28. kesäkuuta 2017

Verkostoitumista Tartossa

Olympic Museums Networkin kokoelmatyöryhmän tapaaminen, Tartto 1.6.–2.6.2017

Urheilumuseon tärkein kansainvälinen yhteistyötaho on Sveitsin Lausannessa sijaitsevan Olympiamuseon koordinoima Olympic Museums Network. Verkostoon kuuluu tällä hetkellä 28 olympiahistoriaan erikoistunutta tai siihen kokoelma- ja näyttelytoiminnassaan paneutuvaa museota eri puolilta maailmaa. Verkoston kokoaa yhteen yleiskokouksen lisäksi kokoelmatyöryhmän vuosittainen tapaaminen, jota tänä vuonna isännöi Tartossa sijaitseva Viron urheilu- ja olympiamuseo.

Kokoelmatyöryhmässä käsitellään museoita yhdistäviä teemoja kuten esineiden provenienssia – eli esineen alkuperää ja täydellistä omistushistoriaa – digitointia ja kokoelmapolitiikkaa. Viime vuosina pinnalle ovat nousseet myös tieto- ja viestintätekniikan tuomat mahdollisuudet kokoelmapalveluille ja näyttelytoiminnalle. Tarton kaksipäiväinen tapaaminen sisälsi neljä keynote-esitelmää sekä vierailut Viron urheilu- ja olympiamuseoon ja viime vuoden elokuussa täysin uusittuna avautuneeseen Viron Kansallismuseoon. Seminaarivieraat saivat myös tilaisuuden kertoa omien museoidensa kuulumisista. Urheilumuseo renkailla -näyttelykiertue sai varsin kiinnostuneen vastaanoton.

Keynote-esitelmät tarjosivat kattauksen perinteisiä ja tuoreempia aineksia. Puhujat käsittelivät muun muassa provenienssia, Moskovan olympialaisten 1980 aineistoihin liittyviä kysymyksiä, esineiden ja rakennusten 3D-mallinnusta näyttely- ja verkkokäyttöön, julkisten valokuvakokoelmien ”geotäggäämisen” mahdollistavaa Ajapaik.ee. -karttasovellusta sekä siihen liittyvää laajempaa teemaa, digitaalisten aineistojen ja avoimen datan hyödyntämistä museoissa.

Ajapaik.ee:n Vahur Puikin esitelmä digitaalisten kokoelmien julkaisusta ja yleisöjen osallistamisesta metadatan tuottamiseen oli seminaarin kiinnostavinta antia. 

Museot ja avoin data 

Kaikki esitelmät olivat kiinnostavia, mutta eniten ajatuksia herätti museoalalla paljon keskustelua nostattanut avoin data. Monet suuret museot ja muut kulttuurialan toimijat – mm. Rijksmuseum Hollannissa, Tanskan Kansallisgalleria, British Library ja useat yhdysvaltalaismuseot – ovat viime vuosina julkaisseet digitaalisia kokoelmiaan avoimen saatavuuden periaatteella ilman käyttörajoituksia. Suomessa merkittäviä avauksia tällä rintamalla ovat Kansallisen digitaalisen kirjaston asiakasliittymä Finna, johon on lähiaikoina tulossa myös Urheilumuseon aineistoa, sekä Helsingin kaupunginmuseon helsinkikuvia.fi -sivusto, jonne on siirretty kaupunginmuseon kokoelmista yli 40 000 korkean resoluution valokuvaa vapaan käytön mahdollistavalla lisenssillä. 

Avoimesta datasta esitelmöinyt Vahur Puik kertoi, että avoimeen saatavuuteen liittyy museoalalla vielä monia ennakkoluuloja ja huolia, vaikka kokoelmiaan avanneiden museoiden kokemukset ovat olleet pääosin positiivisia. Saavutettuja hyötyjä ovat olleet muun muassa uusien rahoitusmuotojen löytyminen ja museon brändin vahvistuminen, asiakas- ja verkkosivustokäyntien määrän tuntuva nousu ja aineistojen odottamattomankin laaja jatkokäyttö. Esteitäkin toki löytyy – suurimpana valokuvia koskeva tekijänoikeuslainsäädäntö – mutta suuntaus näyttää selvältä: julkisina instituutioina museot pyrkivät avaamaan yhä suuremman osan kokoelmistaan yleisölle ilman käyttörajoituksia. Tämä on myös kokoelmatyön keskiöön nousseen digitoinnin perimmäinen tarkoitus – ei vain se, että museo voisi käyttää omia kokoelmiaan tehokkaammin, vaan ennen kaikkea aineistojen käytettävyyden paraneminen asiakkaan näkökulmasta.

Mikä sitten on Ajapaikk.ee? Ajapaikissa (viroksi aika ja paikka) voi hakea valokuvia palveluun liittyneiden museoiden kokoelmista ja tutkia karttanäkymän avulla, miltä tutut paikat ovat menneisyydessä näyttäneet. Myös Finna on Ajapaikissa, joten Suomessakin otettuja kuvia riittää. Valtaosa palvelun piirissä olevasta 103 055 valokuvasta on tägätty kartalle niin, että kuvan suunta on merkitty nuolella. Mielenkiintoista on, että paikantajina eivät ole museoiden tai Ajapaikin henkilökunta, joille urakka olisi ollut aivan liian suuri, vaan käyttäjät itse. Palvelun ydinajatuksena on osallistaa käyttäjiä valokuvien metadatan tuottamiseen ja kuvien paikantamiseen crowdsourcing-periaatteella. Vastaanotto on ollut innostunut. Ajapaikin taustalle on syntynyt aktiivinen käyttäjäyhteisö, joka tuottaa kuvista sellaistakin tietoa, jonka löytämiseen yksittäisen museotoimijan resurssit eivät välttämättä riittäisi. Wikipedian tyyliin käyttäjät vastaavat myös tietojen moderoinnista. 

Museovierailut

Viron Kansallismuseo avattiin elokuussa 2016 vuosikausia kestäneen uudistustyön jälkeen. Mediahuomio oli melkoinen paitsi Virossa myös kansainvälisesti: muun muassa brittilehti The Guardian julkaisi museosta ylistävän arvion. Kansallismuseo sijaitsee kaksi kilometriä Tarton keskustasta puna-armeijan entisen lentotukikohdan kiitoradan päällä. 355 metrin pitkän rakennuksen on suunnitellut Pariisissa toimivan arkkitehtitoimisto DGT:n italialais-libanonilais-japanilainen trio Dan Dorell, Lina Ghotmeh ja Tsuyoshi Tane.

Kuva: Wikimedia Commons/Klarqa
Vierailumme sisälsi kierroksen museon kokoelmatiloissa ja näyttelyissä. Esinekokoelmia säilytetään varastotiloissa, jotka sijaitsevat puolittain maan alla. Olosuhteet vaikuttivat jotakuinkin niin ihanteellisilta kuin ne museossa voivat olla. Museon uutuudesta kertoo se, että varastohuoneissa oli vielä kymmeniä banaanilaatikoita täynnä esineitä, joita ei vielä ollut ehditty asettaa paikoilleen. Museo saa laatikoita veloituksetta virolaisten kauppaketjujen kanssa tehtyjen yhteistyösopimusten perusteella. Varastohuoneiden lisäksi alakerrassa on omat laajat tilansa esineiden konservoinnille ja valokuvaamiselle. Suomalaistakin väriä löytyi: modernit arkistokaapit, joista osa oli sähköisesti liikuteltavia, on valmistanut hyvinkääläinen A. Laaksonen Oy.


Reilun tunnin kierros näyttelyssä oli lähinnä nopea pintaraapaisu. Massiivisessa rakennuksessa avarien tilojen käyttö tuntui jopa tuhlailevalta: esimerkiksi kirjaston lukuhuoneen seinälle oli sijoitettu parikymmentä metriä korkea kirjahylly puhtaana sisustuselementtinä. Tilankäyttö saa museovierailijan tuntemaan itsensä pieneksi, mikä tukee ovelasti näyttelyn sisällön painotuksia – tavallisen ihmisen arkea maailmanpolitiikan myllerryksissä. ”Museo voisi olla voitonriemuinen tai sentimentaalinen, mutta se ei ole kumpaakaan. Parhaimmillaan näyttely on koskettava ja ajatuksia herättävä ilman heroismia”, Guardianin kriitikko Rowan Moore toteaa osuvasti. Hitunen sankaripaatosta on toki tarjolla huoneessa, joka on varattu 1800-luvun lopussa virolaisten opiskelijoiden valmistamalle ensimmäiselle Viron lipulle. Neuvostoaikoina trikolori kuului kiellettyihin symboleihin, jonka hallussapidostakin saattoi joutua tyrmään.

Interaktiivisuutta ja modernia teknologiaa oli tarjolla odotetun paljon. Tällä ruudulla pystyi tutkailemaan muun muassa suomalaisten ja latvialaisten turistien liikkumista Virossa yhden vuorokauden aikana. 
Toisin kuin Kansallismuseo, Viron urheilu- ja olympiamuseo sijaitsee aivan Tarton keskustassa. Baltian maiden suurimmalla urheilumuseolla on näyttelytiloja useissa kerroksissa. Virolaista urheiluhistoriaa esittelevän perusnäyttelyn lisäksi tarjolla on tällä hetkellä vaihtuvat näyttelyt shakin suurmestarista Paul Keresistä, Rion olympialaisista 2016 ja palloilulajien historiasta Virossa. Modernia henkeä näyttelyyn puhaltaa ennen kaikkea toiminnallisuus: katutason kerros oli omistettu lähes kokonaan erilaisille toiminnallisille osioille, joissa sai potkia, heittää, selostaa ja kuvauttaa itseään erilaisia taustoja vastaan. 

Projektijohtaja Kalle Voolaid esittelee Viron urheilu- ja olympiamuseon perusnäyttelyä.


Rio 2016 -näyttelyssä huomion kiinnittivät autenttiset, viime kesänä voitetut olympiamitalit. Riossahan Viro sijoittui mitalitaulukossa Suomen kanssa samalle, jaetulle 78. sijalle yhdellä pronssimitalilla. Viron kohdalla pronssimitaleita on tosin neljä kappaletta, sillä lajina oli miesten pariaironelonen soudussa. Projektijohtaja Voolaid kertoi, että museolla on mitalijoukkueen kanssa sopimus, jonka mukaan urheilijat voivat hakea mitalinsa omaan käyttöönsä silloin kun haluavat, ja muun ajan ne ovat esillä museossa virolaisten ihailtavina. Vierailuhetkellä neljästä mitalista oli esillä kaksi.

Liina, Lily ja Leila Luik juoksivat Riossa naisten maratonilla kautta aikojen ensimmäisinä kolmosina.
Virolaisurheilijoiden voittamia olympiamitaleita oli esillä runsaasti.

Museovierailu ja sitä myöten seminaari päättyi käyntiin Viron urheilumuseon varastotiloissa, jotka sijaitsevat samassa rakennuksessa näyttelyn kanssa. Ensi vuonna kokoelmatyöryhmän tapaaminen päätettiin järjestää Norjan uusitussa olympiamuseossa Lillehammerissa.

Museon varastoratkaisu oli melko erilainen kuin meillä Urheilumuseossa.
Osallistujat ryhmäkuvassa. Ylhäältä vas. Fuad Al Mudahka (Qatarin olympia- ja urheilumuseo, Doha), Siim Randoja (Viron urheilu- ja olympiamuseo, Tartto), Jens Hünefeld (Qatarin olympia- ja urheilumuseo), Yasmin Meichtry (Olympiamuseo, Lausanne), Bregt Brosens (Sportimonium, Hofstede, Belgia), Kalle Voolaid (Viron urheilu- ja olympiamuseo), Zdenka Letenayova (Slovakian olympia- ja urheilumuseo, Bratislava), Raül Vázquez (Olympia- ja urheilumuseo Juan Antonio Samaranch, Barcelona), Siri Velle Segelstad (Norjan olympiamuseo, Lillehammer). Alhaalta vas. Jouni Lavikainen (Urheilumuseo, Helsinki), Marzena Jaworska (Urheilun ja turismin museo, Varsova), Pekka Honkanen (Urheilumuseo), Patricia Reymond (Olympiamuseo). 

Jouni Lavikainen 

Smithsonian Institution Archivesin Effie Kapsaliksen artikkeli avoimen saatavuuden vaikutuksista muisti- ja kulttuuriperintöalan organisaatioihin:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti