Matkakertomus: Holmenkollenin hiihtomuseo, Oslo ja Norjan olympiamuseo, Lillehammer

Delegaatiomme matkusti huhtikuisena tiistaina Norjaan tutustumaan kahteen paikalliseen urheilumuseoon, Holmenkollenilla sijaitsevaan hiihtomuseoon ja vastikään uusittuun Norjan olympiamuseoon Lillehammerissa.
 

Tiistai 10.4.2018, Holmenkollenin hiihtomuseo

Lensimme Osloon aamukoneella ja suuntasimme metrolla kohti Holmenkollenia, jonne pääsee kätevästi suoraan kaupungin keskustasta. Ikkunasta avautui maisemia, jollaisia kovin monessa maailman metrossa ei ole tarjolla. Holmenkollenin asemalta on lyhyt matka hiihtomuseolle – ainakin teoriassa. Googlen perusteella helppo siirtymä osoittautui muutaman sadan metrin ylämäeksi norjalaisella vuorenrinteellä.

Päivän pohjetreenin jälkeen saavuimme museolle, jossa meidät otti vastaan museonjohtaja Birgitte Espeland, joka oli lupautunut esittelemään näyttelyitä. Hiihtomuseo sijaitsee hiihdon MM-kisoihin 2011 valmistuneen uuden hyppyrimäen alla, osittain kallion sisällä. Arkkitehdin esikuvana kyseisessä laajennusosassa on ollut Helsingin Temppeliaukion kirkko. Hissi ylös hyppytorniin sijaitsee museon sisällä. Museoon ja hyppytorniin on yhteislippu, jonka hinnat ovat kohtuulliset: aikuiset 15 € ja lapset (6-18-vuotiaat) 7,50 €.

Näyttelyn ensimmäinen ”esine” on täytetty jääkarhu, jonka tarkoitus on kuvata ihmisen ja luonnon suhdetta. Seuraavassa vitriinissä on esillä Roald Amundsenin Etelämanner-retkikunnan (1911) esineistöä ja jälleen täytetty eläin: yksi retkikunnan mukana olleista vetokoirista. Samassa vitriinissä on esillä myös Robert F. Scottin sukset, jotka norjalainen etsintäpartion jäsen oli tuonut kotimaahansa. Omista suksistaan tämä oli tehnyt ristin Scottin hautapaikalle. Vitriinin esineistö ja siihen liittyvät Espelundin kertomat tarinat olivat todella mielenkiintoisia. Esinetekstejä vitriinissä ei kuitenkaan ole ollenkaan, mutta sellaiset on tarkoitus toteuttaa, kunhan oikea toteutustapa on keksitty. Löytöretkiteeman täydensi Fridtjof Nansenin Grönlannin halkihiihdosta (1888) koostettu osuus. Tätä osaa näyttelystä ei juuri ollut muutettu 1980-luvun jälkeen.

Saamelaisten talvista liikkumista esittelevä nurkkaus.

Alakerran kierroksen päätti kolmas täytetty eläin, hirvi, joka on kuulemma museon eniten valokuvattu kohde.

Yläkerran näyttelysalissa oli esillä muun muassa norjalaisten hiihtäjäsuuruuksien suksia, kuninkaallisten talvisia ulkoiluasuja ja Holmenkollenin eri aikojen hyppyrimäkien pienoismalleja. Salin keskellä on lieriönmuotoinen valkokangas, jonka ulkopintaan on heijastettu videoita. Valitettavasti kangas on niin ohut, että video näkyy väärinpäin olevin tekstein myös lieriön sisäpuolella.

Hiihtomuseossa oli parhaillaan kaksi vaihtuvaa näyttelyä. ”Freedom on Snow – Frihet på snø” esitteli lumilautailua ja laskettelua. Näyttelyssä oli esillä muun muassa 1960-luvun snurffereita ja kattava sarja nykyaikaisia laskettelusuksia ja lumilautoja. Isolla screenillä pyöri filmi vapaalaskusta. Leffan katsomo oli vapaamuotoinen ”vuori”, jonka keskellä oli pallomeri valkoisine palloineen. Toinen vaihtuva näyttely oli Norjan ilmatieteenlaitoksen kanssa yhteistyössä toteutettu ilmastonmuutoksesta kertova ”Be Prepared – Vær og føre - føre var”. Näyttely esitteli epäilemättä päteviä faktoja ilmastonmuutoksesta yleensä, mutta urheiluun liittyvää näkökulmaa oli vähänlaisesti.

Sää sattui olemaan hieno – eikä sumuinen, kuten Holmenkollenilla kuulemma yleensä – joten maisemien katselu ylhäältä hyppytornista kuului luonnollisesti ohjelmaan. Hissiin mahtui enimmillään 15 ihmistä – eli kolme kertaa Stadionin tornin hissin kapasiteetti. Ylhäältä avautuivat odotetun komeat maisemat keväisessä auringonpaisteessa kylpevään Osloon.

Kierros päättyi museokauppaan, jossa oli tarjolla kattava valikoima matkamuistoja ja erilaisia tekstiilejä. Kaupan toisella seinällä oli vitriini, jossa oli esillä runsaasti hieman puutteellisin tekstityksin varustettuja palkintopokaaleja. Espeland kertoi, että museokaupan myynti on vuodessa noin 1,5 miljoonaa euroa. Suosituin tuote on tupsupipo, jossa on edessä Norjan lippu.

Vierailun lopuksi testasimme museon ulkopuolella olevaa simulaattoria. Ison kapselin sisällä pääsee istuen kokemaan, miltä laskettelu ja mäkihyppy tuntuvat. Simulaattori on brittiläistä tuotantoa, ja lippu siihen pitää ostaa erikseen. Ulkopuolella on kaksi näyttöä, joista toisesta voi nähdä simulaattorin sisällä istujat ja toisesta filmiä laskettelusta ja mäkihypystä. Espelundin mukaan simulaattori maksoi noin 0,5 miljoonaa euroa. Testauksen perusteella saatoimme todeta, että huvipuistojen laitteista tuttua höykytystä oli kyllä tarjolla, mutta kokonaisuus jäi ehkä hieman yksipuoliseksi – ainakin kun verrokkina on Lahden hiihtomuseon mäkihyppysimulaattori.

Vas. Kaisa Laitinen, Birgitte Espeland, Pekka Honkanen.

Keskiviikko 11.4.2018, Norjan olympiamuseo, Lillehammer

Norjan olympiamuseo sijaitsee Maihaugenin ulkomuseoalueen laidalla. Museoilla on yhteinen asiakaspalvelupiste ja museomyymälä. Olympiamuseoon pääsymaksu on aikuisilta noin 14 euroa ja lapsilta noin 6,50 euroa. Jos ostaa lipun myös Maihaugenin ulkomuseoon tai alueella sijaitsevaan Postimuseoon, saa Olympiamuseon pääsymaksusta 25 %:n alennuksen.

Museon näyttelytyöryhmässä mukana olleet Mari Stakston ja Sebastian Kühn esittelivät meille helmikuussa 2016 avattua uudistettua museota. Noin 650 m² kooltaan oleva näyttely oli valmistunut juuri ennen Lillehammerissa järjestettyjä nuorten talviolympialaisia. Rahoituspäätöksen museo oli saanut Norjan hallitukselta vasta 10 kuukautta ennen avaamista, joten toteutusvaihe oli kuulemma ollut hyvin intensiivinen. Hankkeen kustannusarvio oli lähes 20 miljoonaa Norjan kruunua (noin 2 miljoonaa euroa).

Näyttelyn ulkoasun ja toteutustapojen suunnittelusta on vastannut brittiläinen firma Mather & Co, jonka kädenjälki näkyy useissa viimeaikaisissa urheilumuseoiden uudistuksissa (mm. Lausannen Olympiamuseo, National Football Museum Manchesterissa, Wimbledonin tennismuseo ja edelleen työn alla oleva Qatarin olympiamuseo). Näyttelyn tekniikan on toteuttanut Bright Group, joka on Pohjoismaiden johtava tapahtumatekniikan tuotteita ja palveluita tarjoava yritys. Useat videoprojektorit, erikokoiset kosketusnäytöt ja värivalot tekevät näyttelytilan ulkoasusta hyvin modernin. Tunnelmallinen lisä pääsaliin on keskiosaa hallitseva näyttävä revontuli-installaatio.

