Vieraskynä: Ottelupäivä on juhlapäivä

Tänään ei ole mikään tavallinen päivä. Kävellessäni kaupungin läpi huomaan, miten Keskuskentän ylpeät valot palavat. Kadulta ei näe itse pelikenttää, mutta Keskuskenttä on olemuksellaan ja äänellään osa Pietarsaarta. Ottelun alkuun on melkein tunti, joten katsomo on vielä tyhjä ja hiljainen. Stadion ilman ääniä on tyhjä stadion. Mitä lähemmäksi tulen sitä paremmin näen, miten liput liehuvat. Kolme punaista FF Jaron lippua liehuu tangossa, vieressään Palloliiton sekä Suomen lippu. Tänään ei ole mikään tavallinen päivä.

Kävelen Keskuskentän toiselle puolen, kuten aina. Luulen, että se on stadionin pääportti, mutta se ei ole kovin vaikuttava portti. Minulle se on yhden tekevää: kuljen aina samaa reittiä, se on tuttua ja turvallista. Lipunmyyjä on vanha lapsuuden tuttuni, vaihdamme muutaman sanan ja hän kysyy ystävällisesti, kuten aina, olenko opiskelija. Valitettavasti en ole enää opiskelija.

Keskuskenttä on olemuksellaan ja äänellään osa Pietarsaarta.

”Tapahtumatorilla” tuoksuu kebab ja pyttipannu. Juttu lentää ja ihmiset ovat hyvällä tuulella. Kesällä täällä on livemusiikkiakin, mutta vielä on ehkä liian kylmä. Haen kioskista kahvia ja moikkaan vastaan tulevia tuttavia. Guy nauraa, kun veikkaan Jarolle 3–0 voittoa. Kahvin kanssa etsin ”paikkani” C-katsomosta. En ole kausikorttilainen, joten on tultava hyvissä ajoin, että löytää hyvän paikan. Joukkueet lämmittelevät jo kentällä. Vuoden aikaan nähden Keskuskentän pelikenttä näyttää olevan hyvässä kunnossa.

En muista kuinka kauan olen istunut C-katsomossa. Ensimmäiset muistot ovat 1980-luvun loppupuolelta, kun Jaro nousi ensimmäistä kertaa liigaan. Isosisko seurusteli Jaron silloisen ”teipparin” kanssa. Muistan vahvasti Jaron Diadora-asusteet ja joukkueen nimmarit ovat vielä tallessa jossain. Richard Wilson, Hannu Touru, Timo Kivilompolo, Chris Gawara, Sergej Ratnikov, Jason Lilis… Muistoja.

Paikkani löytyy. Vieressäni istuu yleensä hyvä ystävä, jolla on kausikortti ja saapuu siksi yleensä aika myöhään. Yleisöä saapuu enemmän ja enemmän paikalle. Erik on täällä, Rogerkin vaimoineen. He istuvat aina samoilla paikoilla. Muutama vuosi sitten, kun poikani kävi kanssani otteluissa, hän pyysi, että istuisimme lähellä sitä miestä, joka aina huutaa ”HYI!” (yleensä, kun vieraat taklaavat rumasti tai filmaavat). C-katsomossa kaikki tietävät, kuka huutaa sen kuuluisan ”hyin”.

Takanani istuu porukka, joka elää hyvin vahvasti mukana ottelussa. En ihan pidä heidän kommenteistaan, koska niissä paistaa pienen paikkakunnan valtava Janten laki läpi. Silti tämä paikka on tuttu ja turvallinen. Olen osa tätä paikkaa, sen historiaa ja yleisöä. Paikan äänet ovat vahva osa sen historiaa. Käyn yleensä yksin otteluissa, mutta en ole koskaan yksin Jaron otteluissa.

Vielä on hetki aikaa lukea ottelun käsiohjelmaa. Seilailen FC Interin kokoonpanoa. Tiedän että 3–0 voitto Jarolle oli hieman naiivi veikkaus, mutta uskoa löytyy. Samalla ottelun kuuluttuja toivottaa yleisön tervetulleeksi päivän otteluun, molemmilla kotimaisilla kielillä tietysti. Olen seurannut sen verran paljon erilaisia tapahtumia, että rohkenen sanoa, että Jarolla on erittäin hyvä kuuluttaja. Pietarsaaressa on hyvin tärkeää ,että kuulutukset tehdään sujuvasti sekä ruotsin että suomen kielellä. Ensimmäiset äänimainokset soitetaan. Tiedän kyllä mihin mennä, kun ”autokuume iskee”.

C-katsomossa on hyvä olla

Pelaajat lämmittelevät vielä kentällä, mutta lähtevät pikkuhiljaa kohti pukuhuonetta. Pieni joukko junnuja tervehtii jokaista pelaajaa. Helmke on suosikki. Nyt Peppekin saapuu, hänellä on aina pitkät kalsarit, joskus jopa kahdet – joskus jopa heinäkuussa. Jutellaan hetki, kunnes tuomarin vihellys kuuluu pelaajakäytävältä. Se on signaali, että kohta lähdetään.

Keskuskentän katoksettomalla aurinkopuolella FC Interin huutosakki laulaa. Bussilastin verran on tullut porukkaa Turust. Kiva, nyt saadaan kunnon vastakkainasettelu myös äänimaisemassa. Se antaa aina lisämausteen. Jeppis Dynamites vastaa heti haasteeseen, mekin ollaan täällä. Toivottavasti ”Kom igen Jaro, kom igen” ja sen suomenkielinen versio ”Taistele Jaro, taistele” sekä hauska ”Tii baa på baa”-huuto raikaa myös vierasotteluissa tänä vuonna. Yksi joukkue, kahdella kielellä.

Tuttu marssi Alte Kameraden soi ja joukkueet marssivat sisään. Marssia soitettiin kuulemma jalkapallo-ottelujen yhteydessä Pietarsaaressa jopa ennen FF Jaron perustamista 1965 ja perinne herätettiin henkiin muutama vuosi sitten. Pietarsaarelaisyleisö on intoa täynnä eikä taputuksellaan ihan jaksa seurata marssin hitaan puoleista tempoa. Viime vuoden syyskausi meni aivan penkin alle, mutta yleisön hyvä meno on säilynyt. Hienoa.

Joukkueet ja niiden pelaajat toivotetaan tervetulleiksi. Jaron pelaajat saavat lämpimät aplodit. Hendrik Helmke on tietenkin erityisen tervetullut. Itse iloitsen aina kun näen paljon omia kasvatteja avauskokoonpanossa. Nyt kokoonpanossa on esim. paluumuuttaja Fredrik ”Mini” Svanbäck. Kouluajasta muistan, kun täällä Keskuskentän juoksuradoilla juostiin Cooper-testit. Mini oli aina ylivoimainen ”voittaja”, itse olin häntäpäässä. Mutta musiikki ei kokonaan pelastanut minua urheilulta.

Joukkueet vaihtavat puolta Veikkausliigan-äänilogon soidessa. Tuomari viheltää. Ottelu potkaistaan käyntiin. Tänään ei ole mikään tavallinen päivä. Tänään on ottelupäivä. Ottelupäivä on juhlapäivä. Ja tästä se lähtee – Pietarsaaren jalkapallokesä!

Kaj Ahlsved
Åbo Akademin musiikkitieteen tohtorikoulutettava, joka ”tunnustaa väriä” vuoden ympäri



P.S. Itse ottelu ja minun optimistinen 3–0 veikkaukseni ei mennyt ihan nappiin. Takkiin tuli 2–0 ja se oli kyllä Interille ansaittu voitto. Ottelun jälkeen Inter ja sen kannattajien huudot dominoivat Keskuskentän äänimaisemaa samalla tavalla kuin Interin otteet pelikentällä. Olisitte toki pärjänneet ilman pommejanne, jotka räjäytitte stadionin ulkopuolella. Veikkaan, että Keskuskentällä nähtiin ainakin yksi mitalijoukkue tänään. Nolla tehtyä maalia tarkoitti myös, että se kaikista kaunein laulu, Stormwingin Jeppis Dynamites, jäi soittamatta. Onneksi tulee taas uusia mahdollisuuksia laulun kuulemiseen.