Loppuvuodesta 2012 näyttelytiimi kokoontui ensimmäistä kertaa yhteen palaverissa, jossa ajatus urheilumediasta tulevan näyttelyn teemana esiteltiin. Tuntui ihan käyttökelpoiselle teemalle! Kaikki me jotenkin pääsemme (tai joudumme) sitä kuluttamaan. Ensimmäisenä alkoi päässä vilistä Antero Mertarannan hehkutukset ja Hesarin B-liite urheiluosioineen. Mutta se mielikuva olikin sitten aika pintapuolinen raapaisu siihen, mitä lopullisessa näyttelyssä on tuotu esille.
Itsestään selvää oli, että aiheet tulisivat jakautumaan melko laajalle, sekä ajallisesti että käsitteellisesti. Kun suomalaisesta urheilumediasta aletaan puhua, pitää mennä 1800-luvun loppuvuosikymmeniin. Mennään oikeastaan vuoteen 1868 ja Karl Göösin Voimistelun harjoitus-oppi-kirjaan. (Sitä voi muuten ihailla digitaalisesti täällä ). Siitä sitten pian aloitettiinkin jo ruotsinkielisen Sporten-lehden (1881–1895) julkaisu ja suomenkielinen Urheilulehti alkoi ilmestyä 1898. (Sportenia ja Urheilulehteä voi selailla digitaalisesti täällä ). Noin sata vuotta sitten siirryttiin jo aika pikaisten urheiluraporttien ajalle, kun sähkeet alkoivat kulkea Suomeen ja kisauutisia voitiinkin laittaa uutiskaappeihin koko kansan nähtäville. Pitkällä silti oltiin vielä tämän päivän sähköisen uutismaailman tietotulvasta.
Kun urheilumediasta puhutaan, puhutaan tekstin ohella tietysti myös äänestä ja kuvasta. Niitä piti saada näyttelyyn esille. Valokuva-arkistomme yli 300 000 valokuvan joukosta löytyi käyttökelpoista tavaraa, mutta filmi- ja äänitemateriaali eivät kuulu varsinaisesti kokoelmiemme ytimeen. Niinpä päädyimme kääntymään KAVA:n (Kansallinen audiovisuaalisen arkisto) sekä Ylen puoleen ja nyt näyttelyssä voi katsoa mm. Finlandia-katsauksia, Olympiaradiota 1952 ja Urheiluruudun historiaa. Jukeboxista voi kuunnella klassikkoselostajien näytteitä tai kuunnella Antero Mertarannan tähdittämän Ihanaa leijonat, ihanaa-kappaleen! Näytteitä metsästettiin varsin ahkerasti, jonka jälkeen niitä katseltiin/kuunneltiin ja valikoitiin. Onneksi oikeanlainen kokonaisuus saatiin kasaan. Samalla avautui urheilumediakentän laajuus itse kullekin.
Esineistön kanssa jouduimme osittain lainahommiin. Esineistön asettaminen näytteille oli ehdottoman tärkeää, mutta koska aivan kaikki aineistoista ei edes kuulu Urheilumuseon kokoelmapoliittiseen linjaan, käännyimme muiden (erikois)museoiden puoleen. Niinpä esimerkiksi Tekniikan museosta haettiin vanha radio ja tv. Jääkiekkomuseosta saatiin lainaan Timo Jutilan legendaarinen oranssi Hockey Night-takki. Tässä näkyy museoiden välinen hyvä yhteistyö! Myös yksityishenkilöiltä päädyttiin lainaamaan, koska 1950-luvun mikrofonia ei tuntunut löytyvät juuri mistään. Onneksi eräällä näyttelytiimiläisellä herätyskellot soivat ja hän sanoi tietävänsä henkilön, joka keräilee vanhoja mikrofoneja. Ja kas, pian näyttely saikin toivotun lisän!
Eri urheilutoimittajia haluttiin nostaa esille näyttelyssä, koska ilman heidän ääniään, moni urheilutapahtuma olisi jäänyt kokemuksena vajaaksi. Koska aikaskaala oli laaja, valittiin joukkoon mukaan myös alkuaikojen merkkihenkilöitä, kuten Ivar Wilskman ja Lauri ”Tahko” Pihkala. Sanomattakin on selvää, ettei kenelläkään näyttelytiimiläisistä ollut henkilökohtaista kokemusta kyseisten herrojen aktiivivuosista. Heidän merkitys suomalaisen urheilumedian alkuhetkille nähtiin kuitenkin niin merkittävänä, että heidät lisättiin joukkoon. Luonnollisesti toimittajien esittelyihin pääsivät klassikot, kuten mm. Martti Jukola, Pekka Tiilikainen ja uusimmista Antero Mertaranta. Kovaa leikkuria jouduttiin käyttämään henkilövalintojen kohdalla kun ihan kaikkia toimittajia ei voitu nostaa esille. Parit ”höh”-tokaisut tuli sanottua ja kuultua valintoja tehdessä. Näyttelyssä on uutena ominaisuutena tuotu esille QR-koodeja, joiden takaa jokainen voi itse omilla mobiililaitteillaan löytää videoita tms. Piilotimme sinne esimerkiksi Voitto Liukkosen Torino 2006 olympiacurlingselostuksen. Joidenkin mielestä Liukkosen ääni on legendaarinen, tai ainakin rauhoittava.
Kun urheilumediasta puhutaan, puhutaan tekstin ohella tietysti myös äänestä ja kuvasta. Niitä piti saada näyttelyyn esille. Valokuva-arkistomme yli 300 000 valokuvan joukosta löytyi käyttökelpoista tavaraa, mutta filmi- ja äänitemateriaali eivät kuulu varsinaisesti kokoelmiemme ytimeen. Niinpä päädyimme kääntymään KAVA:n (Kansallinen audiovisuaalisen arkisto) sekä Ylen puoleen ja nyt näyttelyssä voi katsoa mm. Finlandia-katsauksia, Olympiaradiota 1952 ja Urheiluruudun historiaa. Jukeboxista voi kuunnella klassikkoselostajien näytteitä tai kuunnella Antero Mertarannan tähdittämän Ihanaa leijonat, ihanaa-kappaleen! Näytteitä metsästettiin varsin ahkerasti, jonka jälkeen niitä katseltiin/kuunneltiin ja valikoitiin. Onneksi oikeanlainen kokonaisuus saatiin kasaan. Samalla avautui urheilumediakentän laajuus itse kullekin.
Esineistön kanssa jouduimme osittain lainahommiin. Esineistön asettaminen näytteille oli ehdottoman tärkeää, mutta koska aivan kaikki aineistoista ei edes kuulu Urheilumuseon kokoelmapoliittiseen linjaan, käännyimme muiden (erikois)museoiden puoleen. Niinpä esimerkiksi Tekniikan museosta haettiin vanha radio ja tv. Jääkiekkomuseosta saatiin lainaan Timo Jutilan legendaarinen oranssi Hockey Night-takki. Tässä näkyy museoiden välinen hyvä yhteistyö! Myös yksityishenkilöiltä päädyttiin lainaamaan, koska 1950-luvun mikrofonia ei tuntunut löytyvät juuri mistään. Onneksi eräällä näyttelytiimiläisellä herätyskellot soivat ja hän sanoi tietävänsä henkilön, joka keräilee vanhoja mikrofoneja. Ja kas, pian näyttely saikin toivotun lisän!
Eri urheilutoimittajia haluttiin nostaa esille näyttelyssä, koska ilman heidän ääniään, moni urheilutapahtuma olisi jäänyt kokemuksena vajaaksi. Koska aikaskaala oli laaja, valittiin joukkoon mukaan myös alkuaikojen merkkihenkilöitä, kuten Ivar Wilskman ja Lauri ”Tahko” Pihkala. Sanomattakin on selvää, ettei kenelläkään näyttelytiimiläisistä ollut henkilökohtaista kokemusta kyseisten herrojen aktiivivuosista. Heidän merkitys suomalaisen urheilumedian alkuhetkille nähtiin kuitenkin niin merkittävänä, että heidät lisättiin joukkoon. Luonnollisesti toimittajien esittelyihin pääsivät klassikot, kuten mm. Martti Jukola, Pekka Tiilikainen ja uusimmista Antero Mertaranta. Kovaa leikkuria jouduttiin käyttämään henkilövalintojen kohdalla kun ihan kaikkia toimittajia ei voitu nostaa esille. Parit ”höh”-tokaisut tuli sanottua ja kuultua valintoja tehdessä. Näyttelyssä on uutena ominaisuutena tuotu esille QR-koodeja, joiden takaa jokainen voi itse omilla mobiililaitteillaan löytää videoita tms. Piilotimme sinne esimerkiksi Voitto Liukkosen Torino 2006 olympiacurlingselostuksen. Joidenkin mielestä Liukkosen ääni on legendaarinen, tai ainakin rauhoittava.
--
Sellainen juttu tähän loppuun, että Sähkeestä someen – suomalainen urheilumedia -näyttely on avoinna yleisölle 6.10.2013 asti. Jo ennen näyttelyn loppumista tämä blogi tulee muuttamaan ilmettään ja nimeään. Vielä kuitenkin noin kuukausi jatketaan samalla linjalla urheilumediateemoin.
Riikka Aminoff
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti