Sinivalkoisin – ja kaikenvärisin – silmin

Kansainväliset suurkilpailut ovat saavuttaneet Suomessa suurta mediahuomiota Tukholman vuoden olympiakisoista lähtien. Kisoissa paikalla olleet suomalaistoimittajat välittivät uutisia ja tunnelmia kansallisesti värittyneestä näkökulmasta. Heistä lähes kaikki kokivat suomalaisuuden lujittamisen suorastaan velvollisuudekseen toimia. Työväenlehdille raportoinut journalisti yritti kuitenkin varoa kansallista paatosta.

Peruskaava on edelleen sama, vaikka mitalijuhlien määrä on pudonnut murto-osaan Tukholman ajoista. Urheilutoimittajat nostavat esiin suomalaisurheilijoiden tekemiset. Niiden pohjalta on tehty ja tehdään yhä tulkintoja suomalaisuudesta. Menestys on osoitus kollektiivisesta kyvykkyydestä, menestymättömyys kertoo sisuttomuudesta.

Urheilun tulkitseminen kansallisesta näkökulmasta ei ole suomalainen ominaispiirre. Urheilua on seurattu ja seurataan yhä pääasiassa kansallisesta näkökulmasta. Median katse tarkentuu havainnoimaan ”omia” urheilijoita. Voitot ja tappiot tarjoavat yhä 2010-luvulla aineksia pohdintoihin kansakunnan tilasta. 

Urheilutapahtumat tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden ”meidän” ja muiden vertailuun. Tarkastelu ei ole jäänyt vain urheilukykyjen arviointiin, vaan kohteena ovat olleet myös eri maiden edustajien ominaisuudet. Median välittämät tulkinnat urheilijoista vaikuttivat erityisen voimakkaasti aikana, jolloin ihmiset eivät matkustelleet eivätkä olleet tekemisissä ulkomaalaisten kanssa.

 

Helsingin kisojen aikaan ja vielä myöhemmin selostajat saattoivat ilmeisen vilpittömästi ihmetellä ”neekereiden” nopeutta ja kimmoisuutta. Tasavallan Presidentti Urho Kekkonen pakinoi Mexicon olympiakisojen jälkeen 1968 Suomen Kuvalehteen nimimerkillä Liimatainen pikajuoksija Wilma Rudolphista: ”Tämä olemukseltaan viehättävä ja juoksussaan ylivoimainen neekeriurheilija otettiin Yhdysvalloissa vastaan kansallissankarina, kun hän palasi Rooman olympiakisoista.” Kekkonen huomauttaa, että Rudolph muuttui monille antisankariksi, kun hän otti julkisesti kantaa rotuerottelua vastaan. Presidentti puolusti voimakkaasti Mexicossa rotusortoa vastaan protestoineita mustia urheilijoita, joita suomalaiset ”urheilukynäilijätkin” olivat arvostelleet.

Lukijat, kuuntelijat ja katsojat ovat vuosikymmenien mittaan saaneet kuulla myös tulkintoja itäblokin urheilijoiden konemaisuudesta, jenkkien sisäsyntyisestä kyvystä venyä kilpailuissa ja etelämaalaisten kuumasta temperamentista. Oma lukunsa on median suhde ruotsalaisurheilijoihin.

Kansallinen tarkastelu johtaa usein urheilun tuottaman kansainvälisen näkyvyyden yliarviointiin. Esimerkiksi kesäolympiakisoissa kilpaillaan 2010-luvulla runsaasta 900 mitalista, eikä kaikkien urheilumuotojen menestyjille kerry julkisuutta kotimaan lisäksi juuri muualta. Kansainvälisyysharhan kansallinen ennätys saavutettiin Suomessa toukokuussa 1995 juhlittaessa jääkiekon MM-kultaa. Maailmanlaajuisesti pieni tapaus kasvoi Suomessa megamittoihin.

Kansakuntalähtöisen näkökulman ovat 1980-luvulta lähtien haastaneet seuratuimmat ammattiurheilumuodot. Varsinkin jalkapallon suurseuroilla on kannattajia ympäri maailman. Rajat ylittävää kannattajuutta helpotti ensin tv-tarjonnan monipuolistuminen ja uutta vauhtia sille antoivat Internet sekä lentomatkojen halventuminen.

Sinivalkoisen katseen sammuminen ei ole kuitenkaan näköpiirissä. Rajat ylittävä urheilun seuraaminen on osa Suomen kansainvälistymistä, joka muokkaa, mutta ei hävitä kansakuntapohjaista ajattelua.

Jouko Kokkonen