Pelipaikoilla Pariisissa

Puheensorina pariisilaisessa junassa on reipashenkisempää kuin bussissa Hämeenlinnanväylällä. Matkustus työpäivän päälle kohti Pariisin itäisiä osia oli kestänyt jo ihan riittävän pitkään. Kirjautuessani hieman ennen puolta yötä F1-motelliin Marne-la-Valléessa olin tyytyväinen, että virallinen ohjelma alkaisi vasta iltapäivällä.

Matkustin Pariisiin kesäkuun lopulla, koska siellä oli menossa yksi maailman seuratuimmista urheilutapahtumista, jalkapallon EM-kilpailut.

No en oikeasti. Työmatkani kohde oli urheilun ja liikuntakasvatuksen historiajärjestön (ISHPES) kongressi, jossa teemana oli ’Sites of sport in history’, vapaasti käännettynä: ’urheilun paikat historiassa’. Tämän tilaisuuden saama julkisuus ei toiveista huolimatta saavuttanut Islannin joukkuetta. Twitterissä yritimme kyllä kovasti.

Osallistuin kongressiin useammastakin eri syystä. Istun Suomen urheiluhistoriallisen seuran hallituksessa, kirjoitan urheiluhistorian väitöskirjaa työni ohessa Jyväskylän yliopistoon sekä ihan oikeassa työssä toimin erikoistutkijana Urheilumuseolla. Rooleja on monia, mutta mieliä yksi – se leikkimieli.

Kongressipaikkana toimi École des ponts ParisTech, eli yksi Ranskan ’premium’ yliopistoista, ja siltä arkkitehtuurin ihme tuntui. Paikalliset kertoivat, että Ranskassa on yliopistoja ja sitten vähän vielä parempia yliopistoja. Tämä kuului jälkimmäisiin. Toki järjestävänä tahona oli Marne-la-Valléen yliopisto. Selvää, eikö?

Turistikohteista urheilun tiloihin

Ennen kongressin alkua ehdimme tanskalaisen kollegani Martinin kanssa käydä pikaisen parin tunnin kiertueen Pariisin ytimessä. Selfiet Seinen rannalla ja ranskalaista pihvilihaa sivukujalta. Niistä on turistin tunnit tehty.

Kauluspaitaa päälle ja kohti avajaissessiota. Gerald Gems luennoi 1800-luvun jälkipuoliskon Yhdysvalloista, kun naiset alkoivat ’tunkeutua’ miesten tiloihin – pyörän satulaan, vuorten rinteille ja nyrkkeilykehään. Avajaissnackit ja kaksi valokuvanäyttelyä: Berliini turistien silmin 1936 sekä Pariisin urheilupaikat. Postereina toteutetut näyttelyt olivat ihan kivoja, käsitteen varsinaisessa merkityksessä.

Gemsin keynote-esitys.

Berliinistä kertoneen näyttelyn koonneen Emanuel Hübnerin (Münsterin urheiluinstituutti) kanssa jutustellessa kävi ilmi, että tärkeimpänä tutkimusmetodina oli Saksan ebayn käyttö. Hän oli päivystänyt pitkän ajan ebayhin myytäväksi lisättyjä valokuvia tietyillä hakusanoilla ja sai koottua lopulta itselleen tuhansien kuvien kokoelman amatöörivalokuvaajien otoksia Berliinistä olympiakisojen ajalta. Saksassa oli 1930-luvulla jo noin viisi miljoonaa amatöörivalokuvaajaa, joten kuvia riittää.

Torstai-, perjantai- ja lauantaipäivät täyttyivät varsinaisista seminaarisessioista, joissa tutkijat pitivät 20 minuutin esitykset ajankohtaisista artikkeleistaan. Sessiot pyörivät useassa eri huoneessa samaan aikaan. Kaikkiaan yli sata (100) esitystä ei jättänyt varmasti ketään urheiluhistoriasta kiinnostunutta kylmäksi pidempien keynote-esitelmien välissä.

Esitysten sisältö vaihteli rugbyn ammattimaistumisesta olympia-aiheisiin, sukupuolitutkimukseen ja kansallisiin liikuntastrategioihin. Parasta antia esityksinä oli luonnollisesti yhdysvaltalaisten esitykset, sillä kyseisessä maassa tutkijoiden esiintymistaitoihin panostetaan selvästi Eurooppaa ja Aasiaa enemmän. Asiasisällön ja tutkimusnäkökulmien puolesta eri kulttuureilla ei ollut hirveästi eroa. Ehkä suurin havainto oli edelleen se, että Kiinassa luodaan voimakkaasti kansallista identiteettiä paikallisten liikuntakulttuurien perustutkimuksella.

Oman annokseni tieteellistä sisältöä tarjoilin urheiluhieronnan historiasta – miksi urheilijat alkoivat käyttää hierontaa; miksi urheiluhieronta ammattimaistui; miksi urheiluhieronnasta on tullut niin huomattava osa suomalaista urheilujärjestelmää? Vastaukset vaativat enemmän kuin blogitekstin, joten eräänä talvisena päivänä ilmestyvässä The International Journal of the History of Sportissa avaan ne laajemmin.

Urheiluhieronnan historiaa kolmikymmenpäiselle kuuntelijajoukolle.

” La Futuro Der Historia Of Esporto”

Esitysten ohella kerkesimme harjoittaa ryhmäytymistä niin alan gurujen kuin vertaisten, tohtoriopiskelijoiden, kesken. ISHPES-kongressien osallistujat tulevat kaikilta mantereilta, ja siksi onkin tärkeää tutustua mahdollisimman moneen. Tulevaisuudessa näistä yhteyksistä voi olla merkittävää apua mitä moninaisemmissa hankkeissa. Ja kaverit ovat kivoja ihan kavereinakin.

Nuoret tutkijat ryhmäytymässä. Vas. ylhäältä Martin Friis Andersen (Tanska), Lukas Rehmann (Saksa), Dario Nardini (Italia), Georgia Cervin (Australia, vaikka onkin Uudesta-Seelannista), Kalle Rantala (Suomi), Carolina Nascimento Jubé (Brasilia), Benjamin Sacks (Australia). Takana oik. 

Urheilumuseon arjessakin perspektiivin pyytäminen Australiasta tai Brasiliasta on mahdollisuus, jota kannattaa käyttää. Toisaalta kongresseissa on helppo käydä läpi eri tutkijaryhmien intressejä, ja siten löytää yhteisiä säveliä mahdollisiin tulevaisuuden hankkeisiin. Toisaalta joku voi myös kertoa, että tämä tai tuo on jo tehty – miksi keksiä pyörää uudelleen?

Kokonaisuudessaan matka ylitti odotukset. Suurin harmi oli se, että päällekkäisten sessioiden vuoksi osa esityksistä jäi näkemättä. Esitysten abstraktit toki löytyvät kongressijulkaisusta, mutta usein tiivistelmä on vain pintaraapaisu sisällöstä. Artikkeleita odotellessa.

Ei kannata muuten ihmetellä, mikäli Pariisissa vastaan tulee Tapio Rautavaara tai Verner Weckman -kangaskassit. Järjestäjät arvostivat käytännöllisiä tuliaisia Suomesta.

Lisätietoja kongressista ja ISHPES:stä löytyy järjestön sivuilta www.ishpes.org. Suomessa toimiva ISHPES:n jäsenyhteisö Suomen urheiluhistoriallinen seura avautuu täältä: www.suhs.fi

Kalle Rantala

twitter: @Rankalle

Olympiamuseoiden yhteistyö – Olympic Museums Network

Olympic Museums Network perustettiin syyskuun 7. päivänä 2006 Lausannessa Kansainvälisen Olympiakomitean (KOK) aloitteesta ja KOK:n Olympiamuseon toimiessa verkoston vastuullisena puheenjohtajana. Perustajajäseninä oli yksitoista olympia- tai urheilumuseota eri puolilta maailmaa, Suomen Urheilumuseo ainoana Pohjoismaista.

Verkoston tarkoituksena on toimia yhteistyössä olympialiikkeen kulttuuriperinnön tallentamisessa ja tehdä yhteistyötä esimerkiksi museo-opetuksessa, kokoelmakysymyksissä, näyttelyissä ja julkaisuissa. Verkoston tapaaminen järjestetään vuosittain, joten tänä vuonna pidetään jo yhdestoista yleiskokous.

Tuntuu siltä, että KOK:n tavoitteena on kerätä mahdollisimman moni olympiamuseo verkoston piiriin. Tällä hetkellä jäseniä on jo 27 ja kansalliset olympiakomiteat ovat lisäksi tiedottaneet peräti neljästäkymmenestä viidestä potentiaalisesta ehdokkaasta. Yleiskokousten järjestäminen tulee olemaan melko haasteellista, jos verkoston museoiden määrä kasvaa lähivuosina yli seitsemäänkymmeneen. Toisaalta määrä kuvaa olympialiikkeen globaalisuutta.

Olympic Museums Networkin yleiskokouksen osanottajat Richmondin Olympic Ovalissa Kanadassa 25.9.2015.

Eniten jäsenmuseoita on Euroopasta (12) ja Aasiasta (10). Aasian kymmenestä museosta viisi sijaitsee Kiinan Kansantasavallassa ja peräti neljä niistä on KOK:n jäsenen ja Kansainvälisen Nyrkkeilyliiton puheenjohtajan tohtori Ching-Kuo Wun perustamia tai suunnittelemia. Asian tekee erikoiseksi se, että Taipeissa syntynyt tohtori Wu on KOK:n edustaja Taiwanissa. 

Pohjoismaista verkostoon kuuluu nykyään Urheilumuseon lisäksi vasta uusittu Norjan Olympiamuseo Lillehammerista ja Göteborgin Urheilumuseo. Tukholmassa sijaitseva Ruotsin Urheilumuseo ei ole verkoston jäsen. Erikoista on, että esimerkiksi Isossa-Britanniassa ei ole olympiamuseota, vaikka Lontoo on järjestänyt kesäolympiakisat kolme kertaa. Oseaniasta ei Olympic Museums Networkiin kuulu tällä hetkellä yhtään museota, mutta tietääkseni ainakin Australia (Melbourne) ja aina yhtä eksoottinen Vanuatu ovat osoittaneet kiinnostuksensa.

Yli puolet verkoston museoista on olympiamuseoita, joiden kokoelmaohjelma perustuu olympiahistorian tallentamiseen. Lähinnä eurooppalaisilla museoilla on laajempi kokoelmapolitiikka, joka ulottuu myös kansalliseen urheilukulttuurin ja sen ilmiöihin.

Olympic Museums Networkin toimesta on perustettu sen yhteydessä toimiva Collections Working Group, joka nimensä mukaisesti paneutuu kokoelmakysymyksiin. Työryhmän seminaareja on järjestetty viisi, viimeksi Thessalonikin olympiamuseossa Kreikassa 16.-17.6.2016. Tapaamisten aiheina ovat olleet esimerkiksi museoiden tallennuspolitiikka, väärennökset ja esineiden provenienssi, eli esineen ja sen omistussuhteiden täydellisen historian selvittäminen.

Olympic Museums Networkin kokoelmatyöryhmän seminaari järjestettiin Urheilumuseossa 14.-15.8.2014.

Thessalonikin olympiamuseo.

Olympic Museums Networkin kokoelmatyöryhmän seminaari Thessalonikin olympiamuseossa Kreikassa 16.-17.6.2016.

Thessalonikin olympiamuseossa on esillä Helsingin vuoden 1952 olympiakisojen soihdun kopio. Aitoja, taiteilija Aukusti Tuhkan suunnittelemia soihtuja valmistettiin vuoden 1952 kisoihin vain 23 kappaletta.

Verkoston jäsenmuseoilla on oikeus käyttää Olympic Museums Networkin tunnusta olympiarenkaineen ja mikä vielä tärkeämpää, ne saavat korvauksetta käyttöönsä Olympiamuseon laajan filmiarkiston. Urheilumuseolle tämä yhteistyö ja Kansainvälisen Olympiakomitean arkistojen käyttö on erityisen tärkeätä  uuden perusnäyttelymme suunnittelussa.

Pekka Honkanen