Kuka on sinun urheiluidolisi?

Tällä hetkellä fanittaminen tuntuu olevan erityisen suosittua. Suuri osa urheilua seuraavista ihmisistä ei voinut olla huomioimatta ”Susijengin” eli Suomen koripallomaajoukkueen menestystä viime syksyn Slovenian EM-kilpailuissa. Ennen kaikkea uutisointiin ja kyseiseen tapahtumiin liittyivät fanit, joita suomalaisittain ja kansainvälisestikin, poikkeuksellisesti oli paikalla arvioiden mukaan jopa yli 2000. Joukkue selviytyi kesän 2014 MM-kilpailuihin Espanjaan, jonne on villeimmissä arvioissa veikattu tulevan otteluita seuraamaan jopa 5000 suomalaista. Ei koripallo yhtäkkiä ole noussut tässä määrin suosiossa vaan kyse on jostain muusta. Täytyy muistaa, että Suomen maajoukkueen harjoituspeleissä Helsingissä ennen Sloveniaa oli vain tyydyttävästi katsojia paikalla.

Suomalaisfaneja kannustamassa Susijengiä Slovenian EM-kilpailuissa syksyllä 2013.

Toinen mielenkiintoinen ajan ilmentymä on nuorten jääkiekkomaailmanmestaruuden jälkeen järjestetty mitalijuhla Helsingin Rautatientorilla. Paikalla oli joidenkin arvioiden mukaan 3000 ihmistä seuraamassa, kuinka juniorit tuulettivat mitaleitaan. Väittäisin, että suuri osa näistä paikalla olleista ei edes ollut seurannut pelejä vaan kyse on jostain muusta. Jääkiekon mestaruuden juhlimisesta on muodostunut kulttuurinen tapa toimia siten, että ”torilla tavataan”. Jollekin taas tapahtuma toimi yhteisöllisenä virikkeenä, toinen oli vaan uteliaana tarkkailijana.

Pikkuleijonien mitalijuhla Helsingin Rautatientorilla tammikuussa 2014.

Yhtenä vastauksena tähän lisääntyneeseen fanitukseen ja idolien perässä matkustamiseen, jopa kauas Suomesta, on esitetty sen toimivan eräänlaisena vastapainona yksilöllistyneelle yhteiskunnalle ja elämänmenolle. Ihmisillä on aina ollut sisäänrakennettu malli kuulua johonkin yhteisöön, heimoon, ja tätä tarvetta tyydyttää myös faniryhmään kuuluminen. Lisäksi tunnekokemus on yksi fanikulttuurin määrittävä tekijä: halutaan kokea ja jakaa tunnetila, jonka taustalla ei välttämättä edes ole suurta merkitystä. Yhteisöllisyyteen liittyy myös nykypäivänä vahvasti verkko, jossa fanit jakavat tuntojaan ja jopa varsin kärkevästi ottavat kantaa joukkueensa tai vastustajan edesottamuksiin. Tänä päivänä halutaan olla vaikuttajia ja osallistujia enemmän kuin aiemmin – tähän mm. sosiaalinen media antaa myös aivan uudenlaiset mahdollisuudet.

Näitä moderneja urheilun perässä matkaavia voisi kutsua ”tunnekokemusten kerääjiksi”. Osa on hyvinkin sitoutunut kannattamaansa joukkueeseen, mutta suuri osa matkustaa juuri odotuksissa olevan tai markkinoidun tunnekokemuksen perässä – näillä ei edes urheilulajilla ole välttämättä suurta merkitystä. Koripallon menestys on osunut juuri oikeaan saumaan, ja EM-kisat Sloveniassa fanikulttuurisesti menivät nappiin – syntyi hypetys fanituksen ympärille. Sloveniassa osui yhtä aikaa usea tekijä yhteen: urheilullinen menestys, innostava ja nousussa oleva koripallon faniryhmä, tämän hetken sosiaalinen tilaus yhteisöllisille kokemuksille sekä kiinnostava ja kohtalaisella budjetilla tavoitettavissa oleva matkakohde. Unohtaa ei myöskään sovi tarinaa, joka kulkee urheilussa mukana. Koripallon tarinaan kuuluivat ennen Sloveniaa mm. hyvin menneet EM-kisat Liettuassa ja Möttölän, Dettmannin sekä Koposen kaltaiset urheiluidolit. Samoja elementtejä on ollut lentopallossa, mutta samanlaista ilmiötä ei kuitenkaan ole ainakaan vielä syntynyt – miksei?

Urheilumuseo, Suomen Jääkiekkomuseo ja Hiihtomuseo käynnistivät vuonna 2013 yhteishankkeen, jossa tallennetaan ja tutkitaan suomalaisen urheilumaailman idoleita ja fanikulttuuria sekä fanikulttuurin muutosta viimeisten 50 vuoden aikana. Hankkeen tuloksena huomenna 28.3.2014 avautuvat  näyttelyt kaikkiin museoihin. Esillä on urheiluidoleita ja fanikulttuuria kaikessa värikkyydessään.

Voit tutustua urheiluidoleihin myös hankkeen verkkosivuilla tai sosiaalisten medioiden kautta: Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja Youtubessa.

www. urheiluidolit.fi

Jari Toivonen
Urheiluidolit-hankkeen tutkija

Varastokertomuksia: Pitkien perinteiden Tervahiihto

Suomalaiset ovat hiihtokansaa, ja tämä tuli taas todistettua Sotšin olympialaisissa muutama viikko sitten. Vanhimmat Suomesta löydetyt sukset ovat yli 5000 vuotta vanhoja, joten traditioita riittää hiihtourheilun saralla. Yksi vanhimmista ja edelleen järjestettävistä hiihtotapahtumista on Oulussa järjestettävä Tervahiihto.

Oulun Hiihdot järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1889, ja tapahtumalla on siis ikää kunnioitettavat 125 vuotta. Ensimmäisenä vuonna reitin pituus oli 30 virstaa eli kilometreiksi muutettuna noin 32. Varsinainen kilparata oli pituudeltaan viisi virstaa, joten kilpailijat sahasivat sitä kolme kertaa edestakaisin.

Kilpailun voittajaksi selviytyi jo miehen ikään päässyt haapavetinen mestarihiihtäjä 44-vuotias Aappo Luomajoki ja toiseksi hiihti niin ikään haapavetinen 17-vuotias Juho Ritola. Palkinnoksi Luomajoki sai urakastaan 100 markkaa, joka tämän päivän euroiksi muutettuna vastaa noin reilua 500 euroa. Mökinmies Luomajoelle rahapalkinto oli huomattava, sillä tuohon aikaan palkinto vastasi hyvän ammattimiehen kuukausipalkkaa.

Kilpailua seuraavia katsojia huomioitiin myös mukavalla tavalla: joen jäällä Pokkitörmän kohdalla oli tarjolla lämmittäviä virvokkeita, kuten teetä ja kahvia, mutta myös – maistraatin erikoisluvalla – olutta, punssia ja viiniä. Kylmässä hytisevä yleisö sai paremmanlaatuista lämmikettä, mutta ehtona oli luonnollisesti, ettei tarjoilu aiheuttaisi järjestyshäiriöitä. Kilpailun ohessa järjestettiin myös mäenlaskukilpailu sekä suksinäyttely.

Oulussa oltiin niin sanotusti ajanhermolla hiihtourheilun suhteen 1902, sillä silloin tapahtuman järjestävä organisaatio, Oulun Hiihtoseura, siirsi reitin kulkemaan merenjäältä Oulujoelle ja sen itäpuolisiin metsiin. Kansainvälisten vaikutteiden mukaan siirryttiin siis tasamaahiihdosta ainakin osittain murtomaahiihtoon. Oulussa otettiin siis ensimmäisiä kehitysaskeleita tuohon suuntaan, mutta varsinaisesti tasamaahiihtokulttuuri väistyi Suomesta vasta 1920-luvulla.

Vuosikymmenien aikana Oulun Hiihdot ovat kokeneet kaikenlaisia muutoksia niin reitin kuin osanottajien suhteen. Tapahtuman nimi muutettiin vuonna 1955. Asiasta järjestettiin kilpailu ja voittajaksi valittiin Oulun Tervahiihto, sillä nimellä haluttiin kunnioittaa Oulun ja Oulujoen perinteitä tervaporvariajoilta.

Urheilumuseon kokoelmissa ei ole paljonkaan aineistoa tästä tapahtumasta, mutta kokoelmista löytyvät viehättävä kunniakirja sekä kultamitali vuodelta 1908.

Vuonna 1908 järjestettiin Oulun Hiihtojen 20-vuotisjuhlakilpailut ja ohjelmassa oli muun muassa viestihiihto Raahesta Ouluun sekä 30 ja 60 kilometrin hiihdot erikseen ammattilaisille ja amatööreille. Pidemmän matkan amatöörikisan voitti Juho Ritola, ja hän sai palkinnoksi kultamitalin.

Kunniakirja on puolestaan ojennettu vuonna 1913 kuopiolaiselle 24-vuotiaalle E. Korhoselle. 

Kunniakirjan tekstissä todetaan:

Oulun Hiihtoseuran 25:ssä Hiihtokilpailussa Oulussa 4. p:nä helmikuuta 1913 hiihti E. Korhonen, Kuopiosta 24-ikuinen huonolla kelillä Kolmekymmentä kilometriä 2 tunnissa 12 min. 27 sek., josta ennätyksestä hänelle annettiin pronssimitali kolmantena palkintona. Oulussa, 4 p:nä helmikuuta 1913.

Kunniakirjan ovat allekirjoittaneet Sakarias Westerlund ja K.A. Fellman.

Hiihtokeli oli siis huono vuonna 1913. Aamulla sää oli ollut vielä lauha ja pilvinen, mutta päivän edetessä alkoi tuiskuttaa niin kovasti lunta, että Suomen Urheilulehti joutui toteamaan lukijoilleen, ettei kisoista saanut luvattuja kuvia.

Kolmenkymmenen kilometrin matkan voitti iisalmelainen Lauri Kiiskinen, ja hän sai palkinnoksi voitostaan 50 markkaa ja hän vei mukanaan Oulun Hiihtoseuran kiertopalkinnon, L.E. Fabrituksen lahjoittaman kiertokilven. 30 kilometrin lisäksi kilpailtiin myös puolta pidemmällä matkalla, jonka voitti Matti Koskenkorva Haapaveden Urheilijoista.

Tänä vuonna Oulun Tervahiihto hiihdettiin vesikelissä naistenpäivänä 8. maaliskuuta. Osallistujia oli kaiken kaikkiaan noin 600 ja kilpailusarjoja 12. Onnittelut voittajille, kaikille osallistujille ja ennen kaikkea Oulun Hiihtoseuralla, joka on pitänyt traditiota yllä 125 vuotta.

Riitta Forsman

Vieraskynä: Pakkasta, pettymyksiä ja palkintosadetta – MM-ampumahiihtoa Suomessa

Ampumahiihdon olympiahuuma on ohitse, mutta kausi ei suinkaan ole vielä päättynyt. Maailman parhaat ampumahiihtäjät on mahdollista nähdä tällä kaudella myös Suomessa, kun maailmancup-karavaani on jalkautuneena Pohjois-Karjalaan, Kontiolahdelle 10.–16. maaliskuuta. Ensi vuonna kinkerit Kontiolahdella sen kuin kaunistuvat, sillä vuoden 2015 ampumahiihdon maailmanmestaruuksista kamppaillaan susirajalla. Suomessa on aiemminkin nähty MM-tason ampumahiihtoa.

Jarkko Kauppinen Sotšin olympialaisissa 2014

Kontiolahdella järjestettiin viimeksi ampumahiihdon MM-kisat vuonna 1999. Suomi lähti rohkeasti hakemaan kotikisoistaan kahta mitalia mutta joutui pettymään. Parasta antia olivat viestijoukkueiden sekä Outi Kettusen kuudennet sijat. Vuoden 1999 kisat muistetaan kuitenkin ennen kaikkea pakkasen piinaamina tynkäkisoina. Kisat piti aloittaa lauantaina kuudes helmikuuta, mutta pakkasen huidellessa 20 asteen kylmemmällä puolella päästiin tositoimiin vasta perjantaina 12. helmikuuta. Jännittävien kilpailuiden sijasta tv-kuvissa esiintyi muun muassa helikopteri, jolla kisajärjestäjät yrittivät ilmaa lämmittää. Keliongelmia on ollut muuallakin. Vuonna 1990 Minskissä olivat lumet vähissä ja Oslossa liian sumuista, joten viestimitaleiden kohtalo ratkaistiin lopulta Kontiolahdella. Eikä hellittänyt Holmenkollenin hernerokka tarpeeksi myöskään vuonna 2000, jolloin MM-kisojen viestimatkat jouduttiin siirtämään Norjan sumusta Lahteen.

Lahden vuoden 1991 MM-kisoissa sääolosuhteet olivat kohdillaan, mutta muutoin isäntämaalla ei paljoa hurraamisen aihetta löytynyt. ”Suomen ampumahiihto koki omissa maailmanmestaruuskisoissaan kaikkien aikojen nöyryyttävimmän tappionsa” kirjoitti Lauri Karppinen Suomen Urheilulehden pääkirjoituksessa 28.2.1991. Suomi jäi Lahdessa mitalitta ja Harri Elorannan 13. sija oli henkilökohtaisten matkojen parasta antia. Kaiken lisäksi kisat aiheuttivat isot taloudelliset tappiot Suomen Ampumahiihtoliitolle. Tavoitteeksi asetetusta 50 000 yleisömäärästä jäätiin selvästi, sillä MM-kisoissa vieraili hädin tuskin 20 000 katselijaa. Kisojen jälkeen kritiikkiä saivat niin urheilijat, valmentajat kuin liiton johtoporraskin. Jotkut teräväkieliset epäilivät ampumahiihtäjien Harri Elorantaa lukuun ottamatta olevan liian pyöreäposkisia huippu-urheilijoiksi ja liittoa syytettiin vähäisten resurssien tuhlaamisesta epäolennaisuuksiin. Tunnelma kymmenen vuotta aiemmin järjestetyissä kotikisoissa oli tyystin toisenlainen.

Vuoden 1981 ampumahiihdon MM-kisat järjestettiin Lahdessa. Isäntämaa lähti kisoihin maltillisin tavoittein. Alla oli kaksi melko vaisua kautta ja kisoja edeltäneet maailmancupin koitokset eivät nekään odotuksia nostaneet. Kisoista tuli kuitenkin Suomelle jymymenestys. Heikki Ikola, joka ei MM-kisojen alkaessa mahtunut 50 parhaan joukkoon maailmancupin kokonaistilanteessa, nappasi 20 kilometrin kisasta uransa kolmannen maailmanmestaruuden villisti kannustaneen kotiyleisön edessä. Puhdas ammunta oli avainasemassa Ikolan noustessa korkeimmalle MM-korokkeelle neljän vuoden tauon jälkeen. Jurvan raketti Erkki Antila puolestaan nappasi hopeaa 10 kilometriltä ja pronssia 20 kilometrin kisasta. Kymmenen kilometrin kisasta muodostui yleisöä sykähdyttänyt, todellinen jännitysnäytelmä. Koko kisan kärkitrio mahtui viiden sekunnin sisälle ja legendaarinen Itä-Saksan Frank Ullrich voitti Antilan vain 1,6 sekunnin erolla. Menestystä täydensi 17-vuotias Harri Eloranta, joka saalisti samassa yhteydessä järjestetyissä nuorten MM-kisoissa kultaa ja pronssia. Eloranta nousi palkintopallille aikuisten arvokisoissa 11 vuotta myöhemmin Albertvillen olympialaisissa napattuaan pronssia kympiltä. Sinivalkoisten muisteluiden mehukkuutta vuoden 1981 kisojen ympärillä lisää rakkaitten naapureiden, ruotsalaisten ja norjalaisten, odotuksia vaisumpi menestys.

Ensimmäiset ampumahiihdon MM-kisat järjestettiin vuonna 1958 Itävallassa ja ensimmäistä suomalaista maailmanmestaria juhlittiin vuonna 1961, kun varamiehenä kisareissulle lähtenyt Porkkalan tulliniemen merivartija Kalevi Huuskonen voitti kaikkien yllätykseksi kultaa 20 kilometrin kisasta. Vuosi Huuskosen jymypaukun jälkeen isännöi Suomi ensikertaa ampumahiihdon MM-kisoja. Suomi otti hopeaa molemmista Hämeenlinnassa järjestettyjen kisojen lajeista. Henkilökohtaisella matkalla hopeaa nappasi Antti Tyrväinen, joka joutui päästämään edelleen vain ampumahiihdon ensimmäisen supertähden Neuvostoliiton Vladimir Melaninin. Tyrväinen oli todellinen kahden lajin taitaja: arvokisamitalisti myös ammunnan puolelta! Tyrväisen vuonna 1965 vapaakiväärin makuuasennosta ampuma 398 säilyi SE-tuloksena 1980-luvun puolelle asti. Suomi sai vuoden 1962 kisoissa hopeaa myös joukkuekilpailusta. Yksi hopeajoukkueen sankareista oli Hannu Posti, kahden lajin huippu hänkin. Postin ampumahiihtouraa edeltänyt laji oli kestävyysjuoksu. Helsingin olympialaisten 10 000 metrillä Posti sijoittui upeasti neljänneksi. Hämeenlinna isännöi MM-ampumahiihtoa myös vuonna 1971. Toisella kertaa kantahämäläinen maisema ei ollut yhtä antoisa, sillä Suomi jäi mitalitta.

Ampumahiihdon MM-kisat 1962

Naiset pääsivät kilpailemaan ensimmäistä kertaa ampumahiihdon MM-mitaleista vuonna 1984. Kuitenkin vuoteen 1989 asti miehet ja naiset kilpailivat omissa MM-kisoissaan. Vuonna 1987 naiset ratkaisivat MM-mitaleiden kohtalon Lahdessa Salpausselän kisojen yhteydessä. Salppurin yleisö pääsikin juhlimaan Suomen naisten ensimmäistä henkilökohtaista MM-mitalia, kun Vehkalahden Veikkojen Tuija Vuoksiala saavutti pronssia. Ensimmäinen suomalaisnainen korkeimmalla MM-korokkeella nähtiin vuonna 2011, kun Kaisa Mäkäräinen voitti kultaa Länsi-Siperiassa. Ampumahiihdon nuorten maailmanmestaruuksista on myös taisteltu Suomessa useampaankin otteeseen, viimeksi vuonna 2012.

Ampumahiihto on Suomessa aina jäänyt hieman pohjoismaisten hiihtolajien varjoon. Suomella on kuitenkin lajissa rikkaat perinteet niin kisajärjestäjänä kuin muutenkin. Ja vaikka ampumahiihto on mainio tv-laji, kannattaa tänä tai ensi vuonna tehdä kisamatka Kontiolahdelle. Ihan jo senkin takia, että vielä on mahdollisuus nähdä suomalainen ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräinen kilpailemassa maailman huippujen kanssa.

Henri Palmroth
historian opiskelija, HuK