Kesätöissäni Urheilumuseossa sain tutkailla omaa suhtautumistani ja käsitystäni varsinkin suomalaista, mutta myös ulkomaista urheilumenestystä kohtaan. Tätä toteutin käymällä läpi suurta kuvalahjoitusta - kuvia olympialaisista ja urheilulajeista - sekä valokuvaamalla urheilutekstiilejä.
 |
| Kesätyöntekijöiden työpisteeltä |
Aloittaessani työt omistin pienen tietouden suomalaisesta urheilukulttuurista, joka suurimmalta osalta rajoittui menestykseen 2000-luvulla. Nimet kuten Heli Rantanen, Toni Nieminen ja Tomi Poikolainen eivät herättäneet suurempaa liikettä aivoissani kuin tiedon, että kaikki olivat menestyneitä omassa lajissaan. Kuvat kertoivat kuitenkin enemmän kuin tuhat sanaa, ja käymällä läpi olympialaisia vuoden 1976 kesäolympialaisista Montrealista lähtien, opin hiljalleen enemmän ja enemmän urheiluhistoriaa. Olympialaiskuvien jälkeen siirryin eri urheilulajeja koskeviin kuviin ja kävin esimerkiksi jääkiekon MM-kisoja läpi 1980-luvulta lähtien. Vuoden 1995 kisojen jälkeistä juhlahumua oli monta kymmentä kuvaa, ja se sai pohtimaan fanitusta ja sitä, mitä urheilu voi ihmisille merkitä.
 |
|
Kesätyöntekijän kuvaama Otakar Janeckyn jääkiekkopaita. Paita
on ollut käytössä Jokereiden voittamassa jääkiekon Euroopan cupissa vuonna 1995.
Huomaa komea Urheilumuseon mainos!
|
Historia monessa muodossaan sitoutuu usein identiteettiin, ja niin se tuntuu tekevän myös urheilun osalta. Voitot, mutta myös katkerat häviöt, muistetaan pitkään. Kuvissa pettymyksen tunteet näkyivät yhtä selkeästi kuin voitonriemu. Identitteettiin kuuluvat erilaiset puolet, ja omalta osaltani pääsin tutkailemaan tätä puolta itsestäni: mitä urheilu minulle oikeasti merkitsee ja mitä siitä haluan edes tietää. Ymmärsin nopeasti, että tietoni rajoittuvat paljolti 2000-luvulle ja tämän ajan valtalajeihin, joita televisiossa näkee jatkuvasti. Kiinnitin myös huomiota siihen, että koulussa eri oppiaineissa menestyjistä kerrotaan aina. Musiikintunneilla kuunnellaan ja soietaan hittibiisejä, äidinkielentunneilla luetaan klassikkokirjailijoiden teoksia. Liikuntatunneilla yritetään kasvattaa intoa omatoimiseen liikuntaan, mutta unohdetaan urheiluhistoria täysin. Historiantunneilla saatetaan sivuuttaa Hannes Kolehmaista ja Paavo Nurmea, mutta urheilu ja sen valtapeli jätetään täysin käymättä läpi.
Miten siis voidaan olettaa, että kunnioitus, tieto ja ymmärrys urheilua ja sen menestyjiä kohtaan voisi jatkua. Katoaako identiteetistä osa, jos urheilun osalta sen historia tippuu pois tiedosta tai katoaa kokonaan? Jos perustamme tietomme ja intomme viimeisen 10 vuoden tapahtumille tai valtamedian mainostamille urheilijoille ja lajeille, unohdammeko jossain vaiheessa historialliset urheilijat?
 |
|
Juoksupaita, jota Hannes Kolehmainen käytti paita Antwerpenin olympialaisten maratonilla vuonna 1920 ja
voitti kultaa.
|
Tajusin oman urheiluidentiteettini muuttuneen viimeistään viimeisenä työpäivänäni. Kuvasin urheilutekstiilejä ja ennen jokaista laatikkoa kävin läpi listan, mistä yleissilmäykseltä näin, mitä oli luvassa. Joskus kyseessä oli uima-asuja, joskus olympialaisista tuotuja toimitsijapaitoja. Sykkeet kohoilivat tasaiseen tahtiin kun nostin laatikon kantta ja poimin vaatteiden seasta lopulta Paavo Nurmen ja Hannes Kolehmaisen urheiluvaatteita. Omassa urheiluidentiteetissäni oli muuttunut jotain, eikä vähiten kunnioitus suomalaista urheilua ja sen historiaa kohtaan. Voisi sanoa, että hieno päätös hienolle kesätyölle.
Eeva Tolonen
Urheilumuseon kesätyöntekijä kesällä 2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti