Vieraskynä: Maaottelu Velodromilla

Kylmänkostea kevätpäivä Helsingin Velodromilla vuonna 2015. Tuuli tuntuu luissa ja ytimissä. Olosuhteista huolimatta ilmassa on vahva urheilujuhlan tuntu. Miesten maahockey-maajoukkue pelaa ensimmäisen maaottelunsa kotikentällään vuosikausiin. Vastustaja on Liettua. Tässä tehdään historiaa. Historiaa on "Velolla" toki tehty ennenkin. Toimihan se olympialaisissa vuonna-52 hockeyn päänäyttämönä. Maineikkaan urheilustadionin eteisaulasta löytyy kuva olympiafinaalista Intia-Hollanti (5-1). 

Mutta itse peliin. Päävalmentaja Jan Nylund näyttää" fläppitaulultaan" viimehetken ohjeita pelaajilleen. Tämä on monille meistä ensimmäinen kotipeli Suomi-paidassa.
Kansallishymnien jälkeen ottelu vihdoin alkaa. Heti toisella peliminuutilla saan hyvän tekopaikan, mutta Liettuan maalivahti torjuu loistavasti. Peli etenee tasaisena. Puolustaja vartioi minua tarkasti.
"Seuraakohan kaveri mua pukuhuoneeseen asti?"

Jakson lopulla saan kuitenkin tekopaikan, kun Jussi Paanasen kova syöttö viuhuu maaliringin sisään. Ohjaan komposiittimailallani pallon kohti maalia, onnistumatta. Harmittaa...
Hetkeä myöhemmin erotuomari Klaus Saijonkiven pilli soittaa jakson päättyneeksi.

Kävellessäni käytävällä kohti pukukoppia, vanhempi herrasmies kysyy nimeäni, ojentaen samalla käteeni vanhan maahockeypallon.
-"Pidä pallosta hyvää huolta."
-"Kyllä, kiitos."

Pukukopissa laitan hiukan hämilläni pallon pelikassiini. Otan huikan vesipullosta ja kuuntelen valmennusjohdon ohjeita "laituri" Markku Rinteen vieressä istuen.

Toisella puoliajalla ei hienouksia nähty. Tiukimmat kaksinkamppailut käydään keskikentän tuntumassa. Viimeisillä minuuteilla maalivahtimme Jussi Luhta venyy kuin purukumi pallojen eteen ja puolustuslinja siivoaa irtopallot väljemmille vesille. Jussin huudot ja ohjeet maalilta meille kenttäpelaajille antavat ainakin minulle lisää virtaa. Taistelemme tasatuloksen taitavaa vastustajaa vastaan. Tasapeli ekassa kotimatsissa on ihan kelpo tulos.

Ai niin. Se pallo! Täällähän se on, pelikassin pohjalla. Siinä on pelaajien nimikirjoitukset ja teksti: Bryssel 1970. Samalla muistelen kohtaamista herrasmiehen kanssa pukukoppikäytävällä.

Palloon on kirjoitettu Brysselin EM-kisoihin 1970 osallistuneen Suomen maajoukkueen pelaajien nimet.

  
Ps. Arvokas pallo on nykyään Suomen Urheilumuseon kokoelmissa.

Tommi Rantala

Kirjoittaja pelaa maahockeyta turkulaisessa HC Kilpparissa ja Suomen maajoukkueessa. Urheilutoimittajien Liitto valitsi Rantalan vuoden 2015 parhaaksi maahockeypelaajaksi Suomessa. Alla kuvia Rantalasta pelitilanteissa ja Rantalan Urheilumuseolle lahjoittamista esineistä.  

Maahockeyn EM-kisojen 2015 ottelu Suomi-Malta, Vilna.

Maahockeyn EM-kisojen 2015 ottelu Liettua-Suomi, Vilna

Maahockeyn SM-sarjan loppuottelu HC Kilppari-Seinäjoki United, Helsingin Velodromi, syyskuu 2017. Kuva: Rainer  Lönnbäck.

Maahockeyn varustekehitystä 1950-luvulta 2000-luvulle.

Mitaleita ja laattoja 1950-1970-luvuilta.

Itäiset pelimatkakohteet tulivat Suomen maahockeymaajoukkueelle tutuiksi 1970-luvulla.

Valto Mattilan saama diplomi osallistumisesta maahockeyn EM-kisoihin 1974 Madridissa.

Muistolahja maahockeymaaottelusta Suomi-Ruotsi kesäkuulta 1976.

Vuoden urheilukirja – vaikea mutta mukava valinta

Mikä on vuoden 2017 paras urheilukirja? Ihan yksiselitteisen vastauksen löytäminen tähän lienee mahdotonta, mutta Urheilumuseon asettama raati on taas tarttunut haasteeseen. Allekirjoittaneen lisäksi valintaraadissa istuvat Juha Kanerva, Kristiina Kekäläinen, Susanna Luikku ja Mika Wickström. Raadin mielestä parhaan kirjan viisikko löytää varmasti.

Urheilukirjojen julkaiseminen painottuu loppuvuoteen, esimerkiksi kirjamessujen, isänpäivän ja joulun takia. Vuosittain raati saa käsiteltäväkseen satakunta urheilu- ja liikuntakulttuuriin jollain tavalla kantaa ottavaa teosta. Tässä luvussa ovat mukana myös merkittävät kirjoiksi sidotut opinnäytetyöt sekä pienimmät seurahistoriikitkin, jotka vain on jotain kautta Urheilumuseolle saatu. Kaikistahan tieto ei toki ajoissa kulje perille asti, mutta yleensä sana kyllä kiertää, kun teos on tarttuva. Vaikka todellisia voittajakandidaatteja on merkittävästi vähemmän, syksy ja vuodenvaihteen tienoo on raatilaisille tiukkaa lukuaikaa.

Kuvassa olevat kirjat ovat satunnainen otanta vuoden kirjasadosta.

Millainen on hyvä urheilukirja? Kriteerejä voi helposti tarkastella tämän vuoden finalistien kautta. Kuluvalta vuodelta raati valitsi niin sanotusti runkosarjan jälkeen kuusi esiin nousevaa finaalitason teosta.

J. P. Tannisen ”Haukikuningas” on tarina sanan varsinaisessa merkityksessä. Tarina kyykästä, josta yhtäkkiä on tullut Japanin ykkösurheilulaji. Tanninen on tehnyt nerokkaan lajioppaan, jossa fakta ja fiktio yhdistyvät saumattomasti ja ainutlaatuisesti.

Tommi Kovasen ja Jenny Rostainin ”Kuolemanlaakso” on tarina sekin, mutta samalla myös osaelämänkerta. Tiivis ja viimeistely teksti kertoo liian kovan taklauksen jälkimainingeista tehokkaasti ja kaunistelematta. Kirja sukeltaa syvälle jääkiekkomaailmaan ja analyyttinen kuvaus kantaa alusta loppuun saakka.

Mika Nyyssölän, Jouni Virtamon ja Jouni Lehtosen ”Mika Nyyssölä – Giant Killerin tarina ja treeniopas” on taideteos jo esineenä. Vastaavaa urheilijaelämäkertaa ei aikaisemmin ole tehty. Kirja perehdyttää kehonrakennukseen, mutta toimii myös lukukokemuksena ja piirrostaideteoksena. Näyttävä taitto ja tyylikäs kuvitus on ehdottomasti merkittävä osa hyvää kirjaa.

Annukka Koskelan ”Pesis – Opas jännittävän pelin seuraajalle ja harrastajalle” on erilainen opaskirja. Kuten nimikin sanoo, se on opas nimenomaan pelin seuraajalle. Koskelan sujuvakielisen teoksen hissipuhe olisi aika ilmeinen: luettuasi tämän kirjan et enää koskaan katso pesäpalloa samoin silmin.

Erkki Vettenniemen ”Suomalainen hiihtodoping – punssia, pillereitä ja punasoluja” osoittaa, että vakavasti otettavaa tutkimusta voi kirjoittaa luettavasti ja ymmärrettävästi. Suomalaisen hiihdon ”lääkehuollon” historia on suurin piirtein yhtä pitkä kuin itsenäisyytemme. Vettenniemi käsittelee vaikeammatkin teemat taidolla ja asianosaisia liikaa leimaamatta.

Marko Kantomaan ”Ylpeydestä” on kovan tason esikoisteos, joka puhuu asiantuntevasti juoksemisen tuskasta ja hurmasta. Teemaan yhdistetty nuoren ihmisen seksuaalisuuden kuvaus tekee romaanista oikeaa kaunokirjallisuutta, jossa pelkistetty teksti on viimeistelty huolellisesti.

Helge Nygrénin -palkintokilpailun finalistit, eli kansankielellä Vuoden urheilukirja 2017 -finalistit.

Lopulta hyvän kirjan valitseminen on aika helppoa. Tunnistat vain tunteen, jolla hyvä kirja valtaa siihen tarttujansa. Et malta lopettaa lukemista ja lopulta ihmettelet, kuinka joku on pystynyt tuottamaan tällaista. Oikeastaan haluat lukea kirjan uudelleen.

Vielä lopuksi voin todeta, kuinka tehdään hiukan heikompi urheilukirja. Ensinnäkin sen tuotannossa on joka vaiheessa tullut kiire, joka vain pahenee loppua kohden. Toisekseen kirjoittaja ei ole halunnut tai uskaltanut antaa kenenkään ulkopuolisen koskea tekstiinsä. Kolmanneksi aihevalinta tai ainakin sen rajaus kaipaa tarkennusta. Mika Wicströmiä siteeraten ”jokainen kirja on toki esineenä kirja, mutta kaikki kirjat eivät ole kirjallisuutta."

Vuodesta 1980 jaettu Helge Nygrénin palkinto löytää saajansa helmikuun seitsemäs päivä. Vanhojen voittajien listaa tarkastellessa tuntuu, että takavuosien puhtaista tietokirjoista on varovaisesti siirrytty kohti kaunokirjallisempia voittajia. Ei kuitenkaan välttämättä. Kyse voi sittenkin – aiheesta riippumatta – olla vain hyvin kirjoitetuista teoksista.

Esko Heikkinen
Vuoden urheilukirja valintaraadin puheenjohtaja

Raati ja finalistit vuosimallia 2017: Kalle Rantala (siht.), Kristiina Kekäläinen, Esko Heikkinen, Susanna Luikku, Juha Kanerva ja Mika Wickström.

Mediatiedote: Vuoden urheilukirja -finaalissa kattaus suomalaisen urheilun lajikirjoa (pdf) 11.12.2017

Vuoden urheilukirjat ja kunniamaininnat 1980-2017