Elektronista liikuntakulttuuria

Kilpaileminen digitaalisten laitteiden välityksellä, nykyisellä kansankielellä e-urheilu, on viimeisten vuosien aikana noussut valtavirran ilmiöksi. E-urheilu täyttää perinteisen median palstoja, värittää sosiaalista mediaa ja on erityisesti nuoremman sukupolven trendi, vaikka monet iäkkäämmätkin muistavat nuoruudestaan Atari- ja Nintendo-konsolit ja pelihallien videopeliautomaatit.

Peliautomaatti ja Space Invaders, pelialan suuren nousun käynnistäjä.

Peliautomaattien kulta-aika jäi jo taakse, kun tasokkaita pelilaitteita alkoi saada koteihin. Kuva Unsplash.

Nintendo Family Computer, mikä tunnettiin länsimaissa Nintendo Entertainment Systeminä (NES), popularisoi pelikulttuuria. Kuva Unsplash.

Digitaalinen pelaaminen on jo vuosikymmeniä vanha ilmiö mutta varsinaista e-urheilua siitä on tullut 1990-luvun lopulta alkaen, kun tekniikan kehitys ja halpeneminen tekivät peleistä yhä koukuttavampia ja laitteistoista saavutettavimpia. Internetin yleistyminen ja tiedonsiirron nopeutuminen mahdollistivat laajamittaisen kilpailemisen ja poistivat maantieteelliset rajoitukset arkisesta kilpapelaamisesta. Vaikka monilta peleissä toisensa kohtaavilta ihmisiltä puuttuu yhteinen puhuttu kieli, ymmärtävät pelaajat toisiaan pelin kautta. Ilmiö on sama kuin nurmikentälle eksyvillä eri maiden nuorilla: anna heille pallo, niin peli kyllä käynnistyy, vaikka yhteistä puhekieltä ei löytyisi. Pelitkin muodostavat jaetun ja  tarkoituksenmukaisen toiminnan, normien sekä sääntöjen puitteissa eräänlaisen kielen.

E-urheilussa yhdistyy uudella tavalla perinteisen huippu-urheilun toimintalogiikka, jossa media, markkinat ja yleisö pyörivät urheilun ympärillä ja ruokkivat toisiaan. E-urheilussa pelin omistavat ja hallinnoivat markkinatoimijat ovat tyypillisesti suuryrityksiä. Toisaalta taas media-alustojen kehitys on muuttanut myös perinteisten mediatalojen roolia merkityksettömämmiksi tai ainakin e-urheilutoimijat haastavat vakiintuneita mediataloja sopeutumaan muutokseen.

Perinteinen media seuraa aikaa. Suomen Kuvalehti 1/2018.

E-urheilun voikin nähdä nyky-yhteiskunnan kuvaajana: keskiössä ovat teknologia ja sitä virtuoosimaisesti käyttävät yksilöt, joiden avulla markkinatoimijat pyrkivät omiin päämääriinsä – yleensä suorien tai välillisten taloudellisten voittojen kerryttämiseen.

Digitaalinen kilpapelaaminen on joiltain osin hyvin lähellä liikuntakulttuuria, ja monilta osin selvästi sisällä liikuntakulttuurissa. Pelaamiseen liittyy fyysisiä taitoja ja haasteita, joita voi harjoitella ja joissa kilpaillaan. Onkin täysin epäolennaista keskustella siitä, onko e-urheilu urheilua vai ei, sillä urheilun käsitteet rakentuvat jatkuvasti muuttuvassa kulttuurissa. Oleellisempaa on tutkia ja pohtia, mitä kaikkea digitaalinen kilpapelaaminen on ja millaisia piirteitä kilpapelaamiseen liittyy esimerkiksi nuoriso- ja liikuntakulttuurin kontekstissa.

Pelien immersio vahvistuu jatkuvasti. Kuva Unsplash.

Juuri tästä syystä myös Urheilumuseo otti kopin e-urheilusta ja puristi siitä kirjallisen näkökulman. Kaikki e-urheilusta tarkastelee ja selittää digitaalisen kilpapelaamisen historiaa ja nykypäivää muutoksen näkökulmasta sekä yleisellä että pelikohtaisella tasolla. Suosittelemme sen lukemista johdatuksena e-urheilun maailmaan ja toivomme, että se inspiroi ihmisiä tuottamaan uusia näkökulmia ja syvätason tutkimusta aiheesta, joka on yksi 2000-luvun alun huomattavimmista urheiluun ja todellisuuden digitalisaatioon liittyvistä ilmiöistä.

Kalle Rantala & Samuli Kraneis

Samuli Kraneis & Kalle Rantala, 2018. Kaikki e-urheilusta. Suomen Urheilumuseosäätiön julkaisuja 55. Kovakantinen, sidottu, 176 s. ISBN 978-952-6644-13-4

Kirjaa voi tilata esimerkiksi Urheilumuseon verkkokaupasta

Bisnestä pelikirjalla

Osallistuin hiljattain Suomen Turussa järjestettyyn Urheilubisnes – nyt ja huomenna -seminaariin. Tapahtuma trendasi jopa Twitteriä myöten, joten koolla oli varsin aktiivista joukkoa arviolta parin sadan hengen verran. Tiivistän tähän suomalaisen liikuntakulttuurin bisnessektorin tilaa kuvanneet esitykset.

Jari Salonen – Paavo Nurmi Games
PNG:n kova tavoite on olla tulevaisuudessa yleisurheilun Timanttiliigan -osakilpailu. Kyse on eräänlaisesta turkulaisesta krampista, jolla yritetään osoittaa tamperelaisille paikkaa maailmankartalta. Oleellista on ollut rakentaa pitkäjänteisesti kestävyysjuoksun maailmantähti Paavo Nurmen brändiä (”legacy”, vähän hankala kääntää), hyödyntävää imagoa niin kulttuurityöllä, koulukampanjoilla, aikuisurheilulla (se mitä ennen kutsuttiin veteraaniurheiluksi) ja tietysti ydintuotteella Paavo Nurmi Gamesilla. Keskeistä on ollut saada katsomot täyteen ja ihmiset sitoutettua tavalla tai toisella. PNG -organisaatio on palkittu monin tavoin panoksestaan, joista ehkä arvostetuin on ollut EU:n kulttuuripalkinto juuri Paavo Nurmi -kulttuurityön pohjalta. Esityksen keskeisin viesti oli ehkä se, että suurtapahtuma on helpompi rakentaa kiinnostavaksi ja kestäväksi, kun sillä on yhtymäkohtia liikuntakulttuuriin ja läheisiin yhteisöihin laajemminkin.

Paavo Nurmi Legacy, lähde Paavo Nurmi Games -verkkosivut.

Arto Heinonen – Urheilu – alusta arvonluontiin
Lähi-Tapiolan yhteiskuntavastuujohtaja Heinonen esitteli Lemonade -case esimerkillä sitä, miten yhteiskuntavastuu on kiinteä osa yritystoimintaa, ja sillä saadaan aikaan asiakkaiden positiivisia ostopäätöksiä. ”Yritykset erottuvat yritysvastuulla erityisesti nuorten silmissä.”

Muilta osin esityksessä läpikäytiin urheilun olemusta ja yritystoiminnan arvomaailman suhdetta. Tämä oli varsin tuttua asiaa, sillä olen itse tehnyt Heinoselle suurimman osan noiden Powerpoint-sivujen sisällöstä. Huippu-urheilu on haastava toimintaympäristö, ja urheilujärjestöjen hallintotapa on varsin konservatiivinen. Ja niin edelleen. Mielenkiintoinen osa Heinosen juttuja oli vastaus yhteen yleisökysymykseen yhteiskuntavastuutekojen mittaamisesta. Heinonen kertoi, että esimerkiksi Lähi-Tapiolassa hankkeiden vaikutusta ei mitata näkyvyydellä vaan lähinnä sillä, miten hanke istuu yrityksen arvoihin. Tavoittavuusluvut ovat joissain asioissa siis jo ohimennyttä aikaa.

Arto Kuuluvainen & Jaakko Haltia – Arvo- & tietopohjainen sponsorointi
Kuuluvainen kiteytti, että fanin arkipäivä tulisi tuntea aiempaa paremmin, jotta voitaisiin saada viestien tavoittavuus paremmaksi. Esimerkkinä hän käytti Norjan Palloliiton ja Telenorin yhdessä tekemää sovellusta, jolla on jo 350 000 käyttäjää. Sovelluksessa on tiedot kaikesta, mitä norjalaisessa jalkapallossa päivittäin tapahtuu (kaikkien sarjojen ottelut ja tulokset yms.), joten sitä käytetään aktiivisesti. Tämä tarjoaa Telenorille suoran markkinointikanavan jalkapallosta kiinnostuneille ihmisille, jotka kytkevät Telenorin brändin suoraan jalkapalloon sovelluksen takia, ja ovat siten vastaanottavaisempia yrityksen viestinnälle.

Kuuluvainen totesi, että tutkimusten perusteella markkinointiviestin vastaanotto on positiivisempaa tällaisessa rajatussa kanavassa ja yhteisössä kuin perinteisessä massamediassa. Lisäksi Kuuluvainen mainosti uutta SponsorOptimizer -palvelua, joka on nimensä mukainen tuote oikean asiakassegmentin rajaamiseen.

Haltia taas aloitti toteamalla kuluneesti, että ”urheilu on ymmärretty erillisenä saarekkeena yhteiskunnasta.” Näin liikuntakulttuurin aktiivitutkijana olen kyllä vahvasti eri mieltä, että urheilu olisi jotenkin lokeroitu. Toki esimerkiksi sanomalehdissä on omat sivunsa urheilulle, mutta niin siellä on ulkomaan uutisille, kulttuurille, tv-ohjelmille ja vaikka säälle. Se, että esimerkiksi media luokittelee uutisia kategorioihin, ei tarkoita vielä yhteiskunnan tasolla yhtään mitään. Otetaan esimerkiksi liikuntapaikat, joissa kaikki urheilu konkreettisesti tapahtuu. Liikuntapaikkarakentaminen on aina ollut sidoksissa kunnan poliittiseen päätöksentekoon, kaavoitukseen ja lopulta rahoittajatahoihin. Liikuntapaikan ylläpito on taas ollut sidoksissa käyttäjiin, jotka esimerkiksi suurhallien kohdalla eivät ole pelkästään urheilijoita. Kilpaurheilu ei tapahdu, eikä ole koskaan tapahtunut, missään tyhjiössä, vaan yhteiskunnan laajemmissa konteksteissa, vaikka joskus näyttääkin siltä, että urheilua tekee keskenään joku omassa norsunluutornissa oleileva joukko. Ei tee.

Aiheeseen: Haltian esityksen kiteytys oli, että suurin osa yritysten sponsoroinnista on vielä lähinnä näkyvyyselementtejä. Tätä ennen esitys seilaili siinä, voiko urheiluseura ottaa kantaa erilaisiin yhteiskunnallisiin asioihin. Haltian mukaan urheiluseura voi, ja sen myös tulisi, puolustaa sen strategiasta löytyviä arvoja eikä keskittyä vain urheilutuloksien tekemiseen. Case-esimerkkinä Haltia käytti esimerkiksi varsin tuoretta TPS:n sateenkaarikohua.

Matt Hilton – Yhteisöllisyyttä yhteisökehityksellä
Hilton oli tilaisuuden ainoa ulkomainen esiintyjä. Hän tuli paikalle Fisherman’s friendin kotikaupungista Fleetwoodista Brittein saarilta. Fleetwood Town Football Club on ollut yksi jalkapallon menestystarinoista. Seura on kivunnut porras portaalta ylemmäs Englannin sarjaportaissa, ja seuran ykkösjoukkueen yleisökeskiarvo on noussut kymmenessä vuodessa kymmenkertaiseksi, reiluun kolmeen tuhanteen. Hilton paljasti esityksessään, miten tämä on tapahtunut noin 27 000 asukkaan kaupungissa: yhteisöllisyydellä.

Seura on rakentanut Community trust -hankkeillaan erilaisia ihmisryhmiä sitouttavia toimintamuotoja, kuten lasten, nuorten ja ikäihmisten kerhoja, leirejä ja koulutuksia. Tavoitteena tällaisessa yhteisötyössä on ollut sekä sosiaalinen yhteisöllistäminen, mutta myös esimerkiksi terveyden ja opiskelun lisääminen. Kyse on ollut muustakin kuin urheilusta ja liikunnasta. Hiltonin esityksessä oli itseasiassa paljon samaa kuin Liikuntatieteen päivillä pidetyissä esityksissä jalkapallon hyödyntämisestä esimerkiksi ikääntyneemmän väestön aktiivisuuden lisäämisessä.

Sari Mikkonen-Mannila – HJK
Sitä ’vain yhtä Klubia’ esitellyt Mikkonen-Mannila esitteli itse asiassa Helsingin Seurakunnan jälkeen toiseksi suurinta iltapäiväkerhojen tarjoajaa pääkaupungissa. Kaupungin kanssa yhteistyössä järjestetyissä HJK:n iltapäiväkerhoissa käy noin 500 lasta. Itse seurassa on jäsenenä noin 3 000 junioripelaajaa. HJK:ssa nähdään tärkeäksi, että seura on kiinteä osa yhteiskuntaa ja se omalla sektorillaan pyrkii toimimaan arvojensa mukaisena vastuunkantajana.

HJK:n ideologiassa on tärkeää helpottaa esimerkiksi taloudellisesti vähävaraisten perheiden tilannetta harrastusten suhteen. Tämä tapahtuu esimerkiksi Aulis Rytkönen -rahaston ja nimettöminä pysyttelevien yritysten avulla. Seura tekee myös työtä esimerkiksi työssäjaksamisen suhteen, mutta se haluaa olla tietysti kehittämässä suomalaista jalkapalloa.

Eräs HJK:n palkittu mainoskuva. HJK käyttää monenlaisia tehokeinoja luodessaa brändiään. Lähde: HJK:n verkkosivut.

Mikkonen-Mannila totesi, että yksi ongelma on se, että yhteiskuntavastuuseen liittyvät asiat eivät saa aikaan klikkiotsikoita, ja siten niiden näkyvyys on pientä. Harva tietää siksi kaikesta, mitä urheiluseura tekee muuten kuin edustusjoukkueen peli-iltoina.

Edustusjoukkueesta puhuttaessa Mikkonen-Mannila totesi, että pelaajarekrytoinnin yhteydessä käydään myös arvokeskustelua. Seuraan halutaan pelaajia, jotka ymmärtävät minkälainen seura HJK on. Tästä syystä esimerkiksi Moshtagh Yaghoubin mukanaolo pakolaisten Afganistaniin palauttamisten vastaisissa toimissa käsiteltiin hyvässä yhteisymmärryksessä.

Sasu Tuominen
Tuominen totesi heti kärkeen, että yleinen mielenkiinto urheilua kohtaan on lisääntynyt ja pohjasi näkemystään Statista-verkkosivulta löytyvällä urheilun rahavirtojen kuvaajalla, jossa toden totta suoraan urheiluun liittyvät rahavirrat ovat 2000-luvun alusta lähes tuplaantuneet. Tuominen unohti mainita, että niin ovat muuten maailmantaloudenkin rahavirrat, joten tuosta kuvaajasta johtopäätöstä on ehkä rohkeaa vetää.

Ehkä voisi sanoa ennemmin, että maailman väkiluvun kasvu ja tietysti Aasian, erityisesti Kiinan, keskiluokkaistuminen on lisännyt urheilun kulutusta. Eli urheilu on tavoittanut uusia maksavia asiakassegmenttejä. Esimerkiksi länsimaiden osalta on kyllä paljon rohkeampaa sanoa, että yleinen mielenkiinto urheilua kohtaan olisi kasvanut. Korruptio- ja doping -skandaalien myötä voisi sanoa jotain toisen suuntaistakin. Jos katsotaan Statistasta vaikka olympiakisojen avajaisten Yhdysvaltain televisiokatsojien määriä, niin mitään muutosta ei ole tapahtunut sitten 1980-luvun, vaikka Yhdysvaltojen asukasluku on kasvanut noin 60 miljoonalla. No, ehkä olen tutkijana hieman vääränlainen yleisö tällaisille yleistyksille.

Joka tapauksessa Tuominen totesi, että urheilu tulee ymmärtää ekosysteeminä, jossa arvo syntyy toimijoiden vuorovaikutuksessa. Yhteisöllä on merkittävä rooli brändikokemuksessa. Esimerkiksi katsomossa olevan yleisön käytös on oleellinen osa kokemusta, tunnelmaa, ja se vaikuttaa satunnaiskävijän sitoutumiseen.

Tässä vaiheessa seminaaria puheenvuoron otti yleisön joukosta Erkki Alaja, joka kiitteli mielenkiintoisia esityksiä, mutta halusi muistuttaa helposti kaiken bisnespuheen alle unohtuvan faktan. Jo urheiluseuratoiminta itsessään on merkittävää yhteiskunnalle. Kaikki yhteisöllinen talkootyö ja ihmisten liikkuminen on arvokasta ja tärkeää. Tätä ei tule unohtaa.

Markus Kalmari – Turku
Turun liikuntajohtaja Kalmari esitteli Turun kaupungin panoksia liikuntakulttuurille. Turku yrittää itseasiassa tulla tunnetuksi joulun ohella liikuntakaupunkina sekä kansallisesti että kansainvälisesti. The Spirit of Turku on nyt ”Kaikkia liikuttava Turku”.

Liikunta on oleellinen osa kaupungin strategiaa, ohjelmia ja hankkeita. Turussa on jo esimerkiksi Suomen suurin Liikkuva koulu -hanke. Meininki oli myös aistittavissa, sillä seminaarirakennuksen viereen on juuri valmistumassa ”Suomen hienoin” sisäpalloiluhalli. Mitähän tamperelaiset tästäkin ajattelevat? Seminaarin jälkeen muuten huomasin, että Kupittaan korkeussuhteiltaan varsin tasaisessa urheilupuistossa on rullaluistelurata. Jopas jotakin! Voi siellä kai rullahiihtääkin.

Turun Kupittaan puisto. Kuva: KR.

Arto Ryömä – Joukkueurheilusta johtajuusoppia
Menestyneiden joukkueiden valmentajia kuljetetaan yrityksestä toiseen luennoimassa johtamisesta ja menestyksestä. Arto Ryömä tarjoili aiheesta vaihteeksi annoksen hieman teoreettisemmalta näkökulmalta. Kyseessä on tutkimus, jossa pohditaan, että onko joukkueurheilusta siirrettävissä joitain malleja yritystoimintaan, sillä kyseessä on monilta osin eri toimialat. Vai onko?

Ryömä havainnollisti muutamia keskeisiä piirteitä, joissa siirtovaikutusta on ehkä saatavissa. Ensimmäinen oli On stage – Off Stage -tilanteet. Joukkuepeleissä suuri osa työstä tehdään harjoitustilanteissa, mikä sitten siirretään ”lavalle” pelitilanteissa. Vastaavaa toimintakulttuuria löytyy esimerkiksi lääketieteen leikkaushoidossa, jossa leikkaustiimi valmistautuu leikkaukseen palavereissa ja toteuttaa leikkauksen sitten käytännön tilanteissa.

Toinen teema oli pelaajien harmonia. Joukkuepeleissä valmentajan tulee saada pelaajat toimimaan keskenään harmonisesti. Myös tällaisia toimialoja löytyy paljon, joissa organisaatiossa on selkeä tiimi, jossa on jonkunlainen roolitus.

