Olympiastadionin rakennusvaiheet: Stadionlinna nousee -kuvatarina

Töölön Tivolinmäellä kulki 118 828 hevoskuormallista maata ja tarvikkeita helmikuusta 1934 marraskuuhun 1935. Massiivinen maanrakennusoperaatio muokkasi mäen uuteen uskoon tulevan stadionin perustuksia varten. Kuorma-autojen käyttö oli vähäistä, sillä stadiontyömaa oli yksi 1930-luvun laman elvytyskohteista. Uljaan urheilulinnan rakentamisella haluttiin saada aikaan mahdollisimman suuri työllistävä vaikutus. Elvytyksen ajan muita keskeisiä helsinkiläisiä rakennustyömaita olivat esimerkiksi Lasipalatsi, Naistenklinikka, Messuhalli ja Tilkka. Osattiin sitä ennenkin elvyttää infraa rakentamalla.

Stadiontyömaa käynnistyi ensimmäisen puun kaadolla 12.2.1934.

Maansiirto tehtiin pääasiassa ihmis- ja hevosvoimin.

Työ eteni nopeasti, vaikka kärryihin mahtui välillä vain
pari kiveä kerrallaan.

Erilaiset vinssit auttoivat kivien nostamisessa.

Kahvitauot rytmittivät työpäivää myös keväällä 1934.

Stadionin työmaalla oli parhaimmillaan vuonna 1934 noin 340 työntekijää ja useampi tallillinen hevosia. Tavoitteeksi oli linjattu stadionin valmistuminen vuoden 1940 olympiakisoihin, vaikka tässä vaiheessa olympiakisoista lähinnä haaveiltiin. Perustustöihin liittyi niin tasoitusta, salaojitusta kuin viemäröintiä. Käytännössä erilaisia tasoitustöitä sekä putkistojen ja kaapelien upotuksia tehtiin noin 8,5 hehtaarin alueella.

Putkilinjojen vetämistä.

Stadionin kentän alle tehtiin tunneli, ennen itse kentän tekoa.

Tunneli etenee.

Keskikentän nurmenlaatua testailtiin Suomen Laidunyhdistyksen perusteellisilla tutkimuksilla eri heinälaatujen ja ruohon osalta. Juoksuratojen testijuoksijana ja asiantuntijana käytettiin juoksija Anton Husgafvelia (Salmenkylä vuodesta 1936), jonka mielipiteet eivät kaikilta osin tulleet hyväksytyiksi. Husgafvelin piikkarit ovat muuten Urheilumuseon kokoelmissa – ehkä juuri ne, joilla hän koetteli alkuperäisen radan pintaa ensimmäisenä urheilijana. Mielenkiintoinen yksityiskohta stadionin nurmen alla oli tunneli, joka rakennettiin pääkatsomon pukeutumistiloista kentälle.

Kentän pohjustusta. Ensin levitettiin ja tasoitettiin multa.

Sitten multaa tunkattiin tiukemmaksi.

Multa jyrättiin pääasiassa miesvoimin.

Sitten äestettiin, kylvettiin ja lannoitettiin nurmi.

Juoksuradan pohjustamiseen saatiin käyttää moderneja työkoneita.

Kun keskeinen kenttäalue oli pohjustettu, päästiin tekemään urheilupaikkojen ympärille urheilulinnan muureja, eli katsomoita. Stadionin maanpäällisten rakenteiden pääurakoitsijaksi valikoitui helsinkiläinen Oy Rakennustoimi, varsinaisia töitä toteutti useita kymmeniä eri yrityksiä.

Stadion alkoi nousta kentän ympärille tornin perustusten rakentamisella. Stadionin peruskivi muurattiin juhlavissa tunnelmissa 8.6.1936 stadionin tornin juureen. Lieriöön laitettiin stadionin peruskirjan ohella Suomen markkoja. Rakennustyömiehet heittivät perään omia nikkelikolikoitaan, jotta pääsisivät Kallion kuppiloissa rehvastelemaan juuri oman nikkelikolikkonsa pitelevän tornia pystyssä.

Tässä viisimetrisessä montussa seisoo stadionin torni edelleen.

Käytännön rakennustyöt etenivät siten, että eteläkaarre ja pääkatsomo (länsisivu, eli se millä torni sijaitsee) alkoivat rakentua ensin ja pohjoiskaarre myöhemmin. Alkuvaiheessa itäsivua ei rakennettu ollenkaan. Koska asiaa on tekstimuodossa vaikeampi hahmottaa, esittelen asian kiteytetysti kuvina.

Maaliskuussa 1934 Helsinki oli harmaa.

Joulukuussa 1934 maanrakennustyöt oli saatu
kenttä- ja rata-alueen osalta varsin pitkälle. Taustalla keskellä kohoaa
Messuhallin eli nykyisen Kisahallin työmaa.

Keväällä 1935 työt keskittyivät edelleen kenttään ja perustuksiin.
Messuhalli kerkisi jo taustalla valmiiksi.

Heinäkuussa 1935 kentälle leviteltiin multakerroksia.

Marraskuussa 1935 kentän ja radan pohjat alkavat olla valmiit.
Etualalla kentällä näkyy tunnelin katettu suuaukko.

Kesäkuussa 1936 stadionin eteläkaarteen länsipuoli on jo kohonnut
eikä Messuhallista näy siksi kuin katto.

Työ eteni ripeää tahtia heinäkuussakin.

Elokuussa 1936 myös pääkatsomo alkaa hahmottua.
Oikealla näkyvä torni ei ole vielä SE torni,
vaan se pienempi torni Urheilumuseon siiven katolla.

Lokakuu 1936, Messuhallin suunnalta. Torni alkaa kohota korkeuksiin.

Joulukuu 1936. Eipä juuri näkynyt lunta Helsingissä tasan 80 vuotta sitten.

Kesäkuussa 1937 päästiin paljastamaan se,
mitä korkeat rakennustelineet kätkivät alleen.

Syyskuussa 1937 etelästä katsottuna stadion näytti jo valmiilta.

Tammikuussa 1938 vaalea urheilulinna istui lumenpeittämään maisemaan
kuin valettu.

Elokuussa 1938 stadionin vihkiäiset (12.6.1938) olivat jo onnistuneesti
takana. Stadion-säätiö vastaanotti stadionin hallinnan virallisesti
luovutustarkastuksessa 22.8.

No mutta, mitä nyt? Helsinki sai olympiakisat 1940 järjestettäväkseen
ja stadionille piti rakentaa lisää kapasiteettia.
Puisten katsomoiden rakennustyöt olivat käynnissä
elokuussa 1939.

Puurakenteiset katsomot nousivat vauhdilla lokakuussa 1939.

Puisen lisäkatsomon ja valmistuneen itäsivun katsomon ansiosta
Stadionin kapasiteetti oli lokakuussa 1939 62 000.

Sehän kävi näppärästi: Viidessä vuodessa Tivolinmäelle nousi noin 3 000 työntekijän panoksen tuloksena suomalaisen urheilun uljas uusi stadion, jolle saatiin jopa olympiakisat heti pidettäväksi. 

Toisin kuitenkin kävi. Vaikka stadionin varustelua kisakuntoon jatkettiin toiveikkaina talvella 1939-40, oli päivänpolttava asia maailmalla leimunnut sota, johon Suomikin oli joutunut osalliseksi loppusyksystä 1939. Olympiakisat jouduttiin lopulta perumaan.

Helsingin olympiakisojen 1940 järjestelykomitean ja Suomen olympiakomitean
kirje Kansainvälisen Olympiakomitean puheenjohtaja Henri de Baillet-Latourille
kisojen perumisesta.

Palataan kuitenkin rakennusvaiheiden pariin. Ensin katetun pääkatsomon nousuun:

Tästä se sitten lähti. A-katsomon alku etelästä kuvattuna.
Vasemmalla takana näkyy tanssipaviljonki.

Pääkatsomo, torni ja selostamo kohosivat kerros kerrokselta. Nyt kuvattuna
Urheilumuseon siipirakennuksena tunnetun osan katolta.

Täältä suomalaisen urheilun tulkit pääsivät myöhemmin selostamaan.

Pääkatsomo katettiin, joten ensin piti rakentaa rakennustelineet,
jonka päällä katto rakennettiin. Alkoihan se tornikin kohota.

Torni on jo kohonnut pilviin, joten on juhlan aika.

18.11.1936 vietettiin harjannostajaisia.

Hieman kuitenkin oli tehtävää harjannostajaisten jälkeen.

Ja kappas, sieltähän ne rakenteet paljastuivat tammikuussa 1937!

Pohjoiskatsomo nousi talven ja kevään 1937 aikana kuin eteläkatsomo konsanaan.

Ja jouluna 1937 sekin oli rakenteiltaan valmis. Kuvasta voi
huomata myös ne kuuluisat stadionin penkit, joissa tässä vaiheessa ei ollut vielä
selkänojia, koska ihmisillä oli tuohon aikaan hyvä ryhti. Saattoi siinä olla muukin syy.

Edellisien kuvien oikeassa reunassa näkyy aukko. Tämä johtuu siitä, että vuonna 1937 D-katsomoa ei ollut. Eikä ollut vielä kesällä 1938 vihkiäisten aikaan. Aukko täytettiin syksyn 1938 ja kesän 1939 välisenä aikana, kuten seuraavassa ilmenee.

Joulukuussa 1938 ei taaskaan ollut lunta, kun D-katsomon
rakennustyöt alkoivat edetä.

Tornista otettu kuva D-katsomon rakennustöistä helmikuussa 1939.
Taustalla näkyy kaupunginpuutarha.

Toukokuussa 1939 katsomon muoto on jo selvä.

Kesällä 1939 alkavat erottua myös pohjoiskaarteen laajennustyöt.

Elokuussa 1939 laajennetaan D-katsomoakin puuosilla.

Katsomorakenteet alhaalta.

Stadionin tornin varjo lankeaa lähes valmiille katsomoille syyskuussa 1939.

Helsingin olympiastadion täydessä loistossaan 13.11.1939.
Pilvet synkkenivät taivaanrannassa.

Stadionin rakennusvaiheet dokumentoi pääasiassa Foto Roos. Kuvia on yhteensä yli 600 vuosilta 1934-40, joten ei tässä vielä kaikki, vaan nyt on vielä luvassa muutama yksittäinen hetki stadionin noususta loistoonsa.

Suomeen rakennettava stadion oli siinä mielessä merkittävä, että myös toinen myöhemmin samat olympiakisat menettävä maa halusi ottaa oppia siitä. Japanilaisdelegaatio tutustui kesällä 1936 rakennustyömaahan Stadion-säätiön sihteeri Jussi Tossavaisen opastuksella.

Työmaa oli vahvasti miesvaltainen, mutta kuten pääkatsomon kävelyhallissa otetusta
kuvasta näkyy, myös naisia osallistui rakennustöihin.
Tekipä yksi heistä yksin koko tornin kalkkilaastin: nainen, joka rakensi tornin.

Tässä murskataan tiiliä...

 jotta päästiin levittämään tiilimurskaa radalle. Rataa valiteltiin kovaksi.
Valitukset vaimenivat kummasti Taisto Mäen murskatessa
2 mailin, 3 mailin, 5 000 metrin, kuuden mailin
ja 10 000 metrin maailmanennätykset kesällä 1939.
Ei rata aivan huono voinut olla.

Juoksurataa tiivistettiin koneiden lisäksi käsin tunkkaamalla.

Tanssipaviljonki jäi valtavan stadionin katveeseen.

Penkit valmistettiin puusta suoraan paikalleen.
#Penkkiurheiluviikko merkeissä 2016 ei kuitenkaan sahailtu juuri näitä penkkejä.
Stadionin kapasiteetiksi tuli pysyvälle betoniosalle 27 000 istumapaikkaa
Helsingin olympiakisoja 1940 varten.

Katsomon penkit ovat osa stadionin hienoa visuaalista ilmettä.

Stadionin lämmittämiseksi rakennettiin kattilahuone.

Hiilikattiloiden lämmittäjänä toimi pitkään maratonin olympiavoittaja
Albin Stenroos. (ei kuvassa)

Stadionin alla yhdistyivät funktionaalinen betonirakenne
ja lisäkatsomojen puurakenteet.

Urheilumuseo muutti olympiastadionille 1943.
Museon portailta avautuu näkymä stadionin julkisivuun
ja kohti kaupunkia.

Lisäkatsomoiden korkeus hahmottuu hyvin suhteessa torniin.

Yksi unohdetuista maisemista. D-katsomon lisäkatsomon puurakenteet,
jotka istuivat hyvin metsäiseen maisemaan.

3 900 tonnia sementtiä, 1 200 tonnia betonirautaa, 6 120 kiloa dynamiittia, niillä on stadion tehty, arvioivat Rakennustoimi Oy:n edustajat jo stadionin vihkiäisissä 1938. Olympiastadionista kehkeytyi yksi suomalaisuuden ja Helsingin symboleista. Stadionin nimeksi vakiintui olympiastadion vuonna 1938, kun Helsinki sai olympiakisat järjestettäväkseen. Siihen asti nimiehdotuksia oli urheilulinnasta erilaisiin "stadion" -päätteisiin nimiin: Helsingin, Itsenäisyyden, Suomen ja esimerkiksi Vapauden stadion. Myös pelkkä Stadion ja Kansallisstadion olivat esillä.

Sotavuosien edetessä olympiastadion pysyi vuoden 1940 asussa. Siellä järjestettiin kymmeniä urheilutapahtumia ja tähystettiin tornista lentoliikennettä. Helsingin pommituksissa helmikuun lopussa 1944 vaurioituivat lähinnä pääkatsomo ja sen alla olleet tilat, vaikka stadionille osui useita pommeja. Ikkunaruutuja hajosi tuhansia ja tulostaulukin sai osansa sirpaleista. Tarvittavat korjaukset tehtiin vuosien 1944 ja -45 aikana ja stadionilla nähtiin rauhan tultua jälleen lukuisia urheilujuhlia. 

Uutta sykettä stadionin remontoimiseen syntyi, kun kesäkuussa 1947 KOK:n 40. istunto myönsi Helsingille oikeuden XV olympiadin kisojen järjestämiseen vuonna 1952. Tästä jatkamme seuraavassa osassa.

Kalle Rantala