Edessä on jälleen suuren unelman
tavoittelu: olympiakulta.
Menestystä odotettiin vuosikymmeniä. Sen eteen piti käydä pitkä ja vaiherikas taival, jota kuvataan tarkasti ensi syksynä ilmestyvässä Suomen jääkiekon 90-vuotishistoriassa.
Suomen
olympiajääkiekon historia ulottuu vuoteen 1936. Suomalaiset jääkiekkoilijat eivät
olleet mitanneet kansainvälistä osaamistaan yksissäkään arvokisoissa 1930-luvun
puoliväliin mennessä. Jääkiekkopiireissä virisi toive joukkueen saamisesta
vuoden 1936 Garmisch-Partenkirchenin talviolympiakisoihin.
Joukkue ilmoitettiin kisoihin,
joihin oli tulossa 17 jääkiekkojoukkuetta. Suomi arvioitiin neljän heikoimman
maan joukkoon yhdessä Japanin, Belgian ja Latvian kanssa. Osallistumista
kisoihin pidettiin tärkeänä. Se koituisi meille ”arvaamattomaksi opiksi”.
Ruotsista tiedusteltiin valmentajaa, mutta aika nopeasti hyväksyttiin
realiteetit, eikä joukkueen lähettämisestä enää keskusteltu. Suomen jääkiekko
oli tuolloin vielä aivan liian vaatimatonta. Joukkueita oli vain vähän yli
kaksikymmentä.
Garmischin olympialaisissa jääkiekkoa pelattiin näissä maisemissa Riessersee-järvellä. Kuvassa jääkiekko-ottelu hieman ennen olympialaisia. |
Joukkueen sijaan Suomi lähetti
Garmisch-Partenkircheniin kaksi innokasta jääkiekkomiestä. Lehtori Niilo Tammisalo ja maisteri Aaro Kivilinna matkustivat Saksaan Suomen Olympiakomitean 12 000 markan apurahalla tarkkailemaan, miten jääkiekkomaat pelaavat olympiamitaleista. Samalla
he edustivat Suomea Kansainvälisen jääkiekkoliiton (IIHF) kokouksessa. Tarkoituksena oli, että
kaksikko hankkii Suomelle lisätietoja jääkiekon tekniikasta, taktiikasta,
pelivarusteista, erotuomaritoiminnasta ja kisojen järjestelyistä.
Niilo Tammisalo (toinen oik.) ja Aaro Kivilinna (ensimmäinen vas.) pelasivat jääkiekon Suomen mestaruuden 1929 voittaneessa HJK:n joukkueessa. |
Valmentaja Aaro Kivilinna ja pelaaja harjoituksissa Pallokentän jäällä 1939. |
Kansainvälisen jääkiekkoliiton
kongressissa suomalaisedustajat kannattivat Ruotsia seuraavien MM-kisojen
isännäksi, mutta Englanti voitti tiukan äänestyksen jälkeen. Kivilinna ja
Tammisalo saivat myös henkilökohtaista huomiota, sillä heidät nimettiin
kansainvälisiksi jääkiekkoerotuomareiksi. He osallistuivat
keskustelutilaisuuksiin pelisäännöistä ja niiden tulkinnoista.
Aaro Kivilinna ja Niilo Tammisalo
eivät olleet turhaan matkassa. He rakensivat Suomen jääkiekkosuhteita. Lajin
tekniikkaa, taktiikkaa ja pelivälineitä selvitettiin tekemällä huomioita
otteluissa ja harjoittelussa sekä keskustelemalla useiden asiantuntijoiden
kanssa. Erityisen mielekkäitä olivat keskustelut suomalaissyntyisen Kanadan
joukkueen valmentajan Albert Pudaksen ja joukkueen suomalaissyntyisten
pelaajien Gus Saxbergin ja Ray Miltonin kanssa.
Lisäksi keskustelukumppanina
olivat Kanadan jääkiekkoliiton puheenjohtaja Gilroy, kisojen paras erotuomari
Brown, kv. jääkiekkoliiton puheenjohtaja Paul Loicq ja sihteeri H.G. Poplimont,
Englannin joukkueen kapteeni Erhardt ja lukuisia muita eri maiden
jääkiekkovaikuttajia. Ruotsin jääkiekkoliiton puheenjohtajan Anton Johanssonin
ja rahastonhoitaja Viking Harbomin kanssa suomalaiset puhuivat
yhteistoiminnasta Pohjoismaiden kesken.
Kivilinnan ja Tammisalon suhdetyö
toi Suomelle useita maaottelukutsuja, mutta taloudellisista syistä niistä
suurin osa piti hylätä.
Olympiajääkiekko osoittautui
suosituksi. Noin 10 000 henkeä vetävä katsomo jäi pieneksi. Hallissa ei
pelattu, mutta onneksi vain yhdessä ottelussa lumipyry häiritsi. Kaikkiin,
myöhemmin hyviksi osoittautuneisiin käytäntöihin suomalaiset eivät olleet
tyytyväisiä. ”Peliajan päättymisen ilmoittajana käytettyä sireeniä pidettiin
epäonnistuneena epämääräisyytensä takia. Joissakin otteluissa käytettiin
starttipistoolia.” Laidat olivat kaukana nykyisestä, mutta Kivilinna ja
Tammisalo olivat tyytyväisiä ”vaarattomiin laitoihin”. Ne olivat ”parrua”,
korkeus vain 12,5–17,5 senttiä. ”Yläkulmat pyöristämällä se oli tehty
jokseenkin vaarattomiksi, sen yli saattoi hypätä ja se pysyi riittävän
tukevasti paikoillaan kiekon kimmotessa siitä riittävästi.” Päädyt olivat
reunoja korkeammat. Ne oli korotettu kahteen metriin irtonaisella lauta-aidalla
ja verkoilla.
Niilo Tammisalon ja Aaro Kivilinnan matkaraportti:
Kovin kaukana ei kuitenkaan ollut suomalaisten jääkiekkoilijoiden ensimmäinen arvokisamatka, mistä on osin kiittäminen Kivilinnan ja Tammisalon työtä maamme jääkiekon hyväksi. Suomi osallistui Sveitsin MM-kisoihin 1939, mutta vain osallistui, sillä kaikki viisi ottelua päättyivät tappioon. Suomi jäi viimeiselle, 13. sijalle yhdessä Jugoslavian kanssa.
Niilo Tammisalon ja Aaro Kivilinnan matkaraportti:
Kovin kaukana ei kuitenkaan ollut suomalaisten jääkiekkoilijoiden ensimmäinen arvokisamatka, mistä on osin kiittäminen Kivilinnan ja Tammisalon työtä maamme jääkiekon hyväksi. Suomi osallistui Sveitsin MM-kisoihin 1939, mutta vain osallistui, sillä kaikki viisi ottelua päättyivät tappioon. Suomi jäi viimeiselle, 13. sijalle yhdessä Jugoslavian kanssa.
Suomen ja Saksan joukkueet Baselin stadionilla MM-kisoissa 1939. Saksa voitti ottelun 12-1. |
Ensimmäisen kerran
olympiakiekossa Suomi oli mukana vasta Oslossa 1952, jolloin otettiin voitot
Norjasta ja Länsi-Saksasta. Ne toivat kisoissa 7. sijan. Joukkueessa pelasi
suomalaisen jääkiekon merkittäviä nimiä, kuten Karhu-Kissojen Unto Viitala
maalivahtina ja Ilveksen Aarne Honkavaara joukkueen kapteenina.
Tilanne Unto Viitalan vartioimalla Suomen maalilla Oslon olympialaisten 1952 ottelussa Suomi-Ruotsi. Ruotsi voitti ottelun 9-2 ja sijoittui lopulta turnauksessa kolmanneksi. |
Ossi Viita