Lisäksi Ryömä esitteli joukkueurheilun paradoksia, sillä etenkin ammattiurheilussa yhtäaikainen pelaajien yhteistyö ja sisäinen kilpailu sopimuksista ja pelipaikoista on jatkuvaa. Monissa organisaatioissa myös tämä on oma haasteensa, sillä työntekijän henkilökohtaiset intressit esimerkiksi uran kehityksestä eivät aina kohtaa ryhmän intressejä.

Ryömä puhui myös sisäpuoliset ja ulkopuoliset -asetelmasta, jossa urheilun tapahtumia katsotaan erilaisten kehysten läpi, riippuen missä asemassa henkilö on. Jalkapallon MM-finaali näyttäytyy erilaiselta Saksan fanaattiselle kannattajalle, joka harrastaa itsekin jalkapalloa kuin satunnaiselle suomalaiskatsojalle, jonka kosketuspinta urheiluun on lähinnä peruskoulusta. En saanut ihan kiinni, mitä tämä tarkoitti oikeasti johtajuusopin siirtymälle, mutta mieleen tuli tuore tulevan Ylen johtajan Jouko Jokisen kommentti, että urheilulähetyksien asiantuntijoiden pitäisi lopettaa vain sisäpiirille avautuvan sanaston käyttö. Täytyy kyllä myöntää, että en ole huomannut asiantuntijoiden osaamisen vielä olleen kovin suuri ongelma Ylen lähetyksissä. Ennemminkin he ovat yllättäneet positiivisesti selittämällä käsitteitä auki ja tuomalla siten lisäarvoa lähetykseen.

Ryömän take home -message urheilun ja yrityksen yhteistyöhön oli: Syvennä sisältöä, madalla mystiikkaa ja laajenna verkostoiksi.

Eeva Perttula – Porin Ässät
Sitten päästiin päivän kuumottavimpaan teemaan: siihen mikä porilaisia oikein vaivaa. Porin Ässien toimitusjohtaja Eeva Perttula pääsi lauteille kertomaan, miksi Ässät otti e-urheilun lajivalikoimiinsa. No vitsi vitsi, tämä oli vain kuriositeetti. Onhan e-urheilu valtavalla vauhdilla kasvava ala, ja siinä kannattaa olla mukana, jos oma toimiala siihen linkittyy. Ja urheiluhan linkittyy.

Perttulan esitys käsitteli Ässien suhdetta yhteisöönsä, kannattajiin ja yrityksiin. Hän kertoi, että Porin Ässät, jos jotkut, tuntevat kyllä porilaiset. Hän siirtyi urheilubisneksen pariin aivan muulta sektorilta ja kertoi yllättyneensä, että edelleen keskustellaan esimerkiksi jopa siitä, ”voiko lätkäjengeillä olla palautekeskustelua.” Pointtina siis se, että suomalaiset urheiluorganisaatiot eivät ehkä ole kulttuuriltaan aivan yritysjohtamisen oppien etujoukoissa.

Perttula alleviivasi, että Ässien avulla tavoittaa nimenomaan laadukkaita kontakteja verrattuna vaikka massamediamainontaan. Käytännössä kyse oli siis samasta viestistä, jonka Arto Kuuluvainen sanoi Telenor-Norjan palloliitto -esimerkissään.

Porin Ässät perusti oman henkilöstövuokrausfirman, sillä sen aiemmat ostot tällaisilta yrityksiltä olivat niin suuret. Nyt yrityksen kautta valuu rahaa liigaseuran ohella myös Porin Ässien yhdistyspuolelle, eli nuorisotoimintaan, satoja tuhansia euroja vuodessa.

Johanna Kozul – Matti Miettinen – Veikkaus
Veikkauksen Kozul ja InsightAtlasin Miettinen vetivät vuorovedolla setin Veikkauksen näkyvyyden kehityksestä kumppanien kanavien avulla. Kiteytetysti: Veikkaus kasvatti näkyvyyttään vuosina 2016–17 pyytämällä yhteistyökumppaneitaan jakamaan Veikkauksen viestejä kanavissaan entistä enemmän. ”Yhdessä tavoitamme enemmän.”

Koko settinsä he aloittivat selvittämällä ketkä yleisön joukosta käyttävät Snapchatia, Twitteria, Instagramia tai Facebookia. No kaikki tietysti edes jotain näistä, kun yleisön koostumus oli mikä oli. Ehkä päivän esityksistä juuri tämä oli sellainen enemmän itsestäänselvyyksien läpikäynti. Eikä siinä mitään, olihan päivän kattauksessa sisältöä muutenkin varsin riittävästi.

Sirpa Tuomi – Neste
Päivän sisällöllisenä päätöksenä pääsi irti Nesteen markkinointijohtaja Sirpa Tuomi. Vaikka ohimennen sivuttiin myös Buzz Aldrin -kampanjaa, oli keskiössä enemmän urheilupuoli, ja erityisesti Nesteen suurlähettiläs Antti Autti.

Kun Sirpa Tuomi ostaa yhteistyötä, hän ostaa:

• Yleisöjä, jotka eivät muuten osu Nesteen sivuille
• Tarinoita, kuvia ja sisältöjä
• Unohtumattomia elämyksiä (esim. ralliautokyytejä Nesteen muille yhteistyökumppaneille)
• Mieleenpainuvia kohtaamisia (kuten edellä)
• Sidosryhmätapahtumia
• Fanien kohtaamisia
• Persoonan peliin heittämistä
• Mahdollisuuksia tuotepromoihin
• Instagramin takeovereita

Kaikessa yhteistyössä keskeistä on yhteiset arvot ja tavoitteet, sekä se, että yhteistyö itsessään on molemmin puolin mukavaa.

Tuomi antoi myös vinkit yhteistyön kehittämiseen: perehdy yritykseen, räätälöi yhteistyö yksilöllisesti, kerro miten voit auttaa yritystä kertomaan yrityksen tarinaa, laita omat somekanavasi kuntoon ja suunnittele myös niiden kehittämistä, tunne tuote/idea/ihminen mitä myyt, ja lopuksi, aina voit yllättää tekemällä jotain extraa.

Tässä siis varsin tiukasti kiteytetty seminaaripäivän varsin monipuolinen ja kiinnostava anti. Matkaan tarttui myös koko #arvoaurheilusta -hankkeeseen liittynyt tutkimuksellisella otteella tehty julkaisu ”Arvonluonnin pelikirja”, jonka voi lukea myös sähköisesti tästä (pdf) Suosittelen kovasti, mikäli pelaat urheilun näillä kulmilla. Tai olet muuten vain kiinnostunut.

Koko hankkeessa (https://www.csb.fi/arvoa-urheilusta-hanke/ ) oli siis kyse Turun AMK:n, Turun yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston projektista, jossa pohdittiin, miten urheilu voi antaa arvoa liiketoimintaan.

Hyödyllistä? Kyllä.

Juuri tällaisella toiminnalla suomalainen urheilu ja liikunta saa kasvatettua taloudellista toimintakapasiteettia, jonka niukkuudesta lähes joka välissä surkutellaan ja muistetaan verrata auvoiseen Ruotsiin. Surkuttelun sijaan on varmasti parempi tehdä asialle jotain.

Kalle Rantala

Liikuntatieteen aalloilla

Sisäilmassa ei ollut liian kosteuden tuntua, kun Alvar Aallon funktionalismia hengittävä Jyväskylän yliopiston liikunnan rakennus otti jälleen suojiinsa Liikuntatieteen päivät. Tapahtuma on merkittävin kotimainen tieteenalan päiden yhteentörmäys, joten Urheilumuseon allekirjoittanut tutkija osallistui päiviin liikuntakulttuurin tilaa tarkkaillen.

Melko ennalta arvattavien avauspuheenvuorojen kliimaksina Kiinan delegaatio pääsi tervehtimään terävästi suomalaisia kollegoitaan. Itäisen, mutta kovasti länsimaistuvan, liikuntakulttuurin sanansaattajana professori Dong Zhan iloitsi Suomen ja Kiinan välisen talviurheiluyhteistyön tiivistymistä Pekingin 2022 olympiakisoihin liittyen. Suomellehan tämä yhteistyö on merkittävää monessa mielessä, sillä Kiinassa on kysyntää niin liikuntapaikkarakentamisen osaamiselle kuin valmentajillekin. Jos ei kotimaassa ole rahaa valmentajien palkkaamiseen, niin Kiinasta sitä kyllä löytyy. Ostavatkohan kohta muutaman köyhyysrajalla elelevän nuoren suomalaisen talviurheilijankin? Paitsi eihän Kiina mikään Turkki ole.

Itse kongressipäivät koostuivat sekä pidemmistä lektioista että lyhyistä tutkimusesittelyistä. Vaikka aiheiden kirjo oli mitä monipuolisin, pystyi suomalaisen, ja pohjoismaisen, liikuntatieteellisen tutkimuksen megatrendit piirtämään esiin. Kuumimmassa ytimessä ovat tällä hetkellä ikääntyvien liikunta sekä ympäristön ja liikunnan suhde. Tämäpä roima yllätys näinä ilmastonmuutoksen ja ikääntyvien länsimaisten kansakuntien aikoina.

Liikumme vähän, mutta miksi

Liikuntagerontologian professori Sarianna Sipilä piiskasi puheenvuorossaan opetusministeriön liikuntatutkimuksen suunta-asiakirjaa. Tämä herätti kolmesataapäisen yleisön joukossa heti kärkeen pientä kuohuntaa, joka jatkui seuraaviin päiviin ja aina liikuntasosiologian professori Hannu Itkosen ja Valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Minna Paajasen päätösluentoihin saakka. Uusi suunta-asiakirja onkin juuri valmisteilla. Siitä on mahdollisuus tehdä huomattavasti parempi ja, erityisesti, vähemmän biotieteitä sortava, jos se entinenkään niitä sorsi.

Sarianna Sipilä liikuntatieteen tutkimuksen kimpussa.

Minna Paajanen esittelee valtion näkökulmia.

Sipilä kiteytti katsauksessaan, että liikuntatieteellinen tutkimus on määrältään muiden tieteiden joukossa kapeahko sektori, mutta laadultaan varsin korkea eri indekseillä vertailtuna. Yleistavoitteena tutkimuksessa voisi hiljalleen olla siirtyminen ”liikkumattomuuden” seurauksista ilmiön syihin. Kärjistetysti, tiedämme jo varsin hyvin, millaiset seuraukset liian runsaalla istumisella on (se tappaa...), mutta emme tiedä miksi ihminen ei motivoidu nousemaan ylös riittävän usein. Ihmisen sisäisen liikuntapalon puuttuessa myös yhteiskunnalta ovat liikuttava keppi ja houkuttava porkkana enemmän tai vähemmän kateissa.

Opetusministeriön ylijohtaja Esko Ranton sormi heristi tutkijoita parempaan viestintään. Tutkimushankkeet ovat hyvätasoisia, mutta ”hankkeiden viestintäsuunnitelmat ovat vaatimattomia”, jyrähti entinen Kustannus Oy Demarin toimitusjohtaja. Tieteelliset tulokset eivät tahdo saavuttaa ihmisiä riittävän laajasti. Toisessa yhteydessä yksi tilaisuudessa palkittu tutkija puolustautuikin, että määräaikaiselle projektitutkijalle ainoa ansioluetteloon merkittävä asia on kansainvälinen vertaisarvioitu julkaisu, eikä silloin ole aikaa tehdä juuri muuta viestintää. Että helppoa se on varmalta työpaikalta muutakin kuin vertaisarvioituja julkaisuja vääntää.

Oulu on autoilukaupunki, jossa pyöräillään paljon

Liikahdetaanpa sitten enemmän kongressin ydinsisältöihin keskittyneeseen puoleen. Ympäristö ja sen vaikutus ihmisten liikkumiseen oli keskiössä monissa tutkimushankkeissa. Esimerkiksi kaavoituksen, ja lopulta rakentamisen, vaikutukset ihmisten arkiliikunnan mahdollisuuksiin on yhteiskunnan ja yksilön kannalta äärimmäisen tärkeä seikka.

Kovin vaikeaa on iäkkään liikkua kotoaan rollaattorin avulla, jos on paljon kynnyksiä ja hankalia tienylityksiä lähikauppaan. Tämä on erittäin tärkeää, sillä jo vähäinen viikoittainen kävely ylläpitää iäkkään ihmisen kävelykykyä. Professori Taina Rantanen kiteytti tylysti tutkimuksiensa ydinviestin:

”laaja elinpiiri ei takaa hyvää elämänlaatua, mutta pieni elinpiiri takaa huonon.” 

On karua, mutta nykypolitiikalla totta, että esimerkiksi kotihoidon lisääminen ei lisää ihmisten elämänlaatua, sillä elinpiirit pienenevät toimintakykyyn nähden huonosti sopivissa kodeissa ja lähiympäristöissä.

Eikä pyöräilymääräkään merkittävästi lisäänny, jos kaavoituksessa ei huomioida sujuvaa liikkumista kyseisellä kulkimella. Lohdullista oli kuulla tutkija Mikko Kärmeniemen näkemys, että liikenneministeriössä asia on jo huomioitu, ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kehitys pyöräilyn hyväksi on ollut positiivinen.

Mielenkiintoinen työkalu kaavoituksen parantamiseen on niin sanottu pehmoGIS, jossa pyritään saamaan uudenlaista näkökulmaa ja tietoa esimerkiksi täydennysrakentamisen todellisista vaikutuksista ihmisten arkeen tutkimalla yksilöllisesti elinympäristön koettua laatua. Alueella asuvalle yksilölle elinympäristö tuntuu aika erilaiselta kuin kaavoittajalle.

Kokonaan toinen teema on ympäristönmuutoksen aiheuttamat haasteet sekä arkiliikunnalle että kilpaurheilulle. Tutkijatohtori Mikko Simulan luennolla perehdyttiin esimerkiksi vakaiden talviolosuhteiden harvinaistumiseen ja sen johdannaisena muuttuvaan liikuntakulttuuriin. Mitä sitten, jos lähinnä hiihtämisestä kiinnostunut kuntoilija menettää viimeisenkin hiihtomahdollisuutensa? Korvautuuko harrastaminen toisella liikuntamuodolla vai passivoituuko ihminen?

Football is medicine

Varttuneemman väestön liikuntakyky oli todellakin kantava teema läpi seminaarin. Yksi merkittävä projekti asian tiimoilta on ollut ehkä pian Suomeenkin laajeneva ”Football fitness” -hanke, jossa on tutkittu pallopelien, erityisesti jalkapallon, soveltuvuutta ikäihmisten liikkumiseen.

Tanskalaisprofessori Peter Krustrup esitteli, kuinka matalan kynnyksen liikuntamuoto on tuottanut erinomaisia tuloksia esimerkiksi luiden tiheyden parantumiseen ja lihasvoimatasojen kehittymiseen eläkeikäisillä. Oleellista kahdesti viikossa tapahtuvassa rennossa pelaamisessa on muokatut säännöt, pelikentän sopivan pieni koko, loukkaantumisten välttäminen ja tapahtumien säännöllisyys. Kansanterveydelle ja -taloudelle esimerkiksi eläkeikäisten luunmurtumien vähentymisellä on todella merkittävät vaikutukset.

Ei ole vaikea arvata, minkä lajin valmentajanakin Peter Krustrup toimii.

On tietysti tiedetty jo pitkään, kaiken tutkimustiedon kasaantuessa, että liikunta on lääke. Mutta ehkä vielä tärkeämpää on muistaa, että liikunta ei ole vain lääke, vaan se on myös monilta vammoilta ja sairauksilta ennaltaehkäisevä elämäntapa. Pienikin liikuntamäärä voi riittää elämänlaadun parantumiseen.

Kokonaisuudessaan Liikuntatieteen päivät olivat tutkijoille oma piristävä vitamiiniannoksensa. Liikuntatiede voi selvästi varsin hyvin, mutta kyllä Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellistä tiedekuntaa voisivat muut yliopistot haastaa yhä enemmän hankkeillaan. Se toisi mukavasti lisää virettä liikuntatieteeseenkin, sillä suuri osa liikuntakulttuurista on kilpailua.

Kalle Rantala

Saarnamiehiä, rock-tähtiä ja jäämoottoripyöräilijöitä – Helsingin Olympiastadionin värikäs tapahtumahistoria

Helsingin Olympiastadionin historia on kirjava kudelma urheilua, kulttuuria ja jopa uskontoa. Kun stadion suljettiin remontin vuoksi loppuvuodesta 2015, se oli ehtinyt isännöidä yli 2800 erilliseksi luettavaa tapahtumaa. Ikonisten urheiluhetkien, kuten kotiolympialaisten, yleisurheilun arvokisojen ja jalkapallon karsintaotteluiden, lisäksi joukkoon mahtuu paljon muutakin mieleenpainuvaa.

Stadion otti välittömästi valmistuttuaan Pallokentän paikan suomalaisen urheiluelämän keskuksena. 12. kesäkuuta 1938 reilut 16 000 katsojaa todisti, kun olympiavoittaja Matti Järvinen sinkosi Stadionin vihkiäiskilpailuissa keihäänsä lukemiin 73,39. Lokakuuhun 1939 mennessä Stadionilla oli ehditty nähdä kahdet Kalevan Kisat, kaksi pesäpallon Itä-Länsi-ottelua, seitsemän jalkapallomaaottelua ja kolme Taisto Mäen maailmanennätysjuoksua. Helsinkiläiselle jalkapallolle stadionin merkitystä kuvannee se, että reilussa vuodessa siellä oli pelattu 16 paikallispeliä – osapuolina SM-sarjan neljä helsinkiläisseuraa HJK, HIFK, HPS ja Helsingin Toverit.

Kaksinkertainen maailmanmestari ja olympiavoittaja Italia oli ensimmäisiä Olympiastadionille saapuneita jalkapallomaajoukkueita. 20.7.1939 pelattu maaottelu päättyi Italian niukkaan 3-2 -voittoon.

HPS ja HJK kohtaavat Olympiastadionin nurmella yhdessä monista Helsingin paikallispeleistä.

Sotavuosina Stadionin käyttö jatkui runsaana, siitäkin huolimatta, että torni oli varattu ilmapuolustuksen käyttöön, eikä taisteluiden aikana ohjelmaa juuri järjestetty. Suomen, Ruotsin ja Saksan välinen yleisurheilumaaottelu syyskuussa 1940 – kaikkien aikojen ensimmäisen vakioveikkauskupongin kohde numero 1 – oli ensimmäinen todellinen suurtapahtuma. Kaksipäiväisessä maaottelussa katsojia oli kumpanakin päivänä noin 50 000. Seuraavan vuoden uutuus oli talvisesonki, joka käynnistyi uudenvuodenpäivänä 1941 pelatulla SM-sarjan jääpallo-ottelulla HPS–Viipurin Ilves ja päättyi luistelumaaotteluun Suomi-Ruotsi. Vuoden 1941 päätti aseveljien välinen jalkapallomaaottelu Suomi-Saksa, joka pelattiin vain muutama päivä sen jälkeen kun suomalaisjoukot olivat vallanneet Petroskoin. Saksa voitti 6-0.

Suomi jäi yleisurheilun kolmoismaaottelussa syyskuussa 1940 pisteissä sekä Ruotsin että Saksan taakse.

Jäädytetty Olympiastadionin kenttä iltavalaistuksessa 20. tammikuuta 1941.

Helsingin olympialaisissa Stadion pääsi siihen käyttöön, johon sitä oli visioitu jo ennen Suomen itsenäistymistä. Olympialaisten avajaisissa 19. heinäkuuta 1952 rikkomattomaksi yleisöennätykseksi kirjattiin 70 435 katsojaa. Seuraavaksi suurimmat lukemat syntyivät yleisurheilun päätöspäivänä 27. heinäkuuta – 69 106 – eikä kauas jääty yleisurheilun muinakaan kilpailupäivänä. Yleisurheilu oli yleisölajina vielä selvästi jalkapallon edellä, joskin olympiafinaali Unkari-Jugoslavia houkutteli sentään lähes 60 000 katsojaa. Samana päivänä avajaisten kanssa pelatussa Suomen ja Itävallan kohtaamisessa katsomot olivat puolillaan, mikä merkitsi 33 000 katsojaa – sekin toki enemmän kuin yhdessäkään Suomessa pelatussa jalkapallo-ottelussa aiemmin.

Stadionin yleisöennätys tehtiin Helsingin olympialaisten avajaisten sateessa 19. heinäkuuta 1952.

Olympiastadionin ympärivuotinen tapahtumakäyttö jatkui 1960-luvun puoliväliin saakka. Kansallisten kilpailuiden ja maaotteluiden lisäksi stadikan jäällä nähtiin neljät pikaluistelun MM-kisat (1948, 1953, 1958, 1964) ja kolmet EM-kisat (1950, 1956, 1961) sekä yksi jääpallon MM-turnaus (1957). Eksoottisen lisänsä lopputalveen toivat useana vuonna moottoripyöräkilpailut jäädytetyllä radalla. 1960-luvun puolessa välissä talvikäyttö hiipui. Jääpallon katselu Olympiastadionin lumivalleilla ei houkutellut keskiluokkaistuvaa kaupunkilaisyleisöä yhtä paljon kuin nouseva laji jääkiekko, jota pystyi seuraamaan sisätiloissa vasta perustetussa Helsingin jäähallissa. 

Jääpallon MM-turnaus pelattiin stadikalla vuonna 1957. Suomi hävisi loppuottelussa Neuvostoliitolle 6-1.

Toivo Salonen luistelee pikaluistelun MM-kisoissa 1958. Kuva: Urheilumuseo/Helge Heinonen.

Yleisurheilu ja jalkapallo toivat kansainvälistä tunnelmaa Olympiastadionille myös olympialaisten jälkeen. Yleisurheilun kilpailukautta rytmittivät maaottelut, joissa Suomen joukkue kohtasi vakiovastustaja Ruotsin lisäksi säännöllisesti muitakin Euroopan maita. Keskikesän perinteeksi muodostui vuodesta 1959 alkaen Maailmankisat. Kaksipäiväinen, kahden vuoden välein järjestetty tapahtuma toi Suomeen huippunimiä ja keräsi mittavia yleisömääriä 1970- ja 1980-lukujen taitteeseen saakka. 

Kenian Kipchoge Keino ja Ranskan Michel Jazy 5000 km:n juoksun jälkeen Maailmankisoissa 1965.

Olli Mäen ja Davey Mooren nyrkkeilyn MM-ottelua elokuussa 1962 saapui katsomaan lähes 25 000 katsojaa.

Jalkapallossa seura- ja maajoukkueiden kilpailujärjestelmät hakivat muotoaan, joten kansainvälisissä otteluissa saattoivat kohdata hyvinkin erilaiset joukkueet. Esimerkiksi Suomen maajoukkueen ohjelmaan vuosina 1952–1953 sisältyivät ottelut brasilialaista Corinthiansia, kroatialaista Hajduk Splitiä ja Helsingin kaupunkijoukkuetta vastaan. 1950- ja 1960-lukujen taitteessa helsinkiläisistä seurajoukkueista koottu ja kesälomaa viettävillä Ranskan suomalaisammattilaisilla vahvistettu Allianssi kohtasi useita tasokkaita ulkomaalaisia seuroja Olympiastadionilla. Eniten katsojia keräsivät brasilialaisia Vasco da Gamaa, Fluminensea ja Flamengoa vastaan pelatut ottelut.

Monelle stadion-kävijälle läheisimmät muistot liittyvät niihin hetkiin, kun ikonisen urheiluareenan kenttään on päässyt painamaan oman jälkensä. SVUL:n suurkisat, TUL:n liittojuhlat ja eri ammattijärjestöjen massatapahtumat toivat kulkueita ja voimistelunäytöksiä stadionille useiden vuosikymmenten ajan. 1970-luvulta lähtien pääsyn Stadionille ovat taanneet erityisesti juoksutapahtumat. Ruotsinkielisten koulujen viestijuoksukilpailu Stafettkarnevalen on juostu pääasiassa Olympiastadionilla vuodesta 1964 lähtien. Pitkän matkan juoksukilpailuista pisimmät perinteet omaa Helsinki City Marathon, jonka maali sijoitettiin Stadionin sisälle ensimmäistä kertaa vuonna 1984.

TUL:n liittojuhlat 1959. Kuva: Urheilumuseo/Helge Heinonen.

Stafettkarnevalen 2011.

Oman juonteensa ovat tuoneet tilaisuudet, joissa urheilupyhättöä on pyhitetty myös sanan varsinaisessa merkityksessä. Tässä suhteessa peli avattiin huhtikuussa 1945 pidetyllä raamattuesitelmällä, jota saapui kuuntelemaan 7500 ihmistä. Sittemmin Stadionilla on esitelmöity uskonnollisista aiheista useaan otteeseen, yleensä laajalle kuulijakunnalle. Amerikkalainen evankelista Billy Graham puhui kesäkuussa 1954 30 000 suomalaiselle. Elokuussa 1987 sama mies palasi Suomeen Missio Helsinki-tapahtuman pääpuhujana ja varasi koko Stadionin – Urheilumuseo mukaan luettuna – käyttöönsä kuudeksi päiväksi. 180 000 ihmistä saapui saarnalle. Massatapahtuman onnistumisen varmisti 5200 vapaaehtoista työntekijää. Lähes samaan kokoluokkaan lukeutuvat Jehovan todistajien kansainväliset konventit vuosina 1965 ja 1973.

Billy Graham puhuu Olympiastadionilla elokuussa 1987.

2. syyskuuta 1970 suomalaisille tarjoiltiin aikaansa edellä ollut tilaisuus, kun toista Euroopan-kiertuettaan aloitellut The Rolling Stones esiintyi Olympiastadionilla. 5500 katsojaa saapui paikalle. Lukema oli juuri ja juuri suurempi kuin kaksi päivää aiemmin pelatussa SM-sarjan jalkapallo-ottelussa HIFK-MP ja kymmenen kertaa pienempi kuin kolme päivää myöhemmin alkaneessa yleisurheilun Ruotsi-ottelussa. Rollareiden palattua Stadionille 25 vuotta myöhemmin katsojamäärät olivat kääntyneet päälaelleen: 53 500 katsojaa kerännyt kesäkuun 1995 keikka oli vuoden ylivoimaisesti suurin yleisötapahtuma, kaukana Ruotsi-ottelun edellä, jalkapallosta puhumattakaan. Suurkonsertit ovat 1990-luvun puolesta välistä lähtien vastanneet Taka-Töölön suurimmista yleisömassoista. Ulkomaisista vieraista useamman käynnin ovat Rolling Stonesin lisäksi kirjauttaneet Bon Jovi, U2, AC/DC, Bruce Springsteen, Metallica ja Iron Maiden.

Olympiastadionin tapahtumaprofiili on 80 vuoden aikana muuttunut suomalaisen liikuntakulttuurin ja yhteiskunnan muutoksen mukana. Tapahtumakalenteria takavuosina täyttäneet kansallisen tason jalkapallo-ottelut, massavoimistelunäytökset sekä jääpallo-, pikaluistelu- ja yleisurheilutapahtumat ovat siirtyneet muille areenoille tai hiipuneet olemattomiin. Tilalle on tullut kuntoliikuntaa, yritystapahtumia ja tähtiartistien keikkoja. Kun Stadion avautuu remontin jälkeen, se pyrkii tarjoamaan nykyaikaisen areenan niin niille kuin toiminnan kivijaloille, yleisurheilun Ruotsi-ottelulle ja jalkapallomaaotteluille.

Olympiastadionin talvea värittivät vuosina 2011, 2012 ja 2014 Jokerien ja HIFK:n väliset Talviklassikot. HIFK voitti kuvan ensimmäisen klassikon lukemin 4-3 lähes 37 000 katsojan edessä. Kuva: Urheilumuseo/Jussi Eskola.

Pohjoiskaarre EM-karsintaottelussa Suomi-Valko-Venäjä kesäkuussa 2013. Kuva: Urheilumuseo/Juha Tamminen.

Jouni Lavikainen

Lähde: Helsingin olympiastadionin tapahtumatietokanta, digiaineistot, Urheilumuseo
Urheilumuseon valokuva-arkisto.

TV7:n kolmiosainen kokoustaltiointi Billy Grahamin vierailusta Olympiastadionilla 1987.

1930-luvun sotaisia liikuntaleikkejä

Sukellusvenesota. Osallistujia kolmesta neljään ryhmään. Leikkialue vähintään 500 x 500 metrin suuruinen, peitteinen ja vaihteleva alue. Leikissä on puolustajia ja hyökkääjiä. Hyökkääjien tehtävänä on päästä pujahtamaan puolustajien valvontalinjan yli ja hiipiä alueen keskellä olevaan lippulinnaan.

Tai miten olisi Muukalaislegionalaiset. Leikki alkaa legionalaisten hiipimisellä satamakaupunkia kohti. He koettavat huomaamatta ylittää valvontalinjat. Heitä vastassa on ”rahanahneita arabialaisia”. Muukalaislegionalaiset erottaa käsivarsinauhoistaan.

Itse alkaisin kyllä leikkiä ehdottomasti Dynamiittimiehiä. Siinäkin leikkijät toimivat kahtena vastapuolena. Jokaiselle pojalle on varattu toisesta päästä teroitettu kapula ”pommiksi”, johon jokainen kirjoittaa nimensä. Molemmilla ryhmillä on linnat. Tehtävänä on räjäyttää ilmaan vastapuolen linna sijoittamalla mahdollisimman monta pommia sen alle. Samalla omaa linnaa puolustetaan kapulapainissa, jossa tavoitteena on ottaa vastapuolelta kapula pois. Mutta ensin vakoillaan vihollisen linnan sijaintipaikka.

Muita 1930-luvun sotaisia liikuntaleikkejä olivat Taistelu Käkisalmen linnasta, Viestinkuljettaja, Taistelu lennätinlinjasta, Salaiset numerot, Sissileikkejä Transvaalilaisella timanttikentällä, Piiripolttopallo ja Suojeluskuntapoikain suunnistamiskoulutus.

Näiden sotaleikkien tarkemmat ohjeet saat meiltä, Urheilumuseon arkistosta, ja vielä tarkemmin: Väinö Lahtisen henkilöarkistosta. Lahtinen toimi vuodesta 1934 alkaen Helsingin Normaalilyseon voimistelunopettajana. Hän koulutti nuoria poikia hieman vakavampiin tehtäviin edellä mainittujen sotaisten liikuntaleikkien avulla.

Väinö Lahtinen ohjasi 1930-luvulla sotaisia liikuntaleikkejä. Yksi niistä oli Dynamiittimiehet.

Sotaleikkien ohjaajan toimen lisäksi Lahtinen kunnostautui 1900-luvulla miesvoimistelun ohjelmien tekijänä sekä telinevoimistelun erotuomarina ja joukkueen johtajana olympiakisoissa vuodesta 1948 lähtien. Lahtinen vaikutti useissa voimisteluseuroissa Viipurissa, Sortavalassa, Kuopiossa ja Helsingissä. Hän oli syntynyt Jyväskylässä 1897. Hänestä tuli 1900-luvun yksi merkittävimmistä suomalaisista miesvoimistelujohtajista.

Väinö Lahtinen liittyi Helsingin Voimistelijoihin syksyllä 1920. Hän oli aloittanut vuotta aiemmin opinnot Helsingin yliopiston voimistelulaitoksella. Lahtisesta kehittyi yksi 1900-luvun merkittävimmistä suomalaisista miesvoimistelujohtajista. Hän toimi olympiakisoissa Suomen voimistelujoukkueiden johtajana ja välillä myös arvostelutuomarina telinevoimistelussa.

Lahtisen tyttärentyttäret luovuttivat isoisänsä asiakirjat ja valokuvat Urheilumuseolle viime syksynä. Nyt arkisto on asiakkaiden käytössä järjestettynä ja luetteloituna.

Väinö Lahtinen toimi 1920-luvulla Viipurin Reippaan voimistelujohtajana. Kuva: Urheilumuseon valokuva-arkisto/Lahtinen.

Ossi Viita