Onko merenneitoa näkynyt?

Kysymys esitettiin eräänä päivänä minulle puhelimessa. Olimme juuri saaneet museon muuton tehtyä ja siirrettyä kokoelmat väliaikaiseen varastoon. Vahva mielikuva varaston hyllyllä sijaitsevasta merenneitopatsaasta oli olemassa, mutta oliko kyseessä juuri Helsingin Uimareiden kiertopalkinto vai jokin muu patsas? Asia selvisi yllättävän helposti, ei tarvinnut edes lähteä varastoon penkomaan. Pari klikkausta ja asia oli selvä: Helsingin Uimareiden kiertopalkintopatsas oli löytynyt.

Merenneitopatsas haluttiin esille Helsingin Uimareiden 100-vuotisjuhlallisuuksiin, ja tämähän sopi meille hyvin. Omat näyttelytilamme ovat remontin alla, joten mikä sen parempaa, että ainakin osa kokoelmista pääsee näytille pois varaston pimeydestä. Patsas noudettiin juhlallisuuksiin, ja myöhemmin se sijoitettiin kunniapaikalle Pirkkolan Uimahallin vitriineihin, joissa on muutakin Helsingin Uimareiden satavuotiseen historiaan liittyviä esineitä.

Patsaan on aikoinaan lahjoittanut Suomen Uimaliitolle taiteilija itse, eli Bertel Bertel-Nordström (1884–1967). Alun perin Suomesta lähtöisin oleva taiteilija muutti Ruotsiin 1914 opiskeltuaan ensin Helsingissä Taideteollisuuskoulussa. Taideopinnot jatkuivat Tukholmassa ja myöhemmin myös Kööpenhaminassa ja Pariisissa. Bertel-Nordström työskenteli graafikkona ja piirtäjänä. Hän on tunnettu erityisesti ekspressionistisista maisemamaalauksista sekä romanttissävyisistä sirkusaiheista. Hänen töitään on esillä muun muassa Moderna museetissa Tukholmassa ja Göteborgin taidemuseossa.

 

Taiteilija lahjoitti pronssista valetun 59 cm korkean patsaan vuonna 1940 kiertopalkinnoksi kaikkien Helsingin uimaseurojen väliseen puolivuosittain toistuvaan suureen viestitapahtumaan. Lahjoittajan toivomuksesta sääntöihin kirjattiin, että patsaan saa lopullisesti omakseen se seura, joka voittaa sen kymmenen kertaa. Ensimmäisen Merenneitoviestin voitti HU vuonna 1941. Sota keskeytti kilpailemisen muutamaksi vuodeksi, ja seuraavan kerran siitä kilpailtiin 1945. Tuolloinkin voittajaksi selviytyi HU kuten myös seuraavat kahdeksan kertaa, joten vuonna 1953 patsas jäi lopullisesti Helsingin Uimareiden haltuun. Urheilumuseolle säilytettäväksi patsas annettiin 1964.

Näyttävä Merenneito sekä muuta Helsingin Uimareihin liittyvää esineistöä on nähtävissä Pirkkolan uimahallissa. Uimareiden historiasta kertoo myös uuni tuore teos, Suurseuraksi syntynyt – Helsingin Uimarit 1916–2016,  jonka on kirjoittanut Sulevi Pellinen. Kirjassa käydään perusteellisesti läpi ansiokkaan uintiseuran koko historia.

Riitta Forsman

Olympialaiset nousevan auringon maassa

Lauantaina 7.9.2013 valitsi Kansainvälinen olympiakomitea vuoden 2020 olympiakisojen isäntäkaupungiksi Tokion. Japanin pääkaupungista tulee näin ollen ensimmäinen Aasian kaupunki, joka saa kunnian järjestää kesäolympialaiset toistamiseen. Seitsemän vuoden päässä häämöttäviä olympialaisia odotellessa kannattaa käyttää hetki niiden edellisten Tokion kisojen muisteluun.

Tokiossa piti järjestää kesäolympialaiset ensimmäisen kerran jo vuonna 1940. Japanin keskittyessä 1930-luvun lopulla lähinnä sotimiseen siirrettiin kisat Helsingille. Lopulta vuoden 1940 olympialaisia ei toisen maailmansodan takia järjestetty lainkaan. Tokion aika koitti 24 vuotta myöhemmin. Kesäolympialaiset järjestettiin nousevan auringon maassa 10.10.–24.10.1964. Suomi saavutti kisoissa kolme kultaa sekä kaksi pronssia.

Kisoista on siis aikaa, mutta muutama mielenkiintoinen yhtymäkohta vuoteen 2013 löytyy. Koripallon miesten A-maajoukkue esitti tänä syksynä hienoja otteita Slovenian EM-kisoissa ja "Susijengiksi" ristitty joukkue on synnyttänyt pienoisen koripallobuumin Suomeen. Koripallo oli kova sana myös vuonna 1964. Suomen koripallomiehet nimittäin selvittävät tiensä upeasti Geneven karsintaturnauksesta aina olympiaparketeille asti. "Koripalloilijat suosiossa" otsikoi Suomen Urheilulehti olympialaisten alla tekemänsä artikkelin, jossa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä Tokioon lähtevistä urheilijoista. Itse kisoissa Kalevi Tuomisen ja Robert Petersenin luotsaama joukkue joutui alkulohkossa taipumaan koripallon mahtimaille USA:lle, Brasilialle, Jugoslavialle sekä Uruguaylle. Australiasta, Perusta sekä Koreasta Suomi otti voiton. Alemman loppusarjan jälkeen Suomi kohtasi sijoitusottelussa Meksikon. Tuon ottelun Suomi voitti pisteellä ja tuloksena oli 11. sija. Vuoden 1964 koripallojoukkue on edelleen ainoa suomalainen palloilujoukkue, joka on karsintojen kautta selvinnyt mukaan olympialaisiin.

Suomen vuoden 1964 koripallojoukkue

Tokion tulevan isännyyden ratkaisseessa Buenos Airesin kokouksessa oli mukana Kansainvälisen olympiakomitean jäsen Peter Tallberg. Vuoden 1964 kisoissa Tallberg oli mukana urheilijana. Hän purjehti Henrik-veljensä kanssa Star-luokassa sijalle neljä. Tämä oli purjehtija Peter Tallbergin viidet kisat sisältäneen olympiauran paras sijoitus, eikä kultamitalikaan jäänyt kuin pisteen päähän.

Jotain kumman tuttua on myös siinä, että yleisurheilumenestys lepäsi miesten keihäänheiton varassa. Keihäskarjut kantoivatkin vastuunsa komeasti. Pauli Nevala kiskaisi kuuluisalla kaamealla heitollaan 82,66 metriä ja voitti kultaa. "Äänekosken pikkujättiläinen" Jorma Kinnunen säesti kuudennella sijallaan. Keihäsmiesten lisäksi ainoa kahdeksan parhaan joukkoon yltänyt yleisurheilija oli seiväshyppääjä Pentti Nikula. 

Keihäänheittäjä Pauli Nevala

Mistä muualta kuin keihäästä niitä mitaleita Suomelle sitten siunaantui? Lajiryhmistä menestyksekkäin oli ammunta. Sekä Pentti Linnosvuo että Väinö Markkanen tähtäsivät kultamitaliin Asakan ampumaradalla. Suomalaiset ovat Tokion jälkeenkin olleet tarkkoina Aasiassa. Pekingin olympialaisissa vuonna 2008 ammunta nousi kulta- ja pronssimitalin ansiosta Suomen parhaaksi lajiryhmäksi. Suomen nyrkkeilyjoukkueen vahvimmaksi lenkiksi nostettiin vuoden 1964 kisojen ennakkospekulaatioissa Pertti Purhonen. "Purtsi" oli kaiken luottamuksen arvoinen ja iski Korakuen jäähallissa pronssille sarjassa 67 kiloa. Pronssimitalin saavutti myös voimistelija Hannu Rantakari, joka nappasi mitalinsa hypyn loppukilpailusta.

Pertti Purhonen Tokiossa 1964

Naisurheilijoista Suomen parhaaksi perhosteli Eila Pyrhönen, joka sijoittui 100 metrin perhosuinnissa neljänneksi. Pyrhösen jälkeen naisuimareista ainoastaan Hanna-Maria Seppälä on yltänyt yhtä kovaan suoritukseen olympia-altaassa. Ennen kisojen alkua miesten 4 x 200 metrin vapaauintiviestiin asetettiin jopa pienoisia mitaliodotuksia. Joukkue Ilkka Suvanto, Hannu Vaahtoranta, Tuomo Hämäläinen ja Matti Kasvio sai kuitenkin tyytyä kymmenenteen sijaan. Kasvion sukuun napsahti olympiamitali 28 vuotta myöhemmin kun Matin poika Antti kauhoi pronssia Barcelonan kisoista.  

Kisojen suomalaiskonnan viitan sai kantaakseen Jämsän äijä Kyösti Lehtonen. Melbournen kisoissa 1956 kultaa paininut "Köpi" Lehtonen oli Tokiossakin kolmen ottelun jälkeen hyvissä asemissa. Ennen neljättä kierrosta Lehtonen kuitenkin suljettiin kilpailuista vaa'an näytettyä ylipainoa peräti kaksi ja puoli kiloa. Tätä eivät suomalaiset sulattaneet. Entisen kultasankarin epäiltiin syöpötelleen ja ennen kaikkea juopotelleen itsensä ylipainoiseksi. Tarinat "Köpin" rilluttelureissuista paisuivat kansan suussa suorastaan suhteettoman värikkäiksi, eikä lehdistöltä armoa herunut. Suomen Urheilulehdessä kirjoitettiin 21.10.1964: "Mitkään selitykset eivät auta. Ei miehen paino nouse kilokaupalla ellei syö ja juo. Kaiketi luonto petti." Lehtonen sai Suomeen palattuaan tottua siihen, että moni entinen selkääntaputtelija suhtautui häneen kuin maanpetturiin. Lehtosen asemaa ei helpottanut se, että perinteinen menestyslaji paini oli Tokiossa, ja ylipäätänsä 1960-luvulla, pienoisessa aallonpohjassa.

Tässä kirjoituksessa on muisteltu vuoden 1964 kisoja muutaman sinivalkoisen tuokion kautta. Toki Tokion olympialaisia voi lähestyä lukuisista eri näkökulmista. Esimerkiksi Lauri Ylä-Jussila on pro gradu -työssään ”Tuhkasta nousee uusi elämä.” Japanilaisen nationalismin ilmenemismuodot ja kanavointikeinot Tokion olympiakisoissa 1964 tutkinut Tokion kisojen hakuprosessia ja itse olympialaisia osana kansallisen identiteetin muokkausprojektia. Tutkimuksesta selviää muun muassa, että olympialaiset valjastettiin japanilaisuuden uudelleenmäärittelyyn. Toinen maailmansota pyrittiin häivyttämään kisayleisön mielestä korostamalla Japanin historiaa ennen imperialismia sekä sodan jälkeistä, modernia talousihmettä. Esimerkiksi olympiarakennukset edustivat tyyliltään perinteistä japanilaista arkkitehtuuria ollen samalla moderneja ja massiivisia.

Selviytyykö susijengi vuoden 2020 olympialaisiin? Nojautuuko Suomen yleisurheilussa taasen keihäsmiehiin? Joutuuko Tokiossa jälleen joku jämsäläinen konnan rooliin? Aika näyttää toistaako historia itseään sekä myös sen, millaisia mielikuvia japanilaiset isännät ja emännät tahtovat kisaturisteille tarjoilla. Ennen Tokion kisoja järjestetään kuitenkin lukuisia uljaita urheilutapahtumia, muun muassa Rio de Janeiron kesäolympialaiset.

Henri Palmroth

Suomen Urheiluarkiston kesäharjoittelija
historian opiskelija, HuK