 |
| Urheilumuseon saamaan lahjoitukseen kuuluva Pertti Purhosen maajoukkueasu, Pro Box -merkkiset nyrkkeilyhanskat ja Tokion olympiapronssimitali. |
”Purtsi” oli aikansa menestyneimpiä suomalaisnyrkkeilijöitä ja ensimmäisiä urheilijoita, jotka nousivat mediassa esiin myös yksityiselämänsä takia. Kansalliseen nyrkkeilyeliittiin Purhonen liittyi jo 17-vuotiaana, kun hän nousi Messuhallin yleisön lemmikiksi voitettuaan näytöstyyliin oman ottelunsa Suomen ja Sveitsin välisessä nyrkkeilymaaottelussa vuonna 1959. Ensimmäisen Suomen mestaruutensa hän voitti jo seuraavana vuonna. Nousevasta tähdestä kiinnostuttiin myös ulkomailla: pian Sveitsi-maaottelun jälkeen Purhoselle tehtiin ammattilaistarjoukset sekä Espanjasta että Ruotsista.
 |
| Pertti Purhonen (oik.) ja Willy Capiaghi Suomi-Sveitsi -nyrkkeilymaaottelussa 20. marraskuuta 1959. Kuva: Helge Heinonen |
Purhosen mahdollinen siirtyminen ”paidattomien” leiriin oli kestouutisaihe lehdistössä lähes koko 1960-luvun ajan. Huhuille iski kipinää läheinen suhde kiisteltyyn ammattilaispromoottori Elis Askiin: Purhonen harjoitteli lähes koko amatööriuransa ajan Askin pyörittämässä ammattilaistallissa sparraten muun muassa Olli Mäkeä, Risto Luukkosta ja muita Askin ”paidattomia”. Kysyttäessä ”Purtsi” vaivautui harvemmin peittelemään kiinnostustaan ammattilaisuraa kohtaan – osoittivathan harjoituskumppanitkin, että suomalaisen oli mahdollista luoda uraa ammattilaisena ja lyödä rahoiksi. Purhonen toi lehdistössä toistuvasti esiin amatöörinyrkkeilijän heikkoa taloudellista asemaa, joka johtui menetetyn työajan korvaamisen ja muut palkkiot kieltävistä sääntöpykälistä.
Unelma olympiakullasta piti pitkään paidan Purhosen päällä. Rooman olympialaisista 1960 hän putosi viimeisellä mahdollisella hetkellä hävittyään katsastusottelussa Väinö Järvenpäälle, mutta seuraaviin olympialaisiin Tokioon Purhonen lähti kovien odotusten saattelemana. Tokiossa vuonna 1964 – tasan 50 vuotta sitten – Purhonen kilpaili välisarjassa (67 kg). Suomen lehdistössä ”Purtsin” otteet eivät juuri kehuja keränneet. Avausottelun lopputuloksena oli selvä voitto Australian Francis Robertsista, mutta seuraavalla kierroksella Rooman kultamitalisti, Tšekkoslovakian Bohumil Němeček oli huomattavasti kovempi vastus. Suomalaisen pelasti ottelussa vain onni: vakuuttavasti iskenyt tšekki otettiin kehästä ottelun loppupuolella silmäkulman aukeamisen takia, ja kun kehätuomari ei antanut hänen jatkaa, Purhonen tuomittiin voittajaksi teknisellä tyrmäyksellä. Mitalin Purhonen varmisti voittamalla Nigerin Issaka Daboren kiistanalaisesti tuomariäänin 3-2. Viimeiseksi olympiaotteluksi jäi välierätappio Neuvostoliiton Ričardas Tamulisille.
Urheilu-uran lisäksi Purhosen elämää leimasi aikakauden urheilijoille epätyypillinen julkisuus, jota hän sai esiintyvänä ja laulavana taiteilijana. Seurustelu Teija Sopasen kanssa ja värikäs yksityiselämä kiinnostivat suurta yleisöä, ja ”Purtsi” otti huomiosta kaiken irti, edistihän se hänen uraansa showbisneksessä. Mainoskuvaukset ja juttujen myyminen sensaatiolehdille, ennen muuta Hymylle, tarjosivat myös ehtymättömän tulonlähteen. Tokion olympialaisten jälkeen Purhonen ilmoitti suurellisesti lehdistötilaisuudessa lopettavansa nyrkkeilyn ja keskittyvänsä vastaisuudessa laulukeikkoihin ja televisioesiintymisiin. Elämäkerrassaan ”Purtsin stoori” (1970) Purhonen tunnustaa ratkaisun olleen pääasiassa rahan määräämä: ”kukaan ei välittänyt lauluni laadusta, tärkeintä oli, että pronssimies lauloi”.
 |
| ”Purtsi” nähtiin televisiossa muun muassa Spede Pasasen ohjelmissa. Kuvassa Spede, Purtsi ja Elis Ask Speden Saluuna -sketsishown kuvauksissa vuonna 1965. Kuva: Helge Heinonen |
Sivuprojektit jatkuivat myös Purhosen palattua nyrkkeilykehään vuoden 1965 loppupuolella. Nyrkkeilyliittoa Purhosen otteet kehän ulkopuolella eivät miellyttäneet, varsinkin kun ne ajoivat monesti maajoukkue-edustusten edelle. Liitto uhkasi jopa käynnistää tutkinnan Purhosen amatööriydestä, kun hän oli kieltäytynyt tärkeästä Ruotsi-maaottelusta voidakseen otella Spedeä vastaan Elis Askin tuomaroimassa näytösottelussa. Maajoukkuematkojen 30 markan päiväraha ja ”tinalusikat” eivät ”Purtsia” kiinnostaneet, kun vaihtoehtona oli suurempi palkkio.
Taiteilijatyyppinä ”Purtsi” ei mahtunut urheilijalle tarjottuun ahtaaseen rooliin, eikä aina painoluokkansa vaatimiin mittoihinkaan, mikä kärjisti yhteenottoja Nyrkkeilyliiton kanssa. Ne henkilöityivät Purhosen ja SNL:n puheenjohtajan Valle Reskon välisiksi mittelöiksi, joita käytiin lehtien palstoilla pitkin -60-lukua. Toukokuussa 1968 Meksikon olympialaisten alla Reskon ja Purhosen kiistat eskaloituivat julkiseksi sodaksi, kun liitto pudotti Purhosen olympialeiriltä epäsäännöllisten elämäntapojen vuoksi. Hänet otettiin vielä valmennukseen takaisin, mutta pudotettiin uudestaan kesäkuussa – sillä kertaa lopullisesti. Kun mahdollisuus kilpailla Meksikossa meni, Purhonen teki kauan odotetun ratkaisun ja allekirjoitti ammattilaissopimuksen Elis Askin kanssa – ”viisi vuotta liian myöhään”, kuten hän ratkaisuaan kommentoi.
 |
| Purtsi vastaan Resko -ottelu päätyi Ilta-Sanomienkin lööpiksi. Oikealla Purhosen mainoksia. Kuva: Pertti Purhosen leikekirja |
Purhosen ura ammattilaisena ei ollut menestyksekäs ja loppui lyhyeen. Farssimaiset ottelut olivat lähempänä sirkusta kuin urheilua, eivätkä antaneet ”Purtsille” juuri muuta kuin ystävyyden avustajana otteluissa työskennelleen Vesa-Matti Loirin kanssa. Purhosen myöhemmän elämän parhaiten tunnettu vaihe on kriisipalvelutyö, jonka hän aloitti 1970-luvun lopussa tultuaan uskoon ja päästyään irti alkoholismista. Työnsä ansiosta hänet nimitettiin vuonna 2003 sosiaalineuvokseksi. Suomen nyrkkeilyn Hall of Fame -kunniataulukkoon Purhonen lisättiin vuonna 2008. Nyrkkeilylegenda kärsi viimeisinä vuosinaan Alzheimerin taudista ja menehtyi pitkällisen sairastamisen jälkeen vuonna 2011.
Pertti Purhonen Ylen Elävässä Arkistossa
Jouni Lavikainen
