11. elokuuta 2014

Urheilusta on moneksi

Icehearts-toimintamallin perustaja Ville Turkka kävi keväällä kertomassa Iceheartsin toiminnasta Urheilumuseossa.

Icehearts on sosiaalinen urheiluseura, jonka tarkoituksena on ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja edistää hyvinvointia joukkueurheilun avulla. Se on varhaisen puuttumisen innovatiivinen toimintamalli, joka tarjoaa pitkäkestoista ja ammatillista tukea kasvuun erityisen tuen tarpeessa oleville lapsille ja perheille. Lapset valitaan joukkueisiin ammatillisin perustein ja jokainen joukkue toimii 12 vuoden ajan. Joukkuetta ohjaa kasvattaja, jolla on ammatillinen pätevyys joukkueen johtamiseen.

Ville Turkka havaitsi jo sosiaalikasvattajan uransa alkuvaiheessa, että eniten hankaluuksia kohtaavilla lapsilta ja nuorilta puuttui tyystin yksi asia – harrastus. Lapset eivät kuuluneet joukkueeseen tai harrastusporukkaan eivätkä harrastaneet liikuntaa. Mahdollisuus aikuisen ohjaamaan vapaa-ajan harrastamiseen tuntui puuttuvan juuri niiltä lapsilta ja nuorilta, jotka eniten olisivat tarvinneet ryhtiä ja ryhmää. Tätä tilannetta parantamaan Turkka perusti yhdessä isänsä Ilkka Turkan kanssa Iceheartsin vuonna 1996.

Ville Turkka perusti Iceheartsin vuonna 1996 ja johtaa edelleen sen toimintaa.

Ensimmäiseen Icehearts-jääkiekkojoukkueeseen valikoitui miltei parikymmentä tukea tarvitsevaa esikoululaista. Joukkueeseen valitut pojat saivat mahdollisuuden harrastaa lajia, joka monesti vaatii suurtakin taloudellista panostusta vanhemmilta. Joukkue oli ensisijaisesti tukiverkko ja urheilulliset saavutukset jätettiin tietoisesti taka-alalle. Aina ei siis menty voittamaan, mutta mentiin aidosti ryhmänä. Ryhmässä harjoiteltiin sosiaalista kanssakäymistä ja monia muita tärkeitä elämäntaitoja, jotka auttoivat ehjään kasvamiseen. Varat toimintaan hankittiin keräysten ja sponsoreiden avulla. 

Iceheartsin perustamisesta lähtien Ville ja Ilkka Turkan tavoitteena on ollut valtakunnallinen järjestö, jotta mahdollisimman moni lapsi saisi mahdollisuuden harrastaa ja tuntea olevansa osa yhteisöä. Tänä päivänä Icehearts ry työllistää 40 työntekijää sekä liikuttaa ja tukee satoja lapsia ja nuoria yhdeksällä eri paikkakunnalla. Jääkiekon rinnalle on tullut myös muita lajeja, ja tytöille on omat joukkueensa.



Icehearts-toimintamalli perustuu arvomaailmaan, jossa jokaiselle lapselle annetaan mahdollisuus. Joukkuelajit mahdollistavat kasvamisen toiset huomioonottavaksi joukkueen jäseneksi. Lisäksi pelaajat oppivat luottamaan itseensä ja huomaamaan käytännössä, miten omalla työllä voi parantaa omia taitojaan. Icehearts-joukkueilla on kolme sääntöä, joista ei jousteta: ketään ei kiusata eikä lyödä, kaikki pelaavat ja ketään ei pudoteta joukkueesta. Myös joukkueiden omilla kasvattajilla on suuri rooli välittävinä aikuisina sekä roolimalleina. Iceheards on rantautunut myös moneen kouluun tuomaan oman osaamisensa opettajien avuksi.

Toimintamalli on palkittu muun muassa valtakunnallisella Toivon Tuoja 2013 -palkinnolla, Vuoden Kasvattaja 2012 -palkinnolla, Euroopan innovatiivisin toimintamalli rikoksentorjunnassa 2011 -palkinnolla ja Unicefin lapsen oikeuksien vaikuttaja 2008 -palkinnolla.

Myös urheiluliitoilla ja -seuroilla on tässä asiassa tärkeä rooli. Huippu-urheilun vastapainoksi olisi hyvä tarjota lapsille ja nuorille hyviä kokemuksia ja sosiaalisia kontakteja. Näkyvyyttä ja mahdollisuuksia tarvitaan kaiken kaikkiaan toiminnalle, joka puuttuu ongelmiin varhaisessa vaiheessa ja ehkäisee syrjäytymistä tehokkaasti.

Urheilumuseo halusi kantaa oman kortensa kekoon ja kutsui Icehearts-joukkueet vierailulle. Kutsuumme vastattiin pian ja jo muutaman viikon kuluttua yksi joukkue kävi tutustumassa museon näyttelyihin. Toivotamme iceheartsilaiset myös jatkossa tervetulleiksi Urheilumuseoon!

Icehearts-joukkue vierailulla museossa kesällä 2014

www.icehearts.fi


Sari Ervasti-Conti
Urheilumuseon työssäoppija keväällä 2014
Valmentaja, FC Viikingit


Henriikka Heikinheimo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti