Aluksi ajatus Pekka Tiilikaisen (1911–1975) ja Antero Mertarannan (1956-) vertailusta
tuntui oikein hyvältä idealta ja helppoakin se olisi. Hehän ovat ihan
erilaisia! Syvällisempi pohtiminen osoitti, että alkuperäinen olettamus oli
kuitenkin ihan väärä. Tässä yksinkertainen selitys vertailun vaikeudelle:
Tiilikainen selosti radioon. Mertaranta selostaa televisioon.
Tiilikaisella ei ollut tv:n kuvaa apunaan. Mertarannalla on.
Kas näin! Tämä tekee vertailun haastavaksi. Lähtökohdat ovat erilaiset.
 |
| Lähdemateriaalin osasia |
Ylen Elävää arkistoa on tullut viime viikkoina kuunneltua
melko ahkerasti tulevan näyttelyn käsikirjoitusta suunnitellessa. Fiilisteleminen
on ollut ajoittain nostalgista, välillä huokauksien saattelemaa. Oikeastaan kun
on kuunnellut 1920-luvulta lähtien suomalaisia legendaarisia selostajia, kuten
Martti Jukolaa, Sulo Kolkkaa jne., on joutunut myöntämään, että lähtökohdat
olivat erilaiset. Vaatimustaso oli erilainen. Pioneerivaiheen selostajat loivat
sen pohjan, jolla tämän päivän selostajat seisovat. Ja kehityskaari on ollut
valtava. Tänä päivänä selostus on viihdettä – rentoa ilottelua.
Myönnän, olen ns. Mertarannan kasvatteja. Astuin intohimoisten
penkkiurheilijoiden laajaan joukkoon 1980-luvun lopussa. Muistan -95 jääkiekon
maailmanmestaruuden ja Mertarannan selostukset, puhumattakaan tuoreemmista. Mertarantalaisena
on ehkä mahdotontakin asettua Tiilikaisen, tai sitäkin vanhempien selostajien
kuuntelijoiden kenkiin. Lähes kaikki radioon, ennen tv:n aikaa, selostaneet
miehet puhuivat hyvin (enkä voi turhaan painottaa sanaa hyvin) asiallisesti.
Toki ääni kiihtyi loppusuoran lähestyessä yhdellä jos toisella, mutta
peruspiirre oli tyyni, asiallinen – joskus jopa poeettinen. Sitä huomasi
kuuntelevansa selostuksia vähän kuin unessa. Visuaalisuuteen tottunut katsoja,
tai tässä tapauksessa kuuntelija, jäi kaipaamaan sitä kuvaa.
Rääkkäsin Ylen Elävää arkistoa. Kuuntelin Pekka Tiilikaisen
selostuksia ja haastatteluja. Kyllähän ”sinivalkoisen äänen” merkityksen
ymmärtää vähemmälläkin yrityksellä – Tiilikainen oli selostamassa lähes kaikkia
suomalaisille merkittäviä urheilutapahtumia. Ja koska urheilu oli suomalaisille
erittäin tärkeä asia ja kanavia oli vain yksi, radio, on lopputulos selvä! Selostukset
olivat intohimoisia! Moni Tiilikaisen aikalainen on sanonut, että
urheilulähetykset olivat sama kuin Pekka Tiilikainen. Hänen suoraviivainen
selostustyylinsä vakuuttaa perinpohjaisesta taustatyöstä, sitoutuneisuudesta ja
tiedosta. Tiilikaisen koko elämä oli haastattelujen perusteella vähintään yhtä
urheilukeskeistä kuin vain voi olla. Urheiluun liittyen löytyi aina
mielipiteitä. Hieman ehkä haastatteluissa avautuneet Tiilikaisen mielipiteet
kalskahtivat tämän päivän liberaalimmassa maailmassa korvaan, mutta pistetään ne Tiilikaisen
ajan piikkiin.
Koska en 1980-luvulla syntyneenä ollut ikinä päässyt
nauttimaan Tiilikaisen selostussuorituksista ”in action”, päätin ottaa selvää, millaisesta
miehestä oikein oli kyse. Tiilikainen oli niin ikään selostusmaailman
ihmelapsi. Uimari, vieläpä menestynyt sellainen, aloitti selostusura ihan
puskista hieman yli 20-vuotiaana. Ylen Alexis af Enehjelm löysi Tiilikaisen ja
pisti hänet palkkalistoille. Ensimmäinen selostusurakka Tiilikaiselle aukesi
1935 Oslon uinnin PM-kisoissa, joissa hän selostamisen ohessa kävi edustamassa
Suomen joukkuetta altaassakin. Kiirettä siis piti.
Tarvitsin vähän konkreettisempaa näyttöä Tiilikaisesta. Urheilumuseon
perusnäyttelyssä roikkuu Tiilikaisen sininen anorakki, joka on täynnä erilaisia
kangasmerkkejä. Samaan sarjaan kuuluu lippalakkimallinen hattu, jossa on
kymmenittäin merkkejä. Intohimoisesta maailmaa nähneestä urheilumiehestä oli siis
kyse.
 |
| Tiilikaiselle päällä usein nähdyt takki ja lakki |
Mikä sitten on selkeä ero selostustyylien välillä? Sanomattakin
on selvää, että itse media on muuttunut aivan radikaalisti Tiilikaisen ajasta Mertarannan
aikaan. Tiilikaisen selostustyyli tuli tarpeeseen, kun kuvaa ei ollut
saatavilla. Kauniisti esitetty selostus tapahtumista tuo helposti
verkkokalvoille selostetun tilanteen, aivan kuin olisi paikalla. Mertarannan ei
ole tarvinnut lähteä samalle tasolle Tiilikaisen kanssa, koska hänellä on ollut
kuva apunaan. Tämä kaikki on tuonut mahdollisuuden viihteellisempään,
rennompaan ja huumorintajuisempaan selostustyyliin.
Täytyy myöntää, että tunnen paljon ihmisiä, jotka eivät voi sietää
Mertarannan selostuksia – itse asiassa yhden koirankin, joka poistuu paikalta
kun Mertaranta alkaa selostaa. Eli ristiriitainen persoona hänkin on. Kas,
tästä pääsemmekin siihen, että selostajat ovat mielipidekysymys. Muistan
1980-luvulta, kun vielä Raimo Häyrinen selosti jääkiekkoa, vaihdettiin erässä
tilaisuudessa tv:n selostus radion puolelle. Aika paljon siis on selostajalla
tekemistä eläytymisemme kannalta. Jotkut vain ärsyttävät, jotkut ihastuttavat –
pysyvästi! Antakaamme siis rauha Pekka Tiilikaisen legendaarisuudelle –
nauttikaamme Mertarannan (tai jonkun muun) selostuksista tässä päivässä!
Riikka Aminoff
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti