Ainutlaatuinen urheilijaperhe

Kuinkahan monta tällaista urheilijaperhettä löytyy maailmalta: kolme veljestä osallistui 1920- ja 1930-luvulla olympiakisoihin ja neljäskin oli kansallisesti menestynyt pika-aituri, joka meni naimisiin suksivoidegurun ja hiihdon mesenaatin Rasva-Rossin tyttären kanssa. Lisäksi veljeksistä yhden tyttären mies nousi olympiavoittoon 1970-luvulla.

Ei varmaankaan aivan ruuhkaksi saakka.

Tähän saakka olin pitänyt kuopiolaislähtöisiä Kolehmaisen juoksevia veljeksiä jotenkin erikoisena urheilijaperheenä, mutta kyllä Iisalmen poppoo ainakin tasoihin pääsee.

Kummankin perheen lähtökohdat olivat taloudellisesti varsin niukat, mutta rahaa tärkeämpää oli vanhempien suuri sydän. Lapsille annettiin mahdollisuus toteuttaa itseään. Urheilun lisäksi iisalmelainen perhe kannusti taiteeseen. Siitä kansallisen tason pika-aiturista tuli taidemaalari ja kuvaamataidon opettaja. Olympiajuoksijoista kaksi kunnostautui samaten kuvataiteen parissa.

Tämän perheen vaiheisiin sain syvällisemmin tutustua, kun veljesten pojista yksi otti Urheilumuseoon alkusyksystä yhteyttä. Hän antoi meille digitoitavaksi valokuvia olympiavuodelta 1928, urheiluaiheisia piirustuksia vuodelta 1937 ja yhden olympiajuoksijan koko elämään liittyviä asiakirjoja ja muistelukirjoituksia.

Tällä aineistolla tietomme täydentyivät mukavasti. Aiemmin meille oli jo tullut tästä perheestä kahden olympiajuoksijan aineistoa kuten tärkeät harjoituspäiväkirjat.

Joko alkaa raksuttaa, keistä on kyse? No, tässä tiedot:

Veljeksistä kaksi oli mukana Amsterdamin olympiakisoissa 1928. Kalle Matilainen oli 10 000 metrillä 8:s. Samaisessa kisassa Suomi otti Paavo Nurmen ja Ville Ritolan ansiosta kaksoisvoiton, minkä vuoksi Kallen juoksu jäi aikalailla unholaan. Jukka Matilainen karsiutui Amsterdamin kisojen 400 metrin aidoissa.

Kalle Matilainen (vas.) harjoituslenkillä Paavo Nurmen ja Ville Ritolan kanssa Amsterdamin olympialaisissa.

Veljesten parhaista olympiasaavutuksista vastasi Martti Matilainen, joka otti neljännet tilat 3 000 metrin estejuoksussa Los Angelesissa 1932 ja Berliinissä 1936. Volmari Iso-Hollon estekullat ja Kaarlo Tuomisen hopeamitali Berliinissä veivät suurimman huomion. Martti vaikutti myöhemmin Valkeakoskella perustaen sinne urheiluliikkeen. Ja saatiin perheeseen yksi olympiavoittajakin, kun Martin tyttären Anjan mies on eräs Pekka Vasala.

3000 metrin estejuoksun olympiafinaalin lähtö Los Angelesissa 1932, Martti Matilainen neljäntenä oikealta. 

Ja sitten on vielä esittelemättä veljessarjan nuorin, taidemaalari ja Helsingin Normaalilyseon kuvaamataidon lehtori Erkki Matilainen. Hän oli 110 metrin aitojen SM-pronssimitalisti 1934. Ja juuri Erkki meni naimisiin 1944 Esa Rossin tyttären Eilan kanssa. Erkki Matilainen piti useita yksityisnäyttelyitä. Kouluneuvoksen arvonimi hänelle myönnettiin 1982.

Erkki Matilaisen piirustus vuodelta 1937.

Veljekset elivät värikästä urheiluelämää, jota väritti entisestään Erkin taideammatti sekä Jukan ja Kallen taideharrastus. Kalle teki lisäksi mittavan uran Iisalmessa kunnallispoliitikkona ja useiden eri kulttuurihankkeiden edistäjänä.

Mutta persoonallisin oli Kiva-voiteita ensin Suonenjoella ja sitten Helsingin Vanhankaupungin lahden reunamilla kehitellyt ja keitellyt Erkki Matilaisen appiukko Esa Rossi. Hänen voiteitaan käyttävät huippuhiihtäjät koottiin jo 1930-luvulla Rossin talliin, jossa pääsi harjoittelemaan voidetehtailijan rahoilla ammattimaisesti.

Välillä voiteita meni niin suuria määriä kaupaksi Suomen ja Saksan armeijoille, että isä saattoi ostaa turkit tyttärilleen ja kurvata pihaan uudella autolla.

Rossin voiteet ja harjoitusleirit toivat Suomelle olympiavoittoja, mikä kasvattaa entisestään Matilainen-Rossi -urheilijaperheiden vaikutusta suomalaiseen huippu-urheiluun.

Ossi Viita

Jalkapallokulttuuria kansien välissä: Matsipäivä – Suomifutista valokuvina

Saimme kirjakokoelmaamme hiljattain mielenkiintoisen lisäyksen. Matsipäivä on valokuvakirja, joka koostuu yhdeksän suomalaiseen jalkapalloon erikoistuneen valokuvaajan (ks. alas) kuvista. Kuvaajat ovat itse valinneet suosikkiotoksensa, jotka kirja-idean isä Tommi Jäkkö on koonnut kansien väliin.

Kirja pelaa samalla pelikentällä kuin Mikko Auerniityn ja Harri Heinosen muutaman vuoden takainen Football Landscapes -näyttely ja sen pohjalta laadittu Urheilumuseosäätiön kustantama julkaisu. Matsipäivän tausta on erilainen, sillä se on toteutettu joukkorahoituksella Mesenaatti.me -palvelun avulla. Se nostaa omalta osaltaan suomalaisen jalkapallon jo entuudestaan vahvaa profiilia palvelussa. Joukkorahoituksella on aiemmin kerätty rahaa hyvällä menestyksellä ainakin Jalkapallolehdelle, Atik Ismailin Maestrot-kirjalle ja Panu Aution Futsalistalle.

Siinä missä Auerniitty ja Heinonen tarkastelivat jalkapalloa osana urbaania maisemaa eri maissa, Matsipäivä rajautuu kotimaisen jalkapallon arkeen ja juhlaan. Suomalaiseen jalkapalloon liittyviä mielleyhtymiä hallitsevat ihmisten puheissa ja valtamedian kirjoituksissa maajoukkueen tuottamien pettymysten vuosikymmenien pituinen jatkumo. Pinnan alta löytyy kuitenkin muutakin, ja juuri sitä, suomifutiksen arpisen ihon alla sykkivää sydäntä, Matsipäivässä raaputetaan esiin. ”On tärkeää kertoa tarinoita suomalaisesta jalkapallosta. Ei niitä, jotka olemme tottuneet kuulemaan. Tiedättehän, niitä joista siitä puuttuu jotain. On kerrottava tarinoita suurista pelaajista, kiihkeistä taisteluista ja yhteisöistä, kodeista, jotka olemme jalkapallon ympärille ajan saatossa muodostaneet", maalailee Joel Aaltonen esipuheessa.

Millaisia tarinoita valokuvakirja voi jalkapallosta tuoda esiin? Kuten Aaltonen kirjoittaa, jalkapallo-ottelu perustuu pelaajien symbioottiseen liikkeeseen isolla pelialueella. Esteettisimmät, sykähdyttävimmät, päräyttävimmät pelitilanteet syntyvät pelin jatkuvan virtauksen aikana. Valokuvassa virtaus on kuitenkin padottava; vain yksi ohikiitävä hetki on mahdollista taltioida. Tämä ristiriita tuo jalkapallon kuvaamiseen haasteita, mutta toisaalta se mahdollistaa sellaisten asioiden nostamisen esiin, jotka yleensä jäävät huomaamatta. Valokuvan keinoin voidaan myös tarttua osuvasti vihreän veran ulkopuolella ja ympärillä oleviin ilmiöihin – kaikkeen siihen, josta jalkapallokulttuuri muodostuu.

Valokuvakirjassa jalkapallokuvat asettuvat valokuvataiteen kentälle, jossa kuvien perimmäinen tarkoitus eroaa journalistisista uutiskuvista. Parhaat taidekuvat eivät niinkään dokumentoi vaan puhuttelevat; ne antavat kehykset tarinalle, jonka lukija/katsoja kirjoittaa itse. Tässä tapauksessa kirjan kohderyhmällä on tällaiselle merkityksenannolle hyvät edellytykset, sillä Matsipäivän käsiinsä saaneet ovat suurella todennäköisyydellä kokeneet monenlaista suomifutiksen parissa. Pystyvätkö Matsipäivän kuvat Aaltosen sanoin valjastamaan ”ymmärryksemme pelin lainalaisuuksista kertoakseen tarinan kohteistaan”?

Matsipäivän 144 sivua pitävät sisällään laajan jalkapallokattauksen. Miesten seura- ja maajoukkuejalkapallon lisäksi esiin pääsevät naisten jalkapallo, juniorit ja jopa alasarjafutaajat. Ilmiöistä korostuvat odotetusti fanikulttuuri ja olosuhteet. Kokonaisuutena kuvat ovat laadukkaita ja kertovat kuvaajiensa ammattitaidosta. Joukkoon mahtuu myös otoksia, jotka jäävät mielestäni tässä kontekstissa hieman pinnalliselle tasolle – hyviksi pelitilannekuviksi, joiden ottaja voi onnitella itseään ajoituksesta, mutta joita on vaikea kytkeä mihinkään sen laajempaan. Osa kuvista kuitenkin pitää otteessaan pidempään – alla muutama nosto.

Mari Hietala: Tehtaan kenttä 27.7.2013

Jalkapallo-ottelu on parhaimmillaan moniaistinen kokemus. Tämä Valkeakosken jalkapallopyhätöllä otettu kuva tavoittaa erinomaisesti sen aistin, joka usein unohdetaan ja jota tämän päivän kliinisillä tekonurmiareenoilla ei edes kohtaa – hajun. Vastaleikatun nurmen tuoksu jalkapallo-ottelussa kuumana kesäpäivänä jää mieleen, vaikka ottelu unohtuisikin.

Olli Jantunen: Jari Litmanen 3.3.2010

Päänsä painaneen, keskittyvän Kuninkaan kuva pysäyttää. Poikkeuksellisista yksilötaidoistaan huolimatta Litmanen tunnettiin nöyränä joukkuepelaajana, joka toistuvasti asetti maajoukkueen edustamisen seurajoukkueuransa edelle. Sitä tämä kuva alleviivaa jokaisella pikselillään.

Olli Jantunen: Olympiastadion 11.10.2014

Valaistu Olympiastadion pimeässä syysillassa kajastaa kuvan keskeltä kuin unelma maajoukkueen arvokisapaikasta – melkein käsin kosketeltavana, mutta silti tavoittamattomana. Kuva sijoittaa taitavasti katselijansa stadionia kohti marssivien kannattajien joukkoon, mikä saa muistamaan ne monet kerrat, kun on itse todella ollut joukon osana.

Olli Jantunen: Pasi Rautiainen 13.7.2009

Yleensä kovilla kierroksilla käyvä Rautiainen on tässä kuvassa kerrankin seesteinen, jopa sanaton. Kuva on tehokas, koska se esittää kaikille tutun kohteensa uudessa, odottamattomassa valossa. Mitähän lienee ottelussa tapahtunut, katselija voi vain miettiä. 

Niko Karumaa: MPS Old Stars-KontU/LA, Helsingin Nelonen 2.5.2014

Tämä alasarjapelien hengen mainiosti kiteyttävä kuva voi jäädä etäiseksi niille, jotka eivät ole kokeneet kuvankaltaisia tilanteita omakohtaisesti. Malmilaisen taklaajan intensiivinen katse porautuu pelivälineen sijaan vastapuolen pelaajan sääreen, jota on juuri jalallaan kopauttamassa. Pallo pomppii hallitsemattomasti jo aivan muualla, eikä sille ole kuvassa tarjolla kuin sivurooli.

Jaakko Stenroos: Paraisten Pajbackan tulostaulu Suomen Cupin ottelussa TPS-Ilves 9.6.2010

Lämminhenkinen kuva huokuu menneiden vuosikymmenten tunnelmaa. Sympaattinen kentänhoitaja perinteisen puisen tulostaulun äärellä on katoavaa kulttuuriperintöä myös jalkapallossa.

Ylläolevat kuvat havainnollistavat myös valokuvien kirjalliseen esillepanoon liittyviä haasteita. Aukeaman kokoiset kuvat kärsivät selvästi sivujen välisestä saumasta. Kirjan taitto ei tältä osin yllä samalle tasolle Football Landscapesin kanssa. Matsipäivä on silti paitsi kulttuuriteko myös todiste kotimaisten jalkapalloyhteisöjen elinvoimaisuudesta ja laajasta kirjosta.

Jouni Lavikainen

Matsipäivässä mukana olevat valokuvaajat: Mari Hietala, Olli Jantunen, Niko Karumaa, Teemu Kvist, Riku Laukkanen, Petteri Lehtonen, Miska Savolainen, Jaakko Stenroos, Joppe Survonen