Avaimet Cheekin stadionille

Kenellekään ei varmasti ole jäänyt epäselväksi, että viikonloppuna Olympiastadionilla tehtiin historiaa. Stadionin täytti ensimmäistä kertaa suomalainen artisti omalla konsertillaan. Ja hän teki sen vielä kahdesti palkiten paikalle tulleen yleisön sellaisella spektaakkelilla, että Pertunmaalta Cheekiä katsomaan saapuneet mummotkin liikuttuivat koko rahalla ja vielä vähän enemmällä. Cheek teki samalla palveluksen urheiluväelle, joka niin kipeästi toivoo stadionia remontoitavan muutamalla sadalla miljoonalla eurolla. Nyt urheiluväen hymylle on yksi syypää lisää.

Cheekin keikat täyttivät kaikki niille asetetut odotukset ja paineet. Oikeastaan Suomen ennätys -tasolle asetettu rima ylittyi niin selvästi, että vertailukohtaa on vaikea etsiä – sitä vain ei ole. Onhan stadion nähnyt monta maailmanluokan show’ta, joiden rinnalle Cheekin show asettui helposti puitteiltaan ja toteutukseltaan. AC/DC, Rolling Stones, Iron Maiden, Muse, Bruce Springsteen… Miljoonia levyjä myyneitä kansainvälisiä tähtiä on stadionilla liikkunut. Cheek erottui kuitenkin joukosta sillä, että suomalaiset pystyvät käsittelemään hänen tuotantoaan huomattavasti syvällisemmin, sillä se on tehty suomeksi. Lähes koko stadionillinen kulki konserttien läpi Cheekin kanssa ymmärtäen ainakin osin, mistä hän puhui kappaleissa ja niiden väleissä. Englanninkielisten yhtyeiden kanssa samanlainen yhteys jää suurimmalla osalla saavuttamatta, vaikka musiikin voima kuinka yhdistäisikin.

Helsingin olympialaisten avajaisiin tuotiin myyttiset Hannes Kolehmainen ja Paavo Nurmi tuomaan kansan silmiin omaa sankaritarustoa sotaa edeltävältä ajalta. Cheek nosti lavalle samaan tyyliin suomalaisen iskelmämusiikin kenties suurimman hahmon Katri Helenan, ehkä Suomen kansainvälisesti tunnetuimman rumpalin The 69 Eyesin Jussi ”69” Vuoren, unohtamatta Samuli Edelmannia, Jukka-Poikaa, Diandraa, Eriniä sekä joukkoa suomalaisia rap-muusikoita. ”Jokaiselle jotakin”, toteaisi Pyhimys.

Kuva Cheekin Facebook-profiilista lauantailta

Osa Cheekin suosion kasvua on ollut juuri uusien ihmisryhmien koskettaminen heidän tuntemiensa artistien avulla. Hiphop-musiikin ydin on aina ollut muiden tekemän musiikin sämplääminen oman musiikin joukkoon välillä tunnistettavammin ja välillä huomaamattomammin. Sinällään musiikin genre-rajojen rikkomisessa ei ole mitään uutta. Team Cheek tekee sen vain erittäin viihdyttävästi.

Cheekin konserttien anti urheiluväelle oli erityisesti se, että olympiastadionista tuli yhtäkkiä merkityksellinen paikka kenties kymmenille tuhansille uusille suomalaisille. Niille, joille Helsingin olympialaiset ja Zátopek, yleisurheilun MM 1983 Tiina Lillakeineen tai MM 2005 kaatosateineen ei merkitse a) yhtään b) mitään. Kysyvät vain, ”kuka on Tommi Evilä?”

Niitä ihmisiä on nimittäin paljon. He ovat samalla olleet niitä, joille Olympiastadionin olemassaolo ja säilyttäminen käyttökelpoisena on ollut täysin yhdentekevää. Mutta ei ehkä enää olekaan. Cheek näytti, että stadion on ainutlaatuinen keikkapaikka Suomessa, sillä Jätkäsaaren ja vastaavien asvalttikentillä ei täyden stadionin tunnelmaa vain saa aikaan. Olympiastadion saa aivan hyvin olla Suomen uljain konserttiareena ja urheilukenttä kaikkine historioineen. Hengen- ja ruumiinkulttuuri mahtuvat mainiosti saman katon alle. Ei se todellakaan ole liikunnalta ja urheilulta pois, jos Cheekin tahdissa hyppii kymmeniä tuhansia nuoria kahtena iltana peräkkäin muutaman tunnin ajan.

Joskus aikoinaan mietittiin, että onko neljän minuutin alittaminen mailin juoksussa mahdollista. Kun raja ensimmäisen kerran rikottiin, syntyi varsin pian joukkorynnistys rajan alle. Kenties Cheekin keikka saa aikaan samanlaisen ilmiön – suomalaiset artistit lähtevät miettimään voisivatko hekin täyttää stadikan omalla nimellään ja kenties muutaman kaverin avulla. Ja jälleen tiukkakaarteisen stadionin tehtävä yhteisöllisyyden luomisesta toteutuu.

Pääosan ajasta stadionin kenttä ja katsomot ovat nimittäin tyhjillään, eivätkä Suomi–Ruotsi-maaottelutkaan vedä katsomoa enää täyteen aiempaan tapaan. Toivottavasti Cheekin konsertissa oli paikalla runsaasti urheiluvaikuttajia, sillä kyseessä oli sellainen työnäyte, josta voi vain ottaa oppia ja ideoita siihen, miten kotimaisiin urheilutapahtumiinkin saadaan fiiliksiä aikaan ja katsomot pullistelemaan äärirajoille.

Kalle Rantala

Ps. Cheekin keikka on ainakin toistaiseksi katsottavissa Youtubesta katsojan kuvaamalta videolta.

Urheilusta on moneksi

Icehearts-toimintamallin perustaja Ville Turkka kävi keväällä kertomassa Iceheartsin toiminnasta Urheilumuseossa.

Icehearts on sosiaalinen urheiluseura, jonka tarkoituksena on ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja edistää hyvinvointia joukkueurheilun avulla. Se on varhaisen puuttumisen innovatiivinen toimintamalli, joka tarjoaa pitkäkestoista ja ammatillista tukea kasvuun erityisen tuen tarpeessa oleville lapsille ja perheille. Lapset valitaan joukkueisiin ammatillisin perustein ja jokainen joukkue toimii 12 vuoden ajan. Joukkuetta ohjaa kasvattaja, jolla on ammatillinen pätevyys joukkueen johtamiseen.

Ville Turkka havaitsi jo sosiaalikasvattajan uransa alkuvaiheessa, että eniten hankaluuksia kohtaavilla lapsilta ja nuorilta puuttui tyystin yksi asia – harrastus. Lapset eivät kuuluneet joukkueeseen tai harrastusporukkaan eivätkä harrastaneet liikuntaa. Mahdollisuus aikuisen ohjaamaan vapaa-ajan harrastamiseen tuntui puuttuvan juuri niiltä lapsilta ja nuorilta, jotka eniten olisivat tarvinneet ryhtiä ja ryhmää. Tätä tilannetta parantamaan Turkka perusti yhdessä isänsä Ilkka Turkan kanssa Iceheartsin vuonna 1996.

Ville Turkka perusti Iceheartsin vuonna 1996 ja johtaa edelleen sen toimintaa.

Ensimmäiseen Icehearts-jääkiekkojoukkueeseen valikoitui miltei parikymmentä tukea tarvitsevaa esikoululaista. Joukkueeseen valitut pojat saivat mahdollisuuden harrastaa lajia, joka monesti vaatii suurtakin taloudellista panostusta vanhemmilta. Joukkue oli ensisijaisesti tukiverkko ja urheilulliset saavutukset jätettiin tietoisesti taka-alalle. Aina ei siis menty voittamaan, mutta mentiin aidosti ryhmänä. Ryhmässä harjoiteltiin sosiaalista kanssakäymistä ja monia muita tärkeitä elämäntaitoja, jotka auttoivat ehjään kasvamiseen. Varat toimintaan hankittiin keräysten ja sponsoreiden avulla. 

Iceheartsin perustamisesta lähtien Ville ja Ilkka Turkan tavoitteena on ollut valtakunnallinen järjestö, jotta mahdollisimman moni lapsi saisi mahdollisuuden harrastaa ja tuntea olevansa osa yhteisöä. Tänä päivänä Icehearts ry työllistää 40 työntekijää sekä liikuttaa ja tukee satoja lapsia ja nuoria yhdeksällä eri paikkakunnalla. Jääkiekon rinnalle on tullut myös muita lajeja, ja tytöille on omat joukkueensa.

Icehearts-toimintamalli perustuu arvomaailmaan, jossa jokaiselle lapselle annetaan mahdollisuus. Joukkuelajit mahdollistavat kasvamisen toiset huomioonottavaksi joukkueen jäseneksi. Lisäksi pelaajat oppivat luottamaan itseensä ja huomaamaan käytännössä, miten omalla työllä voi parantaa omia taitojaan. Icehearts-joukkueilla on kolme sääntöä, joista ei jousteta: ketään ei kiusata eikä lyödä, kaikki pelaavat ja ketään ei pudoteta joukkueesta. Myös joukkueiden omilla kasvattajilla on suuri rooli välittävinä aikuisina sekä roolimalleina. Iceheards on rantautunut myös moneen kouluun tuomaan oman osaamisensa opettajien avuksi.

Toimintamalli on palkittu muun muassa valtakunnallisella Toivon Tuoja 2013 -palkinnolla, Vuoden Kasvattaja 2012 -palkinnolla, Euroopan innovatiivisin toimintamalli rikoksentorjunnassa 2011 -palkinnolla ja Unicefin lapsen oikeuksien vaikuttaja 2008 -palkinnolla.

Myös urheiluliitoilla ja -seuroilla on tässä asiassa tärkeä rooli. Huippu-urheilun vastapainoksi olisi hyvä tarjota lapsille ja nuorille hyviä kokemuksia ja sosiaalisia kontakteja. Näkyvyyttä ja mahdollisuuksia tarvitaan kaiken kaikkiaan toiminnalle, joka puuttuu ongelmiin varhaisessa vaiheessa ja ehkäisee syrjäytymistä tehokkaasti.

Urheilumuseo halusi kantaa oman kortensa kekoon ja kutsui Icehearts-joukkueet vierailulle. Kutsuumme vastattiin pian ja jo muutaman viikon kuluttua yksi joukkue kävi tutustumassa museon näyttelyihin. Toivotamme iceheartsilaiset myös jatkossa tervetulleiksi Urheilumuseoon!

Icehearts-joukkue vierailulla museossa kesällä 2014

www.icehearts.fi


Sari Ervasti-Conti
Urheilumuseon työssäoppija keväällä 2014
Valmentaja, FC Viikingit


Henriikka Heikinheimo