Mediahistoriaa etsimässä - löytyi xylosolae

Kumpi saatiin ensin Suomeen, urheilukirjallisuus vai urheilujournalismi? Itse asiassa ajalta ennen ISBN- ja ISSN-koodeja on mahdoton selkeästi rajata, mikä painotuote tulisi noteerata kirjana, mikä lehtenä tai pienpainatteena. Modernia urheilua käsitteleviä kirjoja alettiin julkaista suomeksi 1800-luvun jälkipuoliskolla. Vanhimman suomalaisen urheilukirjan tittelin saa perinteisesti Karl Göösin (sen sittemmin tunnetun Weilin+Göösin jälkimmäinen osakas) kirjoittama Voimistelun harjoitus-oppi vuodelta 1868. Mutta seuraavaksi vanhimpien listaaminen onkin sitten työn takana.

Kirjojen bibliografiset tiedot vaihtelevat yllättävän paljon. Niin oman kirjastomme Suomen Urheilukirjaston kuin Kansalliskirjastonkin tietokannoissa on ilmeisiä puutteita. Kirjojen lähdeluetteloissa kopioidaan toisten käyttämiä lähteitä – ja herää kysymys, onko kirjaharvinaisuutta edes oikeasti pidetty käsissä… Pieni lehtijuttu paisuu myöhemmissä lainauksissa laajaksi artikkeliksi ja lopulta peräti erilliseksi painotuotteeksi. Jopa kirjojen ja aikakausjulkaisujen nimet muuttuvat: tietokannassa saatetaan käyttää kaikista vuosikerroista suomenkielistä nimeä, vaikka ensimmäinen niistä onkin julkaistu ruotsiksi. Painovuosissa esiintyy horjuvuutta, kun myöhempiä painoksia ei ole muistettu tai osattu erottaa.  

Ei ole ihme jos 1800-luvun harvinaisista painotuotteista on liikkeellä epätäsmällistä tietoa. Hätkähdyttävämpää on että 1900-luvun lopulla ilmaantuneiden television satelliitti-, kaapeli- ja maksukanavien alkuvaiheista tietoa on niukasti. Vuoden 1995 tienoilla esiin murtautuneesta ilmiöstä nimeltä internet ei tahdo saada sen alkuvuosien osalta selkoa senkään vertaa. Yleisellä tasolla aihetta on käsitelty paljonkin, mutta esimerkiksi urheilun ensimmäisten verkkosivujen kehityksestä löytyy tietoa niukasti. Pari urheilulehteä tosin oli valppaana ja julkaisi internetistä artikkelin jo 1995.

Voisi kuvitella että jos 1800-luvun tai 1990-luvun ilmiöstä on tarjolla vähän tietoa, 1600–1700-luvuilta sitä löytyisi vielä vähemmän. Asia on kuitenkin lähes päinvastoin. Turun Akatemiassa vuosina 1642–1828 kirjoitetusta väitöskirjoista neljän voidaan katsoa käsitelleen urheilua. Näiden latinaksi laadittujen, klassista kreikkaa lainaavien teosten sisältö on myös analysoitu. Media-otsikon alle näistä väitöskirjoista ei kuitenkaan ole. Suuren yleisön saataville harvinaisuudet päätyivät vasta 2000-luvulla digitoinnin myötä.

Jo vuonna 1689 ilmestyi Turussa De pancratio -niminen väitöskirja, joka ei nimestään huolimatta käsitellyt antiikin olympiakisojen yleiskamppailulajia pankrationia vaan liikunnallista elämänfilosofiaa. Tuohon aikaan tieteen metodologia vielä horjahteli, kyseisen väitöskirjan kirjoittaja lainaili muistinvaraisesti antiikin filosofeja. Vuonna 1789 Turun Akatemiassa puolustettiin jälleen De pancratio -nimistä väitöskirjaa. Nyt kysymyksenasettelu, analyyttinen tarkastelutapa ja täsmällisesti lähdeaineistoon tukeutuva teksti vastasivat jo esimodernin tieteen huutoon.

Reinholdus von Beckerin kirjoittama, 1813 julkaistu De Ludis Priscorum Scandianorum Palaestricis teki aikanaan suoranaista liikunnan perustutkimusta. Teoksessa luetellaan muinaisia skandinaavisia ja suomalaisia urheilumuotoja. Kirjan jälkimmäinen, erityisesti talvilajeihin keskittynyt osa on tosin päässyt katoamaan. Joka tapauksessa von Becker joutui luomaan latinankielisiä nimiä talvisille ilmiöille. Suksesta hän käytti nokkelaa termiä xylosolae – koivupohja. Sana ei jäänyt elämään latinassa, puhumattakaan muista kielistä. Talvella 1974 Falunin MM-hiihtojen jälkeen siitä olisikin tullut kirosana.

Matti Hintikka