Ludovika Eilers syntyi Berliinissä 25.7.1884 ja sai luistimet jalkaansa jo koulutyttönä. Ludovikan mukaan luistelu oli Keski-Euroopassa ollut suosittua jo pidemmän aikaa ja siksi hänen vanhempansakin suhtautuivat harrastukseen kannustavasti. Olipa jopa paikallisen luisteluseurankin johdossa hyvin merkittäviä henkilöitä, muun muassa keisarillisen perheen jäseniä.
Ludovika ja helsinkiläinen Walter kohtasivat ensimmäisen kerran Berliinin uudessa jääpalatsissa keväällä 1908. Ludovika muistelee tuota maanantaipäivää seuraavasti:
Itävaltalainen luistelunopettaja Hirsh ja minä, yliopiston kirjaston virkailija, kiisimme jäällä valssin tahdissa, kun kolme outoa miestä ilmestyi katselijain paikolle radan viereen. Kun näytäntömme oli päättynyt, he tulivat kiittämään meitä esityksestämme. He ilmoittivat olevansa suomalaisia. Eräs heistä ojensi minulle kimpun orvokkeja.
Walter Jakobsson oli saapunut Berliiniin opiskelemaan Charlottenburgin teknillisessä korkeakoulussa tähdäten sähkö- ja koneinsinöörin tutkintoon. Hän oli Suomessa luistellut paljon ja osallistunut kilpailuihinkin, mutta saapui Saksaan ilman luistimia. Walterin äiti oli nimittäin epäillyt, etteivät opinnot ehkä etenisi toivotulla tavalla, jos aika kuluisi harrastusten parissa. Nähtyään Ludovikan jääpalatsin jäällä Walter oli kuitenkin hankkinut uudet luistimet. Tulevan luisteluparinsa ja vaimonsa lisäksi Walter oli vaikuttunut myös jääpalatsista itsestään: lattiasta kattoon saakka ulottuvilla peileillä varustettu sisärata oli varsin toista kuin suomalaiset luonnonradat.
Walter saapuikin pian uudelleen jäähalliin ja ilmoitti haluavansa harjoitella neiti Eilersin kanssa. Ludovikaa imartelivat eksoottisen pohjoismaalaisen innostus ja ihailu, ja niinpä hän suostui yhteisharjoituksiin. Vuotta myöhemmin pari Eilers-Jakobsson lähetettiin jo berliiniläisseuran edustajina Budapestiin kilpailemaan paikallisen luistinseuran 40-vuotisjuhliin, jossa tämä vielä tuntematon pari sijoittui kolmanneksi. Pian heistä tulikin Berliinin luistinseuran pääedustajat ja Keski-Euroopan luistelijakuuluisuudet.
 |
| Ludovika Eilers ja Walter Jakobsson vuonna 1909 |
Yhdessä vietetty aika harjoitusjäällä ja kilpailumatkoilla johtivat pian parin kihlautumiseen. Walterin aloitteesta he myös muuttivat Suomeen. Ludovikan mukaan alkutaival ei tosin sujunut täysin ilman dramatiikkaa:
Hän tahtoi mennä naimisiin kanssani. Minua oli juhlittu Wienissä ja Pietarissa. Ehkä olin diiva tai käytännöllinen saksalainen tai mitä tahansa – mutta jonkin aikaa Helsingissä oltuani räjähdin. Kysyin, missä oli hänen toimensa ja missä tuleva asuntomme – ei tässä niin vain naimisiin mennä.
Kun Ludovikaa miellyttävää asuntoa ei alkanut löytyä, hän ilmoitti lähtevänsä takaisin Berliiniin. Walterin oli taivuttava ja matkustettava mukana takaisin Saksaan. Häät kuitenkin vietettiin seuraavana kesänä Berliinissä ja pian sen jälkeen he muuttivat pysyvästi Helsinkiin. Asunto sijaitsi Punavuorenkadulla ja tällä kertaa se kelpasi myös Ludovikalle. Suomi sai heistä tyylikkään luistelijaparin, jonka saavutuksiin kuuluvat muun muassa maailmamestaruudet vuosina 1911 ja 1914 sekä maailmanmestaruuskisojen hopeamitalit vuosina 1912 ja 1913.
 |
| Anna-Lisa Allardt ja Ludovika Jakobsson MM-kisoissa Tukholmassa vuonna 1913. Jakobssonit ylsivät pariluistelun hopealle. |
Vuonna 1920 ei vielä järjestetty varsinaisia talviolympialaisia. Antwerpenin kesäolympialaisten ohjelmaan oli kuitenkin kesälajien lisäksi sisällytetty myös jääkiekko ja kaunoluistelu, joissa kilpailtiin Antwerpenin jääpalatsissa huhtikuun lopulla 1920. Pariluistelussa Suomea edustivat Jakobssonit.
Kisoja edelsi huolellinen valmistautuminen. Helsingin Pohjoissatamaan varattiin Jakobssoneille tulevan kilpailuhallin kokoinen alue, jossa he saattoivat harjoitella koko talven ajan. Näin varmistettiin, ettei pari ”hämmentyisi” varsinaisessa kisassa. Kesäajan harjoittelu sisälsi muun muassa juoksua – Jakobssonien palvelijan kauhuksi sisällä pariskunnan huoneistossa joka päivä 20 minuutin ajan.
Suomalaiset saapuivat Antwerpeniin joitakin viikkoja ennen kisoja ehtiäkseen valmistautua tuleviin koitoksiin myös kilpailupaikalla. Jakobssonit harjoittelivat aamupäivisin parin tunnin ajan ja vielä iltapäivällä tunnin verran. Välillä pidettiin vapaapäiviä kierrellen Antwerpeniä ja tehden retkiä muun muassa Brysseliin. Ihmetystä herätti luistelu lämpimässä kevätsäässä; olivathan suomalaiset tottuneet luisteluun lähinnä kylmällä talvikelillä.
Myös jääpalatsi, Palais de Glace, teki vaikutuksen suomalaisiin valoisuudellaan ja ilmavuudellaan. Harjoitusolosuhteet viimeisteli ensiluokkainen jää, joka uusittiin joka päivä, jopa kolmekin kertaa. Itse kisoihin jääpalatsi oli valaistu sähkölampuin sekä koristeltu osallistujamaiden lipuin, ja tuomarit sekä runsaslukuinen yleisö olivat pukeutuneet juhlapukuihin. Pariluistelu kiinnosti yleisöä siinä määrin, etteivät kaikki mahtuneet sisälle, vaan osa joutui kääntymään pettyneenä takaisin. Pariluistelukisaan oli ilmoittautunut kahdeksan paria, ja toisiksi viimeisinä luistelleet Jakobssonit olivat hienoisia ennakkosuosikkeja.
Jakobssonien ohella Antwerpenissä Suomea edustanut taitoluistelija Sakari Ilmanen kertoo:
He eivät ehtineet olla montakaan hetkeä radalla kun huomasi, että he olivat erinomaisella luistelutuulella. Ei jälkeäkään kilpailukuumeesta, vaikeat hypyt ja käännökset onnistuivat täydellisesti, yhteisluistelu oli täsmällistä ja esitys kokonaisuudessaan musiikin mukainen. Se oli luistelua, joka sai yleisön haltioihinsa. Melkein lakkaamatta koko luistelun ajan osoitti se myrskyisästi suosiotaan eikä niistä luistelun päätyttyä tahtonut loppua tulla.
Myös tuomarit olivat yksimielisiä Jakobssonien paremmuudesta, ja näin kultamitali saatiin Suomeen.
 |
| Ludovika ja Walter Jakobsson olivat maailman paras taitoluistelijapari yli 10 vuoden ajan. Kuva on otettu vuonna 1913 |
Kaksi vuotta olympiavoittonsa jälkeen Jakobssonit saavuttivat MM-hopeaa, ja vuonna 1923 heistä tuli maailmanmestareita kolmannen kerran. Chamonix’n talviolympialaisissa vuonna 1924 he saivat tyytyä hopeamitaliin. Kun Ludovika ja Walter jäivät seuraavissa olympialaisissa Sankt Moritzissa vuonna 1928 viidensiksi, päättivät he lopettaa aktiiviuransa ja keskittyä nuorten luistelijoiden valmennukseen sekä tuomarintehtäviin.
Loistava kilpailu-ura oli ohi, mutta työ luistelun parissa jatkui. Suurimman työnsä Jakobssonit tekivät Helsingin luistinseura HSK:n hyväksi. Ludovika seurasi aktiivisesti taitoluistelua ja sen uusia tuulia kuolemaansa saakka vuonna 1968. Ludovika ja Walter Jakobsson valittiin vuonna 2010 Suomen urheilun Hall of Fameen ensimmäisten joukossa. Vuonna 2013 heidät valittiin myös kansainväliseen taitoluistelun Hall of Fameen.
Henriikka Heikinheimo
(Suorat lainaukset Ludovika Jakobssonin painamattomasta käsikirjoituksesta Luistelijan muistikirja sekä Sakari Ilmasen artikkelista Suomalaisten luistelijain osanotto Antverpenin olympialaisiin kisoihin. Aineisto löytyy Urheilukirjaston ja Urheiluarkiston kokoelmista.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti