Tarinoita jalkapallon MM-kisoista osa 4: Kansojen karnevaali

MM-kisasarjamme neljännessä osassa on saavuttu 1980-luvulle. Suorat TV-lähetykset ovat arkipäiväistyneet ja urheilulehtien sisällöt laajentuneet kattaviin kisaennakoihin. MM-kisoista on tullut globaali spektaakkeli, jonka oudot ja mieleenpainuvat tapahtumat todistetaan samaan aikaan ympäri maailmaa.

Gijónin hyökkäämättömyyssopimus

MM-kisojen otteluohjelmassa alkulohkojen viimeiset ottelut pelattiin vielä MM-kisoissa 1982 eri aikoina. Niinpä kun naapurimaat Länsi-Saksa ja Itävalta kohtasivat potentiaalisessa hegemoniakamppailussa, kummallakin joukkueella oli tiedossa lohkon toisen päätösottelun lopputulos. Algerian voitettua Chilen 3-2 tilanne oli se, että Länsi-Saksa etenisi jatkopeleihin voitolla, kun Itävallalle riittäisi kahden maalin tappiokin.

Horst Hrubesch vei Länsi-Saksan johtoon kymmenen minuutin pelin jälkeen. Tämän jälkeen paikan päälle saapuneille katsojille ja kansainväliselle TV-yleisölle tarjoiltiin skandaalimainen näytelmä, jossa kumpikin joukkue keskittyi varmistamaan, että 1-0 -tulos säilyisi loppuvihellykseen saakka. Tai näin ainakin ottelusta kertovat tarinat vakuuttavat. Filmipätkät ottelusta antavat hieman monitahoisemman kuvan, mutta viimeisen vartin kävelyvauhtista tempoa ei niidenkään perusteella käy kiistäminen. Toisen puoliajan tilastot ovat kuvaavia: kumpikin joukkue laukoi yhteensä kolme kertaa, ja nekin ohi maalin, ja syötti omalla kenttäpuoliskolla toisilleen lähes 100 prosentin tarkkuudella. Kyse ei ollut varsinaisesta sopupelistä, mutta sanaton yhteisymmärrys joukkueiden välillä selvästi vallitsi.

Espanjalaisyleisön vihellyskonsertti kiihtyi pitkin toista puoliaikaa, ja valkoiset liinat kaivettiin esiin. Kansainväliset sympatiat olivat jatkopaikatta jääneen Algerian puolella, joka oli yllättänyt avausottelussa saksalaiset 2–1 ja esittänyt viihdyttävää peliä. Jopa osapuolina olleissa maissa peliä kuvattiin häpeälliseksi. Katsomossa ottelua seurannut Ranskan valmentaja Michel Hidalgo, joka oli tullut vakoilemaan Itävaltaa jatkopelejä silmällä pitäen, lähti pelistä ilman ainuttakaan merkintää muistikirjaansa. ”Kummallekin joukkueelle pitäisi myöntää Nobelin rauhanpalkinto”, Hidalgo ehdotti. 

Tanskalainen dynamiitti

 

Huliganismin ja katsomokatastrofien tahraaman 1980-luvun positiivinen väriläiskä kansainvälisessä jalkapallossa oli Tanska. Edellisen vuosikymmenen lopulla alkanut Tanskan marssi maailman huipulle nojasi visionääriseen saksalaisvalmentaja Sepp Piontekiin, hollantilaista totaalijalkapalloa muistuttaneeseen pelityyliin ja yksilötaidoillaan loistaneeseen joukkueeseen, jonka tähtinä tuikkivat Preben Elkjær, Michael Laudrup, Allan Simonsen, Frank Arnesen ja Jan Mølby. Runsaasti kansainvälistä huomiota saivat myös uutta karnevaalifanikulttuuria edustaneet tanskalaisfanit, ”ruligaanit”.

Meksikon kesässä 1986 ruligaanihuuma oli huipussaan. Tanskan värikäs joukkue ihastutti taidoillaan ja hyökkäysvoittoisella pelillään, ja ehkä silläkin, että osa pelaajista muistutti fanejaan asenteiltaan ja elämäntavoiltaan. ”Hullu” Elkjær poltti ketjussa ja harrasti juhlimista ja oluen juomista: eräällä harjoitusleirillä hänen kerrottiin maksaneen sakkonsa jo etukäteen, koska tiesi ettei olisi huoneessaan nukkumaanmenoaikana. Kentällä Elkjær loisti juoksuvoimallaan ja teknisillä taidoillaan. Meksikossa 1986 Elkjær latoi hattutempun Uruguayta vastaan ja palkittiin pronssisella pallolla turnauksen kolmanneksi parhaana pelaajana – edelleen MM-historian ainoana pelaajana kahdeksan parhaan joukkueen ulkopuolelta.

Tanska oli hävinnyt Espanjalle EM-kisojen 1984 välierässä, ja dynamiitti jäi suutariksi samaa vastustajaa vastaan myös Meksikossa. Neljännesvälierässä iloiset tanskalaiset romahtivat johtoasemasta 1-5 -tappioon Espanjan kuuluisan Quinta del Buitre -viisikon tehdessä tuhojaan. ”Tällaisia me tanskalaiset olemme, kaikki on mahdollista”, kiteytti Piontek.

Kohtalokas pallonmenetys

 

Italian MM-kisoissa 1990 tehtiin kaikkien aikojen vähiten maaleja (2,21 per ottelu) ja jaettiin eniten punaisia kortteja (16). Kisat muistetaan kuitenkin myös värikkäistä yllättäjistään, Kamerunista ja Kolumbiasta, jotka kohtasivat Napolissa pelatussa neljännesvälierässä.

Neljännesvälierä oli jatkoajalla, kun kummankin joukkueen kohupelaajat nousivat jälleen kerran ratkaisijoiksi. Kolumbian maalivahti René Higuita hääri tavoilleen uskollisena kaukana omasta maalistaan, kun Kamerunin hyökkääjä Roger Milla säntäsi prässäämään häntä. Higuita pyrki purkamaan yhden miehen prässin syöttämällä toppari Luis Perealle. Perea palautti pallon yllättäen Higuitalle, jolloin ”El Loco” yritti kohtalokkain seurauksin harhauttaa Millaa. Riistettyään pallon Milla pääsi sijoittamaan pallon vapaasti tyhjään maaliin, ja tanssit kulmalipulla saattoivat alkaa. Maali oli pieneltä Réunionin saarelta joukkueeseen kutsutulle 38-vuotiaalle konkarille turnauksen neljäs. Kolumbia oli ulkona, ja kisojen suuryllättäjä Kamerun jatkoi puolivälieriin.

Gazzan kyyneleet

 

MM-välierässä 1990 kohtasivat kaksi jalkapallon suurmaata, Länsi-Saksa ja Englanti, joista kisojen edetessä oli vakuuttanut erityisesti jälkimmäinen. 23-vuotias keskikenttäpelaaja Paul Gascoigne oli taiturimaisilla otteillaan nostattanut kotimaassaan ”Gazzamaniaa” ja luonut uskoa siihen, että kotikisoista 1966 lähtien odotettu maailmanmestaruus oli jälleen tarjottimella.

Jatkoajalla Englannin ja Gazzan taivas romahti. Gascoigne yritti riistää palloa Thomas Bertholdilta, mutta tuli kaataneeksi tämän. Brasilialaistuomari José Roberto Wright antoi tilanteesta keltaisen kortin. Gascoignen ymmärtäessä että finaali jäisi pelikiellon takia väliin, hän ei voinut hillitä tunteitaan. Gazza itki, ja Englanti itki hänen kanssaan.

Ottelu eteni rangaistuspotkukilpailuun. Poissa tolaltaan olleen Gascoignen paikan englantilaisvetäjien joukossa otti Chris Waddle. Waddle joutui tuleen neljäntenä vetäjänä tilanteen ollessa se, että maali oli tehtävä. Waddle laukoi pallon taivaan tuuliin. Länsi-Saksa eteni finaaliin, jossa se voitti Argentiinan. Englannin kisat päättyivät pronssiottelussa, jossa se hävisi Italialle.

Aavikon Maradona

 

Kun Saudi-Arabian numero 10, Saeed Al-Owairan, sai pallon kolmisen kymmentä metriä oman joukkueensa maalista alkulohkon ottelussa Belgiaa vastaan, monikaan miehen kotimaan ulkopuolella ei ollut hänestä kuullut. 15 sekuntia myöhemmin hänestä oli tullut kulttilegenda, jota muistellaan edelleen ympäri maailmaa. Al-Shababin hyökkääjä niputti tieltään neljä belgialaispelaajaa ennen kuin sijoitti pallon Michel Preud'hommen vartioimaan maaliin. 1-0 -voitolla Saudi-Arabia oli jatkossa.

Maali osoittautui kaksiteräiseksi miekaksi. Vaikka Saudi-Arabian pelit päättyivät ensimmäisessä jatkopelissä Ruotsia vastaan, Al-Owairanista tuli kotimaassaan supertähti. Maan lainsäädäntö kuitenkin kielsi jalkapalloilijoiden siirrot ulkomaille, joten hän ei voinut tarttua länsimaisilta seuroilta saamiinsa tarjouksiin. Jäätyään myöhemmin kiinni alkoholin juomisesta seurueessa, jossa oli mukana ulkomaalaisia naisia, Al-Owairan sai vankilatuomion ja vuoden pelikiellon jalkapallosta. Hän esiintyi maajoukkueessa vielä Ranskan MM-kisoissa 1998, mutta loppu-uralla kansainvälisiä mainetekoja ei enää syntynyt.

Maalikuningas

 

Leningradissa vuonna 1969 syntyneen Oleg Salenkon pelaajaura hakee outoudellaan vertaistaan. Synnyinkaupunkinsa Leningradin Zenitin riveissä 1986 debytoinut Salenko voitti Venäjän joukkueessa nuorten MM-kisojen 1989 maalikuninkuuden. Kolme vuotta myöhemmin hän pelasi ensimmäisen miesten maaottelunsa – Ukrainan riveissä. Marraskuussa 1993 Salenko asteli kentälle Venäjän miesten maajoukkueen paidassa, kun hänet vaihdettiin sisään viimeisessä MM-karsintaottelussa Kreikkaa vastaan.

Yhdysvalloissa 1994 Venäjän riitaisa joukkue hävisi kaksi ensimmäistä peliään ja oli ulkona jatkopeleistä ennen viimeistä peliä jatkosta myös jo pudonnutta Kamerunia vastaan. Salenko oli tehnyt rangaistuspotkusta maalin edellisessä pelissä Ruotsia vastaan ja jatkoi Kamerunia vastaan siitä mihin oli jäänyt – hattutemppu ensimmäisellä puoliajalla ja kaksi maalia toisella. Kuudella maalillaan hän jakoi turnauksen maalikuninkuuden Bulgarian Hristo Stoitškovin kanssa.

Lukemiin 6-1 päättynyt Venäjä-Kamerun -ottelu jäi tilastohistoriaan useista syistä. Salenko on edelleen eniten maaleja yhdessä ottelussa MM-kisoissa tehnyt pelaaja. Hän on myös ainoa jatkopeleistä pudonneessa joukkueessa pelannut maalikuningas ja vieläpä ainoa pelaaja, joka on voittanut maalipörssin sekä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa että aikuisten MM-kisoissa. Kamerunin ainoan maalin ottelussa tehnyt Roger Milla on yhä vanhin MM-kisoissa maalin tehnyt pelaaja (42 v 1 kk 8 pv).

Kamerun-ottelu jäi Salenkon viimeiseksi maajoukkuepaidassa, eikä suurempia saavutuksia kertynyt seurajoukkueurallakaan. Ura päättyi loukkaantumisten takia jo 31-vuotiaana. Myöhemmin Salenko on työskennellyt muun muassa Ukrainan rantafutismaajoukkueen valmentajana. 

MM-kisat Suomessa 1982–1994

 

Länsi-Saksan ja Itävallan sopuisa syöttely nähtiin suorana myös Suomessa. Paikan päällä Gijónissa ottelua selosti Pentti Salmi, jonka tutkaparina Espanjassa oli Antero Karapalo. Kuva- ja ääniyhteyksien toimivuutta osattiin epäillä jo ennen kisoja, ja kisojen aikaan kävi kuten pelättiin: joistakin otteluista yhteydet eivät toimineet, ja selostus oli hoidettava varamiesten turvin Suomesta käsin. Sama toistui neljä vuotta myöhemmin Meksikossa. Tiettävästi selostushommiin joutui ainakin yhdessä pelissä kommentaattoriksi pestattu maajoukkueluotsi Martti Kuusela.

Urheilulehtien kisaliitteet tulivat suomalaisille lehtihyllyille 1980-luvulla.

Argentiinan juhliin päättyneistä MM-kisoista 1986 oli tarjolla huomattavasti laajempi TV-paketti kuin koskaan aikaisemmin: 54 ottelusta kaikkiaan lähes 40 esitettiin televisiossa, useimmat suorina lähetyksinä. Vaihtoehtona oli nyt myös ruotsinkielinen selostus. Radion puolella tarjonta keskittyi aamuisin lähetettyihin kisastudioihin. Kisojen legendaarisimman ottelun, puolivälierän Argentiina-Englanti, suomalaiset näkivät juhannussunnuntaina kello 21 alkaen, selostajana Pentti Salmi. Otteluselostuksessa nykykatselijan huomion kiinnittää Salmen kuvaus Diego Maradonan ensimmäisestä, ”Jumalan kätenä” tunnetusta maalista. Salmi ei vaikuta nähneen maalin syntyneen kädellä ja ihmettelee siitä syntyneitä englantilaisprotesteja vielä ottelun jälkeen. Salmi ei tässä erehdyksessään ollut suinkaan ainoa. Tapahtumahetkellä kyse ei ollut niin helposti havaittavasta tilanteesta kuin maalin tekotapa ja sen myöhemmin saama maine antavat ymmärtää. Maalin luonne kävi piinallisen selväksi vasta pelin jälkeen, kun englantilaismaalin takaa otetut valokuvat alkoivat kiertää kansainvälisissä medioissa.

Yhdysvaltoihin 1994 mennessä Yleisradion vanha kaarti oli jäänyt sivuun, ja äänessä oli uusi sukupolvi. Paikan päälle lähti jälleen kolme selostajaa. Jo aiemmissa kisoissa mukana olleen Hannu-Pekka Hännisen lisäksi Atlantin taakse matkustivat Bror-Erik ”Bubi” Wallenius ja Antero Mertaranta. Ruotsiksi otteluita selosti Suomesta käsin Kaj Kunnas. Pääselostaja oli urallaan vahvassa nousukiidossa ollut Mertaranta, joka oli tullut tunnetuksi Englannin liigaotteluiden ja Lillehammerin olympiajääkiekon tunteikkaista tulkinnoistaan. Käytäntö oli edelleen se, että suorat ottelut selostettiin paikan päältä, mikä aiheutti logistisia haasteita lähes Euroopan kokoisessa maassa. Uutuutena oli TV-otteluiden kyljessä ollut kisastudio, jota isännöi Tapio Suominen. Asiantuntijavieraina äänessä olivat muun muassa Pasi Rautiainen, Martti Kuusela ja Jukka Pakkanen. 

Jouni Lavikainen

FIFATV:n pätkiä MM-finaaleista 1982-1994:

Italia-Länsi Saksa, 1982.
Argentiina-Länsi-Saksa, 1986.
Länsi-Saksa-Argentiina, 1990.
Brasilia-Italia, 1994.

Tarinoita jalkapallon MM-kisoista osa 3: Television läpimurto

MM-kisasarjan kolmannen osan tarinoissa mukana ovat muun muassa varastettu palkintopokaali ja varsin yllättävän tuloksen tuottanut dopingnäyte. Suomessa kisojen seuranta mullistuu, kun MM-kisat saapuvat televisioihin ensin jälkilähetyksinä ja kesästä 1970 lähtien suorina lähetyksinä. 

Sankarikoira

 

Jalkapallon MM-kisojen 1966 ensimmäinen englantilaissankari oli koira. Kun kisojen alkuun oli vain kolme kuukautta, ensimmäisistä MM-kisoista 1930 lähtien kiertopalkintona ollut Jules Rimet-pokaali varastettiin. Pokaali oli ollut näytteillä postimerkkinäyttelyssä Westminsterin Central Hallissa. Nolo tapaus nostatti laajan kansainvälisen polemiikin. ”Olen julmetun vihainen”, lausui brittilehdistölle Erik von Frenckell, FIFA:n hallituksen entinen suomalaisjäsen. ”Brasiliassa, jossa varkaatkin rakastavat jalkapalloa, tätä ei ikinä olisi tapahtunut”, jyrisi brasilialainen jalkapallojohtaja Abrain Tebet.

Englannin jalkapalloliitto teetti salassa pokaalista kopion, siltä varalta että aitoa ei löydettäisi ajoissa. Siltä aluksi näyttikin. Kun ryöstöstä oli kulunut viikko, Scotland Yardin johtamat valtakunnalliset etsinnät olivat tuottaneet kaksi perättömäksi osoittautunutta vihjettä. Sunnuntaina 27. maaliskuuta lontoolainen satamatyöläinen David Corbett ulkoilutti Pickles-collietaan puistossa, kun koira sai äkkiä vainun jostain. Corbett huomasi pensaan alle syöksyneen Picklesin nuuhkivan sanomalehtiin käärittyä pakettia. Corbett nosti paketin, totesi sen painavaksi ja avasi sen. Kääröstä paljastui kultainen jumalatarveistos. MM-pokaali oli löytynyt.

Pokaalin ryöstäjästä ei koskaan saatu varmuutta, mutta Picklesistä tuli kansallissankari. Palkinnoksi sankari sai vuoden ilmaiset koiranruuat, elokuvaroolin ja isäntänsä kanssa paikan kutsuvierasaitioon kisojen avausotteluun. Kovin kauaa koira ei ehtinyt kuuluisuudestaan nauttia. Pickles kuoli jo seuraavana vuonna kuristuttuaan hihnaansa jahdatessaan kissaa kotipihallaan. Jules Rimet -pokaali varastettiin uudestaan 1983, missäpä muualla kuin Brasiliassa, jonne se oli päätynyt pysyvästi Brasilian voitettua kolmannen kerran maailmanmestaruuden 1970. Tällä kertaa pokaalia ei koskaan löydetty. 

Maineensa vanki

Ruotsin MM-kisojen 1958 katastrofin jälkeen Argentiina käänsi selkänsä esteettisille jalkapalloihanteilleen ja syleili pragmaattista ja kovaotteista ”antijalkapalloa”. Englantiin 1966 saapunut Argentiinan MM-ryhmä edusti leimallisesti tätä koulukuntaa. Osuvimmin pelityyli kiteytyi joukkueen kapteenissa, puolustaja Antonio Rattínissa.

Argentiina raastoi tiensä puolivälieriin, jossa se kohtasi isäntämaa Englannin Wembleyllä.  Saksalaistuomari Rudolf Kreitlein menetti rikkonaisen ottelun hyppysistään jo ensi minuuteilla. Ottelua määrittävät tapahtumat alkoivat 35. peliminuutilla. Pallo oli juuri lipunut päätyrajan yli Englannin kenttäpuoliskolla, kun lähellä keskiympyrää ollut Kreitlein ajoi yllättäen Rattínin ulos. Alkoi kaksikymmentä minuuttia kestänyt näytelmä, jonka aikana epäuskoinen puolustaja kieltäytyi ensin lähtemästä ja sitten kun lähti, teki sen pitkän kaavan kautta. Brittiyleisö pommitti hitaasti pukuhuoneita kohti vaeltanutta puolustajaa suklaapatukoilla ja oluella.

Ulosajon syystä ei ole koskaan saatu varmuutta. Sen taustalla oli sekava keitos kulttuurieroja, kumuloituneita rikkeitä ja Argentiinan mainetta likaisena joukkueena. Rattín selitti jälkeenpäin yrittäneensä vain puhua erotuomarille kapteenin ominaisuudessa, mitä käytäntöä länsieurooppalaisessa jalkapallossa ei vielä tunnettu. Saksalaistuomari kertoi kokeneensa puolustajan eleet uhkaavina ja ajanut siksi tämän ulos. 

Argentiinan ja Englannin välille syntyi tapahtumien myötä kiihkeä kilpailuasetelma. Argentiinassa puhuttiin oikeusmurhasta ja tuomaripelistä; kotimaahan palannut maajoukkue otettiin vastaan sankareina. Englantilaiset puolestaan syyttivät vastustajaansa likaisesta pelistä. Vastakkainasettelua lietsoi Englannin valmentaja Alf Ramsey, joka oli pelin päätyttyä yrittänyt estää pelaajiaan vaihtamasta pelipaitoja argentiinalaisten kanssa ja lausui lehdistötilaisuudessa argentiinalaisten pelanneen kuin eläimet. Tilastot eivät väitettä tukeneet: englantilaispelaajille kirjattiin ottelusta jopa enemmän rikkeitä kuin argentiinalaisille. 

Ottelulla oli pysyvää vaikutusta kansainväliseen jalkapalloon. Ajellessaan pelin jälkeen kotiin paikan päällä ollut erotuomari Ken Aston sai liikennevaloissa ajatuksen eleitä ja puhetta paremmasta tavasta, jolla viestittää pelaajille ja katsojille varoituksista ja ulosajoista. Pelin tiimellyksessä Kreitlein oli varoittanut myös kahta englantilaispelaajaa, jotka saivat tietää varoituksistaan luettuaan niistä seuraavan päivän lehdestä. Keltaiset ja punaiset kortit otettiin käyttöön jo seuraavissa MM-kisoissa 1970.

Urheilu yhdistää

 

Argentiinan ja Hollannin välinen MM-finaali 1978 pelattiin El Monumentalilla Buenos Airesin keskustassa. Muutaman sadan metrin päässä stadionilta sijaitsee Argentiinan laivaston entinen koulutuskeskus. Sotilasdiktatuurin aikana vuosina 1976–1983 se oli yksi aktiivisimmasta kidutuskeskuksista: vankilassa kidutettiin yli 5000 poliittista vankia. Heistä vain 150 selvisi.

Kun kenraali Jorge Videla ojensi MM-pokaalin Argentiinan kapteenille Daniel Passarellalle, kotiyleisön huuto kantoi hyvin kidutuskeskukseen saakka. El Monumentalilla pelattiin MM-kisojen aikana useita otteluita, ja vankilan sisällä yleisön hurraahuudot sekoittuivat vankien tuskanhuutoihin. Urheilu yhdisti kiduttajia ja kidutettuja makaaberilla tavalla. Finaalin aikana kidutukset taukosivat, ja vangit saivat kuunnella pelin selostusta radiosta. Loppuvihellyksen koitettua vankien on kerrottu juhlineen kotimaansa voittoa vangitsijoidensa kanssa. Voitonjuhlien aikaan pahamaineinen vankilanjohtaja Jorge Acosta ajelutti osaa vangeista kaupungin kaduilla osoittaakseen heille, että kokonaisuudessaan kansa oli yhtä ja toukokuun aukion äitien kaltaiset protestiryhmät mitätön ilmiö.

Argentiinan sotilasjuntta on vastuussa arvioiden mukaan 10 000–30 000 argentiinalaisen kuolemasta. MM-kisat olivat juntalle tilaisuus kiillottaa kilpeään maailman silmissä ja vaientaa maan sisäiset soraäänet urheilun nostattamalla nationalistisella kuumeella. Tilaisuus käytettiin hyväksi kyynisellä tehokkuudella.

Positiivisia näytteitä

 

Argentiinan MM-kisojen dopingtesteissä kielletyistä aineista kärähti yksi pelaaja. Skotlannin Willie Johnston antoi Perua vastaan pelatun avausottelun jälkeen Fencamfamin-piristettä sisältävän näytteen. Johnston lähetettiin kisoista kotiin, ja hänelle annettiin vuoden kansainvälinen pelikielto. Analyysit tuottivat myös toisen positiivisen tuloksen. Näytteen oli antanut isäntämaa Argentiinan pelaaja. Sen mukaan kyseinen pelaaja oli raskaana.

Positiivisen raskausnäytteen takana oli virtsanäytteitä kuljettanut Argentiinan joukkueen vesipoika, muuan Ocampo, tai tarkemmin hänen vaimonsa, joka oli kisojen aikaan raskaana. Näytteiden vaihtaminen isäntämaan kontrolloimassa ympäristössä oli vaivatonta. Lukuisat tarinat eivät jätä epäselväksi, etteivätkö Argentiinan pelaajat olisi käyttäneet piristeitä kisojen aikana, käyttiväthän monet heistä niitä säännöllisesti seurajoukkueissaankin. Argentiinan 6–0-voittoon päättyneen Peru-pelin jälkeen Mario Kempesin ja Alberto Tarantinin on kerrottu juosseen piristehöyryjään pois vielä pitkään pelin jälkeen.

MM-kisat 1966–1978 Suomessa

 

Kesällä 1966 suomalainen yhteiskunta oli murroksessa, ja televisio teki tuloaan urheilun seuraamisen mullistavana mediana. Englannin isännöimät ja voittamat MM-kisat olivat ensimmäiset, joita oli Suomessakin mahdollista seurata lähes reaaliajassa. Yleisradio lähetti kisoista yhden TV-ottelun jokaisena kahtenatoista pelipäivänä, selostajana itseoikeutetusti Anssi Kukkonen. Useimmat lähetyksistä olivat tunnin pituisia jälkilähetyksiä, mutta joukossa oli myös muutamia täysiä otteluita, joiden lähetykset alkoivat Suomessa neljältä iltapäivällä, vain tunti sen jälkeen kun ottelu oli alkanut pelipaikalla. Loppuottelusta Englanti-Länsi-Saksa muodostui suomalaisen urheilumedian yksi virstanpylväistä. Ennakkotietojen mukaan peli oli tarkoitus näyttää muiden pelien tapaan jälkilähetyksenä, mutta pelipäivänä finaalia odottaneille TV-katsojille voitiin ilmoittaa, että ottelu esitetäänkin suorana lähetyksenä. Englannista televisioitu huippujalkapallo tuli näin tutuksi suomalaiselle yleisölle. Seuraavina vuosina lähetyksiä Englannista jatkettiin kahden ylimmän sarjatason ja FA Cupin suorilla ottelulähetyksillä.

Myös lehdistössä kisoista kirjoitettiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Esimerkiksi edellä kuvatusta tapaus Rattínista oli tarjolla tarkka kuvaus heti Helsingin Sanomien ottelupäivän jälkeisessä numerossa. Paikan päältä raportoineen toimittaja Juhani Syväsen kuvaus tapahtumista oli yllättävänkin suopea ulosajetulle pelaajalle: ”Kreitlein kimpaantui Rattinin käsillä viittoiluun, vaikka tämän tummatukkaisen herrasmiespelaajan tarkoitus oli ainoastaan kapteenin ominaisuudessa rauhoittaa tilannetta ja puolustella joukkuetovereidensa paria tavallista rajumpaa taklausta.”

Meksikon MM-kisoissa 1970 pelipäiviä oli jälleen 12 ja jokaisena niistä lähetettiin suora TV-ottelu – ja vieläpä väreissä, joskin väritelevisio ei vielä kovinkaan monen suomalaisolohuoneen varusteluun kuulunut. Suoria lähetyksiä ei päällekkäisten peliaikojen takia olisi tämän enempää voinut ollakaan. Kaksi jatko-ottelua näytettiin myös jälkilähetyksenä. Suomen aikaa lähetykset alkoivat yleensä puolen yön tuntumassa. Miellyttävänä poikkeuksena oli loppuottelu Brasilia-Italia, joka alkoi paikallista aikaa jo kello 12 ja tuli sitten Suomessa parhaaseen katseluaikaan, juhannussunnuntaina kello 20. Pääselostajana jatkoi Anssi Kukkonen, joka selosti suorana lähetetyt pelit paikan päältä. 

TV-lähetysten määrä pysyi jotakuinkin samana Länsi-Saksassa 1974 ja Argentiinassa 1978. Suorat ottelut selostettiin edelleen paikan päältä, joten jälkimmäisiin kisoihin matkustaneet Pentti Salmi ja Juha Jokinen saivat sotilasjuntan alla eläneestä maasta suomalaisittain harvinaista ensi käden kokemusta. Väritelevisioiden lisääntyminen merkitsi sitä, että yhä useampi suomalainen näki nämä isäntämaiden juhliin päättyneet kisat suorana ja väreissä. Urheilulehdistössä kisoja pohjustettiin normaalia paksummilla erikoisnumeroilla; varsinaisten kisaliitteiden aika ei vielä ollut koittanut.

Jouni Lavikainen

FIFATV:n filmipätkiä MM-finaaleista 1966-1978

Englanti-Länsi-Saksa 1966 (Geoff Hurstin kohumaali kohdassa 1:43)
Brasilia-Italia, 1970.
Hollanti-Länsi-Saksa, 1974.

Argentiina-Hollanti, 1978