Museon ensimmäinen näyttelyosasto esittelee antiikin olympiakisoja. Esillä olevat esineet ovat kaikki kopioita. Ruukut on teetetty Kreikan Olympiassa ja muut esineet (mm. strigilis ja viisiottelun pituushypyssä käytetyt käsipunnukset) Sveitsissä. Osastolla pyörivä video on saatu Olympiamuseosta Lausannesta. 

Seuraavaksi ovat vuorossa Pierre de Coubertin ja olympialiikkeen tunnukset. Oslon talvikisoissa 1952 käytössä olleen olympialipun edessä on pöytämallinen kosketusnäyttö, josta voi selailla erilaisia olympialaisiin liittyviä faktoja.

Ennen päänäyttelysalia on vielä olympiakisojen avajaisia ja museon olympiasoihtukokoelmaa esittelevä osasto. Isolla videoseinällä on kisojen avajaisia, avauspuheita ja olympiavaloja eri aikakausilta. Videon alkuperäisiä ääniä (mm. olympiavala vannottuna järjestäjämaan kielellä) voi kuunnella kuulokkeista. Antiikin olympiakisoja esittelevän videon tapaan tämäkin toteutus on saatu Lausannesta.

Norjan olympiamuseon kokoelmissa on suunnilleen saman verran olympiasoihtuja kuin meillä Urheilumuseossa.

Lillehammerin olympialaisten 1994 soihtu on asetettu erilleen muista, eikä se ole lasin takana. Soihtu on nimenomaan se, jolla mäkihyppääjä Stein Gruben toi olympiatulen avajaisiin ja prinssi Haakon sytytti olympiatulen.

Sitten tullaan museon päänäyttelysaliin. Tässä kohdassa opas kuulemma antaa ryhmän hajaantua, ja jokainen voi tutustua loppuosaan näyttelystä omaan tahtiin, omia mielenkiinnon kohteita valiten. Näyttelysalin katossa olevat värivalaistut ”naruverhot” kuvaavat revontulia. Keskellä salia on Lillehammerin hyppyrimäkien profiilit, joihin on heijastettu videota, mm. kuningas Harald V avaamassa kisat. Esillä on myös muutamia talviurheiluvälineiden kehityssarjoja, jotka on kytketty norjalaisiin urheilijoihin. 

Päänäyttelysalissa on kaksi Lausannesta hankittua kohdetta: ampumahiihtosimulaattori ja kaikki olympiakisat esittelevä av-kooste. Molemmat on toteutettu alun perin Lausannen Olympiamuseon joulukuussa 2013 avattua näyttelyä varten. Olympiakisoja esittelevä av-kooste on suurella, arviolta noin 50 tuuman kosketusnäytöllä. Tuotannosta vastasi sama brittifirma kuin näyttelyn ulkoasustakin eli Mather & Co. Filmipätkät oli koostettu valokuvista, filmeistä, esinekuvista ja lehtileikkeistä. Sisältöön oli haettu urheilua laajempaa näkökulmaa muun muassa olympialaisten aikaisesta maailmanpoliittisesta tilanteesta. Englanninkielinen selostus oli tuotettu Britanniassa, norjankieliset tekstit Lillehammerissa. Helsingin olympialaisten filmipätkästä mieleemme jäi erityisesti selostuksessa ollut seuraava toteamus, joka kuului jotakuinkin seuraavasti: isäntämaalle kisat eivät olleet urheilullinen menestys, koska tämä jäi tyystin ilman mitaleja(!)

Toiminnallisuutta edusti tyylikkäästi toteutettu ja helppokäyttöinen ampumahiihtosimulaattori. Simulaattorin pitämisessä toimintakunnossa on ollut jonkin verran ongelmia, koska valmistajalla ei ole edustusta Norjassa.

Tilastonikkareille on tarjontaa paitsi kosketusnäytöillä myös Oslon ja Lillehammerin kisoja numeroina vertailevalla seinällä. Toteutus on varsin samantyylinen kuin viime kesän Urheilumuseo renkailla -kiertueen rekkanäyttelyssämme.

Päivitettävyys ja sisältöjen jatkuva uudistaminen ovat Lillehammerin olympiamuseon keskeisiä tavoitteita. Museo oli teettänyt viime vuonna näyttelyyn uuden kohteen: VR-laseilla katsottavan alppihiihtofilmin, jossa pääsee mukaan norjalaisen huippulaskijan vauhtiin. Yleisölle oli ollut käytössä kolmet lasit, jotka olivat hajonneet varsin nopeasti. Nyt kokeilusta muistuttavat roikkuvat johdot ja paperiarkeilla peitetty alusta. 

Näyttelyn kuva-/tekstipaneelit noudattavat samaa visuaalista ilmettä. Tekstien pituudesta sisällöntekijät olivat saaneet suunnittelutoimistolta tiukat ohjeet: maksimissaan 70 sanaa. Tekstejä hiottiin pitkään, jotta sekä niiden tietosisältö että luettavuus olisivat hyvät. Vaikutelmamme teksteistä oli, että niitä oli melko sopivasti. Siellä täällä oli lainauksia, jotka oli laitettu seinään isommalla fontilla.

Näyttelyyn sisältyy arviolta 20–30 ihmiselle suunniteltu tila elokuvien katseluun. Isolta, kaarevalta screeniltä katseltavan filmin (3 vaihtoehtoa) voi valita teatterin ulkopuolella olevalta kosketusnäytöltä. Teatterin ulkopuolella olevilla seinillä on kaikkien norjalaisten olympiavoittajien, mukaan lukien paralympialaiset, nimet ja lajit – toisella seinällä talvi- ja toisella kesäkisat. Toteutuksen huono puoli on kuulemma se, että aina, kun listalle lisätään nimiä, joudutaan uusimaan koko seinänkokoinen tuloste. 

Vaihtuville näyttelyille museossa on varattu noin 50 m² tila. Siihen tuotetaan uusia sisältöjä 1-2 kertaa vuodessa. Nyt esillä oli filmiä, esineitä ja kuvia Pyeongchangista. Näyttely oli toteutettu jo ennen kisoja. Stakston ja Kühn kertoivat suunnittelevansa parhaillaan kisojen norjalaismenestystä esittelevää osiota pysyvään näyttelyyn. Museon esinekokoelmaa hallinnoiva säätiö avustaa museota esinehankinnoissa merkittävällä panoksella, etenkin kun kyse on nykyisistä aktiiviurheilijoista. Museon pysyvässä näyttelyssä on omiin kokoelmiin kuuluvien esineiden lisäksi kohtuullisen paljon pitkäaikaisessa lainassa olevia esineitä – muun muassa useita melko hiljattain voitettuja olympiamitaleja.

Museo on saanut jonkin verran kritiikkiä siitä, että näyttely keskittyy lähes täysin norjalaisiin urheilijoihin, myös Oslon ja Lillehammerin kisoja käsiteltäessä. Tämä on Stakstonin ja Kühnin mukaan ollut tietoinen päätös. Koska kyseessä on Norjan olympiamuseo, oletetaan kävijöiden tulevan museoon tutustuakseen nimenomaan norjalaiseen olympiahistoriaan. Toinen tietoinen valinta oli keskittyminen talviurheiluun. Kesäolympiakisoille museossa on annettu jopa vähemmän tilaa kuin antiikin olympialaisille näyttelyn alussa.

Lopuksi norjalainen erikoisuus:

Kesäkisoja käsittelevällä osastolla oli kahdessa vitriinissä kullanväriseksi maalatut kengät. Erikoisten esineiden tausta juontaa juurensa eräiden takavuosien olympiavoittajien tapaan maalata kultamitalisuorituksessa käyttämänsä jalkineet kultamaalilla. Pyeongchangissa 2018 kaikki norjalaiset olympiavoittajat saivat kultakengät jalkaansa jo ennen palkintopallille nousemista. Tai olisivat saaneet, elleivät kengät olisi loppuneet kesken. Menestys yllätti siis jopa norjalaiset.

Kaisa Laitinen          Pekka Honkanen          Jouni Lavikainen