seurustelu Teija Sopasen kanssa ja värikäs yksityiselämä kiinnostivat suurta yleisöä, ja ”Purtsi” otti huomiosta kaiken irti, edistihän se hänen uraansa showbisneksessä. Mainoskuvaukset ja juttujen myyminen sensaatiolehdille, ennen muuta Hymylle, tarjosivat myös ehtymättömän tulonlähteen. Tokion olympialaisten jälkeen Purhonen ilmoitti suurellisesti lehdistötilaisuudessa lopettavansa nyrkkeilyn ja keskittyvänsä vastaisuudessa laulukeikkoihin ja televisioesiintymisiin. Elämäkerrassaan ”Purtsin stoori” (1970) Purhonen tunnustaa ratkaisun olleen pääasiassa rahan määräämä: ”kukaan ei välittänyt lauluni laadusta, tärkeintä oli, että pronssimies lauloi”.

”Purtsi” nähtiin televisiossa muun muassa Spede Pasasen ohjelmissa. Kuvassa Spede, Purtsi ja Elis Ask Speden Saluuna -sketsishown kuvauksissa vuonna 1965. Kuva: Helge Heinonen

Sivuprojektit jatkuivat myös Purhosen palattua nyrkkeilykehään vuoden 1965 loppupuolella. Nyrkkeilyliittoa Purhosen otteet kehän ulkopuolella eivät miellyttäneet, varsinkin kun ne ajoivat monesti maajoukkue-edustusten edelle. Liitto uhkasi jopa käynnistää tutkinnan Purhosen amatööriydestä, kun hän oli kieltäytynyt tärkeästä Ruotsi-maaottelusta voidakseen otella Spedeä vastaan Elis Askin tuomaroimassa näytösottelussa. Maajoukkuematkojen 30 markan päiväraha ja ”tinalusikat” eivät ”Purtsia” kiinnostaneet, kun vaihtoehtona oli suurempi palkkio.

Taiteilijatyyppinä ”Purtsi” ei mahtunut urheilijalle tarjottuun ahtaaseen rooliin, eikä aina painoluokkansa vaatimiin mittoihinkaan, mikä kärjisti yhteenottoja Nyrkkeilyliiton kanssa. Ne henkilöityivät Purhosen ja SNL:n puheenjohtajan Valle Reskon välisiksi mittelöiksi, joita käytiin lehtien palstoilla pitkin -60-lukua. Toukokuussa 1968 Meksikon olympialaisten alla Reskon ja Purhosen kiistat eskaloituivat julkiseksi sodaksi, kun liitto pudotti Purhosen olympialeiriltä epäsäännöllisten elämäntapojen vuoksi. Hänet otettiin vielä valmennukseen takaisin, mutta pudotettiin uudestaan kesäkuussa – sillä kertaa lopullisesti. Kun mahdollisuus kilpailla Meksikossa meni, Purhonen teki kauan odotetun ratkaisun ja allekirjoitti ammattilaissopimuksen Elis Askin kanssa – ”viisi vuotta liian myöhään”, kuten hän ratkaisuaan kommentoi.

Purtsi vastaan Resko -ottelu päätyi Ilta-Sanomienkin lööpiksi. Oikealla Purhosen mainoksia. Kuva: Pertti Purhosen leikekirja

Purhosen ura ammattilaisena ei ollut menestyksekäs ja loppui lyhyeen. Farssimaiset ottelut olivat lähempänä sirkusta kuin urheilua, eivätkä antaneet ”Purtsille” juuri muuta kuin ystävyyden avustajana otteluissa työskennelleen Vesa-Matti Loirin kanssa. Purhosen myöhemmän elämän parhaiten tunnettu vaihe on kriisipalvelutyö, jonka hän aloitti 1970-luvun lopussa tultuaan uskoon ja päästyään irti alkoholismista. Työnsä ansiosta hänet nimitettiin vuonna 2003 sosiaalineuvokseksi. Suomen nyrkkeilyn Hall of Fame -kunniataulukkoon Purhonen lisättiin vuonna 2008. Nyrkkeilylegenda kärsi viimeisinä vuosinaan Alzheimerin taudista ja menehtyi pitkällisen sairastamisen jälkeen vuonna 2011.

Pertti Purhonen Ylen Elävässä Arkistossa

Jouni Lavikainen

Olympialaiset nousevan auringon maassa

Lauantaina 7.9.2013 valitsi Kansainvälinen olympiakomitea vuoden 2020 olympiakisojen isäntäkaupungiksi Tokion. Japanin pääkaupungista tulee näin ollen ensimmäinen Aasian kaupunki, joka saa kunnian järjestää kesäolympialaiset toistamiseen. Seitsemän vuoden päässä häämöttäviä olympialaisia odotellessa kannattaa käyttää hetki niiden edellisten Tokion kisojen muisteluun.

Tokiossa piti järjestää kesäolympialaiset ensimmäisen kerran jo vuonna 1940. Japanin keskittyessä 1930-luvun lopulla lähinnä sotimiseen siirrettiin kisat Helsingille. Lopulta vuoden 1940 olympialaisia ei toisen maailmansodan takia järjestetty lainkaan. Tokion aika koitti 24 vuotta myöhemmin. Kesäolympialaiset järjestettiin nousevan auringon maassa 10.10.–24.10.1964. Suomi saavutti kisoissa kolme kultaa sekä kaksi pronssia.

Kisoista on siis aikaa, mutta muutama mielenkiintoinen yhtymäkohta vuoteen 2013 löytyy. Koripallon miesten A-maajoukkue esitti tänä syksynä hienoja otteita Slovenian EM-kisoissa ja "Susijengiksi" ristitty joukkue on synnyttänyt pienoisen koripallobuumin Suomeen. Koripallo oli kova sana myös vuonna 1964. Suomen koripallomiehet nimittäin selvittävät tiensä upeasti Geneven karsintaturnauksesta aina olympiaparketeille asti. "Koripalloilijat suosiossa" otsikoi Suomen Urheilulehti olympialaisten alla tekemänsä artikkelin, jossa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä Tokioon lähtevistä urheilijoista. Itse kisoissa Kalevi Tuomisen ja Robert Petersenin luotsaama joukkue joutui alkulohkossa taipumaan koripallon mahtimaille USA:lle, Brasilialle, Jugoslavialle sekä Uruguaylle. Australiasta, Perusta sekä Koreasta Suomi otti voiton. Alemman loppusarjan jälkeen Suomi kohtasi sijoitusottelussa Meksikon. Tuon ottelun Suomi voitti pisteellä ja tuloksena oli 11. sija. Vuoden 1964 koripallojoukkue on edelleen ainoa suomalainen palloilujoukkue, joka on karsintojen kautta selvinnyt mukaan olympialaisiin.

Suomen vuoden 1964 koripallojoukkue

Tokion tulevan isännyyden ratkaisseessa Buenos Airesin kokouksessa oli mukana Kansainvälisen olympiakomitean jäsen Peter Tallberg. Vuoden 1964 kisoissa Tallberg oli mukana urheilijana. Hän purjehti Henrik-veljensä kanssa Star-luokassa sijalle neljä. Tämä oli purjehtija Peter Tallbergin viidet kisat sisältäneen olympiauran paras sijoitus, eikä kultamitalikaan jäänyt kuin pisteen päähän.

Jotain kumman tuttua on myös siinä, että yleisurheilumenestys lepäsi miesten keihäänheiton varassa. Keihäskarjut kantoivatkin vastuunsa komeasti. Pauli Nevala kiskaisi kuuluisalla kaamealla heitollaan 82,66 metriä ja voitti kultaa. "Äänekosken pikkujättiläinen" Jorma Kinnunen säesti kuudennella sijallaan. Keihäsmiesten lisäksi ainoa kahdeksan parhaan joukkoon yltänyt yleisurheilija oli seiväshyppääjä Pentti Nikula. 

Keihäänheittäjä Pauli Nevala

Mistä muualta kuin keihäästä niitä mitaleita Suomelle sitten siunaantui? Lajiryhmistä menestyksekkäin oli ammunta. Sekä Pentti Linnosvuo että Väinö Markkanen tähtäsivät kultamitaliin Asakan ampumaradalla. Suomalaiset ovat Tokion jälkeenkin olleet tarkkoina Aasiassa. Pekingin olympialaisissa vuonna 2008 ammunta nousi kulta- ja pronssimitalin ansiosta Suomen parhaaksi lajiryhmäksi. Suomen nyrkkeilyjoukkueen vahvimmaksi lenkiksi nostettiin vuoden 1964 kisojen ennakkospekulaatioissa Pertti Purhonen. "Purtsi" oli kaiken luottamuksen arvoinen ja iski Korakuen jäähallissa pronssille sarjassa 67 kiloa. Pronssimitalin saavutti myös voimistelija Hannu Rantakari, joka nappasi mitalinsa hypyn loppukilpailusta.

Pertti Purhonen Tokiossa 1964

Naisurheilijoista Suomen parhaaksi perhosteli Eila Pyrhönen, joka sijoittui 100 metrin perhosuinnissa neljänneksi. Pyrhösen jälkeen naisuimareista ainoastaan Hanna-Maria Seppälä on yltänyt yhtä kovaan suoritukseen olympia-altaassa. Ennen kisojen alkua miesten 4 x 200 metrin vapaauintiviestiin asetettiin jopa pienoisia mitaliodotuksia. Joukkue Ilkka Suvanto, Hannu Vaahtoranta, Tuomo Hämäläinen ja Matti Kasvio sai kuitenkin tyytyä kymmenenteen sijaan. Kasvion sukuun napsahti olympiamitali 28 vuotta myöhemmin kun Matin poika Antti kauhoi pronssia Barcelonan kisoista.  

Kisojen suomalaiskonnan viitan sai kantaakseen Jämsän äijä Kyösti Lehtonen. Melbournen kisoissa 1956 kultaa paininut "Köpi" Lehtonen oli Tokiossakin kolmen ottelun jälkeen hyvissä asemissa. Ennen neljättä kierrosta Lehtonen kuitenkin suljettiin kilpailuista vaa'an näytettyä ylipainoa peräti kaksi ja puoli kiloa. Tätä eivät suomalaiset sulattaneet. Entisen kultasankarin epäiltiin syöpötelleen ja ennen kaikkea juopotelleen itsensä ylipainoiseksi. Tarinat "Köpin" rilluttelureissuista paisuivat kansan suussa suorastaan suhteettoman värikkäiksi, eikä lehdistöltä armoa herunut. Suomen Urheilulehdessä kirjoitettiin 21.10.1964: "Mitkään selitykset eivät auta. Ei miehen paino nouse kilokaupalla ellei syö ja juo. Kaiketi luonto petti." Lehtonen sai Suomeen palattuaan tottua siihen, että moni entinen selkääntaputtelija suhtautui häneen kuin maanpetturiin. Lehtosen asemaa ei helpottanut se, että perinteinen menestyslaji paini oli Tokiossa, ja ylipäätänsä 1960-luvulla, pienoisessa aallonpohjassa.

Tässä kirjoituksessa on muisteltu vuoden 1964 kisoja muutaman sinivalkoisen tuokion kautta. Toki Tokion olympialaisia voi lähestyä lukuisista eri näkökulmista. Esimerkiksi Lauri Ylä-Jussila on pro gradu -työssään ”Tuhkasta nousee uusi elämä.” Japanilaisen nationalismin ilmenemismuodot ja kanavointikeinot Tokion olympiakisoissa 1964 tutkinut Tokion kisojen hakuprosessia ja itse olympialaisia osana kansallisen identiteetin muokkausprojektia. Tutkimuksesta selviää muun muassa, että olympialaiset valjastettiin japanilaisuuden uudelleenmäärittelyyn. Toinen maailmansota pyrittiin häivyttämään kisayleisön mielestä korostamalla Japanin historiaa ennen imperialismia sekä sodan jälkeistä, modernia talousihmettä. Esimerkiksi olympiarakennukset edustivat tyyliltään perinteistä japanilaista arkkitehtuuria ollen samalla moderneja ja massiivisia.

Selviytyykö susijengi vuoden 2020 olympialaisiin? Nojautuuko Suomen yleisurheilussa taasen keihäsmiehiin? Joutuuko Tokiossa jälleen joku jämsäläinen konnan rooliin? Aika näyttää toistaako historia itseään sekä myös sen, millaisia mielikuvia japanilaiset isännät ja emännät tahtovat kisaturisteille tarjoilla. Ennen Tokion kisoja järjestetään kuitenkin lukuisia uljaita urheilutapahtumia, muun muassa Rio de Janeiron kesäolympialaiset.

Henri Palmroth

Suomen Urheiluarkiston kesäharjoittelija
historian opiskelija, HuK