Olympiastadionin rakennusvaiheet: Uudistushanke 2010-luvulla ja Urheilumuseon näkökulma

Helsingin Olympiastadionin perusparannuksen sanotaan olevan haastavin vastaavan kokoluokan hanke, joka Suomessa tullaan toteuttamaan seuraavaan 50‒100 vuoteen. Kustannuksiltaankin merkittävän perusparannus- ja uudistushankkeen rahoittavat Helsingin kaupunki ja Suomen valtio, kumpikin saman suuruisella osuudella. Työ on nyt jatkunut noin vuoden ajan, pääasiassa kallioiden louhinnalla.

Urheilumuseon väistötiloissa Helsingin Kalasatamassa on seurattu hankkeen etenemistä suurella mielenkiinnolla. Ennättihän museo toimia stadionin siipirakennuksessa yli 70 vuotta ennen kuin se muutti joulukuussa 2015 väistötiloihin uudistushankkeen tieltä.

Urheilumuseon toimistosiipi kuilun partaalla joulukuussa 2016. Kuva: Urheilumuseo.

Urheilumuseon toimistosiipi kuilun partaalla huhtikuun alussa 2017. Kuva: Urheilumuseo.

Stadion-säätiö teetti kiinteistöstä Helsingin Olympiastadionin peruskorjauksen pohjaksi perusteellisen kuntotutkimuksen vuosina 2009‒2010. Tutkimus osoitti, että Olympiastadionin pikainen ja täydellinen perusparannus on välttämätön.

Tavoitteeksi ei kuitenkaan otettu pelkkää peruskorjausta, vaan laajempi uudistushanke, jonka myötä Olympiastadion muuttuisi nykyvaatimuksia vastaavaksi monitoimistadioniksi. Olennaiseksi osaksi hanketta tulivat kaikkien katsomoiden kattaminen ja todella mittavat tilojen laajennukset.

Jatkosuunnittelun pohjaksi laadittiin tarveselvitys, joka valmistui tammikuussa 2012. Tarveselvityksen loppusumma oli 197 miljoonaa euroa. Olympiastadionille suunnitellut tilat olisivat olleet yhteensä reilut 36 000 bruttoneliötä, joista uusia neliöitä oli noin 16 000. Urheilumuseon osuus uusista tiloista oli yli 900 neliötä. Huomattavaa on, että Urheilumuseon uudistaminen toteutettaisiin nyt ensimmäistä kertaa Stadion-säätiön vetämänä. Museon kaikissa aikaisemmissa laajennus- ja uudistushankkeissa vetovastuu on ollut Urheilumuseosäätiöllä.

Varsinainen suunnittelutyö käynnistyi kevättalvella 2013. Uudistushankkeen pää- ja arkkitehtisuunnittelun toteuttajiksi valittiin arkkitehtitoimistot K2S ja NRT vahvistettuna kansainvälisillä asiantuntijoilla. Olympiastadion on suojeltu vuonna 2006 rakennussuojelulailla ja rajoituksia asettivat lisäksi kaupunkikuvalliset lupaehdot. Siksi uudisrakentaminen oli sijoitettava pääosin maan alle. Asemakaavan muutoksessa maanpäällistä rakennusalaa osoitettiin ainoastaan kahteen kohteeseen: Urheilumuseon laajennukselle ja pohjoista aukiota reunustavalle katokselle.

Uudistushanke sai lopullisen sisältönsä Luonnos 2 -vaiheen suunnitelmien pohjalta laaditussa hankesuunnitelmassa, joka valmistui marraskuussa 2014. Samalla kokonaiskustannukset täsmentyivät ja hankkeen loppusumma oli 209 miljoonaa euroa. Uusia tiloja stadionille rakennettaisiin yhteensä 19 000 bruttoneliötä.

Hankesuunnitelma oli Stadion-säätiön mukaan ”yhteisesti valmisteltu ja hyväksytty toteuttamaan parhaalla mahdollisella tavalla suuren yleisön, tapahtumajärjestäjien, suurtapahtumien, kaupunkilaisten ja vierailijoiden tarpeita.” Myös vuokralaiset tulevat olemaan merkittävä stadionin käyttäjäryhmä. Urheilumuseon sekä urheilu- ja monitoimitilojen lisäksi vuokralaisia tavoitellaan myös pohjois- ja eteläkaarteen toimistotiloihin, joihin tulee yhteensä reilut 250 työpistettä. Eteläkaarteeseen toimistot saneerataan aikaisemminkin toimistokäytössä olleisiin tiloihin. Retkeilymaja sai väistyä pohjoiskaarteesta toimistojen tieltä.

Maan alle louhitaan muun muassa palloiluhalli koripalloa, salibandya ja lentopalloa varten, kuntosali sekä huoltotunneli, johon tulee myös täysimittainen sisäjuoksurata. Mittavan uudisrakentamisen myötä Stadion-säätiön tavoitteena on löytää stadionin käyttäjiksi uusia toimijoita ja saada sitä kautta kävijämäärät kasvuun. Säätiö etsii uusia avauksia liikunnan, urheilun, taiteen ja viihteen suunnalta, sekä miettii samalla omaa toimintaansa ja sen laajentamista.

Havainnekuva uudistetusta Olympiastadionista. Kuva: Työyhteenliittymä K2S ja NRT.

 

Havainnekuva pohjoista aukiota reunustavasta katoksesta sekä siipirakennuksesta, jossa Urheilumuseo sijaitsi vuoteen 2015. Kuva: Työyhteenliittymä K2S ja NRT.

Urheilumuseon kannalta hankesuunnitelma oli pettymys. Museon tiloja ei laajennettaisi. Hankesuunnitelman kohdassa Tilat nykyisin todettiin: ”Urheilumuseon tilat eivät enää vastaa toivottua toimintaa.”  Seuraavassa kohdassa Tilat hankkeen toteutumisen jälkeen, paljastuu, että eivät tule vastaamaan jatkossakaan: ”Urheilumuseon tilat peruskorjataan. Suurin toimenpide on talotekniikan uudistaminen.” Museon tiloissa tehdään joitakin muutoksia. Näyttelytilaa laajennetaan siirtämällä kirjasto ja tutkijapalvelut pohjakerrokseen tilaan, jossa oli aiemmin arkistomakasiini. Urheilumuseo on saamassa siivun myös stadionin uusista neliöistä: sille on varattu pohjoiskaarteen maanalaisista tiloista yksi varasto, johon saa parviratkaisulla tilaa yhteensä noin 300 neliötä.

Vajaa vuosi hankesuunnitelman valmistumisen jälkeen, 25.10.2015, Urheilumuseo sulki ovensa yleisöltä ja muutti Olympiastadionilta väistötiloihin. Muuttoa oli valmisteltu reilut puoli vuotta. Marras-joulukuun aikana siirrettiin eri paikoissa sijaitseviin väliaikaisiin varastotiloihin lähes 1,5 hyllykilometriä asiakirjoja ja valokuvia, noin 900 hyllymetriä kirjoja ja lehtiä sekä 34 000 museoesinettä. Näyttelyt purettiin ja toimistot muutettiin Kalasatamaan. Näyttelytiloja museolla ei ole lainkaan väistötila-aikana. Muuton valmisteluun ja toteutukseen meni noin kolme henkilötyövuotta. Luku ei sisällä muuttofirman tekemiä työtunteja.

Olympiastadionin maankaivuu-, louhinta- ja purkutyöt aloitettiin maaliskuussa 2016. Ne olivat jo pitkällä, kun rakennuttaja kilpailutti kokonaisuuden kannalta merkittävimmän osa-alueen, rakennusteknisen projektinjohtourakan. Saadut tarjoukset eivät vastanneet odotuksia. Aikataulu tarjousten käsittelyn osalta meni uusiksi: marraskuun loppu 2016 vaihtui seuraavan vuoden tammikuuhun. Kustannusten nousu oli 52 miljoonaa euroa eli hankkeen kokonaiskustannukset kohosivat 261 miljoonaan euroon. Valtion ja Helsingin kaupungin rahoituspäätökset puuttuville miljoonille varmistuivat vuoden vaihteen molemmin puolin. 

Näkymä Olympiastadionin kenttäalueelle ja katsomoihin tammikuussa 2017. Kuva: Jussi Eskola.

Tältä näytti Urheilumuseon pääsisäänkäynnin edusta tammikuussa 2017. Kuva: Urheilumuseo.

Urheilumuseon toimistokäytävä tammikuussa 2017. Museon entiset tilat ovat nykyisin työmaatoimistokäytössä. Kuva: Urheilumuseo.

Kustannusten nousuun on selitetty olevan kaksi pääsyytä, rakentamisen noususuhdanne sekä katsomoiden kattamisen ja näköesteettömien paikkojen kalleus. Hankkeen projektinjohtourakoitsija, Skanska, julkistettiin helmikuussa 2017, ja työmaatoiminnot käynnistyivät huhtikuun alussa.

Olympiastadionin uudistushankkeen on määrä valmistua pääosin syksyllä 2019. Stadion-säätiö pyrkii nopeuttamaan Urheilumuseon tilojen peruskorjausaikataulua niin, että museo voitaisiin avata yleisölle loppuvuodesta 2019.

 

Tornipiha oli huhtikuun alussa 2017 louhittu 14 metrin syvyyteen. Maan alle tulee muun muassa palloiluhalli ja kuntosali. Kuva: Urheilumuseo.

Pohjoiskaarteen purettuja ja tuettuja rakenteita huhtikuun alussa 2017. Kuva: Urheilumuseo.

 

Työmaakierroksella katsomorakenteiden alla huhtikuun alussa 2017. Kuva: Urheilumuseo.

Kaisa Laitinen

Lähteet:

Olympiastadionin tarveselvitys. Stadion-säätiö 20.1.2012.

Olympiastadion, perusparannus 2012-2018. Hankesuunnitelma. Stadion-säätiö ja HKR-Rakennuttaja 3.11.2014.

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, asemakaavaosasto. Olympiastadion, kortteli 14514.  Asemakaavamuutoksen selostus 2014:12310.

Stadion-säätiön tiedotteet:  www.stadion.fi

Helsingin Sanomat 1.3.2016

MTV 29.8.2016

Rakennuslehti 22.11.2016

Ilta-Sanomat 27.1.2017

Rakennuslehti 7.2.2017

Suomen Kuvalehti 10.3.2017

Olympiastadionin rakennusvaiheet: Haaveita urheilulinnasta

”…Eläintarhan ponnistuspaikat hyppypaikoilla ovat kehnot; sinne ei pääse raitiotiellä vaan on käveltävä kolme kilometriä ja siellä on otettava pölykylpyjä á la Sahara; jalkapalloa ei pelata ruohokentällä; ratapyöräilyä ei voi ollenkaan harjoittaa; kenttää ei ympäröi aita, vaan on seurojen pingotettava kallis kangas kentän ympäri”, sanailtiin Suomen Urheilulehdessä 24.7.1913.

Hannes Kolehmaisen johdolla saavutetut voitot Tukholman olympiakisoista 1912 olivat kirkkaana urheilusta kiinnostuneiden kansalaisten mielissä. Menestyksen ja, lievästi sanottuna, kansallismielisten aatteiden johdosta haaveilu omien olympiakisojen järjestämisestä kyti useiden urheiluaktiivien ajatuksissa. Tätä varten tarvittaisiin oma urheilulinna, suurkilpailujen arvoinen stadion, jolla Suomen urheilukunniaa voitaisiin edistää ja sementoida Suomi maailmankartalle omana kansakuntana.

Lauri Pihkala johtaa viestijuoksukilpailua
Eläintarhan kentällä 1910-luvun alussa.

Helsingin kaupunginarkkitehti Bertel Jung ja ripeäotteinen Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton urheiluohjaaja Lauri Pihkala laativat vuonna 1916 aloitteen stadionin rakentamisesta Kaisaniemeen, kasvavan Helsingin kaupungin ytimeen. Kaisaniemessä oli paljon tyhjää tilaa, se oli rautatieaseman vieressä ja alue oli valmiiksi urheilukäytössä. Sinnehän se stadion kuului! Epäviralliseksi jäänyt suunnitelma jakoi kuitenkin mielipiteitä, eikä se päässyt lopulta edes päätöksentekoelimien käsittelyyn. Kipinä keskustelulle oli kuitenkin syttynyt.

Etenkin ylioppilaat olivat aktiivisia
Kaisaniemen käyttäjiä 1900-luvun alussa.

Kaisaniemen jälkeen stadionin vahvimmaksi sijoituspaikaksi kohosi pöytäpuheissa Kamppi. Vuonna 1918 Helsingin Seurahuoneella perustettiin innostuneiden miesten kesken toimikunta valmistelemaan jälleen stadionaloitetta. Itsenäistymisen jälkimainingeissa teot jäivät jälleen puheiden tasolle. Toimikunta ei kokoontunut kertaakaan ja stadion-asia jäi roikkumaan ilmaan.

Valtaisa menestys vuoden 1920 olympiakisoissa herätti stadioninnostuksen entistä voimakkaammaksi. Syksyllä perustettiin Oy Stadion Ab, jonka tehtävä oli vakaannuttaa Suomen menestys ja mahdollistaa olympiakisojen järjestäminen ”vastaisuudessa” Helsingissä. Oy:n kantavaksi voimaksi nousi Erik von Frenckell, yksi Helsingin vaikutusvaltaisimmista miehistä. Osakemerkintä kuitenkin epäonnistui ja hanke osakeyhtiöineen kuopattiin jo vuonna 1921.

Suomen menestyksekäs olympiajoukkue marssi Pallokentällä
vuoden 1920 kisoista palattuaan.

Frenckell ei lannistunut vaan alkoi viritellä omistamansa Pallokenttä Oy:n puolella stadionhanketta. Töölön Pallokentän eteläpäähän sijoitettava stadion olisi vahvistanut Pallokenttien seutua Helsingin tärkeimpänä liikuntakeskittymänä. Olihan alueella kenttien lisäksi jo hyppyrimäki ja ulkovoimisteluvälineitä. Talvisin Bolliksen alueella hiihdettiin, luisteltiin ja pelattiin jääpalloa, kesäisin esimerkiksi jalkapalloa, pesäpalloa ja tennistä, mutta myös järjestettiin suuria voimistelunäytöksiä. Stadionista ja sen alueesta laaditut piirustukset sekä pienoismalli olivat nähtävillä Stockmannin tavaratalossa kesällä 1926. Käytännössä 1-kentän paikalle sijoitettu stadionluonnos herätti innostusta, mutta ei lopulta konkreettista toimintaa.

Samoihin aikoihin Alvar Aalto ja Itsenäisyyden Liitto ideoivat tahoillaan itsenäisyyden muistomerkkiä, joka yhdistyisi stadion-ajatukseen. Suomi tarvitsi symbolisia rakennuksia. Sijaintipaikaksi ehdotettiin mahtipontisesti Tähtitorninmäkeä, joka järkisyistä unohtui nopeasti – eihän alueelle mahtuisi stadionia, saati sen vaatimia parkkipaikkoja, vaikka autokanta olikin vielä pieni.

Erik von Frenckell (oik.) toivottaa Kansainvälisen
jalkapalloliiton FIFA:n puheenjohtajan Jules Rimetin
tervetulleeksi FIFA:n kongressiin Helsinkiin vuonna 1927.

Vuodesta 1926 tuli kuitenkin merkkipaalu hankkeen konkretisoitumisesta. Urheilujärjestöjen lukuisat kokoukset johtivat Stadion-säätiön perustamiseen ja oikeasti yhtenäiseen kantaan stadionin tarpeellisuudesta. Tasavallan presidentti vahvisti Erik von Frenckellin johtaman säätiön olemassaolon helmikuussa 1928. Säätiön hallinnossa syntyi nopeasti yksimielisyys siitä, että stadion-hankkeen tuli olla kaikelle kansalle suunnattu. Tavoitteeksi tuli perustaa mittava liikunta- ja virkistyspuisto, jonka keskeiselle paikalle tulisi itse stadion. Taktisesti viisaasti von Frenckell lahjoitti omistamansa Oy Pallokentän osakkeet kaupungille marraskuussa 1928, jolloin kaupungista tuli Töölön liikuntamahdollisuuksien pääomistaja ja kehittäjä. Käytännössä ajatus oli se, että stadion tulisi juuri Töölön liikuntakeskittymän äärelle, von Frenckellin suosikkialueelle. Töölössä asui voimakkaan rakentamisen seurauksena jo lähes 40 000 ihmistä vuonna 1930.

Käytännössä suunnitelman puistokokonaisuudesta sen vaatimine liikuntapaikkoineen laati Lauri Pihkala. Pihkalan kynäilemä esitys hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa syyskuussa 1929. Liikuntapuistolle ja erityisesti stadionille päätettiin myöntää varaus jo vuonna 1914 keskuspuistoksi perustetulta alueelta, sillä ehdolla, että alueen käytöstä järjestettiin kaupungin vetämä suunnittelukilpailu vuonna 1930.

Helsingin kaupungin kartta vuodelta 1925. Karttaan merkitty paikat, joihin stadionia suunniteltiin 1910-20-luvuilla.

Kilpailuun ryhtyi ilahduttavasti 28 osallistujaa. Merkittävin painotus suunnittelussa oli stadionin sijoittamiseen liittyvät näkökulmat. Kaupunki oli määritellyt lähinnä, että stadionin tulee sijaita Urheilukadun, Nordenskiöldinkadun, tulevan rautatiealueen ja Helsinginkadun jatkon välisellä alueella. (katso kartta yllä) Parhaiksi arvioiduissa töissä stadionin sijainniksi tuli Töölön Tivolinmäki, jonka laidalla, Pallokentän yläpuolella sijaitsi tanssipaviljonki. Suomen Arkkitehtiliitto ehdotti vielä kilpailun jälkeen, että stadion sopisi paremmin Ruskeasuon Reijolan alueelle, mutta Stadion-säätiö ja kaupungin urheilulautakunta pitivät kiinni Tivolinmäestä. Kun kaupungin kiinteistölautakuntakin kannatti Tivolinmäkeä, oli stadionin sijainti saanut viimeisen leimansa vuonna 1932.

Liikuntapuiston suunnittelukilpailun voittotyö, O. J. Enroth.
Teoksessa Helsingin Olympiastadion (Helge Nygren 1978).

O. J. Enrothin voittotyön pienoismalli.

Millainen urheilulinna rakennetaan?

Kun sijaintiasia oli vatvottu maaliin, päästiin hahmottelemaan itse stadionia. Käytännön toteutukseksi järjestettiin jälleen kilpailu. Vuonna 1932 pidettyyn vaativaan stadionin suunnittelukilpailuun lähetettiin vajaat 30 työtä. Kilpailu oli historiallinen, sillä se oli siihen asti vaikein suunnittelukilpailu, mitä Suomessa oli järjestetty.

Kilpailutyöt luokiteltiin kolmeen eri luokkaan, ja kahteen parhaaseen sijoittuneiden kesken päätettiin järjestää jatkokilpailu kesällä 1933. Kilpailun toisen vaiheen olennaisin lisävaatimus oli se, että suunnittelijoita vaadittiin suunnittelemaan stadionille torni. Torneja ei ensimmäisessä vaiheessa oltu juuri nähty, mutta idea tornista kiehtoi kilpailun järjestäjiä. Voittoon nousi lopulta Yrjö Lindegrénin ja Toivo Jäntin työ ja heidän toinen kilpailutyönsä sijoittui kolmanneksi. Lindegrén ja Jäntti oli siten helppo valita lopullista stadionia suunnittelemaan.

Suunnitelukilpailun toisen osan voittajatyö: Toivo Jäntti, Yrjö Lindegrén (ja avustaja Vera Rosendahl).

Kaikkiaan stadionin perusratkaisun ohella suunniteltavana oli valtava määrä erilaisia toimisto- ja harjoitustiloja, tunneleita ja käytäviä, katsomorakenteita ja tietysti tilaajan haluama korkea torni. Monet eri tahot urheilulääkäreistä alkaen halusivat tiloja stadionilta. Lopulliset stadionin piirustukset hahmottuivat hiljalleen vuosien 1934-35 aikana.

Jäntti ja Lindgren kiersivät stadioneita ympäri Eurooppaa ja hakivat ideoita yksityiskohtiin. Taustalla oli koko ajan paine kaupungilta – alkuperäisen maankäyttösopimuksen mukaan Stadion-säätiön tuli saada louhintatyöt alkuun vuoden 1935 aikana ja itse stadion valmiiksi vuoteen 1943 mennessä. Näistä ei tullut ongelmia, sillä työmaa käynnistyi suuren innon siivittämänä helmikuussa 1934. Kahden vuosikymmenen stadionhaaveilu oli vihdoin konkretisoitumassa.

Stadiontyömaa käynnistyi virallisesti ensimmäisen puun kaadolla 12.2.1934.

Kalle Rantala

Lähteet:
Alaja, E. 2015. Bollis. Töölön Pallokentän 100 vuotta.
Nygren, H. 1978. Helsingin Olympiastadion.
Urheilumuseo, Stadion-säätiön arkisto.