Miehemme vapauttamassa Kataloniaa

Väistelin Barcelonan kaduilla kumiluoteja ja espanjalaispoliisien pamppuja. Karjuin hieman Neil Youngin sanoja muuttaen: Keep on rocking in free and independent Catalonia! 

Välillä ehdin murehtia, pääsenkö illan Barça-matsiin ja seuraavana päivänä kansainvälisen arkistojärjestön urheilujaoston kokouksiin sekä seminaariin vuoristoiseen kääpiövaltioon Andorraan.

Puolet tarua ja puolet totta. Todellisuudessa olin 1. lokakuuta 2017 barcelonalaisen hotellin aulassa näpräämässä kännykkää. Välttelin katuja, jotka olivat vaarallisia. Vaaran tunnetta lisäsi espanjalaispoliisien helikopterin sätkytys ilmassa ja joka puolella kaduilla näkyvät raskaasti aseistetut, sotilailta näyttävät pollarit.

Odottelin elonmerkkejä meidän urheilujaoston hallituksen katalaanijäseniltämme. Laitoin Finalle ja Enricille kannustavan viestin: Suomikin sai itsenäisyyden suuren ja mahtavan valtion pitkällisen ahdistelun jälkeen 100 vuotta sitten. 

Fina ja Enric olivat kiinni päivän jännittävissä tapahtumissa; Katalonia järjesti Espanjan hallinnon mielestä laittoman itsenäisyysäänestyksen. Seuraavina päivinä saimme tietää, että myös Euroopan Unionin mielestä äänestys oli laiton, eikä tällä järjestöllä ollut halua puuttua ihmisoikeuksien vastaisiin Espanjan poliisin toimiin. Raain televisiosta näkemäni pamputus oli, kun poliisi hakkasi äänestämään tullutta nuorta isää, jonka olkapäillä istui pieni poika. Eniten espanjalaispoliisit löivät kuitenkin naisia. Lähemmäs tuhat äänestäjää joutui hakemaan apua vammoihinsa sairaaloista. Yksi sokeutui kumiluodin osuessa silmään.  

Finaa en nähnyt koko päivänä. Hän jäi oman äänestyksensä jälkeen suojelemaan koulunsa ääniä, ettei espanjalaispoliisi täältäkin varastaisi äänestyslipukkeita. Pari päivää myöhemmin vierailimme La Seu d´Urgellin pienen kaupungin aluearkistossa, jonka ovesta oli nähtävissä vielä Espanjan poliisin sinetti. Poliisi oli sulkenut arkistossa olleen äänestyspaikan. Lounaalla kaupungin työntekijä kertoi, miten hän ja muutama muu oli saanut pelastettua äänestyslipukkeet. Poliisi oli kyllä lähtenyt ajamaan heitä takaa, mutta auton vaihdolla virkavalta oli saatu eksytettyä.

La Seu d'Urgellissa poliisin sinetöimä paikallisen arkiston ovi. Arkisto toimi äänestyspaikkana. Äänestää ehdittiin kaksi tuntia ennen kuin poliisi saapui paikalle ja lopetti äänestyksen.

Samalla tavoin toimi Katalonian aluejohtaja Carles Puigdemont. Hän oli menossa äänestämään omaan kotikyläänsä, mutta sai äänestyspaikalta soiton, että poliisi on jo paikalla. Äänestyspaikkaa vaihdettiin lennosta ja pitkässä tunnelissa johtaja siirtyi toiseen autoon karistaen kannoilta takaa-ajajina olleet espanjalaispoliisit.

Barçan pelin porteilla

Enric ilmoitti vihdoin, että hän tulisi hakemaan minua ja toista suomalaista, Kansallisarkiston Kenth Sjöblomia hotellilta. Tavatessamme hän suhtautui päivän tapahtumiin rauhallisesti. Seuraavaksi lähdimme noutamaan hotellilta meidän senegalilaisvahvistusta Doudou Gayeta, Monacossa pääpaikkaa pitävän kansainvälisen yleisurheiluliiton asianhallinnan ja arkistoinnin päällikköä. Sitten vielä newyorkilainen Peter kyytiin ja menoksi kohti kovasti odotettua Barçan peliä. Meidät oli kutsunut peliin Barçan puheenjohtaja. Paikkamme oli heti puheenjohtajan aition takana. Ehdoton pyyntö oli, että peliin täytyy tulla puku päällä.

FC Barcelonan puheenjohtajan kutsu saapua seuraamaan peliä Barcelona vs Las Palmas. Ottelu pelattiin tyhjille katsomoille, koska pelättiin levottomuuksia Katalonian äänestyspäivänä.

Jo matkalla kuulimme radiosta, että peli joko tullaan peruuttamaan tai pelaamaan tyhjille katsomoille. Se oli Espanjan jalkapalloliiton aika odotettu päätös, koska ottelun aikana ei voitaisi välttyä katalaaniyleisön mielenosoituksilta. Menimme silti Camp Noulle.

Korkealta taholta saatu kutsu aukaisi meille stadionin ensimmäiset portit, mutta seuraavasta emme enää päässeet, vaan jouduimme palaamaan takaisin hotellille. Peliin pääsivät vain median, mahdolliset Fifan ja Espanjan jalkapalloliiton edustajat.

Hymytkin vielä irtosivat, vaikka peliin ei päästy. Vasemmalta urheiluarkistointia toimipaikoissaan edistävät: Enric Barri (Katalonian kulttuuriministeriö), Peter Scheibner (New York, Rockportin Hall of Fame), Kenth Sjöblom (Kansallisarkisto), Ossi Viita (Urheiluarkisto) ja Doudou Gaye (Monaco, IAAF).

Urheiluarkistointi Andorran televisiossa

Katalonian vapauttamisen lisäksi ohjelmassa oli kv. arkistojärjestön (ICA) urheilujaoston (SPO) hallituksen kokouksia ja seminaari Andorrassa, jonne lähdimme aikaisin maanantaiaamuna 2. lokakuuta. Ja hyvä niin, että jo tuolloin, koska lintukoto nimeltään Andorra laittoi seuraavana päivänä rajat kiinni. Kataloniassa pidettiin itsenäisyyden puolesta lakko- ja mielenosoituspäivä. Lintukoto ei halunnut kotipesäänsä mitään levottomuuksia.

Näin urheiluun liittyvien asiakirjojen arkistointia käsittelevässä seminaarissamme oli paikalla ainoastaan andorralaisia. Tilaisuuden avasi Andorran kulttuuriministeri Olga Gelabert, jonka ansiosta seminaarimme pääsi jopa Andorran television uutislähetykseen. Seminaaria ja vierailuamme emännöi Andorran kansallisarkiston johtaja Susanna Vela.

Seminaari meni mainiosti. Lyhyitä esitelmiä urheiluarkistoinnin tärkeydestä pitivät kaikki SPO:n hallituksen paikalla olleet jäsenet. Esittelin varsin perusteellisesti Urheilumuseon arkiston laajoja kokoelmia ja toimintaamme. 

Urheiluarkistointiin liittyvään seminaariin osallistui noin 20 henkilöä. Enemmänkin olisi tullut, jos Andorra ei olisi sulkenut kyseiseksi päiväksi rajojaan Katalonian lakkopäivänä.

Loppukeskusteluissa huomioita sai suomalainen yksityisarkistojärjestelmä. Lisäksi esillä oli Urheilumuseosäätiön palvelukokonaisuus, jossa kaikki urheilujärjestön aineistot menevät samaan paikkaan olkoon sitten kyseessä asiakirja, valokuva, juliste, palkinto tai urheiluväline. 

 

Puheenjohtajamme mukaan seminaarin jälkeen Andorran kulttuuriministeriö myönsi paikallisille urheilujärjestöille lisärahoitusta aineistojensa suunnitelmalliseen arkistointiin.

Andorran valtiopäämiehen tapaaminen

Seminaarin jälkeen oli vähän aikaa tutustua myös Andorraan, jonka kylät ovat Pyreneiden korkeiden vuoristojen laaksoissa. Asukkaita Euroopan kuudenneksi pienimmässä valtiossa on vajaat 80 000. Pääsimme Andorran kansallisarkistoon. Sinne mentäessä tapasimme kadulla sattumalta parlamentaarisen Andorran ruhtinaskunnan toisen valtiopäämiehen, piispa Joan Enric Vives Sicilian. Ja siihen toiseen päämieheen ei törmätty: Ranskan presidentti Emmanuel Macroniin.

Barcelonan olympiakisojen koskimelonnan kilpailupaikka

Paluumatkalla Andorrasta Barcelonaan meille tarjottiin mielenkiintoista nähtävää liittyen vuoden 1992 Barcelonan olympiakisoihin. La Seu d´Urgellissa ei 25 vuotta sitten pidettyjen olympialaisten kisapaikka ole rapistunut käsiin, kuten niin monet muut olympiakisojen näyttämöt. Syy on hyvin yksinkertainen ja sellainen, jolla kaikki muutkin lajipaikat tulisi rakentaa. Urgellissa on lajikulttuuria. Koskimelonnassa on kilpailtu paikallisen seuran väreissä jo vuodesta 1964 lähtien.

Kisapaikka on kaunis. Siellä järjestetään vuosittain useita kilpailuja, kuten lajin maailman cupia. Lisäksi se on suosittu koskimelontamaajoukkueiden harjoittelupaikka. Kun kilpailuja ei käydä, kosket tuottavat sähköä.

La Seu d'Urgellissa pidettiin 25 vuotta sitten Barcelonan olympiakisojen koskimelonta. Kisapaikka on edelleen ahkerassa käytössä.

Takaasin tasaaselle lakialle

Pohojanmaan poijalle ahdistavaa olivat Pyreneiden korkeat vuoret, mutta toisaalta ne antavat talvisin mahdollisuuden alppihiihdon lisäksi myös murtomaahiihtoon, jolla on alueella pitkät perinteet. 

Pyreneiden vuoristossa hiihtourheilulla on pitkät perinteet.

Juoksulenkki Andorrassa jäi mieleen. Siinä sydän hakkasi ja jalat tärisi, kun hölkytteli vuoristoisia teitä ylös. Siispä takaasin tasaaselle lakialle. Siellä viihdyn parhaiten.

Lakeuksien pojalla on syytä tuulettaa! Korkialla ollahan Pyreneiden vuoristossa. Simpsiö ja Jouppilanvuori jäävät hieman matalammiksi.

Ossi Viita